maanantai 16. syyskuuta 2019

Uusi parisuhde voi toistaa vanhaa




Moni aiemmassa parisuhteessa pettynyt ajattelee: tällä kertaa kaikki on toisin kohdatessaan uuden rakkauden. Kaikki ei ole välttämättä  ole uudessa parisuhteessa toisin - päinvastoin. Tuore kanadalainen tutkimus kertoo, että kumppanin vaihtaminen ei juuri muuta parisuhteen dynamiikkaa. Tutkimus julkaistiin tiedelehti Journal of Family Psychology:ssa.

Tutkimus on kahdeksan vuoden pitkittäistutkimus, jossa tarkastellaan 554 ihmisen parisuhdetta. Tutkimuksen materiaali on kerätty neljään otteeseen tehdyistä haastatteluista: ensin noin vuotta ennen ensimmäisen parisuhteen päättymistä ja suhteen viimeisenä vuotena sekä uuden suhteen ensimmäisenä vuotena ja vuotta tämän jälkeen.


Tutkimus selvittää parisuhteen dynamiikkaa seitsemästä näkökulmasta: tyytyväisyys parisuhteeseen, tyytyväisyys seksiin, seksin sekä toisaalta ristiriitatilanteiden toistumisen tiheys, luottamus suhteen kestoon, kyky avautua kumppanille ja arvostus kumppania kohtaan.

Seitsemästä tutkitusta näkökulmasta viisi pysyi samana menneessä ja nykyisessä parisuhteessa.


Uudessa suhteessa oli kuitenkin seksiä enemmän ja osallistujat osoittivat kumppanille aiempaa useammin arvostusta. Vaikka seksiä oli useammin, yleinen tyytyväisyys siihen ei muuttunut parisuhteesta toiseen.

Uusi rakkaus alkaa täyteän ihanana symbioosina ennen, kun todellisuus vetää takaisin maan pinnalle.


Ihminen luo uuden kumppanin kanssa usein samoja tapoja kuin edellisenkin kanssa, koska hän on sama ihminen.

Ihmiset etsivät rakkaudessa  kerta toisensa jälkeen samankaltaista kumppania - vaikka he olisivat päättäneet, että seuraava kumppani on varmasti erilainen kuin edellinen.

On havaittu, että ihmisillä on myös taipumus etsiä kumppaneikseen ihmisiä, joilla on samanlaisia persoonallisuuden piirteitä kuin heillä itsellään.






Lähteet: Helsingin Sanomat 4.9.2019, kuvat omat

4 kommenttia:

  1. Ihminen toistaa virheitään loputtomiin, ellei ota opikseen. Erosin lasteni isästä 16 yhteisen vuoden jälkeen. Seuraavat 6 vuotta hakkasin päätäni samaan parisuhdeseinään, kunnes päätin ihan tietoisesti olla enää toistamatta samaa kaavaa. Mietin suhteitani ja mikä niissä meni vikaan. Mikä miestyyppi minua veti puoleensa. Sitten päätin, että olen ennemmin yksin, kuin hakeudun enää yhdenkään samansorttisen kylkeen.

    Tämä kannatti. Nyt olen ollut jo vuosia yhdessä miehen kanssa, ja jaksan joka päivä edelleen ihmetellä miten hyvää, helppoa ja upeaa on olla parisuhteessa hänen kanssaan. Hän on minulle se oikea, sielunkumppani ja pimeäni majakka. Suhde on tasavertainen ja lämmin, mutta eniten; terveellä pohjalla kaikin tavoin.

    Että olen samaa mieltä, ihminen todella toistaa usein samat virheet uudessakin suhteessa. Mutta vain niin kauan, kunnes katsoo rehellisesti peiliin ja tunnustaa myös oman osuutensa. Sen oman kumppanin kanssa voi ja saa myös kasvaa rakkaudessa, tietenkin, mutta joskus valinta on ollut jo lähtökohtaisesti väärä. Ihminen voi muuttaa vain itseään ja joskus on parempi lähteä. Mutta jos lähtee, ei ole mitenkään kiveen hakattu, että tulevaisuus toistaisi samaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nelina kommentistasi. Oli ihanaa lukea kasvukertomustasi. Olet ollut niin rohkea! Kuten kirjoitit, että päätit tietoisesti olla toistamatta samaa kaavaa parisuhteessasi. Vuosien pituinen nykyinen parisuhteesi on kaunis ja hyvä. Ja kauniisti sanottu tuo "sielunkumppani" ja "pimeän majakka". Voisin lainata sinulta ilmaisua "pimeän majakka" ja sanoa sen ääneen miehelleni. Niin, parisuhteessa on helppoa ja yksinkertaista nähdä toisen virheet ja olla myöntämättä omaa vajavuuttaan ja virheitään. Ne voidaan jopa projisoida kumppaniin, vaikka ollaan yhdessä ja yhdessä pitäisi myöntää ja läpikäydä omaakin viallisuuttaan. Kuka meistä on täydellinen ihminen, kumppani? Mutta onneksi sitä voi päästä hyvin lähellekin niin kuin sinä olet päässyt. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut joskus aikaisemmin toisesta tutkimuksesta, jossa päädyttiin samaan lopputulokseen, tosin tutkimukseen osallistujia oli vähemmän.
    Itsekin elän toisessa avioliitossa. Ehkä olin avioeron aikana hieman kasvanut. Sillä olin oppinut avautumaan, mikä oli minulle nuorempana vaikeaa., lähes mahdotonta. Luulen, että olisin osannut ja arvostaa ensimmäistäkin puolisoa ja luottaa häneen, ellei hän olisi pettänyt luottamustani jo suhteen alkuaikoina. Nuorena sitä oli niin ehdoton. Vaati toista muuttumaan, vaikka olisi itsekin voinnut olla joustavampi.
    Hyvä aihe ja kuvat. Etenkin nuo kukat.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kirsti. Varmasti enimmäisessä avioliitossa tuo luottamuksen pettäminen oli hyvin rankka asia. Siinähän itseluottamus - ainakin hetkelliseksi - alenee, kun ei ole niin sanotusti riittänyt toiselle. Kuten sanoit nuorena ihminen on usein ehdoton, mustavalkoinen. Oli kiva lukea, että opit avautumaan avioeron aikoihin!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!