Surutyöni 1.

 

Kirjoitan nyt tähän blogiini välillä, ehkä kerran viikossa , surutyöstäni.  Mutta suurimmaksi osaksi kirjoitan edelleen asia-aiheista. Niitä kirjoittaessani unohdan hetkeksi surun ja huolet.

Aamulla ensimmäinen ajatus on "Vera on kuollut". Ajatus on kuin minut painettaisiin jääkylmään veteen. Tukahdun. Haukon henkeä. Teen aamutoimet kuin liejuun uppoamaisillani, rapaa naamassa. Kaikki käy nyt hitaasti, vaikka ennen olin nopea ja kärsimätön. Ehkä alan kulkea kumarassa kuin vanha eukko. Kasvot valahtaa, kaikki alkaa roikkua, kasvoilleni tulee surun ja katkeruuden juonteet. Muutun kenties hyvin, hyvin vanhaksi.

Aamutoimien jälkeen haen puita liiteristä ja sytytän uunit. Olen siinä huono, ja homma vie aikaa. Mutta sitähän minulla on. Aikaa surra. Välillä ahdistus on niin pahaa, että tunnen kehoni hajoavan. Se on kauhea tunne. Täyttä kauhua. Vera on kuollut. Vain 22-vuotiaana.

                                 Tuuli kulkee

                                     missä kulkee.

                                 Sydämeni haavoittunut haukka.

Uunien lämmittämisen jälkeen teen kullekin päivälleni suunnitellun pienen tehtävän. Tänään pesen saunan. Eilen silitin hautajaisten muistotilaisuuteen pöydälle tulevan suuren valkoisen liinan. Siiri-kissi oli silittämisessä mukana. Hän piilotteli lattialla liinan laskoksissa, teki yllätyshyökkäyksiä, sotki, rypisti jo silitettyjä laskoksia. Niinpä liinan silittäminen vei aikaa. Onneksi kaksi kissaamme tuovat paljon iloa.

Olen muistellut hyviä muistoja Verasta. Se kun juhlimme juhannusta koko yön ja aamulla teimme valtavat kukkaseppeleet päähän.

Joulun aikaan puhuimme monena yönä noin kello kolmeen asti aamuyöhön. Puhuimme niin monista aiheista, esimerkiksi mitä Vera haluaa tehdä yliopistosta valmistumisen jälkeen, eniten hän halusi olla molekyylibiologian tutkija. Vera oli hyvin puhelias ja eläväinen. Ronski naisen alku. Säheltäjä. Joka osasi myös keskittyä opintoihinsa. Edes joululomalla hän ei pystynyt olemaan tekemättä tehtäviä ja tenttejä etänä.

Onneksi voimme surra yhdessä miehen kanssa. Jakaa taakkojamme. Kulkea rinnatusten surun autiomaassa, joka on kylmä ja tuulinen. Olisi aivan kauhea surra yksin. Toinen tyttäremme tuli Saksasta hevoshommistaan käymään ja tulee hautajaisiinkin.

Hän on melkein Veran vastakohta: jämpti, siivousintoinen, ahkera työssään, sisukas, suorapuheinen. Hän esimerkiksi sadatteli sitä, että kahvinkeittimemme vesiallas on törkeän likainen ja puhdisti sen pahantuulisena. Hän jaksaa muistuttaa, että talomme on kuin kirpputori ja sotkuinen. 

Olen vielä surutyön shokkivaiheessa. Välillä kuvittelen, että Vera on elossa. Tulee kotiin. Kaikki on niin kuin ennen oli. Välillä suru lävähtää ajatuksiini kuin isku vasten kasvoja. Mieleni ja kehoni on täynnä kipua. Se raastaa. Olen vereslihalla.

Shokkivaiheesta kertoo sekin, että en muista menneestä viikosta paljon mitään. Muistan sen, etten voinut lukea tai katsoa televisiota. 

Minulla ei ole mennyt ruokahalu. Paremminkin se on kasvanut. Syön suklaata suruuni. Ja onhan siinä serotoniinin esiastetta tryptofaania. Serotoniini vaikuttaa mielialaa kohottavasti. On hetken parempi olo.

Surusta huolimatta olen nukkunut tavalliseen tapaani hyvin noin yhdeksän tuntia yössä heräämättä vessahätäänkään. Koputan puuta.

Harjoittele armollisuutta itseäsi kohtaan

Miksi minä taas mokasin? Mitähän muutkin ajattelevat? Vastoinkäymisen sattuessa monelle tulee tällaisia ajatuksia. Ihminen voi syyttää itseään ja nähdä tilanteen pahempana kuin muut.

Kaikille ihmisille tulee tämäntyyppisiä ajatuksia mieleen joskus. Pienen mokan tekeminen on inhimillistä, mutta siitä voi seurata iso vyyhti pään sisällä. Itsekritiikki voi lähteä käsistä. Päällimmäinen tunne on yleensä häpeä.

Armollisuutta ja itsemyötätuntoa voi kehittää monella tavalla. Ensiksikin täytyy muistaa, että väsyneinä kaikki ajatukset ovat itselle ilkeämpiä kuin muutoin. Siksi kannattaa pitää terveydestä huolta kokonaisvaltaisesti, nukkua ja syödä hyvin. Terveiden elämäntapojen lisäksi on tärkeää opetella sanomaan ei asioille, joita tekisimme miellyttääksemme tai välttääksemme hankalan ihmisen leiman.

Yleensä on niin, että jos ihminen pystyy elämään omien arvojensa mukaisesti, se tuo hyvää oloa. Jos esimerkiksi työ on omien arvojen vastaista, se tuo helposti huonoa oloa.

Opettele esimerkiksi suhtautumaan eri tavalla tilanteisiin, joissa olet mokannut. Mieti, miten ihmiset maailmanlaajuisesti reagoisivat. Tuskin monikaan sitä kauhistelisi.

Usein meillä on harhaluulo, että muut ajattelevat asioista samalla lailla kuin itse teemme. Näinhän ei ole.

Itsekritiikkiä voi lieventää myös huumorin avulla. Tee ajatusleikki: kuvittele oikeudenkäynti. Kutsu paikalle myös puolustusasianajaja, jolle annat puheenvuoron. Lopussa tuomari antaa tuomion. Jos näet tämän tilanteen mustan huumorin, sitä parempi. Naurulla saa etäisyyttä asioihin.

Itseään vaivaavista ajatuksista kannattaisi puhua jonkin ulkopuolisen, puolueettoman ihmisen kanssa. Aivan sama onko hän ystävä, puoliso tai psykologi. Ulkopuolinen ihminen tarjoaa asialle mittakaavan ja uusia oivalluksiakin.

Monet ovat elämänkokemuksen myötä löytäneet armollisuutta vastoinkäymisen suhteen. He voivat saada myötäitsetuntoa vaikkapa musiikista, liikunnasta tai hyvän elokuvan katselusta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 19.12.2020, kuvat omat

Teen surutyötä - tyttöni kuoli

 

Minä en pysty lukemaan, vaikka tavallisesti luen kolme tuntia illassa. En myös jaksa katsoa televisiota. Kaikki ohjelmat tuntuvat turhilta. Ajan haaskausta. Mutta ei minulla ole mitään sen tilalle. Makaan ahdistuneena sängyssä kissojen kanssa.  Pysyttelen elossa.  Surussa. Tuleeko tästä elämästä enää mitään ilman Veraa?

On raskasta odottaa Veran kuoleman syytä. Vastaus tulee vasta 3-6 kuukauden päästä oikeuslääketieteellisestä. Miksi Vera oksensi viimeisinä tunteinaan? Oliko hänellä jokin myrkytys? Itsemurha se ei taatusti ollut. Vera oli niin myönteinen ja iloinen viime aikoina. Hän halusi niin paljon lähteä kotiin, näin poikaystävä sanoi. Kotiin. Meidän luokse. Minun luokse. Vera on minun.

On kuin rautainen surun koura ottaisi minusta kiinni. Rintaan koskee. Hengitän miten sattuu. Huimaa. Ahdistaa. Vauhko eläin päässäni.

Vera oli hyvin innostunut opiskelustaan. Hän valitsi itselleen sopivan alan. Vaihtoi lääketieteen molekyylibiologiaan. Joulun aikana juttelimme aina aamuyöhön asti. Meillä oli paljon keskenämme puhuttavaa. Vera oli hyvin avoin minua kanssa.

Vera sanoi joulun jälkeen, että oli hyvä ja iloinen joulu. Hän kiitti minua, kun olin tehnyt ruokia ja leivonnaisia paljon. Vera arvosti kaikkea itse tehtyä. Ja hyvää ruokaa. Pieni kulinaristi.

Aamut ovat tässä surussa vaikeimpia. Ensimmäinen ajatukseni herätessä on: Vera on kuollut. Saan pakottaa itseni tekemään aamutoimet. Pesemään kasvot ja laittamaan hoitonestettä, seerumia, kosteusvoidetta, silmänympärysseerumia ja kosteusvoidetta. Sitten laitan päivävaatteet päälle. Eilen olin unohtanut yöpyjaman päivävaatteiden alle. Juon lasin granaattiomenamehua, johon lisään myös viherjauhetta, samalla otan Cpiimaxkalkkitabletit , D-vitamiinin.

Aamupalaksi syön nykyisin luonnonjogurttia, itse tehtyä mysliä, jossa on kauran ja siementen lisäksi paljon kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä  ja marjoja, yleisimmin mustikkaa ja mustaherukkaa.

En ole käynyt nyt lenkillä koko viikkoon. Olen vain hakenut halkoja aamuisin ja sytyttänyt uunin. Kolasin pihan lumimyräkän jälkeen. Pitäisi edes ulkoilla. Mutta en jaksa. Pelkään, että saan ahdistuskohtauksen ja tuuperrun tielle.

Äsken heräsin päiväunilta, ja maailma näytti hetken armollisemmalta, mutta sitten tuli Vera mieleen. Hänen kuolemastaan on jo viikko. En yleensä saa päivällä unta. Nyt sain.

Elämäni on muuttunut. On niin kauhea ikävä. Ikävä rakasta lasta. Pieni Vera. Tekisi mieli huutaa tuskasta, epätoivosta ja vääryydestä. Ehkä jonain päivänä vielä huudan tätä tuskaa. Vaikka se saisi miehen levottomaksi ja huolestuneeksi. Vaikka joutuisin psykiatriseen sairaalaan.

Olemme miehen kanssa itkeneet yhdessä. Minä hänen kainalossaan maaten. Poissa kauheaksi muuttuneesta maailmasta. Suojassa pahalta.

Hautajaiset on vasta helmikuun puolella, mutta etsin jo kaapista valkoisen pöytäliinan ja aion silittää sen huomenna. Joka päiväksi on keksittävä jokin tekeminen. Kahtena päivänä pesin mattoja. Seuraavana päivänä pesin roskakaapin, jossa on jätteen keräysastiat ja joka olisi pitänyt siivota jo kauan aikaa sitten. Eilen laitoin taas   ruokaa, kaalilaatikkoa, hitaasti.

Yhden päivän tekeminen oli siirtää vaaterekkini makuuhuoneesta ja olohuoneesta yläkertaan. Nyt huoneet näyttävät rauhallisemmilta. Onhan niissä kuitenkin ostamaani kirpputoriroinaa. Aina vain kannan kotiin roinaa.

En polttanut tupakkaa yli kymmeneen vuoteen. Nyt olen aloittanut polttamisen taas. Poltan paljon, koska se rauhoittaa. Ulkona on nyt pakkasta niin paljon, että hytisen kylmästä ja imen itseeni savua, joka on myrkkyä. Mutta ei sillä mitään väliä. Millään ei ole mitään väliä. En jaksa. Jaksa tätä elämää. Miksi Veran piti kuolla, kun hänellä oli koko elämä edessä ja hän oli vasta 22-vuotias? Mielekäs opiskelu, hän rakasti molekyylibiologiaa. Sitten ehkä mielekäs työ ja hyvä elämä. Jumala ei ole oikeudenmukainen. Jos nyt häntä ei olekaan. Olen melkein menettänyt uskoni. Julma Jumala.

Oikea kylki on paras nukkumisasento

 

Oikealla kyljellä nukkuminen on yleisin uniasento. Sen terveellisyydestäkin on tehty tutkimuksia.

Vaikuttaa siltä, että aivot puhdistuvat syvän unen aikana oikealla kyljellä paremmin.Tämä on havaittu tutkimuksissa, jossa on tutkittu oikealla kyljellä nukkumisen vaikutusta aivojen tyhjenemiseen eli glymfaattiseen kiertoon. Se tarkoittaa niin sanottua aivojen pesukonetta.  

Oikealla kyljellä nukuttaessa myös sydän pystyy toimimaan vapaammin kuin vasemmalla kyljellä nukuttaessa, sillä sydän kaartuu vasemmalle, eikä sydäntä paina tällöin mikään.

Oikealla kyljellä nukkuminen on hyvä myös ruoansulatuksen kannalta, koska mahaportti aukeaa oikealle päin. Näin ruoka pääsee mahalaukusta eteepäin hyvin.

Selällä nukkuminen ei ole yhtä terveellistä kuin kyljellä nukkuminen, paitsi vauvoilla. Kun ihminen siirtyy kevyestä unesta syvään uneen, hengitysteiden lihasten jännitys alenee  ja selkäasennossa kieli painuu helposti takanieluun. Silloin hengitys muuttuu raskaammaksi tai kuorsaus alkaa.

Vatsa-asentokin on terveellisempi kuin selinmakuu. Jos nukkuu hyvin vatsallaan pää kääntyneenä, eikä ole korkeaa tyynyä tai kädet pahassa asennossa.

Ihminenhän vaihtaa nukkuessaan eri asentoja useita kertoja yössä, jos sängyn patja ei ole liian pehmeä. Ideaalisesti ihminen muuttaa asentoa oikean ja vasemman kyljen välillä.

  Lähteet Helsingin Sanomat 17.12.2020,  kuvat Pexel

Minulla on suruaika

 

Tyttäreni Vera kuoli 9.1.2021. Hän oli vain 22-vuotias. Olen tyhjä. Olen sekaisin surusta. Välillä en usko tapahtunutta. Välillä tunnen sen raastavan kipeästi. Olen täydellisen epätoivoinen.

Vera kuoli poikaystävänsä luona Askolassa. Hän ei ollut halunnut aamupalaa kello 10, ja oli oksentanut ja sanonut, että kello 15 hän lähtee kotiin.

Mutta kello 15 hän oli taas oksentanut ja sanonut, että kello 18 hän lähtee kotiin. Poikaystävä oli sitten mennyt häntä herättelemään ja oli huomannut, että Vera on kuollut. Hän oli elvyttänyt, soittanut 112. Mutta mitään ei ollut ollut tehtävissä.

Myöhään illalla oveen koputettiin, ja kaksi poliisia tuli sisään. Aavistin, että jotakin kauheaa on Veralle tapahtunut. Ehkä liikenneonnettomuus. Mies oli yläkerrassa jo nukkumassa, ja poliisit pyysivät hakemaan hänet. Kun mies oli paikalla, poliisit kertoivat, että Vera oli menehtynyt. Minä meinasin pyörtyä, ja minun käskettiin istua. Ajattelin sekavasti, että tämä ei ole totta. Ajattelen välillä yhä niin.

Veran kuolinsyytä ei tiedetä. Oikeuslääketieteellinen tekee ruumiinavauksen. Vastauksen saamme vasta 3-6 kuukauden päästä. Mihin terve ja hyväkuntoinen tyttäreni kuoli?

Poltan tälläkin hetkellä kynttilää Veran kuvan vieressä. Se saa palaa yötä ja päivää. Mieleni on nyt niin pimeä ja surullinen, että valkoinen kynttilä ja rakkaan Veran kuva rauhoittaa. Lohduttaa.

Olen itkenyt itseni puhki. Näännyksiin. Olimme kriisiavussa, mutta se vain pahensi tuskaani. Väsyin täysin. Rintaa puristaa kuin siellä olisi iso särmikäs kivi. Välillä on vaikea hengittää. Välillä ahmin ilmaa. Mitkään hengitysharjoitukseni ei auta. Enkä edes jaksa tehdä niitä. Suru saa minut kumaraksi. Vanhaksi. Epätoivoiseksi. 

Tänään tulee seurakunnasta ihmisiä surukäynnille. En edes halua kohdata heitä. Pitäisi vähän siivota. Onneksi pakasteessa on pullaa ja muuta.

Olen hoitanut joitakin käytännönasioita. Olen soittanut kelaan ja lopettanut opintorahan. Pankkiinkin soitin, ja he vielä vaativat Veran virkatodistuksen. Huomenna pitää irtisanoa hänen opiskeluasunto, ja jossakin välissä on mentävä tyhjentämään se.

Hautajaiset tulee olemaan pienet. Vain lähisukulaiset ovat läsnä. Täytyy tehdä täytekakku ja lohikeitto. Täytyy jaksaa. Ehkä oloni on jo silloin vähän tasoittunut.

Tiedän äkillisen kriisin vaiheet: shokkivaihe, reagointi, työstäminen ja uudelleen ohjautuminen. Minä olen vielä shokkivaiheessa. Ehkä vähitellen alkaa reagointivaihe, jos en kuole ennen sitä suruun. Ja minun olisi ollut kuoltava Veran sijaan. Hänellä kun oli koko elämä edessä. Hän oli innostunut molekyylibiologian opiskelusta. Oli koko joulun ajan todella iloinen. Kiitti tekemistäni jouluruuista ja leivonnaisista. Puhuimme joka ilta aamuyöhön asti. Vera oli hyvin avoin minua kohtaan.

Tämä blogin kirjoittaminen pitää minut järjissäni. Vastaisuudessa kirjoitan asia-aiheista, ehkä joskus itsestänikin. Aika näyttää. Pahin suru kestää noin vuoden. Mutta se kulkee aina mukana. Rakas Vera.

Romanssi työpaikalla

Hesari kysyi verkossa lukijoiden kokemuksia työpaikkaromansseista. Vastauksia tuli 261. Tähän joukkoon mahtui niin nopeasti syntynyttä ja sammunutta hehkua kuin työkaveruudesta alkaneita avioliittoja. Seuraavaksi kyselyyn osallistuneiden tarinoita.

"Tiesin, etten ole ainoa miehen avioliiton ulkopuolinen säätö, ja ajattelin, että kyseessä olisi vain yksi yö. Yötä seurasi kaksi vuotta, joiden aikana olimme kollegoja ja ystäviä, jotka harrastivat toisinaan äärimmäisen hyvää seksiä." Nainen, 38 v

"Työpaikalleni tuli kesäharjoittelijaksi opiskelijapoika. Molemmat myös asuimme työnantajan omistamissa asunnoissa naapureina. Hyvin pian aloimme viihtyä toistemme seurassa. Yhteiseloa on jatkunut nyt 48 vuotta." Nainen, 73 v

Työpaikka on luonteva paikka tutustua ja ihastua. Samassa työpaikassa työskentelevillä on todennäköisesti paljon yhteistä: samantyyppinen koulutus, kiinnostus tiettyyn alaan ja yhtäläisyyksiä urapolussa.

Joka toinen suomalainen on ollut ihastunut työkaveriinsa. Heistä 14 prosenttia on mennyt ihastuksensa kanssa naimisiin.

Työpaikalla suhteella on aikaa kehittyä. Mitä enemmän vietetään aikaa yhdessä, sitä enemmän ehtii nähdä toisen hyviä puolia.

"Molemmat tietävät, mihin ryhtyvät, mitä hyviä ja huonoja puolia toisessa on. Vaivaannuttava deittailu- ja tutustumisvaihe, josta itse en ainakaan yhtäään nauti, jää pois." Nainen, 33 v

"Tapa tehdä työtä joka päivä yhdessä läpi työelämän onnistumisten ja epäonnistumisten kertoo paljon ihmisestä, mm. hänen tavastaan kohdella muita ja häneen stressinsietokyvystään. Siinä mielessä töissä oppii enemmän henkilöstä kuin cocktail lasin ääressä deittailulla." Mies, 46 v

Moni Hesarin kyselyyn vastanneista kertoi jännittäneensä, millaista olisi jatkaa samassa työssä, jos suhde päättyisi. Tämän takia jotkut ovat päätyneet vaihtamaan osastoa tai työpaikkaa. Moni miettii myös, miten työkaverit suhtautuisivat, ja pitää suhteen siksi salassa.

Yhteinen salaisuus voi lisätä hyvää jännitettä parin välillä. Parhaimmillaan salaisuus lisää polttoainetta nuotioon. Suhde säkenöi ja innostaa.

Joka viides työpaikkaromanssin kokenut kertoo kohdanneensa kateutta työpaikalla. Työromanssin asioita kannattaa jakaa työpaikan kahvihuoneessa vähemmän kuin siinä tapauksessa, että kumppani työskentelee jossakin muualla.

Osa verkkovastaajista toi esiin haasteita, joita työpaikkaromanssi esihenkilön ja alaisen välillä voi aiheuttaa.

"Työpaikalla suhde alkoi tuntua meistä tukalalta, kun olimme työntekijä-esimies-asetelmassa. Aika pian mies vaihtoi työpaikkaa, jotta tilanne olisi henkisesti meille helpompi." Nainen, 55 v

Lähteet: Helsingin Sanomat 5.12.2020, kuvat Pixabay

Mitä saa, kun ei juo?

 

Pääset eroon henkisestä koukusta

Tämä juttu perustuu paljolti riippuvuuksiin erikoistuneen psykoterapeutti Kristiina Niskasen ajatuksiin. Hän oli itse aikoinaan teho-osaston sairaanhoitaja, perheenäiti, maratoonari ja riippuvainen alkoholista.

Hän saattoi juoda kaksi päivää putkeen, teloa itseään humalassa ja saada porttikieltoja ravintoloihin. Hän sanoo: "Alkoholiriippuvuuteen liittyy kieltäminen. Omaa käytöstä puolustellaan, perustellaan ja sitä verrataan muihin. Jos kokee, että alkoholi tuo pieniäkin haittoja elämään, sen käyttöä kannattaa pohtia."

Saat hallinnan tunteen takaisin

Yksi alkoholiriippuvuuden kriteereistä on muista mielihyvän lähteistä luopuminen. Valitsisiko tietyn tapahtuman, jos siihen ei liittyisi alkoholia?

Yhteiskunta vaikuttaa uskomuksiin alkoholista. Uskomme, että alkoholi tuo mielihyvää ja sitä tarvitaan seurusteluun sosiaalisissa tilanteissa. Elokuvissakin lasillinen kuohuvaa liitetään iloisiin perhetapahtumiin.

Kristiina Heiskanen sanoo: "Tärkein asia, jonka sain jätettyäni alkoholin, oli hallinnan tunne. Päätin itse, milloin lähden illanistujaisista ja mitä ylipäätään teen. Rajojen laittaminen juomiselle voi auttaa laittamaan rajoja muihinkin asioihin."

Löydät aidon tavan rentoutua

Jos en juo, millä sitten palaudun ja rentoudun? Moni perustelee alkoholia sillä, että se auttaa palautumaan raskaasta työviikosta. Todellisuudessa alkoholi lisää stressiä ja siirtää asioita, jotka haluaisi unohtaa. Juomisen jälkeen huono olo palaa entistä vahvempana.

Syynä on aivokemia. Kun alkoholi stimuloi mielihyväkeskusta, aivot reagoivat siihen vähentämällä nautinnon tunnetta. Vähitellen se häviää kokonaan. Arkikielessä puhutaan kovasta toleranssista, mutta todellinen syy on aivojen viisaus.

Aivot pyrkivät suojelemaan itseään juuri sillä, ettei alkoholi enää palkitsekkaan toivotulla tavalla. Hyvää tasapainoa tuovat asiat, joilla mieli ja keho rauhoittuvat. Se voi olla liikuntaa tai mitä tahansa muuta tekemistä, josta nauttii.

Tunnistat paremmin tunteesi

Tutkimusten mukaan alkoholin aiheuttamat muutokset aivoissa voivat johtaa masennukseen. Niskanenkin sai aikoinaan masennusdiagnoosin.  "Olin masentunut ja ahdistunut, koska juominen aiheutti häpeää ja sai aikaan asioita, joista en ollut ylpeä. Todellinen syy masennukseeni jäi havaitsematta, kuten usein muillakin työssäkäyvillä alkoholiriippuvaisilla. Juominen peittyi diagnoosien alle."

Lopulta vanhemmat ohjasivat Niskasen hoitoon ja hän sai riippuvuuteen suunnattua psykoterapiaa, jossa hän ymmärsi, mitä tarvitsee päästäkseen juomisesta.

Juomisen loppuminen voi auttaa tunnistamaan ja säätelemään tunteita. "Yhtäkkiä alkaa nähdä, mitä unelmia itsellä on, ja on myös voimia tavoitella niitä. Alkoholista luopuminen on itsesabotaasin lopettamista jokaisella elämänalueella."

Monesti pelkäämme henkistä kipua, emmekä uskalla ottaa sitä vastaan. Olisi silti hyvä antaa kipeidenkin asioiden näyttää elämässä suuntaa.

Parannat vointiasi, et sabotoi sitä

Monet riippuvaiset urheilevat kovasti, ruokavalio säädetään viimeisen päälle ja he ovat todella hyvässä kunnossa. Mutta sitten koko paketti sabotoidaan alkoholilla.

Alkoholi poistuu elimistöstä 72-240 tunnissa. Alakulosta toipuminen voi kestää siten jopa kymmenen päivää. Alakulo johtuu siitä, että aivot yrittävät kumota juomisen tuottamaa keinotekoista mielihyvää vapauttamalla hermoston välittäjäaine dynorfiinia.

Alkoholin vaikutukset uneen voi huomata jo yhdestä lasillisesta. Aivot joutuvat koko ajan toipumaan, jotta ne saisivat alkoholin pois kehosta. Siksi krapulaan liittyy väsymys, vaikka olisi nukkunut kuinka paljon.

Alkoholi on aineenvaihdunnalle vieras aine. Elimistö menee hälytystilaan ja kerää siksi nestettä ja turvottaa. Aineenvaihdunta menee sekaisin alkoholista. Alkoholilla on myös yhteys 60 sairauteen, esimerkiksi se heikentää immuunijärjestelmää ja sydänlihasta ja hidastaa aivotoimintaa.

Lähteet: Kauneus&Terveys 1/2021, kuvat omat