Surutyöni 95.

 

Rakas, niin rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Kuolinsyyraportissa sanottiin "syy tuntematon". Teen surutyötä.

Oloni vaihtelee hyvin paljon. Välillä olo on musertunut, ja tuntuu, että Vera kuoli vasta eilen. Albumeja selatessa olo rauhoittuu. On seesteinen ja kaunis. Olen nyt vasta ymmärtänyt, että Vera hymyilee miltei joka kuvassa. Olihan hän iloinen ja tyytyväinen pienokainen.

Veran murrosikä oli aikamoinen. Hän kiukutteli ja riiteli. Sanotaan, että mitä vaikeampi murrosikä on, sitä tiiviimmät välit ovat olleet vanhempiin. Silloin pitää protestoida paljon, että jonkinlainen ero vanhempiin mahdollistuisi ja oma identiteetti muodostuisi.

Minusta on tullut siivoava nainen. Siivoan kerran viikossa tämän talon, joka tuntuu nyt suurelta. On kolme makuuhuonetta, miesluola, iso tupakeittiö ja olohuone, käytäviä, eteisiä ja portaat yläkertaan, sauna, vessat.

Tänään tein chili sin carnea, joka on lempiruokani. Keitän kidneypavut itse ja siinä on oltava tarkkana, ettei pavut kypsy liikaa tai liian vähän.  Teen tomaattipohjaisen kastikkeen, johon lisään myös soijarouhetta. Nams! Syön yleensä ohrariisiä tai kikhernepastaa.

Löysin pakasteesta karpaloita ja nyt on kahtena päivänä tullut syötyä niitä kinuskikastikkeen kanssa. Nams!

Ruokahaluni ei ole lainkaan pienentynyt Veran kuoleman jälkeen vaan lohtusyön suruuni. Paino on noussut. Toissa vuonna pudotin 13 kiloa. Laihdutuksesta kerroin tässä blogissa. Ehkä laihdutan taas kevään tullen. Kaamos lisää hiilihydraattihimoa.

Kun sain lääkityksen paniikkihäiröön, kohtauksia ei ole enää tullut, mutta koputan puuta. Ei ole lainkaan varmaa, että seuraavassa tapaamisessa psykiatri määräisi niitä lisää. Lääkepakkauksessa luki, että reseptiä ei uusita, tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön. Jos lääkettä ei uusita, alkaa taas kamppailu paniikkikohtauksia vastaan. Hengitysharjoitukset, kyykkyjen tekeminen vauhdilla ja paljon kunnes lihakset väsyvät ja kylmä suihku.

Perheonnea, kun Vera oli pieni vauva.

Plasebon vaikutuksen alaisena

 

Minä aina toivon ennen lääkärille menoa, että olisipa hän empaattinen ja mukava, jotta jo hänen tapaamisensa alkaisi parantaa vaivaani. Muistan jopa tarkalleen muutamien lääkäreiden sanat, jotka rohkaisivat pienessäkin vaivassa.

Plasebovaikutuksessa on yksinkertaistettuna kyse lääkkeettömästä vaikutuksesta. Kun ihminen odottaa ja uskoo parantuvansa, keho alkaa edistää sitä. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta plasebo-vaikutuksen on todettu olevan läsnä  monenlaisissa hoidoissa.

Jo lääkärin tapaaminen voi aktivoida potilaan aivojen kivunlievitysjärjestelmän, vaikka potilas ei olisi nielaissut yhtään pilleriä. Nykyisin tiedetään, että plasebo ei ole vain mielikuvitusta vaan sen vaikutukset voidaan nähdä aivoja kuvaamalla.

Kivunlievityksen lisäksi plasebovaikutuksella on roolinsa muun muassa masennuksen, adhd:n, ärtyvän suolen oireyhtymän ja allergisen nuhan hoidossa.

Jos haluaisi kuvailla yksinkertaisimman ja arkipäiväisimmän plasebovaikutuksen, se olisi tämä: äiti tai isä puhaltaa lapsen haavaan, ja lapsen olo paranee.

Keskeistä plasebovaikutuksessa on tunne hoidetuksi tulemisesta. Joku turvallinen henkilö jakaa taakan, ja kipu lievittyy. Kyseessä ei tarvitse olla välttämättä edes lääkäri vaan se voi olla sairaanhoitaja, ystävä tai joku luotettava henkilö, joka ottaa taakan kannettavakseen.

Lääkäreillä on kuitenkin merkittävä rooli plasebovaikutuksen aikaansaamisessa. Plasebovaikutukset alkavat jo silloin, kun potilas tulee vastaanotolla kuulluksi ja saa oireilleen selityksen ja hoidon.

1940-luvulla lääketutkimuksissa alkoivat vakiintua lääkekokeet, joissa tutkittavaa valmistetta annettiin vain osalle tutkimuksiin osallistuneista. Verrokkiryhmä sai lumelääkettä, esimerkiksi kalkkitabletin tai c-vitamiinipillerin.

Tutkijat huomasivat, että myös plasebolääkettä saaneet verrokkiryhmäläiset osoittivat paranemisen merkkejä. Kun he uskoivat saavansa lääkkeen vaivaansa, oireet lievenivät. Ilmiö sai nimen plasebovaikutus.

Nykytiedon valossa plasebo on todellinen ja hyödyllinen ilmiö, ja nykyisillä aivokuvantamismenetelmillä on pystytty havaitsemaan, miten plasebovaikutus käynnistyy. Placebovaikutuksen syynä on kehon erilaiset mekanismit, esimerkiksi kivunlievitysjärjestelmä.

Laajimmillaan plasebo-vaikutus on läsnä kaikessa, mitä potilaan ja lääkärin vuorovaikutuksessa tapahtuu. Lääkäri voi edistää hoidon toimimista muun muassa rakentamalla empaattista hoitosuhdetta. Kaikki kokeneet lääkärit tietävät tämän, mutta sitä ei opeteta lääkäreille kovinkaan systemaattisesti.

Placebovaikutuksen vastakohta on nosebovaikutus. Se tarkoittaa kielteisiä odotuksia, jotka saattavat mitätöidä hoidon.

Jos lääkäri on kylmä ja epämiellyttävä ja esimerkiksi luettelee lääkkeen sivuvaikutuksia, voivat kehon käynnistämät mekanismit olla päinvastaisia kuin hoitoa edesauttavassa plasebovaikutuksessa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.7.2020, kuvat omat

Seksuaalisuus

 

Seksuaalisuus yhdistetään usein seksiin, vaikka se on paljon muutakin. Seksi on toimintaa. Seksuaalisuus on sitä, mitä ihminen on. Se on elämän, libidon voima vastakohtana kuoleman Thanatoksen voimaan.

Seksuaalisuus puhkeaa kukkaan, kun liikkuu, nautiskelee ja kohtaa sisäiset esteet. Seksuaalisuus on sitä, miten kantaa itsensä ja on läsnä eri tilanteissa.  Seksuaalisuutta on hyvin vaikea tarkasti määritellä, koska se on niin kokonaisvaltainen asia.

Omaan seksuaalisuuteen tutustumisesta seuraa yleensä hyviä asioita. Seksuaalisuus on parhaimmillaan suuri voima. Ihmisellä on hyvä olla itsensä kanssa. Hän tietää rajansa ja hyvät puolensa, osaa ottaa kehuja vastaan ja on ylpeä saavutuksistaan.

Kun seksuaalienergia toimii, se voi olla hehkua tai virettä, jonka muutkin huomaavat. Sen vastakohta käyttäytymisessä on ahdistus ja jäykkyys.

Jos oma uteliaisuus ja elämänhalu on hukassa, kannattaa tehdä jotakin, mikä tuo nautintoa. Esimerkiksi tuoksutella hajuvettä, saunoa, meditoida.

Liikunta on myös hyvä keino lisätä seksuaalienergiaa. Jos on paljon paikoillaan, keho jumiutuu ja energiat  pysähtyvät. Kun panee kehonsa liikkeelle, seksuaalienergia alkaa jyllätä.

                                 Häpeä

Seksuaalisuuden tiellä on usein yksi este:häpeä. Moni tuntee häpeää omasta kehostaan, halusta ja haluttomuudesta. Häpeä saa alkunsa monesti melkein mistä vain kommentista, kasvatuksesta, yhteiskunnan normeista tai seksikokemuksesta.

  

Seksuaalisen itsetunnon kolhuja voivat esimerkiksi korjata aika, hyvä parisuhde ja muut rakkaudelliset kokemukset. Häpeä on tervetullut silloin, kun tekee jotakin luvatonta. Seksuaalista halua tai haluttomuutta, omaa kehoa ei ole mitään syytä hävetä.

Joskus häpeään auttaa sen haastaminen. Se että, tekee jotakin, mikä tuntuu epämukavalta. Voi pitää puheen, laulaa karakoea, mennä seksikauppaan. Mukavuuden rajat on kaikilla hyvin erilaiset. Se, mikä nolottaa toista, voi  toiselle olla arkipäivää.

Lähteet: Kauneus&Terveys 8-9/2021, kuvat omat

  

Seksuaalisuus on aika moinen voima. Ihmisellä on hyvä olla itsensä kanssa, hän tietää rajansa. Seksuaalisuus on kaikilla ihmisillä, mutta joskus kiireinen elämäntapa, kriisit tai muutos voivat piilotta sen

Tervettä itsekkyyttä on sanoa ei

Sanoitko töissä kyllä työtehtävälle, vaikka sinulla ei olisi ollut aikaa sen tekemiseen ja olisit halunnut sanoa ei?

Helsingin sanomien lukija kertoo tilanteestaan: "En uskalla kieltäytyä mistään tehtävästä, kun pelkään työn menettämistä ja sitä, mitä muut ajattelevat. Tämä on johtanut siihen, että muut pyytävät minulta palveluksia. Tämä alkaa näkyä ylitöinä ja jaksamisessa muutenkin."

Ensimmäinen askel ei-sanan sanomiselle on oppia tunnistamaan tilanteita, joissa antautuu toisten toiveille. Tunteet ja ajatukset tekevät kieltäytymisen monelle vaikeaksi, ja siksi se vaatii paljon harjoittelua.

Vaikeus kieltäytyä voi olla lähtöisin perheen tavasta ratkaista konflikteja ja siitä, miten on ollut lupa tuoda mielipiteitä esille. Tämän jälkeen erilaiset kokemukset elämässä ja työelämässä voivat vaikuttaa siihen, miten uskaltaa kertoa mielipiteitä.

Jotkut saattavat kantaa enemmän huolta siitä, mitä toiset heidän tekemisistään ajattelevat. Miellyttämishalun taustalla voi olla pelkoja. Saatetaan ajatella, että jos nyt sanon ei, miten käy seuraavissa yt-neuvotteluissaa tai saanko jatkossa mielekkäitä tehtäviä.

Rajojen asettamista on tärkeää harjoitella, koska se vaikuttaa hyvinvointiin. Jos suostuu helpolla työtehtäviin, joiden takia joutuu venymään, riskinä on ylikuormittuminen ja uupuminen.

Kannattaa pohtia, mitä voi saada tilalle, jos osaa välillä sanoa ei. Ehkä enemmän taukoja ja palautumista työstä. Pääsee  lopettamaan työt ajoissa, jolloin jää aikaa enemmän läheisille, levolle ja harrastuksille.

Joskus työpaikalla on paljon työtä, mutta työntekijöitä vähän. Joku voi ruveta kantamaan huolta muitten jaksamisesta. Työntekijä saattaa ajatella, jos nyt kieltäydyn homma siirtyy kollegalle.

Hyvä asia on se, että ei-sanan käyttämistä voi harjoitella. Jos kieltäytyminen tuntuu vaikealta työpaikalla, sitä voi kokeilla ensin kotona ja ystävien ja tuttavien kanssa.

Yksi vinkki ei-sanan sanomiseen on ottaa aikalisä.Työntekijä voi opetella antamaan vastauksen vähän myöhemmin. Voi vastata, että palaan asiaan tunnin, päivän tai viikon päästä.

Miten sitten sanoa ei olematta tyly, mutta niin, että viesti menee perille. Kieltäytymisen alkuun voi sanoa jotakin myönteistä kuten "Kiitos, mielelläni tekisin, mutta juuri nyt minulla ei ole aikaa."

Myös kehonkieli on tärkeä kieltäytyessä, ja asentoa voi harjoitella Sillä on merkitystä, onko hartiat lysyssä ja katsooko omia jalkoja, vai onko ryhdikäs asento ja katsoo toista silmiin. Kannattaisi puhua jämäkällä äänellä, ei liian hiljaa, muttei huutaenkaan.

 

Lähteet: Referaatti Helsingin-Sanomat 9.9.2021, kuvat omat

Flunssassa hitaita päiviä

                 Nenäliinojani.

Sain flunssan. Aikuisiän pahimman. Nuha, kurkkukipu, yskä, korvakipu. Kehoni on niin herkillä, että korvakorutkin sattui. Lihakset myös kipeät. Pari yötä meni melkein valvoessa, kun nenä meni tukkoon makuuasennossa. Ei auttanut höyryhengitys ja Finrexin. 

Minulla on yleensä korkea kipukynnys. Mutta tämä flunssa on niin kokonaisvaltainen, että tunnen itseni tosi sairaaksi. Niistän ja valitan miehelle. Olen dramaattinen.

Tämähän on niin, että lapsi minussa on todella sairas ja haluaa apua mieheltä. Sen sijaan aikuinen minussa on huvittunut lapsen käytöksestä. Hyvin huvittunut. Valitus kannattaisi jo lopettaa. Sehän on vain flunssa.

Esimerkiksi hammmaslääkäriin meno pelottaa. Ei kipu vaan avuttomana oleminen vieraan ihmisen ronkkiessa minun hampaita, eikä siinä voi paeta pois. Minulle tehtiin tänä vuonna hampaan juurihoito. En halunnut puudutusta, koska voisin keskittyä kipuun ja unohtaa avuttomuuteni. Kipu ei ollut edes kova. Samoin hampaan reiän paikkaamisen otin ilman puudutusta. Hammaslääkäri oli molemmissa tapauksessa ihmeissään ja kysyi, miksi en halua puudutusta. Minä vastasin, etten pelkää kipua.

Aikoinaan synnytykseni olivat melkein luomua ilman kipulääkkeitä. Tosin epiduraalipuudutus oli hetken aikaa ennen Veran varsinaista synnyttämistä. Polttoihin auttoi ihmeellisesti vesi. Olin suihkussa pitkään ja meinasin synnyttää siellä. Verakin syntyi sitten nopeasti. Toisen lapsen synnytys oli syöksysynnytys, kesti vain kaksi tuntia. 

Kaikki kävi niin nopeasti, että en edes tajunnut synnyttäneeni. Kohdun suu aukesi tunnissa ja poltot olivat sen mukaisia. Äärimmäistä kipua. Synnytin Veran seisten pystyssä ja nojasin sänkyyn. Toisen tyttäreni synnytin kyykkyasennossa. Painovoima helpotti molemmissa synnytyksissä. Alapäähän ei tullut repeämiä.

Mitä olen tehnyt sairaana? Tietty maannut ja nukkunut. Olen lukenut Matti Pulkkisen romaania Romaanihenkilön kuolema. Tätä kirjaa lukiessa siihen täytyy syventyä hyvin. Varsinaista juonta ei ole.

Olen katsellut Ruutu plussaa. Etenkin Cirkus Great British Tv:eetä. Vaikuttavia sarjoja olivat Apple tree yard ja Deep Water. Myös vanhoja suomalaisia elokuvia 1990-luvulta, Anna-Leena Härkösen romaaneista tehtyjä.

Päivät kuluvat hitaasti. Mieleen tulee usein lapseni Veran kuolema. Se tuntuu välillä epätodelliselta. Välillä tuska valtaa mielen. Yritän ajatella, että Vera ei tahtoisi, että koko elämäni syöksyisi pois raiteiltaan.

En mene koronatestiin, koska mieheni sairasti kovan flunssan kuukausi sitten. Hän meni koronatestiin, ja tulos oli negatiivinen. Hän oli sairaslomalla puolitoista viikkoa.

Olen tällä viikolla postannut vanhoja tekstejä, joita minulla on paljon varastossa. En ole jaksanut kirjoittaa uusia.

Ihanaa, että on jo helmikuu. Tuleva maaliskuu on jo kevätkuukausi! Kohti valoa!

Kun avun vastaanottaminen on vaikeaa

 

Minun on helppo pyytää apua mieheltä. Esimerkiksi tänään pyysin mieheltä apua kaali-porkkanaraasteen tekemiseen. Olen tehnyt sitä koko syksyn ja  talven. Että hän edes joskus tekisi sitä. Minä olin kyllästynyt sen tekoon monitoimikoneella, kun tekemisessä on niin paljon vaiheita. Mutta kyllä seuraavalla kerralla teen sitä nöyrästi. Halusin vain vaihtelua näihin kotipuuhiin.

Mutta sitten kaverit, ystävät, tuttavat. Heiltäkin pyydän apua, kun tarvitsen sitä oikeasti. Mutta mikähän on oikeasti?On vaikeampaa pyytää heiltä apua kuin mieheltä. Syyn pitää olla painava. Tähän digiin olen pyytänyt harvakseltaan apua yhdeltä tuttavalta, ja apu on ollut varmasti paikallaan.

Apu on pieni sana, joka voi kantaa mukana vaikeita tunteita: kiitollisuudenvelkaa, riittämättömyyttä ja kontrollin menettämisen pelkoa. Hyväntahtoinen auttaminen ja sen vastaanottaminen voi kuormittaakin ihmissuhdetta.

Esimerkiksi sairastaessa saatamme turvautua toisiin, mutta vaikkapa jaksamattomuuteen apua on vaikeampi pyytää. Se ei näy samalla tavalla kuin kipsi jalassa. Ongelman juurena voi olla kivikova pärjäämisen kulttuuri, jossa arvostetaan sitä, että ihminen seisoo tukevasti omilla jaloillaan.

Joillekin avun vastaanottaminen on helpompaa kuin toisille, tämä voi riippua siitä, millaiseen auttamisen kulttuuriin on kasvanut ihmissuhteissa. Takana voi olla kiintymissuhteen säröt. Jos omaa avuntarvetta on lapsena sivuutettu, voi aikuisenakin olla vaikeaa turvautua muihin. Tämä voi heikentyä myös aikuisiällä.

Tunnelukot on omaan ajatteluun tai käyttäytymiseen vaikuttavia toistuvia toimintatapoja, jotka ovat reaktioita menneisyyden vaikeisiin kokemuksiin. Ne ovat kuin tunnemaailman arpia, merkkejä siitä, että joskus on käynyt kipeää.

Kun avun pyytäminen tuntuu epäonnistumiselta, voi taustalla olla vaativuuden tunnelukko. Ihminen vaatii itseltään ja muiltakin paljon, ja oman vajavuuden myöntäminen on vaikeaa.

Auttajan ensimmäinen tehtävä on kysyä ja kuunnella: Voinko auttaa? Millaista apua haluaisit? Näin auttaja asettuu samalle tasolle autettavan kanssa, syntyy silta ihmisten välille. Asioista aletaan voida keskustella.

Kun apu tulee ylhäältä, auktoriteetin näkökulmasta, se voi tuntua arvostelulta. Toisia ei kannata auttaa sanelemalla ja tuomalla tiskiin tapoja, jotka itselle toimivat. Avuntarpeesta ei suinkaan kannata moittia tai syyllistää.

Siitä on apua, että epämukavan olon myöntää avoimesti silloin, kun apua pyytää tai sitä tarjotaan. Jos läheisen tapa auttaa tuntuu huonolta ja ahdistavalta, siihen voi yrittää vaikuttaa. Yleensä auttajan aikomus on hyvä ja hän tekee mielellään jotakin sellaista, josta on oikeasti hyötyä.

Perustaltaan avun antaminen ja vastaanottaminen ovat arvokkaita tekoja, jotka vahvistavat suhdetta toisiin ja myös mielenterveyttä. On hyvä kokea maailma niin, että voidaan vaikeina hetkinä tukeutua toisiin. Kumpikin on merkityksellistä sekä avun pyytäminen että uskallus ottaa sitä vastaan.

  

Lähteet: Referaatti Kotivinkki 22, kuvat omat

High functioning -masennus

 

High functioning -masentuneella on tavallisen masennuksen oireet: mikään ei tunnu miltään, kaikki on harmaata ja tylsää. Yksi asia kuitenkin erottaa high functioning -masentuneen tavallisesta masennuksesta. Kärsimys on, mutta toimintakyky ei täytä masennuksen kriteereissä mainittua toimintakyvyn laskua.

High functioninig -masennus on hyvin suoriutuvien tauti, heidän jotka ovat tottuneet siihen, että asiat hoidetaan. Se rinnastetaan usein dystymiaan eli lievään pitkäaikaiseen masennukseen.

Dystymiasta kärsii vuosittain kolme prosenttia ja elämänsä aikana noin kuusi prosenttia, se on merkittävä määrä. Moni dystyyminen kokee, että on ollut aina melankolinen. Tämä voi näkyä ilmeettömyytenä, vähäeleisyytenä ja pessimisminä. Myös usko tulevaisuuteen on heikko.

Ihmisellä saattaa olla tunne, että minuudessa on jokin ytimellinen vika. Joskus tunne voi muuttua hiljaiseksi epätoivoksi. Hiljaisen epätoivon vertauskuva kuvaa sitä, että ihminen ei huomaa tilaansa, koska on niin tottunut siihen. Moni ei hakeudu hoitoon, koska tuntee olleen aina samanlainen.

Sama pätee high functioning -masennukseen: jos jaksaa maksaa laskut, käydä töissä ja harrastaa, ei avun tarvetta usein tunnista. Vertauskuvallisesti tavallisesta masennuksesta puhuttaessa voi ajatella että akku ykskaks tyhjenee. Dystymiassa akku toimii koko ajan mutta aliteholla. Ei tapahdu isoa äkillistä tyhjenemistä. Jos lievää masennusta ei hoida, voimat voivat kuitenkin jossain vaiheessa loppua.

Eriyisesti nuorten tyttöjen ja naisten masennus on lisääntynyt. Alle 30-vuotiaana masennuksen vuoksi eläköityneiden määrä kasvaa. High functioning -masentuneet eivät välttämättä näy tilastoissa. He saattavat sinnitellä tilanteensa kanssa.

Kolmasosa masennuksen puhkeamisesta selittyy geneettisillä tekijöillä. Muita masennuksen riskitekijöitä ovat muun muassa yksinäisyys, neuroottisuus, päihteiden käyttö ja traumaattiset kokemukset.

Lähteet: Helsingin Sanomat 28.1.2021, kuvat omat