perjantai 13. heinäkuuta 2018

Päivän kotivaatteet ja vähän murhemieli



Murhemieli alkoi heti maanantaina. Meillä on 13-vuotias kissarouva Serefiina. Hänen kävelynsä on kahden viime vuoden aikana huonontunut. Serefiina töpöttelee. Ei halua hypätä korkealle. Ei pyydystä enää hiiriä. Hän lähinnä loikoilee auringossa ja nukkuu paljon. Vuosittaisissa rokotuksissa eläinlääkäri on sanonut, että hänellä on vain vanhuudenvaivoja.


   Serefiina ja Kille ovat aviopari. Välillä syntyy eripuraa. Sitten mökötellään.

Huonon liikkumisensa Serefiina on korvannut todella kovalla äänellään. Se kuuluu jopa yläkerrasta alakertaan asti. Hän on seurallinen ja juttelee maukumalla paljon. Tervehtii ja vaatii ruokaa, jota hän syö rutkasti.



Päivän kotivaatteena on Gudrum Sjödenin mekko, joka on mielestäni ihan nätti. Tykkään kovasti vihreästä väristä vaatteissa. Mutta ostin sen aikoinaan sovittamatta Helsingistä. Ikävä tapa minulla. En vaan jostakin syystä paljon sovittele vaatteita. Olisiko syynä minun ikuinen kiirus. Ajattelin ennen pukeutumistani siihen, että mekko on liian suuri ja väljä. Mutta kas, vähän lihoneena täytän sen hyvin. Rupesin ajattelemaan, että ehkä sitä voisi käyttää myös ihmisten ilmoilla.



Maanantaina eläinlääkäri tutki Serefiinan tarkkaan ja totesi, että Serefiinalla on paha nivelrikko molemmissa takajaloissa. Hän määräsi kuuden päivän lääkekuurin ja sanoi. Että jos kissalle ei ole siitä apua, hänet ehkä kannattaisi nukuttaa pois. Koska Serefiina ei voi enää elää kissalle lajiominaisesti: pyydystää hiiriä ja hypellä. Minä aloin siinä vaiheessa itkeä. Serefiinahan on vielä niin vireä henkisesti. Edelleen utelias ja puhelias.



Jossakin vaiheessa eläinlääkäri käytti sanaa eutanasia. Silloin minä räjähdin ja huusin: Eutanasia on ihmisen oma päätös ja halu hyvään kuolemaan. Se on aivan väärä sana Serefiinaa koskien! Ei eläin voi itse päättää. Että nyt haluan kuolla kivuttomasti. Ei hän osaa kertoa sellaista. Ja vaikka osaisi, hän ei halua kuolla. Koska on henkisesti niin virkeä. Ärisin eläinlääkärille, että vasta silloin - nimenomaan vasta silloin - Serefiina nukutetaan pois, kun hän ei pysty juuri ollenkaan kävelemään. Ei viikon tai kahden päästä. Vain minun kuolleen ruumiini yli.


                    Killellä on vähän linssiluteen vikaa.

Eläinlääkäri tuijotti minua pölmistyneenä. Varmaankin ajatteli, että raivohullu akka. Ensin itkee ja sitten huutaa kuin viimeistä päivää. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi, että sinä toki olet kissan omistaja. Sinä päätät. Minä kerron faktat. Voi hemmetti. Onko kissan eutanasia fakta? Pötypuhetta. Lähdin klinikalta pois sekavin, palavin ja surullisin mielin.



Serefiina syö lääkekuurinsa hyvin tabletit sekoitettuna ruokaan. Hän on alkanut kävellä paremmin. Miksi siis näitä lääkekuureja ei voisi toistaa esimerkiksi kuukauden välein? Lääkkeet on vain tulehduskipulääkkeitä. Ei opiaatteja.



Sadattelin ja kiroilin koko kotimatkan eläinlääkäriä. Vannotin miestäni siitä, että Serefiina nukutetaan pois vasta sitten. Kun jalat ei enää toimi. Mies oli myös surullinen. Ja pyysi pitämään pienempää ääntä. Eikä tuo kiroilu mitään auta.


                     Kirjatoukan kirjat kuukaudeksi.

Joku lukija varmasti ihmettelee, että menen sekaisin kissan voinnin takia. Mutta Serefiina on täysivaltainen perheenjäsen. Lisäksi olen erityisherkkä. Minulla on ollut jo aivan pienestä lapsesta lähtien lemmikkinä kissa. Olen niin eläinrakas, että olen kasvissyöjä. En voisi syödä eläimiä. Kavereitani.

Toinen murhe tuli myös maanantaina. Tytär ei päässyt opiskelemaan lääketiedettä Ouluun. Vaikka kuinka tunnollisesti luki pääsykokeisiin. Mutta Riikan lääketieteelliseen hän pääsi englanninkieliselle linjalle. Minä olisin silloin nuorena maailmanmatkaajana ollut tosi innostunut tuosta. Päästä Latvian rikkaaseen kulttuuriin. Onhan se suuri onni. Tytär oli siitä todella iloinen ja helpottunut. Kun on yläasteiästä alkaen halunnut opiskella lääketiedettä.





  

Mutta äiti vähän murehtii. Tytär on niin kaukana. Nähdään harvoin. Meillä kun on niin hyvä ja mukava olla yhdessä. Toinen tytär kaapattiin kesken Ypäjän hevostalouskoulun kesätöistä vakituiseksi suureen ja kansainväliseen talliin. Omistajat kuulemma hoitavat Ypäjä-puolen. Tytär valmistuisi joulukuussa. Talli sopii Ypäjän kanssa koulun loppuunkäymisestä oppisopimuksella. Nyt  vain 17-vuotiaalla tyttärellä on vakituinen työpaikka.

Ja meillä miehen kanssa pesä tyhjä. Kirpaisee. Kenelle minä sitten leivon herkkuja? No, ehkä mies voisi syödä ne. Toimittaa ikään kuin lapsen virkaa. Tuo oli kyllä ikävästi sanottu ukkosestani. Kaipa me yhdessä totutaan uuteen tilanteeseen. Vaihtoehdot vähissä.



Onneksi loppuviikko sujui ilman muita murheen aiheita.

Hyvää ja kaunista viikonloppua kaikille!

 

8 kommenttia:

  1. Tyhjä pesä tuntuu kurjalta, mutta siihenkin tottuu.
    Toivottavasti saatte Serefiinan kanssa vielä olla lisävuosia yhdessä ❤️
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi, kommentistasi.Toivottavasti tosiaan aikanani totun tyhjään pesään. Tai jo tulevana syksynä. Vuodet on hujahtaneet vauhdilla. Kiitos että toivoit lisävuosia Serefiinan kanssa. Lämmintä ja leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Ihana mekko.
    Kurja tuo kissan sairaus. En ymmärrä lääkärin suhtautumista.
    Meillä vasta 6-vuotas Hanialta tuomani Hani-koira kärsii nivelrikosta (joskus näkyy huonona liikkumisena) sillä on kokoaikainen lääkitys (pillerit) ja huonompina aikoina viikon pistoskuuri tulehduskipulääkettä.
    Pesän tyhjeneminen tuntuu varmasti. Mutta se on vanhempien osa. Onnea tyttärillesi.
    Minä en voi samaistua tyhjään pesään, koska meillä pesä ei tunnu tyhjältä. Mummonmökin kanssa samalla tontilla on tyttären perheen koti, sekä nuorten pitämä perhekoti, joka oli ennen meidän.
    Toivon sydämestäni myös iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.En minäkään ymmärtänyt sitä pahuksen eläinlääkäriä. Ihana ja lohdullinen juttu tuo Hania koiran tapaus. Siis se että on olemassa tuollainen lääkitys, joka auttaa Hania. Pitääkin kuukauden päästä mennä uudestaan pieneläinklinikalle, kun vakituinen eläinlääkäri on tullut lomaltaan ja pyytää samanlaista lääkitystä, joka pitää Hanin toimintakykyisenä.Ihana että teillä on niin paljon lapsia vielä ympärillä. Ei siinä tarvitse voivotella tyhjää pesää. Lämpöistä ja leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Nyt on paljon isoja asioita käsiteltävänä siellä. <3 Voi kisu pien, mutta kyllä meidän Onnikin, jolla oli sokeritauti, niin lääkärit olivat sitä mieltä, että niin kauan, kun syö, ei ns. kärsi ja on seurallinen, että kissasta kyllä tietää milloin se oikea aika on ja niin tiesin eräänä aamuna, että nyt on Onnin aika lähteä, ei yhtään ennen. Vaikka jälkikäteen ajateltuna joka päiväiset insuliinipiikit, oliko ne Onnille inhottava asia.

    Tyttärestä, voin kuvitella raastavan ikävän ja miten pesä tyhjenee, mutta kunhan näet, että elämä kantaa, niin helpottaa. Niin hieno juttu tuo Riian lääketieteellinen, onnea kovasti tyttärelle, vaikka ei päässytkään toivomaansa paikkaan, niin hän saa ihan uusia kokemuksia.

    Paljon halauksia Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Lemmikit ovat vain niin rakkaita, että heidän kuolemansa on suuri suru. Ehkä me miehen kanssa yhdessä ponnistellen opitaan elämään tyhjässä pesässä. Tiedä vaikka alkaisi uusi kuhertelukuukausi. Oli hyvä lukea, Miten tuo Riika taivutetaan, siis "Riian". Tärkeintä on, että tytär pääsi opiskelemaan alaa, josta on jo yläasteella ollut kiinnostunut. Lämpöistä viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Edelliseen kommenttiin vastauksena ettei kissasta todellakaan ihminen, vaikka olisi kuinka läheinen, näe kipua ja tuskaa. Kissa on saaliseläimenä erittäin taitava piilottamaan kipunsa, koska on ollut selviytymisen vuoksi pakko.

    Sinuna vaihtaisin heti lääkäriasemaa. Jo se että olet itse huomannut kissan toiminnassa ja liikkeissä eron entiseen, kertoo siitä että kissalla on kipuja. Sillä pitäisi ehdottomasti olla pitkäaikainen kipu- ja nivelrikkolääkitys. Kaikki lääkärit eivät ikävä kyllä ymmärrä kissojen kipuja joten suosittelisin kunnon ortopedia.

    Rehellisyyden nimissä, mieti nyt vielä sitä eutanasiaakin. Jos kissa ei lääkkeistä huolimatta pysty kunnolla liikkumaan, sillä on kipuja. Haluatko oman hyvänmielesi kustannuksella pitää hengissä kärsivää kissaa? Kissan kuuluu juosta ja hyppiä, se on kissan elämää. Anteeksi rajut kommenttini mutta olen itsekin hyvin eläinrakas ja tekee pahaa katsoa kun kissoista ei aina ymmärretä tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jenni, kommentistasi. Eikä sitä tarvitse pyydellä anteeksi. Nuorempi tyttäreni joka on 3-vuotiaasta ratsastanut ja saanut hevos opiskelupaikan Ypäjällä ja nyt työpaikan isolta tallilta, puhuu aivan samalla tavalla kuin sinä kirjoitit. Hän on nähnyt niin monet hevosen nukuttamiset. Tällä pienellä paikkakunnalla on vaikea vaihtaa klinikkaa. Mutta uskon, että kun vakkari lääkäri tulee lomalta, saadaan Serefiinan lääkitys kuntoon. Lämpöistä viikonloppua sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!