perjantai 17. syyskuuta 2021

Kollageenilisä ei estä ryppyjä

 

 

Hesarin juttu kollageenituotteista, sekä ravintolisistä että voiteista, oli aika karua luettavaa: kollageeni ei auta ihon rypistymiseen, mutta voide voi saada kuitenkin ihon hehkumaan.


Kun ihmiselle kertyy ikää, kehon kollageenituotanto hidastuu. Osittain tästä syystä ihoon tulee ryppyjä ja juonteita.


Toisten mielestä rypyt rumentavat ihmistä. Rumuutta pelkäävät kuluttajat ovat valmiita uskomaan moneen torjuakseen ikääntymisen merkit.Vastatakseen kysyntään kosmetiikkabisnes ja ravintolisäteollisuus kehittävät jatkuvasti uusia tuotteita.


Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen  EFSA ei ole antanut yrityksille lupaa käyttää terveysväittämiä kollageenin markkinoinissa.


Ihmisen elimistö tuottaa tarvitsemansa kollageenin prosessissa, jota kutsutaan kollageenisynteesiksi. Kehossa on parikymmentä erilaista kollageenia. Niiden rakenne riippuu siitä, mihin tarkoitukseen elimistö niitä milloinkin valmistaa.



Ravitsemustieteen apulaisprofessori Anne-Maria Pajari sanoo sisäisesti käytettävistä kollageenituotteista: "Plasebovaikutuksella on mahtava voima. Ravintolisäbisenksessä raha puhuu, ja nimenomaan rahasta on kyse kollageenituotteissakin. Tosin jos joku haluaa syödä näitä tuotteita, ei siitä muuta haittaa ole kuin se, että rahapussi tyhjenee."


Entäs kollageenivoiteet? Kollageeni ei imeydy voiteesta ihon läpi. Se jää pinnalle. Voi olla, että kollageeni sitoo kosteutta, jolloin iho saattaa ikään kuin hehkua, mutta ihon vanhenemiseen voiteet ei vaikuta.


Jos ihmisellä on perusterveellinen ruokavalio, jossa on tarpeeksi proteiinia ja C-vitamiinia, se riittää kollageenin tuottamiseen. Jos ihon rypistyminen pelottaa, kollageenituotteiden sijaan on järkevämpää satsata suositusten mukaiseen ruokavalioon.



Lähteet: Helsingin Sanomat 19.8.2021, kuvat Pixabay



2 kommenttia:

  1. Uskon sisäiseen ja ulkoiseen kosteutukseen, kuivassa ihossa näkyy rypyt selvemmin, kosteutetussa ei. Ryppyvoiteisiin ei usko, vanhenemista ei vaan voi pysäyttää. Toisaalta tiedän ihmisiä, jotka ovat aina hoitaneet ihoa ja heillä on upea iho vanhanakin. <3 Eli jotain hyötyä ihonhoidosta kyllä on.

    Sydämellistä viikonloppua Marja. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Tiia. Ihonhoidosta on varmasti hyötyä, kun käyttää omalle iholle sopivia tuotteita. Totta tuo, että kosteutetussa ihossa rypyt eivät näy niin selvästi kuin hyvin kuivassa ihossa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!