tiistai 21. syyskuuta 2021

Kylmä ruoka voi olla yllättävä terveysteko





Tämä ei tulisi ensimmäisenä mieleen. Kuka nyt kylmää ruokaa söisi paitsi salaattia. Näin kuitenkin väittää ravitsemusterapeutti Leena Putkonen.

Moni ei tiedäkään, että esimerkiksi pastasalaatti, paahtoleipä ja kylmä peruna ovat hyväksi suolistolle. Syynä on resistentti tärkkelys.

Resitentti tärkkelys on tärkkelystä, jota elimistön ruoansulatusentsyymit eivät osaa pilkkoa. Sama ilmiö on ravintokuiduilla. Juuri tähän pilkoontumattomuuteen perustuvat sekä kuitujen että resistentin tärkkelyksen hyödyt, jotka ovat keskenään samanlaisia.

Ne eivät pilkkoudu muitten ruoka-aineitten tavoin ohutsuolessa vaan ne päätyvät sellaisenaan paksusuoleen, jossa suolistobakteerit käyttävät niitä hyödyksi ja edistävät hyvien suolistomikrobien kasvua.


Kuituja ja resistenttiä tärkkelystä syömällä nälkä pysyy poissa pidempään, ja suolisto toimii paremmin.

Resitenttiä tärkkelystä on ruoassa valmiiksi tai sitä syntyy kypsentämisen ja jäähdytyksen yhteydessä. Sitä on muun muassa palkokasveissa, perunassa, pastassa ja maississa. Suurin määrä sitä on tärkkelyspitoisissa ruoissa, jotka on aluksi kypsennetty ja sitten jäähdytetty.

Esimerkiksi tomaatin sisältämä antioksidantti lykopeeni vahvistuu, kun tomaattia kuumennetaan.

Peruna ja pasta  käsitetään usein jotenkin epäterveellisiksi, mutta tämä on siis liian kapea käsitys resistentin tärkkelyksen takia.



Jos haluaa saada ruoasta resistenttiä tärkkelystä, kolme helppoa ohjetta ovat seuraavat:
  • Paahda leipä. Kuumennus ja jäähtyminen lisää siihen resistenttiä tärkkelystä, eli paahtaminen parantaa jonkin verran leivän, myös vaalean vehnäleivän, ravintoarvoja.
  • Tee perunasalaattia, sillä kypsennetyssä ja jäähdytetyssä perunassa on resistenttiä tärkkelystä.
  • Keitä ylimääräistä pastaa, jonka voit käyttää seuraavan päivän lounassalaatissa. Näin voi saada järkevää hiilihydraattia ruokiin.



Lähteet: Helsingin Sanomat 5.11.2020, kuvat Pixabay














4 kommenttia:

  1. Tämä on hyvä tietää.
    Kiitos, että pidät meidät lukijasi ajantasalla.
    Mukavaa iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti kommentistasi. Olin todella hämmästynyt, kun luin tuon artikkelin kylmän ruoan terveysvaikutuksista.

    VastaaPoista
  3. Hei! Satuin vahingossa sivustollesi, hyödyllistä uutta tietoa:) Kiitos! Rypean käymään täällä useamminkin, jos vielä nykyään pidät tätä yllä :) Terveisin Toni Lieksasta

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Toni. Kiva ja kiitos että sinua kiinnostaa postaukseni. Kirjoitan tätä blogia säännöllisesti ja julkaisen kolme kertaa viikossa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!