torstai 10. syyskuuta 2020

Testasin Ruohonjuuren luonnonkosmetiikkaa




Kylläpä oli taas ilo testata luontaistuotekauppa Ruohonjuuren kosmetiikkaa. Yrityksen nimen mukaisesti  otin kuvat ruoholla. Nainen on aina nainen, jolla on halu huolehtia ulkonäöstään. Kosmetiikka voi olla arjen ilo ja iltarutiinina rentouttava hetki.

Ruohonjuuri perustettiin jo vuonna 1982. Samalla sen yritysfilosofiaksi muotoutui seuraava: "Ruohonjuuren toiminta nojautuu kestävän kehityksen periaatteisiin, joiden mukaan meillä ei ole oikeutta evätä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tehdä asioita, joita meillä on oikeus ja mahdollisuus tehdä tänään." Ruohonjuuri oli  edellä aikaansa ympäristöasioissa ja ilmastonmuutoksessa.


Nyt itse asiaan eli ihaniin kosmetiikkatuotteisiin.
  
Evolve organ beauty on tehokasta ja toimivaa luonnonkosmetiikkaa, joka hemmottelee kaikkia aistejasi. Evolven luonnonkosmetiikka valmistetaan Englannissa pienessä kaupungissa käsityönä. Pienten erien valmistuksessa taataan tuotteiden tuoreus ja laatu. 


Evolve liquid radiance glycolic- kasvovesi,  21,95€
kirkastaa ja pehmentää ihoa, koska se myös kuorii sitä AHA - ja  BHA- happojen avulla.

Tehoaineena on nerokas sekoitus AHA-hedelmähappoja, esimerkiksi sokeriruuosta  saatavaa glycolic-happoa, josta kasvoveden nimikin juontaa juurensa. Kasvovedessä on myös sokeri- ja sitruunahappoja ja BHA-happoja pajun sisältämästä salisyylihaposta. Minä imeytin kasvovettä muutaman kerran kasvoihin kerrallaan. Nyt on suosittuja erilaiset hoitonesteet kosteuden saamiseksi ihoon. Kasvovesiä voi käyttää mielestäni samalla tavalla. Aikaahan imeyttäminen vie jonkin verran, mutta se vain rauhoittaa iltarutiinia. Kasvot imevät veden ahnaasti ja kasvoista tulee todella kosteat ja hoidetut.  Kosteus pysyy koko yön yövoiteenkin alla.





Eye& lip contour cream-silmänympärysvoide, 32,95 €
Tämä ylellinen tehobuusteri hoitaa ryppyjä ja tummia silmänalusia. Luksusluokan tuntuman omaavan "ihmevoiteen" sisältävä kofeiini auttaa vähentämään turvotusta ja tummuutta silmänympärysiholla. Luonnolliset peptidit, hyaloronihappo, vihreä tee, granaattiomena ehkäisevät juonteiden syntymistä huulten- silmänympärysiholla. Voide on kätevä annostella pumppupullosta.




Daily Renew Facial Cream-uudistava kasvovoide, (matkakoko) 16,95€
Aikuiselle iholle kehitetty  uudistava kasvovoide palauttaa kasvojen iholle kimmoisuuden ja kosteusasapainon tuotteen sisältämien ensiluokkaisten luomuöljyjen avulla. Ensiluokkaisten luomiöljyjen avulla voide myös elvyttää väsynyttä ja kuivaa ihoa. Voide tuoksuu ihanan vienosti kookokselle, on paksua ja riittoisaa ja nopeasti imeytyvää.




Bio-retinol mask-retiolinaamio (kultanaamio), 32,95€
Tämä ylellinen kasvonaamio auttaa ylläpitämään ihon nuorekkuutta. Naamion hyödyt:
-rypyt ja juonteet hälvenevät
-iho näyttää nuorekkaammalta, virkeämmältä ja elinvoimaisemmalta

Kasviperäinen bio-retinoli saadaan Bidens Pilosa-kasvista. Ruusunmarjaöljy toimii ikääntymiseen merkkejä vastaan. Sekin sisältää runsaasti bio-retinolia, joka tehostaa solujen uusiutumista ja häivyttää ryppyjä ja juonteita.

Arganöljy on öljyjen kuningattareksi tituleerattu öljy, joka sisältää runsaasti E-vitamiineja ja välttämättömiä rasvahappoja, jotka antavat iholle nuorekasta hehkua.  Öljy saa ihosta täyteläisen pehmeän. Kun avasin purkin, melkein hätkähdin sisällön kullan väriä. Kasvoillakin se pysyi kultaisena. Iho kirkastui selvästi naamion jälkeen. Retinolia ei turhaan pidetä nykyisin ihon ihmeaineena.



Hoidetut kasvot piristää mieltä, ja olo on ihanan naisellinen.





6 kommenttia:

  1. Ihan yksiä luonnonkosmetiikan lemppareita, tässä brändissä kolahtaa kaikki. Ihanaa, että olet saanut testattavaa ja tykkäät. <3 Kivaa torstaita Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentistasi. Evolve-sarja vaikuttaa hyvin laadukkaalta jo tekotapansa puolesta. Pienillä erillä taataan tuoreus ja voima. Minä teen kosmetiikan testauksia hyvin harvakseltaan, kun asiantuntemusta ja sanastoa puuttuu.

      Poista
  2. Oij! Ihanaa! Tuoksuivatko tuotteet hyvälle?

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. Tuotteet tuoksuvat vienosti kookokselle. Tykkään tuoksusta kovasti, ja yleensäkin luonnonkosmetiikassa on ihanat, aidot tuoksut - ei synteettisesti tehty.

    VastaaPoista
  4. Pari Evolven tuotetta löytyy minullakin kylppärin hyllyllä... Aika laiskasti tulee kosmetiikkaa käytettyä kaiken kaikkiaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Arkeilija. Sinullakin on siis Evolvea. Minusta on tullut tunnollisempi ihonhoitaja, kun ikää on tullut. Sinulla on varmasti hyvä iho, kun et tarvitse niin paljon kosmetiikkaa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!