keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Pähkinähedelmäleipä



Tein yhteistyössä houseoforganicin kanssa pähkinähedelmäleipää, joka on todella herkullista. Ohje on oma ja varmaan noin 20 vuoden takaa. Olen tehnyt sitä aina välillä ja se maistuu koko perheelle. Tässäpä ohjeet leivän tekoon.

Tarvitset
5 dl vettä
3 dl rouhittuja pähkinä- ja sekahedelmäpaloja
2-3 rkl siemenseosta
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 1/2 pussia kuivahiivaa
Noin 4 dl spelttijauhoja
Noin 7-8 dl sämpyläjauhoja
1/2 dl öljyä

1. Rouhi saksanpähkinät ja sekahedelmät ronskeiksi paloiksi,  esimerkiksi puolita ne.




2. Lisää leivontakulhoon suola, sokeri, siemenet, sekahedelmä- ja pähkinäpalat.


3. Lisää 5 dl lämmintä vettä ja sekoita kunnolla.
4. Lisää vähän jauhoja ja kuivahiiva.




5. Alusta vähitellen loput jauhot ja öljy taikinaan, kunnes taikinasta tulee kimmoisaa, ja se irtoaa vuoan reunoilta.


6. Kohota noin 30 minuuttia.


7. Alusta taikinasta pois ilmakuplat.
8. Leivo kaksi leipää.
9. Anna kohota noin 15 minuuttia.
10. Laita kosteaan uuniin eli heitä uunin pohjalle vettä ja aseta metallinen astia, esimerkiksi mittakuppi, uunin pohjalle. Näin leivän pinnasta tulee rapea.
11. Paista 30-45 minuuttia 200 asteisessa uunissa.
12. Nauti.



2 kommenttia:

  1. Oi mikä herkku. Kiitos reseptistä Marja ja kivaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!