Ulkopuolisuuden tunne

 

Ulkopuolisuuden tunne voi herätä vaikkapa työpaikalla tai muutossa uudelle paikkakunnalle. Mutta toisaalta myös sukujuhlissa voi tuntea itsensä outolinnuksi.

Ulkopuolisuuden tunne on tavallinen, kouluttaja psykoterapeutti Marjukka Laukkanen sanoo. Jokainen kokee ulkopuolisuuden tunnetta  joskus elämänsä varrella - myös porukan puhelias ja iloinen tyyppi, vaikka ei päälle päin uskoisi.

Tunne ulkopuolisuudesta on vain yksi tunne muiden joukossa. Se muuttuu raskaaksi, jos se on aina läsnä.

Joku on voinut jäädä ulkopuolelle aikuisena työpaikalla tai ulkopuolisuuden juurisyyt ovat jo varhaislapsuudessa. Näitä kokemuksia yhdistää se, ettei tarve tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään ole toteutunut. Ulkopuolisuuden tunteen mukana voi tulla muitakin vaikeita tunteita: yksinäisyyttä ja erilaisuutta, huonommuutta ja häpeää.

Outolinnuksi itsensä kokeva ei ole ehkä tullut nähdyksi ja hyväksytyksi vanhempiensa silmissä. Häntä on voitu arvostella tai hän on saanut kehuja vain onnistumisista. Siitä on syntynyt kelpaamattomuuden kokemus.

Ulkopuolisuuden tunne voi alkaa myös parisuhteessa tai perheen sisällä.Se, että joku perheenjäsen tuntee itsensä kummajaiseksi, voi tulla sisaruksille täytenä yllätyksenä.

"Se voi viestiä, että ehkä nyt on aika jatkaa omaa elämää eri tavalla tai erilaisten ihmisten kanssa, kuunnella paremmin itseä ja tarpeitaan. Saatat kääntää tossusi toiseen suuntaan tietystä yhteisöstä myös siksi, että oivallat, ettei sinun tarvitse miellytää enää ketään."

Ihminen voi itse myös ylläpitää joskus ajatuksillaan ulkopuolisuuden kokemustaan, vaikka muut eivät oikeasti jättäisi hajurakoa. Tämä voi johtaa helposti siihen, että tulkitsee toisten ilmeitä ja eleitä niin, että  näkee kaikkialla uhkia ja ikäviä puolia. Tämän vuoksi ulkopuolisuuden tunne kannattaa kohdata.

Huomaatko kokevasi ulkopuolisuuden tunnetta tietyissä tilanteissa tai seurassa? Mistä se voi johtua? Mitä se kertoo? Joidenkin porukan ulkopuolelle jättäytyminen voi olla myös suojamekanismi ja tapa välttää kipua.

"Jos on kokenut pettymyksiä tai ei ole tullut kohdatuksi, voi olla tietyllä tavalla järkevääkin suojella itseään."

Myös temperamentti ja luonteenpiirteet voivat altistaa ulkopuolisuuden kokemukselle. Ujoilla ei ehkä ole rohkeutta hypätä joukkoon mukaan.

Siinä missä toinen tarvitsee elämäänsä laajan ystäväpiirin, voi joku olla onnellinen vain yhdestä sydänystävästä.

"Tässä ajassa ehkä oletetaan, että pitäisi olla koko ajan saatavilla ja hirveän aktiivinen. Myös yksinolosta saa nauttia. Meillä on erilaiset tarpeet olla sosiaalisissa kontakteissa, ja olisi tärkeää, että ne toteutuisivat", Laukkanen sanoo.

Jos mietit, miksi olet erilainen, kokeile kääntää kysymys toisinpäin: Miksi et olisi erilainen?

Myös itsekriittisyys on tärkeää, itseään kohtaan on tärkeä olla myötätuntoinen ja nähdä hyvät puolensa ja arvokkuutensa.

"Vahva ulkopuolisuuden tunne voi olla joskus merkki esimerkiksi masennuksesta."

Sekin on hyvä muistaa, että ulkopuolisuuden tunne jatkuisi läpi elämän. Yhteenkuuluvuuden tunne voi tulla esimerkiksi harrastusporukasta.

Lähteet: Hyvä Terveys 6/2024, kuvat omat

Elämää maalla 31.

 

Viime maanantaina heräsin vihaisena. Tälle tyypin 2 diabetekselle. Vessan lavuaarissa oli miehen partakarvoja. Oli siis siistinyt partaansa. Ja kuka siivoaa jäljet? 

Mies istui jo pöydässä. Minä päätin olla hiljaa, sillä jos olisin puhunut, olisin alkanut huutaa ja ärjyä. Purin hampaita yhteen ja mulkoilin miestä. Kylmän viileästi. Olin siis hiljaa. Hetken päästä mies kysyi, että miksi olet noin hiljaa? Sain jotenkin raivoa pidätellen sanottua, että olen vihainen tälle diabetekselle, ja partakarvojasi on vessan lavuaarissa. Vai niin. Miksi niitä on edelleen siellä? Mies nousi heti ylös ja meni siivoamaan lavuaaria.

Kun mies lähti töihin. Onneksi.  Purin vihaani ovea potkimalla. Huusin ja raivosin. Jalkaan alkoi sattua. Kuntosalipäivä. Ei olisi huvittanut. Entä jos alan v´ttuilla jollekin? Pakko mennä. On sentään jotakin muuta kuin tämä diabetes. Hotkin aamiaisen, puuroa mustikoilla ja maitolasi. Join kaksi isoa kupillista kahvia.

Ajoin kuntosalille 110:tä. Purin vihaa. Kaahailin. Se tuntui sentään hyvältä.Kiroilin kaikki mahdolliset kirosanat. Ajattelin, että jos ajaisin kolarin, pääsisin rakkaan tyttären Veran luokse. Sama olenko hengissä tai kuollut. En pelkää enää kuolemaa. Olen ajatellut sitä tarpeeksi. Joku todella uskovainen ihminen olisi sanonut, että olen Saatanan vallassa, kun en nöyrry Jumalan tahtoon.

Kuntosalilla ei ollut onneksi ketään. Vaihdoin vaatteet. Päätin, että jokaisessa laitteessa purkisin raivoani. Tein sitten niin raskaita sarjoja, että juuri ja juuri jaksoin. Välillä oli lopetettava. Kuulokkeista kuuntelin Jimi Hendrixiä. Sopivan raskasta musiikkia.

Kaahasin kotiin. Kiroilin jälleen kaikki mahdolliset kirosanat. Söin. Raivosin taas ovelle. Viha ei jäänyt kuntosalille. Ehkä laimeni hiukan.

Lopulta itkin. Kille-kissi halusi syliin. Kissat vaistoavat niin paljon. Kannoin hänet sänkyyn. Nukahdimme. Minä joka en koskaan ota päiväunia. Herättyäni ajattelin, että kylläpä viha vie paljon energiaa. Olin taas rauhallinen. Kyllä minun on sopeuduttava tähän koko elämänmittaiseen sairauteen.

- - -

Minulla ei onneksi ole metabolista oireyhtymää: kolesteroli on normaali, verenpaine diabeteshoitajan vastaanotolla 120/78. Mutta metabolinen oireyhtymä voi kehittyä, vaikka eläisi kuinka terveellisesti. Diabeteshoitajalla murjotin ja valitin. En halunnut verensokerimittaria. En esitteitä tästä sairaudesta. Hoitaja sanoi jotakin, että kyllä tähän sopeutuu ajan kanssa.Tähän pirun tautiin.

Tämä kone taas ränkkää. Ei suostu siirtämään enemmän kuvia kuin tuon alhaalla olevan, eikä usein siirrä kännykästä koneelle.

Keskiviikkona oli ystäväni luona pienet kesäbileet. Meitä oli neljä naista. Olin puhelimessa jo puhunut - niin kuin kaikille - ystäväni kanssa sairaudestani.

Bileet olivat nyyttikestiperiaatteella. Tein sienipiirakkaa ja ostin viininlehtikääryleitä. Kaikki toivat suolaisia herkkuja. Ei onneksi makeita, koska minä en olisi saanut niitä syödä. Jokainen toi viiniä. En puhunut mitään tästä tyypin 2 diabeteksesta, koska olisin alkanut itkemään. Ollut huonoa seuraa. Join reilusti viiniä - jota sitäkään en olisi saanut juoda kuin vain kohtuullisesti. Alkoi väsyttää ja menin sänkyyn. Kaksi kaveria olivat lähteneet pois aamuyöllä.

Aamulla oli hirveän kauhea krapula. Se oli pitkästä aikaa jotakin uutta, koska juon tavallisesti vain noin kaksi annosta viiniä. Ystäväni sanoi, että taisit ottaa perseet. Kyllä. Olin sopertanut jotakin tästä sairaudesta ja kiroillut. Mies tuli hakemaan minut kotiin.

Olimme siis viime perjantaina iltamissa, jota perinnettä yritetään jatkaa. Se loppui jotakin 1970-luvulla.  Ensiksi soitti miehen bändi puoli tuntia. Mies lauloi, soitti kitaraa ja viulua. Sitten tuli näytelmä, jossa ei mielestäni ollut päätä eikä häntää, vaikka esiintyjät olivat oikeita teatteriesiintyjiä. Sitten alkoi tanssi teatterilaisten soittamalla ja laulamalla. Kuunneltiin tovi ja lähdettiin pois, koska kumpikaan meistä ei osaa tanssia. Emmekä olisi halunneetkaan.

Lauantaina olimme Kasevan keikalla. Alkuperäisestä Kasevasta oli rumpali ja basisti. Laulajan ääni sopi hyvin Kasevaan. Joidenkin laulujen aikana nousi tunteet pintaan. Konsertti oli loppuunmyyty.

Vähän kukkasista. Kelloköynnös kukoistaa, samoin krassi, mutta aitoelämänlanka on osin kellastunut, vaikka olen kastellut sitä hyvin. Harmittaa. Keijunmekko kukkii runsaasti, vaikka on pieni. Ruusupapu kukkii. Mukulasta istuttamista daalioistani ensimmäinen alkaa kukkia. Kärhöistä kukkii kolme. Kasvimaata on kasteltava, koska ainakin täällä on kova helle.

Meille tulee nyt lauantaina sukulaisia kylään ja he yöpyvät meillä. Siivoan ja leivon vadelmatäytekakun. Ruoaksi olen suunnitellut täytettyjä kesäkurpitsoja lauantain päivälliseksi ja sunnuntai lounaaksi savustettua lohta ja muikkuja. Mies savustaa. Päivälliseksi kasvisthaikastiketta.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Stressi sekoittaa elimistöä

 

Minulla todettiin tyypin 2 diabetes pari viikkoa sitten. Se ei ole todellakaan syntynyt sressistä, koska en edes muista, milloin minulla olisi ollut kova stressi. Ahdistusta on ollut rutkasti. Stressissä katoaa kehon tuntemus nälkäisyydestä ja kylläisyydestä ja se varastoi rasvaa etenkin vatsan seudulle.

Lääkäri Elina Pimiä kertoo ystävästään, jolla on tyypin 1 diabetes. Yhtenä päivänä, tunteja ruokailun jälkeen, tämä istahti tietokoneen ääreen osallistuakseen työpaikan etäkokoukseen. Hänellä oli käsivarressaan sensori ja se näytti hyvää verensokeriarvoa 6,1.

Kokouksessa kävi ilmi, että yrityksessä alkaisivat  yt-neuvottelut. Tämän jälkeen ystävän sensorilukema nousi 20:een, joka on raju lukema.

"Arvoa ei nostanut syöminen, vaan yt-uutisen aiheuttama voimakas stressi", kuvaa Pimiä, joka toimii asiantuntijalääkärinä Diabetesliitossa.

Järkyttävä uutinen aiheutti elimistöön hälytystilan, ja lisämunuaiset alkoivat erittää stressihormoni adrenaliinia, kortisolia ja noradrenaliinia.

Terve keho selviää kortisolin lyhytaikaisesta ryöpsähdyksestä vaivatta: se pitää verensokerin tasaisena erittämällä tavallista enemmän insuliinia, kunnes stressihormonien määrä laskee normaalitasolle. Se tapahtuu muutamissa minuuteissa.

Lyhytaikaisesta stressistä ei yleensä koidu terveelle keholle harmia. Mutta ongelma on pitkäaikainen stressi, jonka myötä veressä on jatkuvasti liikaa kortisolia. Ei ole mikään ihme, että stressaantuneen paino nousee, koska kortisoli vaikuttaa siihen, miten paljon ja mitä syödään.

"Stressaantuneet syövät eri ruokia kuin muut. Paineen alla valitaan epäterveellisemmin, ja lautasella on todennäköisesti rasvainen pizza eikä ruokaisa ja ravitseva salaatti." Kortisoli sekoittaa myös ihmisen kykyä tuntea nälkää ja kylläisyyttä.

"Se mitä syödään, jää kehoon. Kortisoli edistää rasvan varastoitumista, ja rasvakudos lisääntyy erityisesti vatsan seudulla, mikä aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja voi johtaa tyypin 2 diabetekseen."

Terveelle ihmiselle lihominen ja vyötärönympäryksen kasvu ovat varoitusmerkkejä, jotka voivat enteillä tyypin 2 diabetesta. Jo 35-40-vuotiaana olisi hyvä tehdä riskitesti esimerkiksi Diabetesliiton sivulla.

"Jos toisella vanhemmista on diabetes ja itsellä ylipainoa tai muita metabolisen oireyhtymän oireita kuten koholla oleva verenpaine, testi kannattaa tehdä jo kolmikymppisenä."Jos testi osoittaa riskin kasvaneen, on syytä hakeutua lääkärin tai hoitajan luo tarkempaan riskiarvioon.

Korkea verensokeri voi altistaa aivoverenkierron häiriöille, aivoinfarktille ja valtimotaudille. Diabeteksen ensioire voi olla jopa sydänkohtaus.

Kaikista hyvistä keinoista elintavoissa stressiä vastaan tehokkain tapa on riittävä ja levollinen uni."Jos huolien ja paineiden takia ei öisinkään pääse palauttavaan uneen, myöskään kortisolitaso ei laske."

Lyhyetkin tauot työssä laskevat heti stressitasoa ja lyhentävät palautumisaikaa työpäivän jälkeen - kunhan tauolla todella irrottaa ajatuksensa työstä.

Stressissä ei ehdi tai jaksa huolehtia niin hyvin itsestään. Kävelylenkki jää väliin, tulee syötyä mitä sattuu.

Omia elintapojaan on syytä tarkastella siinä vaiheessa, jos todetaan esidiabetes. Tämä on tila, jossa verensokeri on koholla, mutta ei niin paljon, että kyseessä vielä olisi diabetes. Ensivaiheessa verensokeri on aamulla 6-7 millimoolia litrassa.

Syömiseen kannattaa tiukkojen laihdutuskuurien ja sääntöjen sijaan etsiä rytmi, joka itsestään tuntuu hyvältä. Pienet, hyvät muutokset ovat niitä, jotka jäävät elämään, ja joustava suhde ruokaan varmistaa sen, että ruokakin tuottaa iloa, ei stressiä.

Stressin hälventämiskeinoja:

"Lähde luontoon. Se lievittää stressin oireita että stressituntemuksia.

Tartu hetkeen. Syvään hengittäminen, ruokahetkeen rauhoittuminen, tietoinen läsnäolo ja saunominen laskevat kierroksia.

Lisää  liikettä.  Mikä tahansa itselle mieluinen liikunta on lepoa aivoille ja iloa mielelle. Lenkille ei tarvitse lähteä väkisin. Joku tekee mieluummin käsillään tai syventyy musiikkiin.

Vaali ystävyyttä. Hyvät ihmissuhteet ja yhdessä vietetty aika parantavat kykyä sietää stressiä."

Lähteet: Hyvä Terveys 6/2024, kuvat omat

Liika suorittaminen vie lomailoa

 

Viimeinkin loma, nyt voi rentoutua. Tähän eivät kuitenkaan kaikki persoonallisuuden piirteidensä vuoksi pysty - ja samalla lomatunnelma voi lässähtää myös lähipiiriltä.

Alttius perfektionismiin, säntillisyys, pikkutarkkuus, joustamattomuus ja ajautuminen ylenpalttiseen tekemiseen voi ryöpsähtää valloilleen kesälomalla, kertoo psykologi Anna Kallanranta. Vaativa persoonallisuus ei ehkä välttämättä ole persoonallisuushäiriö vaan jonkinlainen luonteenpiirre.

"Ehkä nykyinen yhteiskunnan ilmapiiri vahvistaa suorituskeskeisyyttä ja itseen kohdistuvia kohtuuttomia vaatimuksia", Kallanranta sanoo.

"Luulen, että jokainen meistä saattaa tuntea jonkun vaativan suorittajan. Sellaisen henkilön, joka aikatauluttaa elämänsä ja jolle mikään ei tunnu olevan riittävän hyvää."

Ylitarkkuus ja äärimmäinen pitäytyminen loman suunnitellussa käsikirjoituksessa voi johtaa kuitenkin pettymyksiin ja myös jäykkään tunnelmaan.

Anna Kallanranta nostaa esiin asioita, jotka kielivät siitä, että liika vaativuus uhkaa pilata loman.

Viisi lomalaisen punaista lippua:

1)"Tunne siitä, että loman on pakko olla tietynlainen, jotta se olisi riittävän hyvä."

Kaiken ei tarvitsisi olla täydellistä ollakseen hyvää. Täydellisyyden tavoittelemisen sijasta kannattaisi olla läsnä hetkissä.

2)"Tunne siitä, että loma on jonkinlainen suoritus."

Tähän liittyy usein ajatus, että koko ajan pitäisi olla liikkeessä. "On pakonomainen tunne, että lomalla on ehdittävä tehdä nämä ja nämä asiat. Se on punainen lippu myös", Kallanranta arvioi.

3)"Tunne siitä, että kaikki asiat pyritään tekemään yhden ihmisen joustamattoman suunnitelman mukaisesti."

Vaativilla ihmisillä on Kallanrannan mukaan on usein taipumusta vaatia paljon myös muilta.

"Siihen liittyy voimakas sisäinen vaatimus, että kaiken pitäisi mennä siten kuin itse on ajatellut - ja on käyttänyt paljon aikaa ja energiaa suunnitteluun."

4)"Tunne siitä, että on vaikea luottaa myös toisten osaavan tehdä asioita riittävän hyvin."

Tämä voi näkyä myös siinä, että lomailijan on vaikea irtaantua töistä lomallakaan.

"On vaikea luottaa siihen, että sijainen hoitaa ne työt. On luonnollista vähän miettiä, mitenköhän ne hommat siellä töissä sujuvat. Suhteeton ajatus on puolestaan se, että lomallakin pitäisi olla koko ajan käytettävissä ja tavoitettavissa."

5)"Tunne siitä, että kaikilla täytyisi olla koko ajan todella kivaa."

Jos kivasta tulee vaatimus, happi häviää aidolta ilolta. Tämä voi johtaa pettymyksen tunteisiin.

Taipumus vaativuuteen voi pidemmän päälle uuvuttaa ja altistaa pahimmillaan masennukselle.

Jos liika vaativuus aiheuttaa kärsimystä ihmiselle itselleen tai hänen läheisilleen, ammattiavun hakeminen voi olla paikallaan.

"Me olemme itse epätäydellisiä, ja elämä on epätäydellistä. Silti se on ihan hyvää."

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.7.2024, kuvat omat

Elämää maalla 30.

 

                      Nyt liljat kukkivat.

Alan tottua siihen, että minulla on diabetes 2. Toivon, että en saa sen liitännäissairauksia esimerkiksi verenpainetta ja huonoja kolesteroli arvoja. Minulla voi olla metabolinen oireyhtymä ja hiljainen tulehdus.

Ihmettelen sitä, että tämä diabetes tuli niin rytinällä. Olin kolme kuukautta sitten verikokeissa, eikä havaittu diabetes kahta. Ja nyt yhtäkkiä se havaittiin.

Lohdutan itseäni, että tämä on perinnöllistä. Syön terveellisesti kasvisruokaa. Olen syönyt jo 38 vuotta. Liikun suhteellisen paljon: 2-3 kertaa viikossa kuntosalia ja kolme kertaa viikossa reippaita kävelylenkkejä.

On jännä, että en ole lukenut netistä tietoja diabetes kahdesta. Muuten selaan paljon vähän luulotautisena. Kai se aika tulee, että luen sairaudestani.

Ystäväni patisti minua jalkahoitolaan, koska se on kuulema tärkeää, että jalkapohjat on kunnossa. En ole vielä varannut aikaa. Ehkä ensi viikolla.

Asiasta toiseen. Meidän naapuriin muutti jo vuosia sitten miljonääri. Heillä on kartano ja hevostalli, missä tyttäreni on töissä. On myös mökkejä vuokrattavaksi, oma kauppa, ravintola, automuseo ja kauneushoitaja.

Meillä ei heitetty orvokkeja pois kesän alussa. Olen leikellyt niitä sieltä täältä ja nyppinyt kuolleet kukat pois. Ne kukkivat hyvin.

Yhdessä kohdassa puutarhaa liljat kasvavat kahden ison kiven vierssä. Toisessa kivessä on    maksaruohoa, jota toin viljakuivurin vierestä. Kuvassa näkyy myös reinuskasvia.

               Kille kissa on mielellään korkealla kivellä kuin kuningas.

Miljonäärimiehellä on oma lentokone. Kiitorata ja lentokenttä metsässä. Se oli minun herkkusienipaikka. Samoten he muuttivat lähimetsät puistomaisiksi. Yhdessä oli minun kantarellipaikka. Harmittaa.

Viime vuonna etsin uusia kantarelli- ja herkkutattipaikkoja. Yhdessä joku oli poiminut jo kantarellit. Paikassa oli polku ja sieltä löysin jonkun verran kantarelleja. Huomenna on tarkoitus lähteä niitä saalistamaan, jos ei sada vettä.

Minulla oli myös hyvä herkkutattipaikka lähistöllä, mutta sitten metsän omistaja oli myynyt metsän ja se avohakattiin. Hiilinieluja ei jätetty ollenkaan.

Toinenkin kantarellimetsä avohakattiin. Se on nyt niin surkean näköinen, että melkein itkettää.

    Keijunmekko on alkanut kukkia. Kuva on aivan alhaalta otettu ja siksi tumma.

Ilon aiheita kasvimaailmassa on paljon. Mukulasta istuttamani daaliat alkaa kukkia, niissä on nuppuja  ja ne ovat hemmetin isoja kasveja.

Lankesin keväällä Viherpeukalon tarjoukseen. Sai 12 pelargonian ja ruusupelargonian halvalla. Odottelin innoissani komeita kukkia. Mutta mitä sain? Pieniä noin viiden sentin pituisia taimia. Niitä mainostettiin maatiaislajikkeeksi, jotka on helppo talvettaa. Olen sitten hoitanut taimia ja ne ovat nyt melko isoja. Kuva on heikko, mutta tästä puolelta taloa on saanut aina vain tummia kuvia.

Ulkona kärhöt ja köynnöskukat voivat hyvin. Yksi kärhö kuoli varmaankin liikakasteluun, koska ruukun pohjalla ei ollut tarpeeksi reikiä. Pyysin miestä keväällä tekemään reiät monen ruukun pohjalle, mutta hän oli tehnyt vain viiluja. Pyysin uudestaan. Ja hän teki vain muutamaan ruukkuun reiät. Homma ei ollut hänelle mieleistä. Voi hemmetti!

Ikääntymisessä on minusta  lisää yksi hyvä asia. Karvat ei kasva niin kuin ennen. Minulla ei ole enää kunnon kainalokarvoja, ja jaloissa on vähän karvaa. Niitä ei tarvitse ajella. Hiuksetkin ovat vähän ohentuneet.

Tänä iltana menen läheisen tanssilavan iltamiin, koska miehen bändi soittaa siellä puoli tuntia. Sen jälkeen on näytelmä ja lopuksi teatterilaiset soittavat tanssimusiikkia ja tanssitaan. Minä en osaa muuta kuin valssia.

Hyvää viikonloppua!

Kausimasennus voi tulla myös kesällä

 

Näin sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.

"Usein puhutaan kaamosmasennuksesta, mutta pieni osa ihmisistä masentuu pimeän sijaan kesällä. Kesäisin toistuvan masennuksen oireet ovat ihan tavallisia masennuksen oireita."

Kesämasennuksen syystä ei ole tarkkaa tietoa. Se on arvoitus. Yhdeksi vaihtoehdoksi  on arveltu sitä, että kesämasennukselle alttiin ihmisen elimistö on herkempi reagoimaan lämpösäteilyyn, kun päivät pitenevät ja auringonvalon määrä lisääntyy.

Ihosta lähtevät hermosäikeet punoutuvat hermoiksi ja kulkevat selkäydintä pitkin aivoihin. Serotoniini on hermovälittäjäaine juuri niissä aivojen hermoradoissa, jotka säätelevät mielialaa.

Jos hermoratayhteydet, jotka käyttävät serotoniinia kemiallisen viestinsiirtoon, toimivat huonosti ja serotoniinia on käytössä liian vähän, seurauksena on mielialan lasku. Näin lämmön lisääntyminen kesällä nostaa poikkeavalla tavalla esille masnnusoireita.

Kesäisin toistuvalle masennukselle ei ole suomen kielessä vakiintunutta ilmaisua toisin kuin kaamosmasennukselle.

Säännöllisesti keväisin ja kesäisin toistuvat masennusjaksot ovat hyvin harvinaisia.

Kesäisin toistuva masennus on tunnistettu jo 1980-luvun puolella Yhdysvalloissa ja myös esimerkiksi Ruotsissa on löytynyt vastaavia tapauksia.

Masennukselle alttiin tulisi pitää huolta riittävästä nukkumisesta eikä kerätä tarpeettomasti univelkaa.

Kuntoliikunnalla voi yrittää pitää mielialaa parempana, mutta toimintatarmon hiipuminen voi tehdä siitä vaikeaa. Masentunut ihminen ei aina jaksa pitää huolta itsestään.

Depressiolääkkeiden avulla oireita voidaan lieventää.  Kesäisin ilmaantuvaa masennusta auttavat omahoidolliset keinot. Liikunnan lisääminen voi parantaa mielialaa samoin kuin sosiaalisista suhteista kiinni pitäminen." On tärkeää, ettei jää yksin miettimään huonoa oloa. Kun mieliala laskee, tarvitsemme ystävien ja läheisten vahvistusta."

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.7.2021, kuvat omat   

Kun ystävä ei enää pidä yhteyttä

 

Tästä on jo 30 vuotta, mutta vieläkin se silloin tällöin mielessä kirveltää. Minulla oli rakas ystävä, bestis. Kävimme lukiota yhdessä. Lukion jälkeen pidimme välivuoden ja reissasimme.

Ystävä pääsi Loimaalle kuvataideopintoihin. Minä menin vielä silloin Tanskaan töihin vuodeksi. Sitten pääsin Turun yliopistoon. Pidimme ystävän kanssa yhteyttä, ja hän kävi kerran Turussa yökylässä. Tämän jälkeen hän lopetti kokonaan yhteyden pidon.

Minä soitin hänelle ja hän oli välttelevä ja lyhytsanainen. Kysyinkin vielä, mitä olin tehnyt väärin, koska hän ei pitänyt yhteyttä. Hän vastasi siihen välttelevästi, syytti kiireitä. Ystävyytemme katkesi kokonaan. Minun oli se vain hyväksyttävä.

Hyvä terveys piti kyselyn ystävyyden katkeamisesta. Ja lukijat sanoivat, että ensin nousi pintaan tyrmistys.

36 vuotias nainen sanoo: "Emme olleet riidelleet, minusta meillä oli hyvät välit. Yhteyden katkaiseminen tuntui siltä kuin olisin pudonnut syvään kuiluun."

"Yhtäkkiä ystäväni vain lopetti yhteyden pitämisen. Siitä on vuosia, eikä hän edelleenkään ole kiinnostunut elämääni kohtaan. Lapsuudesta alkanut ystävyys katkesi ilman selityksiä, ja se tuntui todella surulliselta", kertoo 49-vuotias nainen.

Psykologi ja koulutuspsykoterapeutti Katri Laine ymmärtää, miksi hylätyksen tuleminen sattuu. "Siitä tulee helposti olo, ettei ystävyys ehkä olekaan ollut toiselle kovin merkittävä. Jätetty voi alkaa miettiä, teinkö jotain väärin tai onko minussa jotain vikaa", Laine sanoo.

"Minusta asiat olisivat selvinneet puhumalla. Olin ahdistunut ja tuntui, ettei hän välittänyt minusta ollenkaan, kun emme voineet edes jutella asiasta", 44-vuotias nainen kertoo.

Miksi joku tekee katoamistempun? Selän kääntäminen on helppo ulospääsy tilanteesta, joka tuntuu syystä tai toisesta vaikealta. Ystävyydessä on ehkä voinut olla jotain sellaista, joka on hiertänyt, mutta jota ei ole osattu ottaa puheeksi. Jotkut saattavat pelätä konflikteja niin paljon, että katoavat mieluummin maan alle.

Jos ystävyyssuhteessa ei ole hyvä olla, siihen ei olekaan velvollisuutta jäädä. Halu katkaista välit syntyy yleensä silloin, kun jokin asia meneekin sietokyvyn yli. Ystävyyden voi kuitenkin päättää toista kunnioittaen, loukkaamatta.

"Paras vaihtoehto olisi kertoa asiasta rehellisesti. Kertoohan se tietynlaisesta keinottomuudesta, jos aikuinen ihminen ei pysty sanomaan suoraan, ettei enää halua jatkaa ystävyyssuhdetta."

"Ehkä hän piti minua hyvänpäivän tuttuna, kun taas minulle hän merkitsi ystävää", on 53-vuotias nainen jäänyt pohtimaan.

Laine kehottaa lähestymään viestillä, jossa kertoisi, että olisi valmis puhumaan. Selitystä voi pyytää, mutta kärttää ei kannata. Rakentava pyyntö voi olla muun muassa, että vaikka et enää haluaisi olla ystäväni, haluaisin kuulla, mitä on tapahtunut.

Jos vastausta ei kuulu laisinkaan, on parasta antaa olla. Ystävyyteen painostavat yhteydenotot tuottavat harvemmin toivottua tulosta. Voi myös antaa ajan tehdä tehtävänsä.

Surua ystävyyden loppumisesta voisi osin verrata tunteisiin, joita parisuhteen loppuminen aiheuttaa.Tärkeän ystävyyden loppuminen voi olla yhtä raastavaa ja herättää avuttomuuden tunteita.

"Ei sitä tavallaan kuulukkaan hyväksyä, jos joku lopettaa ystävyyden selittämättä. On terve reaktio, että tuntuu pahalta ja oudolta."

Lähteet: Hyvä Terveys 8/2024, kuvat omat

Elämää maalla 29.

 

Varoitan jo etukäteen, että tästä tulee varsinainen purnauspostaus.

Minulla on reilut kymmenen vuotta ollut aamuverensokeri juuri ja juuri viitearvojen sisällä tai vähän yli. Näin on ollut yleensä. Siihen ei ole juurikaan vaikuttanut, olenko ollut laiha, normaalipainoinen vai pullukka kuten nyt. Paastoverensokeri on ollut normaali. Korkea aamuverensokeri vaikuttaa aamiaisen jälkeen niin, että olen äärettömän väsynyt. Minun on ollut aina varattava aamusta puoli tuntia sängyssä lepäämiseen. Sitten olo on kohentunut.

Minulta otetaan verikokeet kolmen kuukauden välein, koska minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka heittelee välillä ylitoiminnan puolelle, ja lääkitystä pitää usein säätää. Samalla otetaan yleensä myös muita verikokeita esimerkiksi sokeri ja kolesteroli.

Kolme kuukautta sitten verikokeissa sokeri oli entisellään. Nyt uusimmassa se oli noussut aika lailla muun muassa aamuverensokeri oli 0,8, kun viitearvot ovat alle 0,6. Ja paastoverensokeri oli huonontunut. Sain ajan diabeteshoitajalle. Hän sanoi heti, että minulla on tyypin 2 diabetes. Järkytyin. Järkytyin valtavasti.

Tyypin 2 diabeteksen liitännäissairauksia voi olla kohonnut verenpaine ja huonot kolesteroliarvot. Niitä minulla ei onneksi ollut. Mutta voivat tulla.

Sitten käytiin läpi minun ruokavalio, joka on rutiterveellinen. En ole syönyt 38 vuoteen lihaa. Olen liikkunut useamman kerran viikossa. Hoitaja sanoi, että tyypin 2 diabetes on hyvin periytyvä, oliko vanhemmillani sama tauti? En tosiaan tiedä. Isä kuoli itsemurhaan 46-vuotiaana ja äiti alkoholiin 60-vuotiaana. Isän aikaan tuskin mittailtiin verensokeria. Äidin kanssa asiasta ei ollut milloinkaan puhetta. Ehkä olen taudin heiltä perinyt. Painostani hoitaja ei sanonut mitään.

Lääkitys aloitettiin heti maanantaina Metforem-lääkkeellä, joka vähentää glukoosin uudistuotantoa maksassa ja parantaa kudosten sokerinkulutusta. Ei siis vielä insuliinia.

Lääkityksen sivuoireet ovat olleet todellakin upean hirveät. Niiden sanotaan vaivaavan hoidon alussa. Olen ollut kuin sairas koko viikon. Jalkapohjatkin ovat olleet kipeät. On oksettanut. Olen ripuloinut. Olen maannut sängyssä kiroten sairauttani. En ole liikkunut koko viikkoon.

Pahin sivuoire on maitohappoasidoosi, joka voi johtaa koomaan, mutta se on hyvin harvinainen, eikä minulla ole ollut sen oireista kaikkia.

Henkisellä puolella on ollut työstämistä, koska tämä on kuitenkin vakava sairaus. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ikääntyminen on vaikuttanut diabeteksen puhkeamiseen. Sillehän en voi mitään. Mutta voin surra sairauttani. Minun pitää hyväksyä se osaksi identiteettiä.

Onneksi tähän sairauteen on lääkkeet, ja elämä voi jatkua entisenlaisena. Olisi aivan eri asia, jos minulla olisi vaikkapa syöpä.

Täällä oli tiistaina kova ukkonen. Minä tavallaan pidän siitä, kun luonto osoittaa suuruutensa ja voimansa. Kille-kissikin halusi istua ulkona kuistilla tarkkailemassa tilannetta. Meillä ei ole mitään hätää, vaikka mies on nyt viikon työkeikalla.

Viime viikolla aloin ihastella mesiangervoja. Niiden tuoksu on ihana, miltei juovuttava, ja ne ovat kauniita. Kerään kukintoja hiusten huuhteluveteen.

Sen verran olen liikkunut, että olen huolehtinut köynnös- ja kesäkukistani. Mukulasta kasvattamissani daalioissa yhdessä näkyy nyt nuppuja. Ne on puolen metrin mittaisia rökelöitä. Toivottavasti alkavat kukkia.

Viime viikonloppuna multasin myös perunan toiseen kertaan. Perunamaa näyttää hyvältä.

Eipäs tässä muuta kuin  Hyvää viikonloppua kaikille!

Hiljaisuus hoitaa

 

Minulle hiljaisuus on hyvin tärkeä asia. Aistiyliherkkänä minua vaivaavat usein ympäristön äänet. Metsässä rauhoitun, ja luonnon äänet hellivät mieltä.

Hiljaisuus antaa minun olla. Se ei pakota eikä vaadi mitään. Se on voimavara, joka uudistaa mieltä, on luovuuden ja elinvoiman lähde.

Tarvitsemme hiljaisuutta työn ja ympäristössä vallitsevan hälyn ja melun vastapainona. Hyviä rauhoittavia ääniä ovat myös luonnon äänet, tuulen humina, veden solina, linnun laulu.

Kun ei tarvitse reagoida ulkoisiin ärsykkeisiin, elimistö rentoutuu ja pystymme kääntämään ajattelua sisäänpäin. Pääsemme vuoropuheluun sisäisen maailmamme kanssa.

Hyviä ääniä ovat myös lasten leikki ja nauru. Kun ei tarvitse reagoida ulkoisiin ärsykkeisiin, elimistömme rentoutuu ja pystymme kääntämään ajatukset sisään päin, vuorovaikutukseen sisäisen maailman kanssa.

Kehityshistoria on totuttanut meidät luonnon ääniin. Jos peto uhkasi oli taisteltava tai paettava. Niinpä kova melu herättää yhä pelkoa, ja saa kehon hälytystilaan.

Aivojen mantelitumake havaitsee äänen eli mahdollisen vaaran.Hypotalamus aktivoi autonomisen hermoston ja aivot vapauttavat kehoon stressihormoni adrenaliinia ja kortisolia. Hälytystila tuntuu kehossa: pupillit  laajenevat, suu kuivuu, hengitys tihenee, sydän lyö nopeammin, lihakset jännittyvät ja ruoansulatus hidastuu.

Äkkinäiset impulssiäänet saavat aikaan aina pienen taistele- tai pakene-reaktion, vaikka tietäisimme mistä se tulee ja ettei se uhkaa.

 

Melu kuormittaa aina elimistöä. Se nostaa pulssia ja verenpainetta. Haitallisinta on jatkuva melu, kuten liikenteen melu varsinkin yöaikaan. Tämä heikentää unen laatua ja lisää sydän- ja versisuonisairauksia, kerryttää ylipainoa ja heikentää veren sokerin säätelyä.

Avokonttorissa ajatuksia häiritsevät eniten puheet, joista saa selvää. Vaikka haluaisi keskittyä omaan työhönsä, aivot kuuntelevat ja keskittyminen vaikeutuu, ja stressi lisääntyy.

Osa ihmisitä on hyvin herkkiä kuormittumaan melusta. Joitakin  kovemmat äänet vain energisoivat positiivisesti. He saattavat olla parhaassa työympäristössä kahvilassa, jossa taustaäänet aktivovat elimistöä ja inspiroivat ajatuksia.

Aivot virittyvät nopeasti, mutta rauhoittuvat hitaasti. Siksi hiljaisuutta pitää kestää ainakin kymmenen minuuttia kerrallaan, jotta se rauhoittaisi elimistön, ja aivojen joutokäyntiverkosto käynnistyy.

Silloin pulssi ja verenpaine laskevat, ja lihaksisto rentoutuu. Tästä käynnistyy aivojen joutokäynti, jonka aikana vapaa assosiointi on tärkeä ongelmanratkaisu keino.

Hyvää hiljaisuutta liittyy myös ihmissuhteisiin. Olemme yhteydessä sanattomasti. Jaetussa hiljaisuudessa molemmat voivat vajota omiin ajatuksiin ja olla samalla tietoisia toistensa läsnäolosta.

Jaetussa hiljaisuudessa puhutaan kehon kieltä. Aistit herkistyvät ja ottavat vastaan pieniä impulsseja ympäristöstä, omasta kehosta ja toisen läsnäolosta.

Mutta on myös toisinpäin. Hiljaisuutta käytetään vallan välineenä. Ihminen voi olemuksellaan, eleillään, ilmeillään ja hengitysrytmillään ilmaista vihaa sanomatta sanaakaan, ja toinen tuntee kehossa toisen vihamielisyyden.

Lähteet: Hyvä terveys 14/2019, kuvat omat

  

Mitä mindfulness on?

 

Olen melko pitkään harrastanut mindfulnessia. Olen tehnyt lähinnä hengitysharjoituksia, syvähengittämistä ja hengityksen pidättämistä. Tyttäreni kuoleman jälkeen en harrastanut sitä puoleen vuoteen.

Mindfulnessia ei suositellakaan suuren kriisin ja surun aikana. Mindfulnessissa esimerkiksi pysähdytään ja opetellaan kohtaamaan kaikenlaisia tunteita. Jos on vastikään kohdannut suuren surun, kriisin tai vastoinkäymisen, tällainen voi olla sietämättömän raskasta, eikä mindfullnessia kannatakaan harjoittaa.

Mindfulness-sanaa on vaikea kääntää. Se on kuitenkin suomennettu tietoisuustaidoksi ja hyväksyväksi tietoiseksi läsnäoloksi. Seuraavaksi kaksi yleistä tapaa harjoittaa mindfulnessia.

Hengityksen säätely

Hengitystä säätelevissä harjoituksissa uloshengitys voi olla tuplasti pitempi kuin sisäänhengitys. Tässä harjoituksessa pyritään hengittämään nenän kautta. 4-7-8 hengitysharjoituksessa sisäänhengityksessä lasketaan neljään, hengityksen pidättämisessä lasketaan seitsemään ja lopulta uloshengityksessä kahdeksaan. Hengitykseen keskitytään. Minä teen syvähengitystä: hengitän nenän kautta sisään ja lasken kolmeen ja sitten suun kautta ulos ja lasken kuuteen.

Ajatusten tarkkaileminen ja pois päästäminen

Kaikissa harjoituksissa hengitystä ei säädellä, vaan keskitytään vain seuraamaan sitä ja havainnoimaan harjoituksen hetkellä mieleen pyrkiviä ajatuksia. Niihin suhtaudutaan neutraalisti ja tuomitsematta. Ajatukset saavat tulla ja mennä. Kun mieli takertuu johonkin, se pannaan merkille. Sitten nämäkin ajatukset päästetään menemään pois.

Oikein ja lähes päivittäin tehtynä mindfulnessin hyödyt voi huomata nopeastikin. Unen tulo voi helpottua ja stressi lieventyä. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että mindfullnessin harjoittamisessa säännöllisyys on tärkeämpää kuin harjoituksen kesto. On parempi tehdä neljä muutaman minuutin harjoitusta viikossa kuin yksi pitkä.

Mindfulnessin tutkimusten taso on kirjavaa, mutta joukossa on myös korkealle rankattuja satunnaistettuja verrokkikontrolloituja tutkimuksia ja niistä tehtyjä meta-analyyseja. Eniten tutkimusnäyttöjä on masennuksen, ahdistuksen ja kivun lievittämisestä.

Lähteet: Hyvä terveys 3/21, kuvat omat

Elämää maalla 28.

Tänään perjantaiaamuna Kille-kissi herätti minut viideltä kovalla mau`unnalla, koska halusi ulos. Minä en osaa nukkua varhaisen herätyksen jälkeen tai ottaa päivätirsoja. Päivä menee siis vähän väsyneenä. Tai itse asiassa puolikoomassa, koska tarvitsen unta 8-10 tuntia yössä. Nyt nukuin 5 tuntia.

Päätin, että tänään on siivouspäivä. En ole siivonnut kolmeen viikkoon. Tuossa äsken puunasin keittiön tasot, muuta siellä ja vessan. Pyyhin pölyt ja imuroin sohvan ja aidon itämaisen maton Killen karvoista, ennen sitä pyyhin sen kumikäsineellä, ettei tarvitsisi hinkata ja kuluttaa sitä paljon. Vinkki: kumikäsineellä saa karvat ja roskat aika hyvin pois kodin tekstiileistä. Samoin kylppärin lattialastalla. Tämän kirjoituksen jälkeen imuroin. Homma mitä inhoan. Siksi ehkä tulin tänne blogiin, ettei tarvitsisi  tehdä sitä heti.

Surumielisyyteni Vera-tyttäreni reilu kolme vuotta sitten tapahtuneesta kuolemasta on lieventynyt. Pystyn taas nauttimaan ihanasta kesästä: vihreydestä, luonnonkukista ja omista kukista... Nautin helteistä. Olen taas käynyt kuntosalilla säännöllisesti ja tehnyt kävelylenkkejä, joille lähteminen on ollut aina vaikeaa, koska sain paniikkiokohtauksen yhden kerran lenkillä. Mutta heti kun varsinaiselta autotieltä voin kääntyä metsäautotielle, rauhoitun.

Tiistaina oltiin Helsingissä tapaamassa isopappaa. Sellainen nimi tuli aikoinaan mieheni isälle. Hänellä on Alzheimerin tauti ja hän on hoitokodissa. Hän oli ihmeen pirteä ja tunnisti heti meidät molemmat. Isopappa ja mieheni ovat kaksikielisiä. Isopappa ja mies puhuvat ruotsia, ja minulle suomea. Huomasin, että ruotsin puhuminen oli hänelle helpompaa. Veimme hänet ulos pyörätuolissa. Minä halusin työntää pyörätuolia autossa istumisen vastapainoksi. Meiltä on Helsinkiin reilut 200 kilometriä.

Söimme mansikoita, ja pienen lammen rannalla rupateltiin. Ilma oli lämmin, ja sain hikikarpaloita kasvoilleni työntäessä pyörätuolia. Sitten oli aika erota. Meidän piti käydä isopapan kotona Paloheinässä hakemassa posti ja kodinhoidosta kaksi asunnon avainta.

Tässä yhtenä iltana päätin lakata varpaankynnet entisen maalin päälle kuten aina teen. Se ei kai ole oikeaoppista? Olen todellinen rähmäkäpälä, ja maalaus meni taas niin ja näin. Osaan kyllä laittaa ruokaa ja leipoa, mutta muu käsillä tekeminen on miltei holtitonta. En osaa tehdä mitään käsitöitä tai askarrella. Kuva kynsien maalauksen lopputuloksesta.

Minulla ei ollut kynsilakanpoistoainetta. Ja sitä sitten etsittiin paluumatkalla,  minä lenkkareissa helteellä - en halunnut olla varpaankynnet näyteillä - Lahden valtavasta Prismasta. Mutta kuka varpaankynsiäni olisi huomannut, mutta se oli itselle tärkeää. Meni varmasti puoli tuntia ennen kuin kynsilakanpoistoainetta löytyi. Olimme jo matkasta vähän ryytyneitä.

Saimme taas naapurilta kalaa, monenlaista. Mies osti vähän aikaa sitten savustuspöntön ja savusti kalat siinä. Hän myös perkasi ne. Minun ei tarvinnut osallistua koko hommaan. Paitsi syömiseen.

Hei, nyt alkoi sataa vettä. Tekee luonnolle tosi hyvää. Täällä ei ole pahemmin sadellut. Sade on myös hyvä syy olla menemättä multaamaan toiseen kertaan loppuun perunamaata imuroinnin jälkeen.

Olen hurahtanut Netflixin Bridgerton-sarjaan. Siinä on niin hienot kulissit ja naisten vaatteet aivan upeita. Niitä ihmetellessä ei aina ehdi lukea tekstiä. On vaikea sanoa, mitä aikaa se kuvaa, koska se on kuitenkin niin mielikuvituksellinen. Ehkä 1800-lukua.

Olen myös innostunut Ulla-Lena Lundbergin romaanista Kalaharin hiekka. Se kertoo monella tasolla kolmen ihmisen kohtaamisesta erämaassa Etelä-Afrikassa.

Nyt tuli loppuun kuluneella viikolla kemiallisen kosmetiikan kokeilu  seitsemän vuoden luonnonkosmetiikan käytön jälkeen. Aivan ehdottomasti luonnonkosmetiikka voitti. Estee Lauderin tuotteet lisäsivät couperosaani, eivätkä millään tavoin vähentäneet pieniä ryppyjä tai kiinteyttäneet kasvojani. Ne olivat todennäköisesti liian vahvaa kamaa kasvoilleni. Palasin siis riemuiten luonnonkosmetiikkaan.

Taisin jo viime kerralla sanoa, että olen alkanut ruokkia auringonkukansiemenillä veikeää oravaa. Olen aamuisin vain kolmen metrin päässä hänestä. Istun kuistin penkillä ja syön pöydässä aamupalaa. Yhtenä aamuna tämä orava tuli kuistille vain metrin päähän minusta ja tillotti silmiini. Sitten hän palasi syömään. Se oli minulle ihana kokemus. Aion jatkaa syöttämistä talven yli, jos hän on vain maisemissa.

               Daalia

Orvokit ruukuissa ovat kestäneet hyvin aikaa. Olen vähän leikannut niitä ja poistanut kuolleet kukat. Juurimukuloista istuttamani daaliat sen kuin kasvavat pituutta tuuheina. Latvoin ne jossakin vaiheessa, mutta kukkanuppuja ei näy. Samoin kuin cladiooluksissa. Puutarhan hoito on omalla tavallaan jännittävää, koska koskaan ei voi tietää, miten kasvit käyttäytyvät.

Pari vuotta sitten kaivoin pois  yhdeltä nurkalta kurttulehtiruusun, joka on vieraskasvi, ja on toivottu sen hävittämistä. Melkein heti sen takaa paljastui vanhoja ruusuja, joiden lajiketta en tiedä, mutta ne ovat kauniita ja tuoksuvia.

Hyvää viikonloppua kaikille!