perjantai 6. heinäkuuta 2018

Päivän kotivaatteet ja melko tasaista elämää



Tänään tölmistelen - sopivan ryppyisessäkin - kotimekossa. Noita värejä piisaa. Itse asiassa enemmän kuin työvaatteissa. En menisi ihmisten ilmoille tässä riemunkirjavassa mekossa. Mutta tykkään vaan niin kovasti väreistä. Mekolla ei ole edes merkkiä. Vuosia sitten Mäntyharjun markkinoilta ostettu. Minulle ei sovi liian löysät mekot. Näytän runsaalta matamilta. Mutta näillä nyt mennään .Miehen ottamilla valokuvilla minusta valokuvamurjottajasta.


Väreistä puheen ollen saatiin tyttären kanssa  kaksiviikkoinen sisäseinämaalausurakka loppuun. Tyttö aloitti kesätyöt maanantaina täällä Mäntyharjulla. Ypäjän hevostalouskoulua käyvä tyttö Pornaisissa. Ja minä. Mitä sain päähäni tyttärettömänä maanantaina? Maalaan vielä keittiön alkuperäiset, tiskipöydän liepeillä olevat punaiset kaapistot vaaleansinisiksi ulkoa ja sisältä. Siinäpä hurahti 12 tuntia. Välillä piti aina odottaa edellisen maalipinnan kuivumista. Kipaisin sillä välin lukemaan tai kirjoittamaan tätä blogin tekelettäni.  Mutta maalaushomma tuli valmiiksi.


Olen intensiivinen ihminen. Kun rupean tekemään jotakin omin päin keskityn kunnolla vain siihen hommaan. Nyt ja heti. Oikeastaan ikävintä maalauksessa on tavaroiden siirtely. Itse maalaaminen on meditatiivista ja rauhoittavaa. Jos sellaisesta voi puhua minun kohdallani. Suhaamista, vikkelää, sotkuista maalausta. Tällä kertaa puhdistin roiskeet joka maalauskerran jälkeen. Ja tunsin olevani hyvin käytännöllinen ja järkevä ihminen. 


En oikein edes vielä tiedä, sopiiko vaalea väri keittiöön, kun se on miltei täynnänsä vanhaa kirpparikamaa. Tiskipöydän kaapistosta piti tulla vaaleansininen. Mutta tuli enemmänkin valkea. Täytyy tunnustaa, että sekoitin yhdellä maalauskerralla vaaleansinisen maalin valkeaan. Kaapistoja maalatessani maalasin samalla maalaamatta jääneet keittiön lattialistat valkoisella. Värit vaan meni jotenkin sekaisin. Lopputulos ei ollutkaan vaaleansininen vaan vaalea. Aivan minun sähläämisen takia. Mutta joka tapauksessa. Maalattu on.

Maalasin kaapistot neljään kertaan, koska sitä vaaleansinistä ei  vain näkynyt. Mieheni mielestä se oli liioittelua. En kertonut hänelle maalien sekoittumisesta. Annoin hänen vain ymmärtää, että nyt olen oikein roti, perusteellinen, järkevä ihminen. Onneksi hän ei lue tätä blogia. Tuli tosi tasaista jälkeä. Ja olin vähän ylpeä ihmeenomaisesta pitkämielisyyden puuskastani.


Niinpä nyt valokuvissa seistä tai istua jupottelen juuri maalattujen pintojen edessä. Ei ole enää vain yhtä rauhallisen vaaleaa taustaa kuin pönttöuuni ja sen seutu. Ja pönttöuunitkin maalattiin tyttären kanssa. Uuniluukut saivat jäädä maalaamattoman hopeisen rouheiksi.

Tällä viikolla on ollut ukkoni kanssa pientä eripuraa sisä- ja ulkotöistä. Hän ei suostunut osallistumaan sisäseinämaalausurakkaan. Ei suostunut osallistumaan maalien ostamiseenkaan, joihin upposi yli 300 euroa. Akkain hommaa hänen mielestään. Yksi päivä miehen vötkyilyyn kyllästyneenä sanoin: Hoida sitten itse ukkoin hommat ulkona. Halon hakkuu, sahaaminen ja kuljetus  liiteriin. Eikö se ole niinkö ukkoin hommaa? Minä seison vain tässä kotilieden ääressä kodinhengettärenä akkain hommissa: Laitan ruuan ja leivon, panen ja otan koneesta vaatteet ja astiat, siivoan kuin kodinhengetär... Ai, niin ainoina ulkohommina hoidan kasvimaan ja puutarhan. Kuten on ollut aina. Saapi nähdä kestääkö tämä akkain-ukkoinhomma päätös pitkään. Asiasta ei edes - meidän tapaan - tulisesti riidelty. Aivan asiallisesti sanailtiin. Koska se ei ole niin tunteisiin menevä asia. Arkea. Elämää.

              Salaattia noukkimassa. Pienet taimet soralla on kurkkuyrttiä. Kun sitä on
                     kerran kylvänyt, sitä nousee joka vuosi mitä erilaisimmista paikoista kuten
                     kirveliä.
                     Ei haittaa. En kitke niitä pois, koska sen kukat ovat kauniita salaateissa.
                     Keltaisena kukkiva maanpeitekasvi on ilmestynyt kasvimaalle ja puutarhaan
                     aivan itsestään.



Olin koko maanantain ja tiistain kotilieden äärellä. Tiistaina sain vihdoinkin pestyä mattoja. Olen sitä erinäisten asioiden nojalla siirtänyt koko ajan hamaan tulevaisuuteen. Keskiviikkona rupesi kuumottamaan niin ihmisten pariin pääsy, että ajelin kylälle. Ruokakaupassa, Tokmannilla, konekaupassa, kirjastossa ja kirpparilla luuhasin.

              Mies otti salaa takamuksestani kuvan. Onneksi mekko on löysä.

Konekauppaan menin siksi, että puoli vuotta sitten ostamani, minusta kallis, kännykkä ei ota kunnolla valokuvia. Ylätasot on aina kierossa. Pitää oikein sihdata ja liikutella kännykkää, jotta esimerkiksi talon ylärakenteet olisivat niin kuin oikeasti ovat. Myyjä ei oikein uskonut asiaa. Uskoi, että en vain osaa ottaa  valokuvia. Siihen kuulemma pitäisi keskittyä kunnes oikea kulma tulee näkyviin. Hän kuitenkin laittoi jonkinlaisen ruudukon näyttöön. Simsalabim. Minun pitäisi nyt muistaa sinne ja tänne hipaiseminen, jotta ruudukko tulisi näyttöön. Saa nähdä. Kirjoitin kyllä ihan paperille minne, sinne ja tänne hipaistaan. Käytäntö on sitten epäkäytännölliselle ihmiselle aivan eri asia.

               Aina löytyy aikaa lukemiselle. Tällä hetkellä minut on lumonnut
                       islantilaisen Vigdis Grimsdottierin romaanit. Olen ahminut kaikki
                       hänen romaaninsa. Vuorossa on viimeinen, neljäs suomennettu romaani.
                      Tulee jo nyt ikävä hänen pelkistettyä ja kirkasta kieltään.
                       

Mietin kylillä. Että pitäisikö tehdä postaus kesäisestä Mäntyharjusta. Sitten muistin, että tein sellaisen viime kesänä. Ei taida olla hyvä idea. Sillä täällä ei ole muuttunut mikään olennainen ainakaan kymmeneen vuoteen. Joten olkoon. Tällaista on maakunnan elämä. Rauhallista ja ihan mukavaa.

Hyvää kesäviikonloppua kaikille! 



10 kommenttia:

  1. Kiitos Marja! Roti ihminen teki huolellista työtä..jäin vain miettimään sitä väriä. Vaaleansinistä. Kun me ihmiset näemme värit eri tavalla. Tummempina tai vaaleampina. Itse näen värit hyvin kirkkaina. Kaappien värin olisin mielelläni nähnyt.��
    Kurkkuyrtin sinisiä ja valkoisia kukkia voi syödä ja koristaa niillä vaikka kakkua. Se tosiaan kasvaa valtavan runsaasti. Mekkosi on nätti. Pidän itsekin Intia mekoista. Indiska on ollut aina lempikauppani. Nyt lähin löytyy Tampereelta jos ei ole vielä siellä lopettanut. Jyväskylän putiikki lopetti jo vuosia sitten. Maalaaminen on minusta rankkaa puuhaa kun olkapääni kipeytyy helposti. Lopputulos kuitenkin tuottaa yleensä iloa ja tyydytystä. Kivaa viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja, kommentistasi. Juu, se vaaleansininen on hyvin vaaleaa. Ei pastellinsinistä. Tytär valitsi maalauksen värit. Annoin hänelle täysin vapaat kädet siksi, että hän onnistui kaksi vuotta sitten maalaamaan huoneensa tosi kivaksi. Tuossa postauksessa istuskelen yksien vaaleansinisten kaappien oviin nojaten. Minä olen nuoruudesta asti tykännyt Intia-mekoista ja käytän niitä vieläkin töissä tunikoina tai mekkoina. Tämän postauksen mekko on vaan mielestäni liian räikeä ja malliltaan huono työmekoksi. Indiska Helsingissä on minunkin lempikauppojani. Meillä taitaa olla hipinsielu.Leppeää viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Nyt ihan uusi kirjailija minulle ja olisikin kiva lukea islantilaisia kirjoja, en tiedä olenko ikinä lukenut? Minusta olet liian ankara itsellesi, sillä ehdottomasti voisin tuolla mekolla mennä vaikka minne, sehän on aivan ihana ja aurinkoinen kesämekko. Marja sun pitäisi nähdä minkälaisissa rytkyissä hih täällä kuljen. Anna mennä vaan, sopii sulle.
    Meilläkin on valkoista ja vaaleansinista seinää ja keittiössä onkin vaaleansinistä, tykkään miten raikas on valkoisen kanssa yhdessä ja siihen sitä lemppariani punaista väripilkkuina.

    Ihanaa viikonloppua ja niin kivoja kuvia, aitoja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Vigdis Grimsdottirin kirjat ovat melkeinpä lumoavia. Paitsi esikoisteos Nimeni on Isbjörg poikkesi todella paljon hänen myöhemmästä kirkkaasta lauseenkulustaan, etten tykästynyt siihen. Lisäksi se sai minut ahdistuneeksi.Vimmaisen henkilökuvauksen takia. Suosittelen lämpimästimuita hänen kirjojaan. Luen myös aika paljon kiinalaista ja japanilaista nykykirjallisuutta. Haruki Murakami on aina vaan paras.Minä olen niin itsepäinen, etten mene ihmisten ilmoille ikinä noin tavallaan ruman räikeässä ja liian löysässä mekossa. Vaikka kesä onkin. Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Mekko on nätti ja siinä on väljyyttä puuhastella. Helteellä väljä vaate on vilpoisa. Minusta tuolla kyllä kehtaisi kylillekin mennä.
    Jos ylipäätään ostaisin vaatteita, olisin varmasti ostanut joltain matkalta tälläisen mekon, joita myydään usein basaareissa.
    Minusta tuntuu (näin näkemättä), että vaaleaa taustaa vasten kauniit kirpputorilta hankitut esineet pääsevät vain paremmin oikeuksiinsa. Olet sinä vaan aika maalarimestari.
    Miesten ja naisten töitä ei olekaan, sano tämä, jonka mies osallistuu kaikkeen. Vähän hymyilytti tuo teidän sanailu.
    Kaikkea kaunista viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. En vaan osaa pitää tätä mekkoa ulkoiluttamisskelpoisena. Kotona se on kiva. Minäkö maalarimesteri? Maali roiskuu sinne ja tänne. Vauhti on huima. Mutta käytännöllisyyskohtauksen takia nyt puhdistin roiskeet joka maalauskerran jälkeen. Tulin melkein leuhkaksi satunnaisesta järkevyydestä.Sinulla on aivan ja täysin ihanainen mies. Toistan taas hänen vuokrausmahdollisuuden. Tulisi ne halotkin hakattua. Ihanaa perjantaita sinulle!

      Poista
  4. Olen juuri kotona teippailemassa kirjahyllyn lasiovia muovin peittoon ja valkoinen suihkumaali on ostettu.
    Parikymppisenä minulla valkoinen, musta ja kirkasvärinen kausi seurasivat toisiaan ja mies tuli töistä todeten että puu- ja rottinkikalusteet ovat taas päivitetty.
    Ompelin myös melkein kaikki vaatteet itse.
    Ruuhkavuosina käden taidot unohtuivat kun kokkaamista, tiskaamista, pyykkäämistä ja harrastuksia oli niin paljon.
    Nyt on yhtäkkiä korkea kynnys maalata ja ommella, se nuoruuden spontaanius onkin poissa.
    Olen leikellyt kaavoja mutta en uskalla leikata kangasta ja nyt teippailen millimetrin tarkkuudella.
    No, olen pyhittänyt lomani näille projekteille, valkaisen kolme kirjahyllyä ja ompelen housut, hupparin vanhan reikäisen lempihupparini kaavoilla ja pari pöytäliinaa joiden kankaat löysin Tallinnasta.
    Miehet saattaavat tykätä kokkaamisesta jos heitä vähän kannustaa. Joskus naiset kyllästyy naisten hommiin ja miehet miesten hommiin.
    Kasvimaatouhut on ihania.
    Terkuin Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anonyymi, kommentistasi.Sinä olet kärsivällinen ja käytännöllinen, kun maltat peittää ei-maalattavat pinnat. Minä annoin mennä vain. Ja sitten hinkkasin maaliroiskeita pois. Osaat ommellakin, jota mielestäni miltei mystistä taitoa ihailen. Itse ompelisin varmasti sormeeni. Jännä että sinulla oli jo parikymppisenä noita värikausia. Minulla on ollut vain yksi selkeä värikausi maalaamisessa. Reilu kolmekymppisenä alkoi kymmenen vuotta kestänyt vaaleakausi, vähän niin kuin pohjoismaista minimalismia. Asuttiinkin silloin vanhassa pappilassa, jossa oli korkeat katot ja kaikki valmiiksi vaaleaa. Shoppailin sitten vähitellen valkeita huonekaluja. Valkoinen sohva ei kyllä oikein sopinut siihen vaiheeseen, kun lapset oli taaperoikäisiä. No, sohva sai monia eri sävyjä.Kun muutettiin kahdeksan vuotta sitten tähän rintamamiestaloon, tyylini muuttui värikkäämmäksi ja rouheammaksi. Niin taitaa olla loppuelämän. Tai tiedä häntä. Nuo nais-miestyöt on meillä nyt sitten selkeät. Ainakin jonkun aikaa. Leppoisaa viikonloppua sinulle maalauksen parissa!

      Poista
  5. Minä olen niin konservatiivinen ihminen, jotta ajattelen juurikin niin, että on olemassa miesten ja naisten työt. Periaatteessa silloin tulee tehtyä kaikki ilman erimielisyyksiä kun kumpikin tietää tehtävänsä. Mutta eipä se periaate nykymaailmassa enää oikein pure, koska jos molemmat ovat kodin ulkopuolella töissä niin asiat sujuu parhaiten että se tekee kuka ennättää (tai osaa parhaiten) Minä en kuitenkaan mielelläni ukkelia keittiöön ”päästä” muuten kuin avustamistehtäviin tai jos on kalaruokaa niin silloin hän saa olla ylipäällikkönä. Samoin maalaushommat ja muut remppahommat ovat ukkelin heiniä, eikä hän päästä minua niihin muuten kuin avustamistehtäviin. Tykkäänkin että hän kun osaa ne asiat paremmin, saatan olla joskus vain makutuomarina.
    Mekosta läksin kuitenkin kirjoittamaan, se on aivan ihana humpsuttelumekko myös kotosalla kun ei kiristä eikä kurista ja on myös varmasti helteellä ihan vilpoisa. Nuo värit ovat niin ihanat, tykkään kovasti! Ja jos se on intianpuuvillaa niin vielä parempi. En muista mainitsitko materiaalin.
    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista puuhaa sinulla. Ja tulostakin syntyy.
    Tykkään tuosta koltustasi, minusta se sopii sinulle hyvin, ja on sopiva myös sisä- että ulkotöihin. Ja sitäkin mieltä olen, että maalaistalossa ukoille kuuluvat raskaat ulkotyöt, tai no, jommalle kummalle, kuka nyt mitäkin jaksaa ja tahtoo tehdä, mutta jaettavahan ne on, ei kukaan yksin jaksa kaikkea.
    Kivoja kuvia sinusta muuten, etenkin tuo yksi, jossa istut jalat koukussa mekon alla, ja se jonka ukkosi otti salaa :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!