perjantai 2. heinäkuuta 2021

Aikuinen ja vielä neitsyt

 



Pelkoa, häpeää, jopa masennusta. Neitsyys on aiheuttanut vuosien varrella ikäviä tunteita 38-vuotiaalle Mikolle. Hän on neitsyt vastoin omaa tahtoaan. Aseksuaaliseksi sanotaan ihmistä, joka ei edes halua seksiä. Mikko ei ole sellainen.


Mikko vastasi Hesarin kyselyyn, jossa etsittiin aikuisiksi neitsyiksi itseään mieltäviä vastaajia. Kyselyyn tuli 400 vastausta. Yli 35-vuotiaista miehistä ja naisista kaksi prosenttia ei ole ollut elämänsä aikana yhdynnässä.


Mikko kertoo:"Parikymppisenä tilanne tuntui vuosi vuodelta raskaammalta ja toivottamalta. Kärsin jonkinasteisesta masennuksesta pääasiassa tämä asian takia."



Mikko ajattelee, että ihmisen elämän polkuun kuuluu aikuistumisriittajä, joista yhtenä on seksuaalinen kokemus. Sanotaan, että kun poikuus menetetään, miehestä tulee aikuinen.


"Asiaa on myöhäistä enää korjata, ja jollain tasolla ajattelen epäonnistuneeni elämässä. Olen käymään läpi syviä kelpaamattomuuden tunteita aika ajoin. Ne varmaan pohjimmiltaan liittyvät kokemattomuuteen", sanoo Mikko.


Yli kymmenen vuotta sitten Mikko päätyi naisen kanssa sänkyyn, mutta seksi jäi kokematta erektio-ongelman takia. Hän sanoo, ettei kestänyt häpeää, joka epäonnistuneesta yöstä seurasi.


Joinain hetkinä melankolia valtaa Mikon mielen ja saa hänet ajattelemaan elämätöntä elämää. Sitä mitä nuoruuden estoton ja kuolemaa pelkäämätön hauskanpito jäi kokematta.






Lähteet: Helsingin Sanomat 3.6.2021, kuvat omat



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!