torstai 28. helmikuuta 2019

Turvottaa



Minulla saattaa vatsa olla kuin pieni pallo iltaisin.  Suola ei turvota kaikkia. Ollapa tämänlainen ihminen. Mutta en ole.  Vaan jos syön jotakin suolaista illalla - lempparini on tortillasipsit - seuraavana aamuna saan miltei etsiä silmiä kasvoistani.



Suolan aiheuttama turvotus ei ole vaarallista. THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista syö liikaa suolaa: naisista 86 prosenttia, miehistä peräti 98 prosenttia.

Mutta liika suola voi nostaa verenpainetta ja altistaa mahasyövälle.

Myös alkoholi aiheuttaa turvotusta. Pitkäaikainen turvotus edellyttää alkoholin runsasta ja jatkuvaa käyttöä.

Pitkäaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa monenlaisia vaikutuksia aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan. Pienet verisuonet laajenevat ja vuotavat kasvojen alueella. Tämä johtaa niin kutsuttuun pöhötykseen.



Monille tulee turvotusta lentomatkoilla. Jalkojen turvotusta aiheuttaa myös istuma- tai seisomatyö ja ylipaino. Tukisukat voivat auttaa, mutta oikea koko on tärkeä.

Kyse voi olla myös elintavoissa ja siitä mitä syö, mutta myös bakteerikanta ja suolisto-olosuhteet vaikuttavat.


Syy voi joillakin olla FODMAP-hiilihydraateissa. Ne imeytyvät huonosti ohutsuolessa ja siiryttyään paksusuoleen ne alkavat käydä eli fermentoitua, mikä aiheuttaa herkkävatsaiselle turvotusta.



FODMAP-hiilihydraatteja ovat muun muassa vehnä, ruis, ohra, palkokasvit, sipulit. Lisäksi listaan kuuluvat monet keinotekoiset makeutusaineet kuten sorbitoli ja ksylitoli.

Joka kymmenes suomalaisista sairastaa ärtyvän suolen oireyhtymää, johon voi joskus liittyä myös masennus- ja ahdistustaipumusta. Taudin syytä ei tiedetä. Helpotusta voi tuoda FODMAP-ruokavalio eli vältetään fermentoituvia tuotteita. Helpotusta voi tuoda myös kuidun lisääminen.

Turvotus voi olla myös merkki vakavasta sairaudesta. Vakavia sairauksia on sydämen vajaatoiminta ja tietyt munuaistaudit. Näiden sairauksien yhteydessä nestettä voi olla useita litroja ihon alla.

Onko sinulla taipumusta turvotukseen?



  Lähteet: Helsingin Sanomat 14.2.2019, kuvat Pixabay

  

4 kommenttia:

  1. Muistan kyllä minkälaista elo oli silloin kun käytin viljoja, naama oli kun kuu-ukolla ja muutenkin elo oli tukalampaa. Kiitos Antti Heikkilän kun älysin kokeilla viljatonta elämää,en ehkä allekirjoita kaikkea hänen väittämiään mutta tää oli nappi juttu.Hankin vielä kirjan jonka kirjoittaja William Davis kirjassaan Eroon vehnästä lujitti uskoani tuohon, hän huomaa kyllä kenellä on ns.vehnämaha (pullea). Tämä Davis on sydäntautilääkäri ja pitää tehotuotettua vehnää pahimpana huonojen hiilareiden lähteenä länsimaissa.Vatsaongelmia minulla ei koskaan pahemmin ole ollutkaan, voin syödä herneitä ja papuja vaikka kuinka. Olen neuvonut myös asiakkaitani jättämään ainakin vehnän pois kokeeksi jos on noita pöhötysongelmia.Valkaistu vehnäjauho on edullinen ja siinä on hyviä leivontaominaisuuksia, siksi sitä käytetään paljon ruokateollisuudessa. Davis taitaa myös olla sitä mieltä ettei gluteenitonkaa vilja ois hyväksi.Tässä minun omakohtainen kokemus pöhötysongelmaan,mukavaa torstaipäivää kaikille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pihakeiju.Olipa uutinen! Että viljat aiheuttavat turvotusta. Uskon kyllä koska olet tuon omakohtaisesti testannut. Tekisi mieli ainakin kokeilla tuota. Minä vaan niin rakastan Itä-Suomen ruisleipää. Vehnästä olen luopunutkin jo. Syön muun muassa kikherneestä tehtyä pastaa. Nykyisin on paljon vaihtoehtoja vehnälle. Mutta etteiollenkaan leipää ja kaurapuuroa, joka on yksi herkuistani. Pitää panna mietintään...

      Poista
  2. Oih ja voih, tuttua on, olen fodmappidieettiläinen. Vehnää voin syödä, ruista en, ja sitten on suuri joukko kasviksia, joita en voi, sipuli ja pavut ovat pahimmat ... Olen jo alkanut tietää aika tarkasti mikä sopii. Harvoin teen poikkeuksia, sillä seuraksena voi olla, ei vain turvotusta, vaan myös kipua ja uneton yö.
    Äidilläni oli varmasti sama vaiva, mutta siihen aikaan, vielä parikymmentä vuotta sitten siitä ei tällä tavoin puhuttu, ei kai tiedettykään. Kaikkea se ikä tuo.
    Kivaa torstai-iltaa sinulle, Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Eeva.Ikävää että sinulla on noin paha vatsavaiva, mutta hyvä että tiedät nykyisin, mitä vältellä. Onneksi nykyisin puhutaan täysin avoimesti erilaisista vatsa- tai suolistovaivoista. Mukavaa perjantai päivää sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!