Suruyöni 55.

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen tammikuun alussa. Hän oli terve, kuntoileva molekyylibiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Kuolinsyyraportin mukaan Veran kuolemalle ei löytynyt syytä. Patologi sanoi, että kuolema johtui mahdollisesti rytmihäiriöstä.

Olen ruvennut muistelemaan Veraa paljon. Surulla on vaiheensa: shokkivaihe, reagointivaihe, työstämisvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Näitä ei käydä läpi kronologisesti.  Voidaan siirtyä tiettyyn vaiheeseen ja sieltä takaisin. Olen nyt pääasiassa surun työstämisvaiheessa, mutta seilaan myös edes takaisin näitä vaiheita.

Muistelen Veran luonnetta. Hän oli kärsimätön, nopea toimissaan. Kuten minäkin. Hän siivosi huonettaan ahkeraan ja hänellä oli sisustamisessa kallis maku. Kallis toimistotuoli, iso taulutelevisio, isän tekemä laminaattilattia. Vallilan ja Marimekon tekstiilejä. Samoin vaatteet usein merkkivaatteita. Kalliin maun jouiduin etpäässä kustantamaan minä.

Toinenkin tytär Sara on myös   siisti ja hyvin tarkka kaikesta. Hän on töissä hevostilalla Saksassa. Sara on tätä kirjoittaessani Tokion olympialaisissa. Tallin omistaja ratsastaa siellä, ja Sara on hevosia hoitamassa. Talli on hieno ja menestyvä. Sara on matkustanut  paljon hevoskilpailuissa, hän on ollut muun muassa Ranskassa , Hollannissa, Arabiemiraateissa kilpahevosia hoitamassa.

Sara kävi kotona ja heti huomasi, että kahvinkeittimen vesiallas oli hänen mielestään hyvin likainen. Niinpä hän ensitöikseen pesi sen. Ja antoi minun kuulla kunniani! Myös yleisestä sotkuisuudesta, jota ei minun mielestä ole. Laiska kun olen siivoamaan.

Minä siivosin 30-40 kymppisenä paljon kotia. Perjantaina matot ulos, imurointi ja moppaaminen,pölyjen pyyhintä, vessan pesu. Viikolla pyyhin tasoja puhtaaksi. Pesin hellaa ja mikroaaltouunia. Ja kaikenlaista puuhastelua. Nyt viisikymppisenä olen armollinen itselleni ja laiska siivoamaan kunnolla.

Tytöt oppivat mallioppimisella minulta tarkkuuden siivoamisessa ja yleensä siivoamisen. Lapset oppivat mallioppimisella monia asioita niin kotona kun ystäväpiirissä.

Vera pesi vaatteitaan usein ja siinä samassa muunkin pyykin. Hänen vaatekaappinsa oli sotilaallisessa järjestysessä, ihailin sitä. Voi, Vera olemme säilyttäneet vaatteesi ja emme ole koskenut vaatekaapin suoriin pinoihin. Käyn kyllä välillä katsomassa vaatekaappiasi ja koko huonetta ja muistelemassa sinua. Kun kosken sinun peittoa ja tyynyä, itkettää.

Vera oli hyvin itsepäinen. Oli kaikenlaisia kiistoja ja riitoja hänen kanssa. Esimerkiksi hän kerran halusi lähteä autolla Helsinkiin, vaikka ajokeli oli huono, tiet olivat jäiset ja lumiset. Kiisteltiin. Ja hän lähti. Minä olin sydän syrjällään, kunnes Vera soitti, että Helsingissä ollaan ja menossa nukkumaan isopapan luokse. Seuraavana päivänä ostoksia.

Olin myös Veran opettaja. Hänellä oli koulussa huvittava tapa viitata melkein jokaiseen kysymykseen. Käsi oli sukkelaan pystyssä, ja lukio meni hyvin.

Muistan, kun värjäsin Veran hiuksia vaaleanpunaiseksi. Väristä kiisteltiin, ja minä olin väriä vastaan, mutta Vera voitti. Loppuaikoinaan Vera värjäsi itse hiuksensa, minä olin kuulemma aivan liian hidas siinä hommassa. Veralla oli kauniin ruskeat, pitkät ja  kiharat hiukset, jotka hän minun mielestäni sotki vaaleanpunaiseen.