tiistai 13. elokuuta 2024

Tunteiden patoamisesta

 




Omat kielteiset tunteet ja ajatukset voivat tuntua siltä, ettei niitä saisi olla. Tunteiden piiloon lakaisu voi olla lapsuudessa opittu tapa. Pitkällä tähtäimellä tämä on haitallista, ja vaikeat asiat löytävät kyllä purkautumisväylän.


Moni on kasvatettu tahdikkaaksi. Jopa niin tahdikkaaksi, että kun eteen tulee vaikea tilanne, yritetään väistää se kokonaan. Tai padotaan sisään tunteet ja ajatukset sen sijaan, että niistä puhuttaisiin.


Psykologi ja psykoterapeutti Tania Virintien mukaan tukahdetut tunteet löytävät yleensä lopulta purkautumisväylän.


"Yhdelle voi tulla fyysisiä oireita, toinen saattaa räjähdellä herkemmin läheisilleen ja kolmas etsiä helpotusta esimerkiksi alkoholista", Virintie sanoo.


Käsittelemättömät tunteet voivat hänen mukaansa oireilla myös esimerkiksi ahdistuksena tai vaikeutena rentoutua.


Jos ei ole saanut pienenä lapsena mahdollisuutta kertoa syvimmistä tunteistaan ja ajatuksestaan, voi läheisyys ja tunteiden jakaminen tuntua vaikealta aikuisena esimerkiksi parisuhteessa.


"Mikäli ei ole saanut lapsena ilmaista kiukkua ja mielipahaa, se voi näkyä myös niin, että kun itse tulee vanhemmaksi, oman lapsen erilaisten tunteiden sietäminen ja vastaanottaminen tuntuu hankalalta", Virintie sanoo.


Jos omat kielteiset tuteet jäävät ihmissuhteessa ilmaisematta, voi jossakin kohtaa tulla mitta täyteen. Silloin voi täräyttää kerralla puolisolle tai työnantajalle kaikki vuosikymmenien aikana kokemansa vääryydet.



Virintien mukaan tunnetaitoja voi opetella missä iässä tahansa. Eriyisen tärkeää on muistaa kaksi asiaa: kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä kielteisistä tunteista tarvitse syyllistyä tai hätääntyä.


"Negatiiviset tunteet voivat antaa meille tärkeää tietoa. Esimerkiksi kiukku voi kertoa, että rajojamme on rikottu, tai suru viestiä, että jokin meille tärkeä asia puuttuu elämästämme."


Aina padottuihin tunteisiin ja ajtuksiin ei tarvita puhetta. Tunteet jäsentyvät ja helpottavat esimerkiksi luonnossa liikkuen, maalaamalla tai vaikkapa musiikkia kuuntelemalla.


"Vaikeista aiheista puhuminen toiselle helpottuu, kun omia tunteita ja ajatuksia jäsentelee ensin itsekseen."


Yksi syy, miksi hankalista tunteista voi olla vaikea puhua, saattaa olla lapsuudenperheessä vallinut vaikenemisen kulttuuri. Jos aikuinen ei ole ollut saatavilla silloin, kun lapsi olisi kaivannut tukea, on tämä voinut oppia hakemaan hyväksyntää miellyttämällä ja kiltteydellä. Tästä syystä vielä aikuisenakin riidat saattavat pelottaa ja oma mielipide jää ilmaisematta.


Miten vaikeista asioista kannattaa opetella puhumaan? Virintien mukaan tunteita ja ajatuksia voi tutkailla rauhassa ensin itse. Kun on selvillä, mitä tuntee tai ajattelee, asia on helpompi sanoittaa toiselle. 


"Syyttämisen sijaan kannattaa valita sanamuotoja, jotka keskittyvät omiin kokemuksiin. Esimerkiksi aloitus minusta tuntui pahalta silloin, toimii paremmin kuin alitus olit ilkeä kun."


"Puhuminen voi herättää itsessä syyllisyyttä tai toisessa mielipahaa, mutta nämä tunteet menevät ajan kanssa ohi, eikä niitä tarvitse pelätä tai antaa ohjata omaa toimintaansa."


Olennaista on puhua toista kunnioittaen. Jälkikäteen saattaa usein todeta, että suoruus kannatti.





Lähteet: Helsingin Sanomat 13.7.2024, kuvat Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!