keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Surutyöni 48.

 



Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen 22-vuotiaana tammikuun yhdeksäs päivä. Kuolemalle ei löydetty selvää syytä, tehtiin geenitestitkin ja tutkittiin tarkoin. Mahdollinen syy on sydämen rytmihäiriö. Mutta minun lohduttaa paljon tieto, että Vera kuoli nukkuessaan, kivuttomasti. Teen surutyötä. 


Kissani Siiri ja Kille ovat ottaneet helteistä kaiken irti. He makoilevat varjossa, ja välillä kellivät auringossa. Niin suloisia kavereita minulla.


Tänään yritin ottaa aurinkoa, mutta eihän siitä tullut kunnolla mitään. En vain osaa maata aloillani. Enkä tosiasiassa halua edes  ruskettua.  Otan aurinkoa lähinnä jaloille. Kyllästyn nopeasti. Eikä muuta kun hoitamaan hyötykasvipenkkejä ja isoja ruukkuja, kattiloita, ämpäreitä, pottia, pienempiä ruukkuja. Niinpä aloin kitkeä  läheistä hyötykasvi- ja perennamaata, Ihmeen paljon siellä oli perivihollistani vuohenputkea ja muita tunkeilijoita.


Tämä kesä on hiljainen. Ei kuulu Veran nauru ja hänen juttunsa.  Vera kävi taimitarhassa töissä ja sen lisäksi teki kotitöitä niitä tarvitseville: laittoi ruokaa, leipoi, siivosi, teki ulkohommia, kantoi polttopuita ja kaikenlaista, mitä nyt omakotitaloon liittyy.


Arkipäivinä juttelimme Veran kanssa noin kello 23:een. Vera istui kirjoituspöydän kulmalla. Ja juteltiin tunteista ja ajatuksista, mitkä liittyivät menneeseen päivään. Jos Vera oli kotona, viikonloppuisin juteltiin  kello 3-4:ään. Jälkeenpäin ajateltuna nämä keskustelut olivat puhdasta kultaa. Joskus Vera sai jopa ajatuksestani niin kiinni, että analysoimme sen ja siinä näkyi paljon menneisyyden ajatusrihkamaa. Vaikka Vera oli ehdoton luonnontieteilijä, hän oli kiinnostunut myös psykologiasta.


Mutta kesäisin oli ihanaa, että kodissa oli miehen ja minun lisäksi lapsi. Keittelin Veralle aamupuuron ja joskus tein eväätkin, jos hänellä oli kiire. Touhu tuli takaisin, kun Vera tuli töistä kotiin ja jatkoi toiselle työmaalle. Vera oli muuten yhtä huono autolla ajaja kuin minä. Monesti löysimme itsemme ojasta. Ajamme molemmat liian lujaa, vaikka oikeasti olemme kehnoja kuskeja. Mies sanoi joskus, ettei ei ole mitään pahempaa  kuin huono kuski, joka haluaa ajaa lujaa.



6 kommenttia:

  1. Sinulla on niin monta hellyttävää muistoa Verasta.
    Suloiset Siiri ja Kille osaavat nauttia kesän lämmöstä.
    Kaikkea hyvää pian alkavalle heinäkuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kisti kommentistasi. Meillä oli Veran kanssa erittäin hyvät suhteet, hän oli äidin tyttö. Toinen tyttö, joka on hevoshommissa Saksassa, on isäntyttö. Minulla ei ole erityisen syvät välit Saran kanssa. Kissat ovat niin suloisia vötkylöitä helteessä.

      Poista
  2. Olitte Veran kanssa niin läheisiä, ihania kultaisia niitä parhaita muistoja. Kalle ja Siiri ovat aivan ihania molemmat ja toivon, että heistä on paljon teille iloa.

    Sydämellistä torstaita Marja. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tiia kommentistasi. Olimme Veran kanssa tosi läheisiä ja samankaltaisiakin. Ymmärsimme jo puolesta lauseesta. Kissat tuovat hurjasti iloa!

    VastaaPoista
  4. Ensimmäisen kuvan kissa on paljon samannäköinen kun minun Alma kissa joka kuoli lähes kaksi vuotta sitten. Ihania ovat nuo kisut ja niistä on kyllä myös yllättävän paljon seuraa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Piitu kommentistasi. Kissat ovat perheenjäseniä ja niin rakkaita. Heidän touhujaan on kiva seurata.Hyvää heinäkuun alkua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!