torstai 8. elokuuta 2024

Pessimismi on suuri terveysriski




Näin väittää Päijät-Hämeen keskussairaalan osastonylilääkäri Mikko Pänkäläinen Helsingin-Sanomissa.  

Pessimismin ja sepelvaltimotaudin välillä on yhteys. Tämä selvisi laajasta väestökohortista. Tutkimusväestön pessimistisimmillä miehillä kuolleisuus sepelvaltimotautiin oli kaksinkertainen verrattuna vähiten pessimistisiin. Tietysti on muitakin riskejä, muun muassa syntyminen sepelvaltimotautisukuun.


Ihminen ei ole esimerkiksi silloin pessimistinen, jos hän epäilee, meneekö auto katsastuksesta läpi. Tutkimuksessa pessimismi ei tarkoita yksittäisiä asioita, vaan kyse on laajemmasta asenteesta ja suhtautumisesta tulevaisuuteen.

Optimismia ja pessimismiä pidetään persoonallisuuden piirteinä kuten temperamenttia. Aikuisuudessa nämä eivät juurikaan muutu. Pessimismin ja optimismin perinnöllisyys on noin 30 prosenttia.


Pessimistin elimistö saattaa voida huonosti. Mikko Päkäläinen sanoo, että käynnissä on matala-asteinen tulehdus, joka tarjoaa kroonisille sairauksille otollisen ympäristön kehittyä. Aktivoitunut tulehdusjärjestelmä yhdistetään myös syöpään.

Pessimistiset ihmiset syövät muita epäterveellisemmin. Mitä pessimistisempi ihminen on sitä huonommin hän pystyy muuttamaan ruokavaliotaan.


Lähteet: Helsingin-Sanomat 19.12.2019, kuvat omat

2 kommenttia:

  1. Olipa hämmentävä tieto!Mietin olenko pessimisti vai vaan huolehtija,joka pohtii asiat joka kantilta.En lähde soitellen sotaan,vaan aina tulee mietittyä mikä voi mennä pieleen.Puoliso on ihan toisenlainen.Yritän opetella huolettomuutta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Et sinä vaikuta pessimistiltä vaan harkitsevalta ihmiseltä, joka tietää voivansa vaikuttaa asioihin.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!