Alzheimerin tauti on lisääntynyt työikäisillä

 

Tapaukset lisääntyivät 12 vuoden aikana noin 80 prosenttia. Löydös käy ilmi Oulun ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistutkimuksessa, joka myös julkaistiin Neurology-tiedelehdessä. Syytä Alzheimerin taudin lisääntymiseen ei tiedetä. Tulos yllätti tutkijatkin.

Oulun yliopiston neurologian dosentti, erikoislääkäri Johanna Kruger on kartoittanut tutkimuksessaan työikäisten muistisairauksia Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa vuoden 2010 alusta vuoden 2021 loppuun.

Näiden alueiden muistiklinikoille tuli vuosina 2010-2021 noin 12500 potilasta, ja heistä 794:llä oli varhain alkanut muistisairaus.

Vuosina 2010-2012 työikäisistä todettiin uusia Alzheimer tapauksia vuosittain 134, joten kasvua oli siis noin 80 prosenttia.

Muistisairauksien diagnostiikka on kehittynyt paljon viime vuosina, ja ihmiset hakeutuvat helpommin tutkimuksiin. Tämäkin voi nostaa lukua. Ehkä herkempi sairauden tunnistaminen ja lisääntynyt diagnosointi selittäisivät sitä, miksi Alzheimerin tautia diagnosoidaan työikäisillä nyt huomattavasti aiempaa enemmän.

Työikäisten dementiatapauksissa Alzheimerin tautia oli liki puolet, 48 prosenttia. "Nousu on niin jyrkkä, että siihen on vaikea keksiä selitystä", Solje sanoo.

"Tähän täytyy saada vastaus, koska ei voi olla niin, että se vain nousee ja nousee eikä tiedetä, mistä se johtuu. Ikävän näköinen käyrähän se on."

Roiton ja kumppaneiden tutkimuksessa mukana olivat pää- ja sivudiagnoosit, jolloin mukana olivat esimerkiksi alkoholin aiheuttama dementia.

Perimä ja elintavat vaikuttavat siihen, millä todennäköisyydellä sairastumme dementiaan. Dementiatapauksissa 40 prosenttia voitaisiin ehkäistä tai lykätä tarttumalla 12 riskitekijään, joista monet liittyvät elintapoihin.

Esimerkiksi ylipaino, korkea verenpaine, vähäinen koulutus ja runsas alkoholin käyttö nuorena ja työiässä nostavat riskiä.

Usea tietotyötä tekevä nelikymppinenkin epäilee nykyään aivojensa toimivuutta, kun asioita unohtuu arjen myllytyksessä.

Vaikea burnout saattaa heikentää työmuistia ja aiheuttaa jopa lievän muistisairauden tasoisia oireita ohimenevästi.

Lähteet: Helsingin Sanomat 25.7.2024, kuvat omat

Elämää maalla 34.

 

Kulunut viikko on ollut henkisesti vaikea. Ahdistus riepottelee, raastaa ja piiskaa minua. Se nakertaa ja ahmii mieltäni. Se avaa  minut kauhulle, ja kaikki on vastaanotettava.

Varsinaisia paniikkikohtauksia ei ole ollut ja rauhoittavat lääkkeet estäisivät ne, mutta eivät auta yleiseen ahdistukseen, enkä halua syödä niitä enemmän kuin lääkäri on määrännyt.

En tiedä, mistä ahdistus tulee. En ole mielestäni koskaan padonnut tunteitani. Olen aina käsitellyt pahat kohdat elämässäni. Jo lapsesta saakka - silloin kun kaikki perheessäni oli vielä hyvin - olen puhunut vanhemmille vaikeasta olosta.

Äiti sanoi minua Pippuri-Tiinaksi. Olin niin pippurinen, temperamenttinen ja tarvittaessa äkäinen.

Kävin taipumusta ahdistua läpi psykoanalyyttisessa psykoterapiassa opiskeluaikoina. Alitajunnassa oli kävelyn oppiminenkin, josta ajasta ei tietoisesti muista mitään, koska aivojen osa hippokampus ei ole vielä kokonaan kehittynyt. Pääsin  myös  käsiksi  kaksivuotiaan kokemuksiin. Kelasimme ja kelasimme varhaislapsuuttani. Mitään syytä ahdistumistaipumukseen emme löytäneet. Psykoterapeutti oli lopulta sitä mieltä, että ahdistumistaipumukseni on persoonallisuuspiirre ja synnynnäinen. Tähän on tyytyminen.

Olen huomannut, että nykyisin ahdistus on kausittaista ja kestää noin viikon. Ehkä sen taustalla on nyt heinäkuussa saamani tyypin 2 diabetes diagnoosi, jota yritän edelleen työstää ja muuttaa sen osaksi identiettiäni.

Tai sitten vaikuttaa ehkä se, etten voinut kirjoittaa ja katsoa suoratoistopalvelujen tarjontaa moneen päivään. Tietsikka meni rikki sunnuntai iltana, kun nukahdin se sylissäni ja se tippui lattialle. En ollut muistanut panna tyynyjä sängyn viereen.

Rikki meni se osa, joka sähköjohdon päässä pannaan tietsikan sisälle. Minä digiblondi en osaa oikeita käsitteitä selittää tätä kunnolla. Osa vääntyi ja yritin suoristaa sitä ja se alkoi kipunoida.

Tiistaina vein koneen kauppaan, josta ostin sen. Ja nyt se on korjattu. Minun pitäisi aina muistaa panna tyynyjä sängyn viereen, koska nukahdan niin helposti esimerkiksi katsoessani Yle Areenan sarjoja ja elokuvia sen jälkeen, kun olen lukenut pari kolme tuntia.

Naapuri toi taas muikkuja suoraan nuotalta. Niitä oli puoli muovikassillista.  Niissä oli perattavaa, mutta olen todella kiitollinen hänelle, että hän melkeinpä pitää meidät kaloissa! Pakastin puolet, ja loput paistoin. Syömme niitä varmasti kolme lounasta.

Kotona on loppukesän hommia. Teemme talven polttopuita. Mies sahaa moottorisahalla ja halkoo, ja minä kärrään halkoja kottikärryillä suojaan. Se on hyvää hyötyliikuntaa, ja parantaa hieman henkistä oloani.

Ja viimein saimme poimittua kaikki marjat. Minä sadatellen ja mies hyräillen. Erityisesti tyrnimarjojen poimiminen on vaativaa. Ne kun hajoavat niin helposti. Siksi niitä on kerättävä yksitellen ja varovasti, mutta ne ovat talvella hyvä C-vitamiinin lähde ja eivät pakastettuina maistu yhtä kirpakoilta kuin tuoreena.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Tunteiden patoamisesta

 

Omat kielteiset tunteet ja ajatukset voivat tuntua siltä, ettei niitä saisi olla. Tunteiden piiloon lakaisu voi olla lapsuudessa opittu tapa. Pitkällä tähtäimellä tämä on haitallista, ja vaikeat asiat löytävät kyllä purkautumisväylän.

Moni on kasvatettu tahdikkaaksi. Jopa niin tahdikkaaksi, että kun eteen tulee vaikea tilanne, yritetään väistää se kokonaan. Tai padotaan sisään tunteet ja ajatukset sen sijaan, että niistä puhuttaisiin.

Psykologi ja psykoterapeutti Tania Virintien mukaan tukahdetut tunteet löytävät yleensä lopulta purkautumisväylän.

"Yhdelle voi tulla fyysisiä oireita, toinen saattaa räjähdellä herkemmin läheisilleen ja kolmas etsiä helpotusta esimerkiksi alkoholista", Virintie sanoo.

Käsittelemättömät tunteet voivat hänen mukaansa oireilla myös esimerkiksi ahdistuksena tai vaikeutena rentoutua.

Jos ei ole saanut pienenä lapsena mahdollisuutta kertoa syvimmistä tunteistaan ja ajatuksestaan, voi läheisyys ja tunteiden jakaminen tuntua vaikealta aikuisena esimerkiksi parisuhteessa.

"Mikäli ei ole saanut lapsena ilmaista kiukkua ja mielipahaa, se voi näkyä myös niin, että kun itse tulee vanhemmaksi, oman lapsen erilaisten tunteiden sietäminen ja vastaanottaminen tuntuu hankalalta", Virintie sanoo.

Jos omat kielteiset tuteet jäävät ihmissuhteessa ilmaisematta, voi jossakin kohtaa tulla mitta täyteen. Silloin voi täräyttää kerralla puolisolle tai työnantajalle kaikki vuosikymmenien aikana kokemansa vääryydet.

Virintien mukaan tunnetaitoja voi opetella missä iässä tahansa. Eriyisen tärkeää on muistaa kaksi asiaa: kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä kielteisistä tunteista tarvitse syyllistyä tai hätääntyä.

"Negatiiviset tunteet voivat antaa meille tärkeää tietoa. Esimerkiksi kiukku voi kertoa, että rajojamme on rikottu, tai suru viestiä, että jokin meille tärkeä asia puuttuu elämästämme."

Aina padottuihin tunteisiin ja ajtuksiin ei tarvita puhetta. Tunteet jäsentyvät ja helpottavat esimerkiksi luonnossa liikkuen, maalaamalla tai vaikkapa musiikkia kuuntelemalla.

"Vaikeista aiheista puhuminen toiselle helpottuu, kun omia tunteita ja ajatuksia jäsentelee ensin itsekseen."

Yksi syy, miksi hankalista tunteista voi olla vaikea puhua, saattaa olla lapsuudenperheessä vallinut vaikenemisen kulttuuri. Jos aikuinen ei ole ollut saatavilla silloin, kun lapsi olisi kaivannut tukea, on tämä voinut oppia hakemaan hyväksyntää miellyttämällä ja kiltteydellä. Tästä syystä vielä aikuisenakin riidat saattavat pelottaa ja oma mielipide jää ilmaisematta.

Miten vaikeista asioista kannattaa opetella puhumaan? Virintien mukaan tunteita ja ajatuksia voi tutkailla rauhassa ensin itse. Kun on selvillä, mitä tuntee tai ajattelee, asia on helpompi sanoittaa toiselle. 

"Syyttämisen sijaan kannattaa valita sanamuotoja, jotka keskittyvät omiin kokemuksiin. Esimerkiksi aloitus minusta tuntui pahalta silloin, toimii paremmin kuin alitus olit ilkeä kun."

"Puhuminen voi herättää itsessä syyllisyyttä tai toisessa mielipahaa, mutta nämä tunteet menevät ajan kanssa ohi, eikä niitä tarvitse pelätä tai antaa ohjata omaa toimintaansa."

Olennaista on puhua toista kunnioittaen. Jälkikäteen saattaa usein todeta, että suoruus kannatti.

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.7.2024, kuvat Pixabay

Elämää maalla 33.

 

Hemmetin hemmetti, voi perk`le. Sadattelin ja kiroilin, kun piti poimia kaksi sankollista punaherukoita. Olen niin kärsimätön. Sankon olisi pitänyt täyttyä hetkessä. Edes pohjaa en ollut vielä saanut täytettyä. Olin niin vihainen ja turhautunut. Mies vain luki kirjaa miesluolassaan. Saakeli menen  pyytämään hänet apuun. Mies suostui helposti, koska tunsi minun kärsimättömyyden ja helposti turhautumiseni. Päätettiin, että myös tyrnit kerätään yhdessä. Niissä on valtavasti marjoja. Mustaherukoita ei jostakin syystä tullut melkein lainkaan.

Mies osasi poimia marjoja nopeasti ja hyvin. Olin tyytyväinen ja jatkoin marjojen riipimistä. Kun miehellä oli karttunut kolme neljäsosaa sankosta. Sanoin, että pannaan sankot yhteen. Ja minä menen tekemään jo mehua. Ihana armahdus. Meillä ei ole mehu-Maijaa, vaan mehustamme isoissa kattiloissa. Mehustaminen tuntui auvoiselta. Ja ulkona miehen piti jatkaa poimimista. Saimme kahdesta sankosta  11 litraa täysmehua.

Kävin tänä aamuna perjantaina jalkahoidossa ensimmäistä kertaa koko elämässäni. Homma tuntui miellyttävältä. Usein tällaisissa tilanteissa tunnen ahdistusta, kun olen toisen armoilla. En voi rynnätä pois. Esimerkiksi hammaslääkäristä tai kampaamosta. Nyt se ei käynyt mielessä.

Tyypin 2 diabeteksen takia olen alkanut huolehtia jalkapohjista. Pesen ja rasvaan ne joka ilta, ja panen villasukat jalkaan. Diabeteksessa on se karmiva puoli, että jos jalkapohjaan tulee haava ja se alkaa märkiä, eikä tulehdusta saa hillittyä, voi tulla kuolio.

Minulla on Metforem tablettilääkitys diabetekseen, mutta jostakin luin, että ravintolisä Berberin tasaa sokeritasoja ja lisää aineenvaihduntaa. Sitä pitää käyttää lääkityksen ohella.

No, päätin kokeilla. Aineenvaihdunta kyllä vilkastui niin, että se vaikutti aivoihinkin. Ajatus juoksi, juoksi asiasta toiseen, puhuin nopeasti. Olin nopea liikkeissäni. Se tuntui tavallaan kivalta, mutta lopulta ahdistavalta. En saanut unta, vaikka nykyisin simahdan hetkessä. Lopetin Berberiinin syönnin.

Mukulasta istuttamani daaliat ovat vihdoin alkaneet kukkia, ja olen asiasta onnellinen. Kukat ovat valtavan suuria niin kuin itse kasvikin. Sen sijaan cladiolukset eivät kuki eikä niissä näy kukkanuppuja. Harmittaa.

Köynnöskasveista krassi, aitoelämänlanka, kärhöt kukkivat upeasti. Kelloköynnös sen kuin kasvaa ja kasvaa, mutta ei vielä kuki. Tavallisista kesäkukista liljat, pelargoniat ja orvokit kukkivat hyvin. Tavallaan nyt toista kertaa. Istuttaessani niitä ulos ruukkuihin lisäsin ravinnekävyn, minkä luvattiin lannoittavan kukkaa koko kesän. Yhdessä vaiheessa pelargonioissa ei ollut enää juuri lainkaan kukkia, ja päätin lannoittaa ne. Ja oitis tuli paljon kukkanuppuja ja kukkia.

Kävimme miehen kanssa tiistaina Salmelan taidekeskuksen näyttelyssä. Ensimmäisessä päärakennuksessa olivat jo mainetta niittäneet taiteilijat muun muassa Marika Mäkelä ja Elina Brotherus. Kahdessa muussa rakennuksessa oli nuoret taiteilijat, jotka eivät ole vielä tunnettuja. Tuntui, että näyttelyssä ei sävähdyttänyt mikään teos. Paitsi veistokset. Jos sävähdyttäisi, katsoisin sitä kauan. Monella nuorella taiteilijalla oli eläimiä maalauksissaan. Se oli jännä yhteensattuma.

                      Tämä maalaus sävähdytti hiukan

                        Tämä oli tosi hauska

   Tässä alhaalla on ihmishahmo, jota en heti tajunnut.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Pessimismi on suuri terveysriski

Näin väittää Päijät-Hämeen keskussairaalan osastonylilääkäri Mikko Pänkäläinen Helsingin-Sanomissa.  

Pessimismin ja sepelvaltimotaudin välillä on yhteys. Tämä selvisi laajasta väestökohortista. Tutkimusväestön pessimistisimmillä miehillä kuolleisuus sepelvaltimotautiin oli kaksinkertainen verrattuna vähiten pessimistisiin. Tietysti on muitakin riskejä, muun muassa syntyminen sepelvaltimotautisukuun.

Ihminen ei ole esimerkiksi silloin pessimistinen, jos hän epäilee, meneekö auto katsastuksesta läpi. Tutkimuksessa pessimismi ei tarkoita yksittäisiä asioita, vaan kyse on laajemmasta asenteesta ja suhtautumisesta tulevaisuuteen.

Optimismia ja pessimismiä pidetään persoonallisuuden piirteinä kuten temperamenttia. Aikuisuudessa nämä eivät juurikaan muutu. Pessimismin ja optimismin perinnöllisyys on noin 30 prosenttia.

Pessimistin elimistö saattaa voida huonosti. Mikko Päkäläinen sanoo, että käynnissä on matala-asteinen tulehdus, joka tarjoaa kroonisille sairauksille otollisen ympäristön kehittyä. Aktivoitunut tulehdusjärjestelmä yhdistetään myös syöpään.

Pessimistiset ihmiset syövät muita epäterveellisemmin. Mitä pessimistisempi ihminen on sitä huonommin hän pystyy muuttamaan ruokavaliotaan.

Lähteet: Helsingin-Sanomat 19.12.2019, kuvat omat

Nauru voi olla tätäkin

 

Aito nauru rentouttaa ja parantaa sosiaalisia suhteita.

Jotkut ihmisistä kärsii naurunalaiseksi joutumisen pelosta ja se voi rajoittaa valtavasti heidän elämäänsä, kertoo psykologian tohtori huumoritutkija Paavo Kerkkänen. Huumori voi olla myös vallankäytön väline eli joku päättää, mille tai kenelle nauretaan.

Aina nauru ei ole hauskaa. Joskus sen tarkoitus on nolata toinen. Osa ihmisistä kärsii naurunalaiseksi joutumisen pelosta eli gelotofobiasta.Se kuuluu sosiaalisen pelon alalajeihin. Oireetkin ovat samat kuin esimerkiksi esiintymisjännityksessä: sydän hakkaa, kädet hikoavat ja tärisevät.

Gelotofobiasta kärsivät päätyvät usein esimerkiksi valitsemaan töitä, joissa ei tarvitse olla paljoa toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Näin ihminen omaehtoisesti kaventaa elämäänsä ja ehkä jopa alisuoriutuu työelämässä, koska välttelee mahdollisia naurunalaiseksi joutumisen paikkoja.

Syyt gelotofobiaan samoin kuin muihinkin sosiaalisiin pelkoihin ovat Kerkkäsen mukaan yksilöllisiä, joten yleisiä ja yksinkertaisia neuvoja ei ole tarjolla. Usein gelotofobian taustalta löytyy kuitenkin tilanne, jossa ihminen on joutunut noloon tilanteeseen tai muiden häpäisemäksi.

Nykyään toisten naurunalaiseksi tekeminen on tavallista erityisesti sosiaalisessa mediassa. Siellä pilkka on helppoa, nimetöntä ja ikävän pysyvää.

Kerkkäisen mukaa huumori on ollut aina myös vallankäytön väline. Usein siihen liittyy aggressivisuus eli joku päättää, mille tai kenelle nauretaan. Kohteena saattaa olla yksittäinen ihminen tai ihmisryhmä. Tyypillinen esimerkki on politiikka, jossa vastapuolesta pyritään tekemään naurettava tai ei-niin-vakavasti-otettava.

Kerkkäsen mukaan Donald Trumpin aika presidenttinä  jäysi yhtä huumorin peruselementtiä, eli sitä että kuulijan odotetaan hoksaavan, mikä on totta ja mikä ei. Trump vain laukoi omia totuuksia, eikä hänellä ollut lainkaan huumorintajua.

Nyt vaihtoehtoiset todellisuudet ja "faktat" ovat arkisia. Kongressiin tunkeutuva sarvipää-shamaani naurattaisi fiktiossa, mutta todellisuudessa ei. Tilanne on täysin toinen.  

Ehkä huumorin tekeminen valtaapitävistä on yleensäkin vaikeaa, koska he tekevät sen itse.

Huumori muuttuu jatkuvasti. Se, mikä ennen oli sikahauskaa, ei enää naurata eikä ole välttämättä edes laillista. Vain jokin aika sitten esimerkiksi homoseksuaaleista ja romaneista sai vitsailla vapaasti. Nykyään tällaista pidetään törkeänä. Hauskaksi sopivan määrittelyä tehdään koko ajan.

Tosi-tv-ohjelmat ovat olleet todella suosittuja tällä vuosituhannella.Kerkkänen sanoo, että monissa tällaisissa ohjelmissa ihmisten nolaamisesta, häpäisystä ja naurunalaiseksi tekemisestä luodaan viihdettä. Nykyisin se on sallittua, mutta ei välttämättä kymmenen vuoden päästä.

On kiinnostavaa, että samaan aikaan kun mietitään tarkkaan, millaisia ilmauksia on sopivaa käyttää eri ihmis- ja vähemmistöryhmistä, voidaan tosi-tv:eessä panna ihmisiä hölmöilemään humalassa televisioon.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.1.2021, kuvat omat

Elämää maalla 32.

 

Keskiviikko aamuna heräsin kaksi tuntia myöhemmin kuin mies. Nukuin 10 tuntia. Kun olin syömässä aamupalaa - kaurapuuroa mustikoilla ja vadelmamehukeitolla, kahvia ja maitolasi - mies tuli ja kysyi, lähdetäänkö Mänttään katsomaan kuvataidetta. Vastasin oitis kyllä. Saisin ajatukset pois diabeteksestani.

Olen lukenut tyypin 2 diabeteksesta paljon. Liian paljon. Puhunut siitä miehen ja ystävien kanssa. Kuntosalilla rupattelimme yhden miehen kanssa. Rupattelu meni terveyteen. Kerroin olevani surullinen ja vihainen, kun sain tyypin 2 diabeteksen. Mies kysyi, mikä sinun paastoasokeriarvo oli. Vastasin 8. Mies sanoi, että sama hänelläkin, mutta lääkäri oli sanonut, että se on esidiabetes ja ei ollut antanut mitään elämäntapaohjeita tai lääkkeitä. Antavatko lääkärit erilaisia ohjeita oman ajattelunsa mukaan? 

Netin ohjeista sain sen mukavan tiedon, että voi pitää herkkupäivän kerran viikossa. Se oli nyt keskiviikko. Söin menomatkalla leipomokahvilassa suklaamunkin ja kahvia. Ai, että. Maistui mahtavalta.

Tulomatkalla kävimme pizzeriassa ja söin frutti de maare-pizzan. En jaksanut kokonaan. Otin loput kotiin mukaan. Maistui ihanalta. Vielä lopuksi ostin jäätelöä, mango melonia. Ja taas. Voi, että. Maistui taivaalliselta.

Taidenäyttelyt olivat Serlachius-keskuksessa, kartanosssa ja pääkonttorissa. Pääkonttoriin emme menneet, koska miehellä oli niin kova nälkä. Kartanossa oli eri osiot kullekin taidenäyttelylle. Aluksi oli modernia taidetta. Sitten  flaamilaista 1600-luvun taidetta ja kultakauden taidetta muun muassa Helene Schjerbeciä, Albert Edelfeltiä, Akseli Gallen-Kallelaa.

Parkkipaikka oli aivan täynnä. Ihmisiä oli paljon liikenteessä. Meillä tuli ajoa 400 kilometriä.

Moderni taide on mielenkiintoista ja hätkähdyttävää ja jollakin tavoin rumaa. 

Sitten 1600-luvun taidetta. Tunsin syvää kunnioitusta ja ihmeen siitä, että taulut ovat kestäneet aikaa.

Sitten kultakauden maalauksiin. Kävimme miehen kanssa taannoin Edelfelt-näyttelyssä Ateneumissa. Kultakauden maalaukset ovat jotenkin rauhoittavia ja hyvin kauniita. Minun mieleeni.

Hyvää viikonloppua kaikille!