torstai 1. elokuuta 2024

Hyvä seksi vaihdevuosissa ja myöhemmin

 


Vaihdevuodet voivat aiheuttaa erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Kun ne ovat päällä, seksi ei tule ensimmäisenä mieleen.


Seksin harrastaminen voi kuitenkin helpottaa erilaisia vaihdevuosioireita. Näin sanoo dosentti ja ylilääkäri Pauliina Aukee, joka on lantiopohjan alueen toimintaan erikoistunut gynekologi.


Unihäiriöt ovat yleisiä vaihdevuosioireita ja joskus myös vaihdevuosien ainut oire. "Hyvä seksi rentouttaa ja voi siten tuoda hyvän unen", Aukee sanoo.


1) "Orgasmi voi tuoda unen"

Unihäiriöistä kärsii vaihdevuosi aikaan 40-60 prosenttia naisista. Unihäiriöitä on kolmenlaisia: nukahtamisvaikeus, herääminen liian varhain ja unikatkokset.


Seksistä puhutaan unilääkkeenä, mikä voi tosin olla pientä liioittelua, toteaa kliininen seksologi ja johtava psykoterapeutti Tarja Santalahti. "Totta kuitenkin on, että miellyttävässä seksissä kumppanin kanssa fyysinen läheisyys rentouttaa kehoa ja mieltä.Siitä voi seurata kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tila, mikä edesauttaa nukahtamista."


Läheisyys kumppanin kanssa saa kehon erittämään mielihyvähormoni oksitosiinia. Orgasmi todennäköisesti erittää prolaktiini nimistä hormonia, joka voi rentouttaa unettavaan oloon asti. "Voi siis hyvinkin olla, että orgasmin jälkeinen ihana tunne iltaisen tai öisen seksin jälkeen saa nukahtamaan hyvin."





2) "Hormonit voivat auttaa kipuun ja stressiin"

Seksi vapauttaa kehoon keskushermoston välittäjäainetta endorfiiniä, joka on yksi hyvänolonhormoniksi kutsutuista hormoneista. Se vähentää kipua tai ainakin voi auttaa sietämään sitä paremmin.


Luonnon kipulääkkeenä toimiva seksi voi tulla tarpeeseen, sillä vaihdevuosien aikaan nivelkivut saattavat lisääntyä. Tähän ei tiedetä syytä.


"Jos itse ja kumppani pitää omaa kehoaan hyvänä, kivun tunne saattaa hetkellisesti helpottaa", Santalahti sanoo.


Seksin rentouttavat hormonivaikutukset saattavat auttaa myös stressiin, jota monelle tuottavat vaihdevuosiin osuvat elämäntapahtumat, kuten työkiireet ja sairaudet.


3)"Yhdyntäseksi stimuloi lantionpohjaa"

Lantionpohja on yksi elimistön tärkeistä tukirakenteista.Se auttaa rakkoa ja suolta tyhjenemään kunnolla, mutta iän myötä lihasten voima heikkenee.


"Yhdyntäseksi voi edistää lantionpohjan normaalia toimintaa ja myös toimia muistutuksena siitä, että sen kunnosta huolehtiminen on tärkeää", sanoo erikoislääkäri Pauliina Aukee.


Yhdyhtäseksi saa lantionpohjan lihakset supistelemaan, mikä on lihaksille harjoitusta. Niitä voi myös jumpata pidättämällä ja helittämällä lihakset.


Lantionpohjaa voi myös stimuloida seksileluilla, esimerkiksi emätinkuulilla tai dildoilla.


4) "Haluttomuus ei aina johdu hormoneista"

Haluttomuudesta kärsii arvoilta 7-12 prosenttia naisista. Tämän taustalla on usein monia syitä. Hormonaaliset syyt ovat yksi, mutta eivät kuitenkaan ainut tekijä.


"Vaihdevuosi-ikäisellä voi siis olla elämässään monenlaisia haasteita. Kannattaa koettaa mielessään erotella, mikä kaikki vaikuttaa haluttomuuteen", Santalahti neuvoo.


Haluttomuus on ongelma silloin, kun haluton itse niin tuntee. Seksiä ei tarvitse haluta kenenkään toisen vuoksi.


5)"Hyviä vaikutuksia on hyvällä seksillä"

"Hyvän seksin jokainen määrittelee itse. Siihen ei ole yhtä vastausta. Vastaanotollani asiakkaat kuvaavat sitä esimerkiksi sanomalla, että yhteisessä seksissä toinen osapuoli ottaa huomioon toiveet ja tarpeistaan voi myös kertoa avoimesti puolin ja toisin", Santalahti kertoo.


"Iän tuomien kokemusten turvin moni viisikymppinen tietää jo, mistä nauttii ja mitä seksissä haluaa ja osaa kertoa siitä toiselle. Hyvään seksuaaliseen itsetuntoon kuuluu sekin, että on kiinnostunut kuulemaan ja huomioimaan myös toisen tarpeet."


Lähteet: Kauneus&Terveys 8/2024, kuvat omat

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Ulkopuolisuuden tunne

 


Ulkopuolisuuden tunne voi herätä vaikkapa työpaikalla tai muutossa uudelle paikkakunnalle. Mutta toisaalta myös sukujuhlissa voi tuntea itsensä outolinnuksi.


Ulkopuolisuuden tunne on tavallinen, kouluttaja psykoterapeutti Marjukka Laukkanen sanoo. Jokainen kokee ulkopuolisuuden tunnetta  joskus elämänsä varrella - myös porukan puhelias ja iloinen tyyppi, vaikka ei päälle päin uskoisi.


Tunne ulkopuolisuudesta on vain yksi tunne muiden joukossa. Se muuttuu raskaaksi, jos se on aina läsnä.


Joku on voinut jäädä ulkopuolelle aikuisena työpaikalla tai ulkopuolisuuden juurisyyt ovat jo varhaislapsuudessa. Näitä kokemuksia yhdistää se, ettei tarve tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään ole toteutunut. Ulkopuolisuuden tunteen mukana voi tulla muitakin vaikeita tunteita: yksinäisyyttä ja erilaisuutta, huonommuutta ja häpeää.


Outolinnuksi itsensä kokeva ei ole ehkä tullut nähdyksi ja hyväksytyksi vanhempiensa silmissä. Häntä on voitu arvostella tai hän on saanut kehuja vain onnistumisista. Siitä on syntynyt kelpaamattomuuden kokemus.


Ulkopuolisuuden tunne voi alkaa myös parisuhteessa tai perheen sisällä.Se, että joku perheenjäsen tuntee itsensä kummajaiseksi, voi tulla sisaruksille täytenä yllätyksenä.


"Se voi viestiä, että ehkä nyt on aika jatkaa omaa elämää eri tavalla tai erilaisten ihmisten kanssa, kuunnella paremmin itseä ja tarpeitaan. Saatat kääntää tossusi toiseen suuntaan tietystä yhteisöstä myös siksi, että oivallat, ettei sinun tarvitse miellytää enää ketään."


Ihminen voi itse myös ylläpitää joskus ajatuksillaan ulkopuolisuuden kokemustaan, vaikka muut eivät oikeasti jättäisi hajurakoa. Tämä voi johtaa helposti siihen, että tulkitsee toisten ilmeitä ja eleitä niin, että  näkee kaikkialla uhkia ja ikäviä puolia. Tämän vuoksi ulkopuolisuuden tunne kannattaa kohdata.


Huomaatko kokevasi ulkopuolisuuden tunnetta tietyissä tilanteissa tai seurassa? Mistä se voi johtua? Mitä se kertoo? Joidenkin porukan ulkopuolelle jättäytyminen voi olla myös suojamekanismi ja tapa välttää kipua.



"Jos on kokenut pettymyksiä tai ei ole tullut kohdatuksi, voi olla tietyllä tavalla järkevääkin suojella itseään."




Myös temperamentti ja luonteenpiirteet voivat altistaa ulkopuolisuuden kokemukselle. Ujoilla ei ehkä ole rohkeutta hypätä joukkoon mukaan.

Siinä missä toinen tarvitsee elämäänsä laajan ystäväpiirin, voi joku olla onnellinen vain yhdestä sydänystävästä.

"Tässä ajassa ehkä oletetaan, että pitäisi olla koko ajan saatavilla ja hirveän aktiivinen. Myös yksinolosta saa nauttia. Meillä on erilaiset tarpeet olla sosiaalisissa kontakteissa, ja olisi tärkeää, että ne toteutuisivat", Laukkanen sanoo.

Jos mietit, miksi olet erilainen, kokeile kääntää kysymys toisinpäin: Miksi et olisi erilainen?

Myös itsekriittisyys on tärkeää, itseään kohtaan on tärkeä olla myötätuntoinen ja nähdä hyvät puolensa ja arvokkuutensa.

"Vahva ulkopuolisuuden tunne voi olla joskus merkki esimerkiksi masennuksesta."

Sekin on hyvä muistaa, että ulkopuolisuuden tunne jatkuisi läpi elämän. Yhteenkuuluvuuden tunne voi tulla esimerkiksi harrastusporukasta.




Lähteet: Hyvä Terveys 6/2024, kuvat omat

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Elämää maalla 31.

 




Viime maanantaina heräsin vihaisena. Tälle tyypin 2 diabetekselle. Vessan lavuaarissa oli miehen partakarvoja. Oli siis siistinyt partaansa. Ja kuka siivoaa jäljet? 


Mies istui jo pöydässä. Minä päätin olla hiljaa, sillä jos olisin puhunut, olisin alkanut huutaa ja ärjyä. Purin hampaita yhteen ja mulkoilin miestä. Kylmän viileästi. Olin siis hiljaa. Hetken päästä mies kysyi, että miksi olet noin hiljaa? Sain jotenkin raivoa pidätellen sanottua, että olen vihainen tälle diabetekselle, ja partakarvojasi on vessan lavuaarissa. Vai niin. Miksi niitä on edelleen siellä? Mies nousi heti ylös ja meni siivoamaan lavuaaria.


Kun mies lähti töihin. Onneksi.  Purin vihaani ovea potkimalla. Huusin ja raivosin. Jalkaan alkoi sattua. Kuntosalipäivä. Ei olisi huvittanut. Entä jos alan v´ttuilla jollekin? Pakko mennä. On sentään jotakin muuta kuin tämä diabetes. Hotkin aamiaisen, puuroa mustikoilla ja maitolasi. Join kaksi isoa kupillista kahvia.


Ajoin kuntosalille 110:tä. Purin vihaa. Kaahailin. Se tuntui sentään hyvältä.Kiroilin kaikki mahdolliset kirosanat. Ajattelin, että jos ajaisin kolarin, pääsisin rakkaan tyttären Veran luokse. Sama olenko hengissä tai kuollut. En pelkää enää kuolemaa. Olen ajatellut sitä tarpeeksi. Joku todella uskovainen ihminen olisi sanonut, että olen Saatanan vallassa, kun en nöyrry Jumalan tahtoon.


Kuntosalilla ei ollut onneksi ketään. Vaihdoin vaatteet. Päätin, että jokaisessa laitteessa purkisin raivoani. Tein sitten niin raskaita sarjoja, että juuri ja juuri jaksoin. Välillä oli lopetettava. Kuulokkeista kuuntelin Jimi Hendrixiä. Sopivan raskasta musiikkia.


Kaahasin kotiin. Kiroilin jälleen kaikki mahdolliset kirosanat. Söin. Raivosin taas ovelle. Viha ei jäänyt kuntosalille. Ehkä laimeni hiukan.


Lopulta itkin. Kille-kissi halusi syliin. Kissat vaistoavat niin paljon. Kannoin hänet sänkyyn. Nukahdimme. Minä joka en koskaan ota päiväunia. Herättyäni ajattelin, että kylläpä viha vie paljon energiaa. Olin taas rauhallinen. Kyllä minun on sopeuduttava tähän koko elämänmittaiseen sairauteen.

- - -

Minulla ei onneksi ole metabolista oireyhtymää: kolesteroli on normaali, verenpaine diabeteshoitajan vastaanotolla 120/78. Mutta metabolinen oireyhtymä voi kehittyä, vaikka eläisi kuinka terveellisesti. Diabeteshoitajalla murjotin ja valitin. En halunnut verensokerimittaria. En esitteitä tästä sairaudesta. Hoitaja sanoi jotakin, että kyllä tähän sopeutuu ajan kanssa.Tähän pirun tautiin.


Tämä kone taas ränkkää. Ei suostu siirtämään enemmän kuvia kuin tuon alhaalla olevan, eikä usein siirrä kännykästä koneelle.


Keskiviikkona oli ystäväni luona pienet kesäbileet. Meitä oli neljä naista. Olin puhelimessa jo puhunut - niin kuin kaikille - ystäväni kanssa sairaudestani.


Bileet olivat nyyttikestiperiaatteella. Tein sienipiirakkaa ja ostin viininlehtikääryleitä. Kaikki toivat suolaisia herkkuja. Ei onneksi makeita, koska minä en olisi saanut niitä syödä. Jokainen toi viiniä. En puhunut mitään tästä tyypin 2 diabeteksesta, koska olisin alkanut itkemään. Ollut huonoa seuraa. Join reilusti viiniä - jota sitäkään en olisi saanut juoda kuin vain kohtuullisesti. Alkoi väsyttää ja menin sänkyyn. Kaksi kaveria olivat lähteneet pois aamuyöllä.


Aamulla oli hirveän kauhea krapula. Se oli pitkästä aikaa jotakin uutta, koska juon tavallisesti vain noin kaksi annosta viiniä. Ystäväni sanoi, että taisit ottaa perseet. Kyllä. Olin sopertanut jotakin tästä sairaudesta ja kiroillut. Mies tuli hakemaan minut kotiin.


Olimme siis viime perjantaina iltamissa, jota perinnettä yritetään jatkaa. Se loppui jotakin 1970-luvulla.  Ensiksi soitti miehen bändi puoli tuntia. Mies lauloi, soitti kitaraa ja viulua. Sitten tuli näytelmä, jossa ei mielestäni ollut päätä eikä häntää, vaikka esiintyjät olivat oikeita teatteriesiintyjiä. Sitten alkoi tanssi teatterilaisten soittamalla ja laulamalla. Kuunneltiin tovi ja lähdettiin pois, koska kumpikaan meistä ei osaa tanssia. Emmekä olisi halunneetkaan.


Lauantaina olimme Kasevan keikalla. Alkuperäisestä Kasevasta oli rumpali ja basisti. Laulajan ääni sopi hyvin Kasevaan. Joidenkin laulujen aikana nousi tunteet pintaan. Konsertti oli loppuunmyyty.


Vähän kukkasista. Kelloköynnös kukoistaa, samoin krassi, mutta aitoelämänlanka on osin kellastunut, vaikka olen kastellut sitä hyvin. Harmittaa. Keijunmekko kukkii runsaasti, vaikka on pieni. Ruusupapu kukkii. Mukulasta istuttamista daalioistani ensimmäinen alkaa kukkia. Kärhöistä kukkii kolme. Kasvimaata on kasteltava, koska ainakin täällä on kova helle.


Meille tulee nyt lauantaina sukulaisia kylään ja he yöpyvät meillä. Siivoan ja leivon vadelmatäytekakun. Ruoaksi olen suunnitellut täytettyjä kesäkurpitsoja lauantain päivälliseksi ja sunnuntai lounaaksi savustettua lohta ja muikkuja. Mies savustaa. Päivälliseksi kasvisthaikastiketta.


Hyvää viikonloppua kaikille!
























torstai 25. heinäkuuta 2024

Stressi sekoittaa elimistöä

 


Minulla todettiin tyypin 2 diabetes pari viikkoa sitten. Se ei ole todellakaan syntynyt sressistä, koska en edes muista, milloin minulla olisi ollut kova stressi. Ahdistusta on ollut rutkasti. Stressissä katoaa kehon tuntemus nälkäisyydestä ja kylläisyydestä ja se varastoi rasvaa etenkin vatsan seudulle.


Lääkäri Elina Pimiä kertoo ystävästään, jolla on tyypin 1 diabetes. Yhtenä päivänä, tunteja ruokailun jälkeen, tämä istahti tietokoneen ääreen osallistuakseen työpaikan etäkokoukseen. Hänellä oli käsivarressaan sensori ja se näytti hyvää verensokeriarvoa 6,1.


Kokouksessa kävi ilmi, että yrityksessä alkaisivat  yt-neuvottelut. Tämän jälkeen ystävän sensorilukema nousi 20:een, joka on raju lukema.


"Arvoa ei nostanut syöminen, vaan yt-uutisen aiheuttama voimakas stressi", kuvaa Pimiä, joka toimii asiantuntijalääkärinä Diabetesliitossa.


Järkyttävä uutinen aiheutti elimistöön hälytystilan, ja lisämunuaiset alkoivat erittää stressihormoni adrenaliinia, kortisolia ja noradrenaliinia.


Terve keho selviää kortisolin lyhytaikaisesta ryöpsähdyksestä vaivatta: se pitää verensokerin tasaisena erittämällä tavallista enemmän insuliinia, kunnes stressihormonien määrä laskee normaalitasolle. Se tapahtuu muutamissa minuuteissa.


Lyhytaikaisesta stressistä ei yleensä koidu terveelle keholle harmia. Mutta ongelma on pitkäaikainen stressi, jonka myötä veressä on jatkuvasti liikaa kortisolia. Ei ole mikään ihme, että stressaantuneen paino nousee, koska kortisoli vaikuttaa siihen, miten paljon ja mitä syödään.


"Stressaantuneet syövät eri ruokia kuin muut. Paineen alla valitaan epäterveellisemmin, ja lautasella on todennäköisesti rasvainen pizza eikä ruokaisa ja ravitseva salaatti." Kortisoli sekoittaa myös ihmisen kykyä tuntea nälkää ja kylläisyyttä.



"Se mitä syödään, jää kehoon. Kortisoli edistää rasvan varastoitumista, ja rasvakudos lisääntyy erityisesti vatsan seudulla, mikä aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja voi johtaa tyypin 2 diabetekseen."


Terveelle ihmiselle lihominen ja vyötärönympäryksen kasvu ovat varoitusmerkkejä, jotka voivat enteillä tyypin 2 diabetesta. Jo 35-40-vuotiaana olisi hyvä tehdä riskitesti esimerkiksi Diabetesliiton sivulla.


"Jos toisella vanhemmista on diabetes ja itsellä ylipainoa tai muita metabolisen oireyhtymän oireita kuten koholla oleva verenpaine, testi kannattaa tehdä jo kolmikymppisenä."Jos testi osoittaa riskin kasvaneen, on syytä hakeutua lääkärin tai hoitajan luo tarkempaan riskiarvioon.


Korkea verensokeri voi altistaa aivoverenkierron häiriöille, aivoinfarktille ja valtimotaudille. Diabeteksen ensioire voi olla jopa sydänkohtaus.


Kaikista hyvistä keinoista elintavoissa stressiä vastaan tehokkain tapa on riittävä ja levollinen uni."Jos huolien ja paineiden takia ei öisinkään pääse palauttavaan uneen, myöskään kortisolitaso ei laske."


Lyhyetkin tauot työssä laskevat heti stressitasoa ja lyhentävät palautumisaikaa työpäivän jälkeen - kunhan tauolla todella irrottaa ajatuksensa työstä.


Stressissä ei ehdi tai jaksa huolehtia niin hyvin itsestään. Kävelylenkki jää väliin, tulee syötyä mitä sattuu.


Omia elintapojaan on syytä tarkastella siinä vaiheessa, jos todetaan esidiabetes. Tämä on tila, jossa verensokeri on koholla, mutta ei niin paljon, että kyseessä vielä olisi diabetes. Ensivaiheessa verensokeri on aamulla 6-7 millimoolia litrassa.


Syömiseen kannattaa tiukkojen laihdutuskuurien ja sääntöjen sijaan etsiä rytmi, joka itsestään tuntuu hyvältä. Pienet, hyvät muutokset ovat niitä, jotka jäävät elämään, ja joustava suhde ruokaan varmistaa sen, että ruokakin tuottaa iloa, ei stressiä.


Stressin hälventämiskeinoja:

"Lähde luontoon. Se lievittää stressin oireita että stressituntemuksia.


Tartu hetkeen. Syvään hengittäminen, ruokahetkeen rauhoittuminen, tietoinen läsnäolo ja saunominen laskevat kierroksia.


Lisää  liikettä.  Mikä tahansa itselle mieluinen liikunta on lepoa aivoille ja iloa mielelle. Lenkille ei tarvitse lähteä väkisin. Joku tekee mieluummin käsillään tai syventyy musiikkiin.


Vaali ystävyyttä. Hyvät ihmissuhteet ja yhdessä vietetty aika parantavat kykyä sietää stressiä."


Lähteet: Hyvä Terveys 6/2024, kuvat omat



tiistai 23. heinäkuuta 2024

Liika suorittaminen vie lomailoa

 



Viimeinkin loma, nyt voi rentoutua. Tähän eivät kuitenkaan kaikki persoonallisuuden piirteidensä vuoksi pysty - ja samalla lomatunnelma voi lässähtää myös lähipiiriltä.


Alttius perfektionismiin, säntillisyys, pikkutarkkuus, joustamattomuus ja ajautuminen ylenpalttiseen tekemiseen voi ryöpsähtää valloilleen kesälomalla, kertoo psykologi Anna Kallanranta. Vaativa persoonallisuus ei ehkä välttämättä ole persoonallisuushäiriö vaan jonkinlainen luonteenpiirre.


"Ehkä nykyinen yhteiskunnan ilmapiiri vahvistaa suorituskeskeisyyttä ja itseen kohdistuvia kohtuuttomia vaatimuksia", Kallanranta sanoo.


"Luulen, että jokainen meistä saattaa tuntea jonkun vaativan suorittajan. Sellaisen henkilön, joka aikatauluttaa elämänsä ja jolle mikään ei tunnu olevan riittävän hyvää."


Ylitarkkuus ja äärimmäinen pitäytyminen loman suunnitellussa käsikirjoituksessa voi johtaa kuitenkin pettymyksiin ja myös jäykkään tunnelmaan.


Anna Kallanranta nostaa esiin asioita, jotka kielivät siitä, että liika vaativuus uhkaa pilata loman.



Viisi lomalaisen punaista lippua:

1)"Tunne siitä, että loman on pakko olla tietynlainen, jotta se olisi riittävän hyvä."

Kaiken ei tarvitsisi olla täydellistä ollakseen hyvää. Täydellisyyden tavoittelemisen sijasta kannattaisi olla läsnä hetkissä.


2)"Tunne siitä, että loma on jonkinlainen suoritus."

Tähän liittyy usein ajatus, että koko ajan pitäisi olla liikkeessä. "On pakonomainen tunne, että lomalla on ehdittävä tehdä nämä ja nämä asiat. Se on punainen lippu myös", Kallanranta arvioi.


3)"Tunne siitä, että kaikki asiat pyritään tekemään yhden ihmisen joustamattoman suunnitelman mukaisesti."

Vaativilla ihmisillä on Kallanrannan mukaan on usein taipumusta vaatia paljon myös muilta.


"Siihen liittyy voimakas sisäinen vaatimus, että kaiken pitäisi mennä siten kuin itse on ajatellut - ja on käyttänyt paljon aikaa ja energiaa suunnitteluun."


4)"Tunne siitä, että on vaikea luottaa myös toisten osaavan tehdä asioita riittävän hyvin."

Tämä voi näkyä myös siinä, että lomailijan on vaikea irtaantua töistä lomallakaan.


"On vaikea luottaa siihen, että sijainen hoitaa ne työt. On luonnollista vähän miettiä, mitenköhän ne hommat siellä töissä sujuvat. Suhteeton ajatus on puolestaan se, että lomallakin pitäisi olla koko ajan käytettävissä ja tavoitettavissa."


5)"Tunne siitä, että kaikilla täytyisi olla koko ajan todella kivaa."

Jos kivasta tulee vaatimus, happi häviää aidolta ilolta. Tämä voi johtaa pettymyksen tunteisiin.


Taipumus vaativuuteen voi pidemmän päälle uuvuttaa ja altistaa pahimmillaan masennukselle.


Jos liika vaativuus aiheuttaa kärsimystä ihmiselle itselleen tai hänen läheisilleen, ammattiavun hakeminen voi olla paikallaan.


"Me olemme itse epätäydellisiä, ja elämä on epätäydellistä. Silti se on ihan hyvää."




Lähteet: Helsingin Sanomat 13.7.2024, kuvat omat

lauantai 20. heinäkuuta 2024

Elämää maalla 30.

 

                      Nyt liljat kukkivat.

Alan tottua siihen, että minulla on diabetes 2. Toivon, että en saa sen liitännäissairauksia esimerkiksi verenpainetta ja huonoja kolesteroli arvoja. Minulla voi olla metabolinen oireyhtymä ja hiljainen tulehdus.


Ihmettelen sitä, että tämä diabetes tuli niin rytinällä. Olin kolme kuukautta sitten verikokeissa, eikä havaittu diabetes kahta. Ja nyt yhtäkkiä se havaittiin.


Lohdutan itseäni, että tämä on perinnöllistä. Syön terveellisesti kasvisruokaa. Olen syönyt jo 38 vuotta. Liikun suhteellisen paljon: 2-3 kertaa viikossa kuntosalia ja kolme kertaa viikossa reippaita kävelylenkkejä.


On jännä, että en ole lukenut netistä tietoja diabetes kahdesta. Muuten selaan paljon vähän luulotautisena. Kai se aika tulee, että luen sairaudestani.


Ystäväni patisti minua jalkahoitolaan, koska se on kuulema tärkeää, että jalkapohjat on kunnossa. En ole vielä varannut aikaa. Ehkä ensi viikolla.


Asiasta toiseen. Meidän naapuriin muutti jo vuosia sitten miljonääri. Heillä on kartano ja hevostalli, missä tyttäreni on töissä. On myös mökkejä vuokrattavaksi, oma kauppa, ravintola, automuseo ja kauneushoitaja.



Meillä ei heitetty orvokkeja pois kesän alussa. Olen leikellyt niitä sieltä täältä ja nyppinyt kuolleet kukat pois. Ne kukkivat hyvin.

Yhdessä kohdassa puutarhaa liljat kasvavat kahden ison kiven vierssä. Toisessa kivessä on    maksaruohoa, jota toin viljakuivurin vierestä. Kuvassa näkyy myös reinuskasvia.


               Kille kissa on mielellään korkealla kivellä kuin kuningas.


Miljonäärimiehellä on oma lentokone. Kiitorata ja lentokenttä metsässä. Se oli minun herkkusienipaikka. Samoten he muuttivat lähimetsät puistomaisiksi. Yhdessä oli minun kantarellipaikka. Harmittaa.


Viime vuonna etsin uusia kantarelli- ja herkkutattipaikkoja. Yhdessä joku oli poiminut jo kantarellit. Paikassa oli polku ja sieltä löysin jonkun verran kantarelleja. Huomenna on tarkoitus lähteä niitä saalistamaan, jos ei sada vettä.


Minulla oli myös hyvä herkkutattipaikka lähistöllä, mutta sitten metsän omistaja oli myynyt metsän ja se avohakattiin. Hiilinieluja ei jätetty ollenkaan.


Toinenkin kantarellimetsä avohakattiin. Se on nyt niin surkean näköinen, että melkein itkettää.

    Keijunmekko on alkanut kukkia. Kuva on aivan alhaalta otettu ja siksi tumma.

Ilon aiheita kasvimaailmassa on paljon. Mukulasta istuttamani daaliat alkaa kukkia, niissä on nuppuja  ja ne ovat hemmetin isoja kasveja.


Lankesin keväällä Viherpeukalon tarjoukseen. Sai 12 pelargonian ja ruusupelargonian halvalla. Odottelin innoissani komeita kukkia. Mutta mitä sain? Pieniä noin viiden sentin pituisia taimia. Niitä mainostettiin maatiaislajikkeeksi, jotka on helppo talvettaa. Olen sitten hoitanut taimia ja ne ovat nyt melko isoja. Kuva on heikko, mutta tästä puolelta taloa on saanut aina vain tummia kuvia.



Ulkona kärhöt ja köynnöskukat voivat hyvin. Yksi kärhö kuoli varmaankin liikakasteluun, koska ruukun pohjalla ei ollut tarpeeksi reikiä. Pyysin miestä keväällä tekemään reiät monen ruukun pohjalle, mutta hän oli tehnyt vain viiluja. Pyysin uudestaan. Ja hän teki vain muutamaan ruukkuun reiät. Homma ei ollut hänelle mieleistä. Voi hemmetti!


Ikääntymisessä on minusta  lisää yksi hyvä asia. Karvat ei kasva niin kuin ennen. Minulla ei ole enää kunnon kainalokarvoja, ja jaloissa on vähän karvaa. Niitä ei tarvitse ajella. Hiuksetkin ovat vähän ohentuneet.

Tänä iltana menen läheisen tanssilavan iltamiin, koska miehen bändi soittaa siellä puoli tuntia. Sen jälkeen on näytelmä ja lopuksi teatterilaiset soittavat tanssimusiikkia ja tanssitaan. Minä en osaa muuta kuin valssia.

Hyvää viikonloppua!



torstai 18. heinäkuuta 2024

Kausimasennus voi tulla myös kesällä

 



Näin sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.


"Usein puhutaan kaamosmasennuksesta, mutta pieni osa ihmisistä masentuu pimeän sijaan kesällä. Kesäisin toistuvan masennuksen oireet ovat ihan tavallisia masennuksen oireita."


Kesämasennuksen syystä ei ole tarkkaa tietoa. Se on arvoitus. Yhdeksi vaihtoehdoksi  on arveltu sitä, että kesämasennukselle alttiin ihmisen elimistö on herkempi reagoimaan lämpösäteilyyn, kun päivät pitenevät ja auringonvalon määrä lisääntyy.


Ihosta lähtevät hermosäikeet punoutuvat hermoiksi ja kulkevat selkäydintä pitkin aivoihin. Serotoniini on hermovälittäjäaine juuri niissä aivojen hermoradoissa, jotka säätelevät mielialaa.



Jos hermoratayhteydet, jotka käyttävät serotoniinia kemiallisen viestinsiirtoon, toimivat huonosti ja serotoniinia on käytössä liian vähän, seurauksena on mielialan lasku. Näin lämmön lisääntyminen kesällä nostaa poikkeavalla tavalla esille masnnusoireita.


Kesäisin toistuvalle masennukselle ei ole suomen kielessä vakiintunutta ilmaisua toisin kuin kaamosmasennukselle.


Säännöllisesti keväisin ja kesäisin toistuvat masennusjaksot ovat hyvin harvinaisia.


Kesäisin toistuva masennus on tunnistettu jo 1980-luvun puolella Yhdysvalloissa ja myös esimerkiksi Ruotsissa on löytynyt vastaavia tapauksia.



Masennukselle alttiin tulisi pitää huolta riittävästä nukkumisesta eikä kerätä tarpeettomasti univelkaa.


Kuntoliikunnalla voi yrittää pitää mielialaa parempana, mutta toimintatarmon hiipuminen voi tehdä siitä vaikeaa. Masentunut ihminen ei aina jaksa pitää huolta itsestään.


Depressiolääkkeiden avulla oireita voidaan lieventää.  Kesäisin ilmaantuvaa masennusta auttavat omahoidolliset keinot. Liikunnan lisääminen voi parantaa mielialaa samoin kuin sosiaalisista suhteista kiinni pitäminen." On tärkeää, ettei jää yksin miettimään huonoa oloa. Kun mieliala laskee, tarvitsemme ystävien ja läheisten vahvistusta."



Lähteet: Helsingin Sanomat 15.7.2021, kuvat omat