Surutyöni 56.

                        Mausteyrtit ruukkupuutarhassa.
 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen 9.1.2021. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Vera oli terve ja kuntoili paljon. Kuolinsyyraportin saaminen kesti viisi kuukautta. Ja siinä luki, että Veran kuolemalle ei löydetty mitään syytä. Syy tuntematon. Patologi piti mahdollisena sydämen rytmihäiriötä. Teen surutyötä.

Olen alkanut kuulla Veran äänen. Ei, en ole sekoamassa. Tiedän, että Veran puheet ovat minun ajattelua, mutta niin Veran kaltaisia ja ne tulevat aivan kuin itsestään. Voin toisaalta uskoa, että Vera puhuu minulle omalla äänellään ja äänenpainoillaan. Se lohduttaa minua, Vera. Puhu vaan! Sinulta ei jutut lopu. Ei koskaan loppuneet. Kun istuimme aamyöhön ulkona tai miehen työhuoneessa ja juttelimme. Joskus joimme myös kuohuviiniä ja shotteja.

Vera esimerkiksi sanoo minulle, miten laihduttaa ne kilot, jotka ovat tulleet lohtusyömiseni takia: "Lopeta tuo paisuminen. Olet kuin höttöinen, kohonnut, vaalea pullataikina. Nyt kehiin pätkäpaasto, hiilarit alas ja ne parsakaalisi sun muut ruokavalioon. Ja liikettä niveliin. Tee kunnon juoksulenkkejä!" Kuulen tämän ajatukseni Veran äänellä. En ehkä tottele. Mutta mitähän hän käskee seuraavaksi?

Vera letkautteli, oli puhelias, harrasti joskus mustaa huumoria. Hän oli minun rakas tyttäreni, myös huonoine piirteineen. Vera kulutti paljon rahaa vaatteisiin ja sisustusteksiileihin. "Anna kolme satukkaa, menen Helsinkiin ostamaan vaatteita." Annoin hänelle rahaa, mutta vannotin, ettei hän ostaisi pikamuotia esimerkiksi H&M:ltä. Ja laadikkaita ja kestäviä vaatteita Vera ostikin.

Huvittava piirre Verassa oli, että hän halusi käyttää ryppyvoiteita jo 22-vuotiaana. Jos voide oli hänellä lopussa, minä annoin hänelle luonnonkosmetiikka anti-agevoiteen. Hän naureskeli luonnonkosmetiikalle ja minun 36 vuotta kestäneelle kasvissyönnille. Vera söi lihaa, mutta kotona hän ei parin viimeisen vuoden aikana sitä saanut. Tätä ennen tein myös liharuokia perheen sekasyöjille. Kyllästyin tekemään aina kahta ruokaa. Lihan hajukin kuvotti minua.

Vera puhuu äänellään niin kuin ennen, nopeasti, syvältä.  Hän sanoi monta kertaa, että kokopäiväinen video olisi hyvä minun sekoiluissani: pusero tarttuu naulaan, revin sen siitä, paikkaaminen odottaa, mutta en osaa; pidän liian suuria vaatteita, en osaa arvioida painoani, toissa vuotisen 13 kilon laihduttamisen jälkeen, käytin vaan entisiä vaatteita, en jostakin syystä tajunnut pienentää kokoa; kuljen pusero väärin päin ja sukkani ovat eripariset, vaikka sävyt ovat mielestäni samankaltaisia ;syön ruokaa ja osa siitä valuu rinnuksilleni, vaatteet pitää taas vaihtaa; kännykkä tai silmälasit ovat hukassa erittäin usein. Hupsautan liikaa suolaa ruokaan. Usein häslään tehdessäni kahta hommaa yhtä aikaa. Toinen epäonnistuu. Tartun taas kiinni johonkin ja meinaan kaatua;  en saa  purkkia tai pulloa auki...

Kun olin 40-vuotias molemmat tytöt alkoivat puhua minulle hiusten leikkaamisesta. Ehkä olivat saaneet matskua jostakin naisten lehdestä, kun hoettiin:"Lyhyet hiukset nuorentavat. Sulla tippuu iästä pois kymmenen vuotta." Painostus oli kovaa, ja niinpä leikkuutin lyhyet hiukset, ja olin lopulta niihin itsekin tyytyväinen.

Tytöt myös kiinnittivät paljon huomiota työvaatteisiini ja kenkiin. He arvostelivat niitä, usein arvostelu oli negatiivista. Paras lohkaisu oli tämä:" sinä näytät ihan italiaiselta maantierosvolta." Ainakin tytöt olivat luovia arvostellessan minua. Vera minun oppilaanani sanoi, että aina tiesi opettajan olevan tulossa, kun kun korkokengät kopsuttelivat ja korut helisivät. Näin puhui muutkin Veran ryhmässä olijat.

  Mausteyrtit ovat herkkua.