maanantai 24. syyskuuta 2018

Itsetunto ja sen kehittäminen



Minun mielestäni itsetunto ei ole koko ajan samana pysyvä. Vaan se vaihtelee tilanteiden mukaan. Kaikilla on kuitenkin jonkinlainen perusitsetunto.

Itsetunto on uskoa omiin kykyihin. Ihminen voi elää sovussa itsensä kanssa. Ja olla tyytyväinen, vaikka eläisi ulkonaisesti vaatimatonta elämää.

Toisaalta ihminen voi olla ulkonaisesti menestynyt. Mutta sisäinen maailma ei ole sopuisa ja tyydyttävä.

Hyvä itsetunto tarkoittaa tunnetta omasta arvosta. Itsensä kunnioittamista. Itsensä hyväksymistä. Omien heikkouksien ja vahvuuksien tuntemista. Pärjäämistä itsenään. Armollisuutta itseään kohtaan. Hyvinvointia.


Hyvinvointia parantaa nimenomaan suhtautuminen itseen myötätuntoisesti. Liika ankaruus itseä kohtaan liittyy usein stressiin, ahdistukseen, masennukseen.

Hyväitsetuntoinen elämä on helpompaa. Muut ihmiset ja heidän onnistumiset ei ole enää uhka omalle arvolle. Vaan voi nauttia muiden menestyksestä. Hyvä itsetunto ei tarkoita narsismia. Se sallii toisten loistaa.


                       Aivot ovat muovautuvat
Itsetuntoa voi treenata. Aivot ovat plastiset, muovautuvat. Ne muovautuvat, kun asioita alkaa ajatella eri tavoin kuin ennen. Käsitykset syntyvät hermoimpulssien muodostamista väylistä ja väylien kutoutumisesta hermoverkkoihin. Itsetunto on tapa ajatella itsestään.  Jos ajattelu muuttuu. Muutokset näkyvät myös aivoissa. Syntyy uusia yhteyksiä ja hermoverkkoja. Aivojaan voi aivan konkreettisesti kouluttaa ajattelemaan uudella tavalla.


                 Suomalainen itsetunto
Vanhempi sukupolvi tietää. Että aiemmin työ ja suorittaminen oli itsearvon mitta. Ahkera ihminen sai hyväksyntää. Suomalaisuudessa on aina arvostettu vaatimattomuutta ja esillä olon välttämistä. Itsensä korostamista ja omien tarpeiden esiintuontia pidettiin pitkään vain itsekkyytenä. Edelleenkin suomalaisen on vaikea kehua toista ihmistä ja itseään.


               Perfektionismi
Töiden tekeminen voi äärimmillään muuttua täydellisyyden tavoittelemiseksi, perfektionismiksi. Perfoktionismi ei ole hyvää itsetuntoa. Vaan sen puutetta. Hyvän itsetunnon omaava ei pyri aina kympin suoritukseen. Seitsemän ja kahdeksan riittävät. Perfektionisti saattaa ajatella. Jos en riitä. Edes tekojen pitää olla riittävät. Työ, koti tiptop. Perfektionistilla puuttuu mielen joustavuus. Ankara sisäinen ääni kumpuaa usein lapsuudesta.


            Itsetunnon kehittäminen
Jos olet sitä mieltä, ettei itsetuntosi ole hyvä. Lisää perään sana "vielä".

Aloita tekemällä kymmenen kohdan lista omista vahvuuksistasi. Se voi tuntua vaikealta. Mutta muistele, mistä sinua on kehuttu? Mitä teet mielelläsi? Siinä sinä varmaan olet hyvä. Lue lista ääneen läheisellesi. Ja laita se näkyviin. Lue sitä välillä. Ei lopulta ollenkaan vaikea harjoitus. Mutta tuo tsemppiä itsetuntoon.

Oletko kamppaillut itsetuntosi kanssa?





Lähteet: HyväTerveys 10/2018, kuvat omat

8 kommenttia:

  1. Hyvä aihe taas Marja. Kuvat ovat ihanan rosoiset - kuin ihmisen mieli.
    Todellakaan hyvä itsetunto ei ole vakio.
    Aina ei voi onnistua. Kun on vahvoilla, epäonnistumiset eivät haittaa. Heikommilla ollessa, pienikin oma moka on maailmanloppu. Osa suht' hyvää itsetuntoa on kai sekin, että hyväksyy nämä vaihtelut. Ehkä.
    Jatka kirjoittamista samaan malliin Marja. Näistä saa aina pohdittavaa.
    Hyvää tätä päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kuvista en taaskaan niin tiedä. Enkä ehdi "valokuvaamaan" kuin viikonloppuisin. Nyt töissä todella paljon hommaa. Kun yo-kirjoitukset ja koeviikko on samaan aikaan. Toisaalta on ihana nukahtaa aikaisin illalla nopeasti töistä väsyneenä. Se on varmasti hyvää itsetuntoa, että ymmärtää nämä vaihtelut itsetunnossa. Eikä yritä aina olla hillitty, hallittu, miltei täydellinen. Minun elämä on omalla tavallaan aika tasaista. En saisi siitä tarpeeksi aineksia kirjoittamiseen, jota kuitenkin melkein rakastan vastapainona työlleni ammattikälättäjänä. Siksi tällainen asialinja.Myös siksi etten osaa kirjoittaa lyhyesti. Kunhan saan kirjoittaa suu kiinni töitteni jälkeen. Edes jotakin. Mukavaa viikonalkua sinulle.

      Poista
  2. Itsetunto on nuorempana kai ollut olematon, johtunee ainakin ositain kasvatuksesta, ei tuettu eikä kannustettu. Elämän ongelmien kautta sitä on alkanut ajattelemaan omilla aivoillaan eikä vanhempien jotka olivat huonon itsetunnon omaavia. Nyt tuntuu että meiltä lapsilta odotettiin suorittamista ja materian haalimista että olisimme olleet hyväksyttyjä. Nykyään ajattelen itsestäni että on minullakin jonkinlainen arvo vaikka en niska limassa suoritakkaan tätä elämääni. Kerran äitini sanoi minulle että sinä se osaat nauttia elämästä kun otin ruokalautasen syliin, menin sohvalle, heitin jalat pallille ja katsoin mielenkiintoista keskustelua samalla teeveestä, varmaankin kadehti kun on itsellä niin rajoittunut elämä, aina on tekemisistään ajatellut että mitä ne muut sanovat. Olen joskus miettinyt sitäkin kun on tullut seurattuo muutamia blogeja kun jotkut esittelevät materiaalisia aikaansaannoksiaan kilometrikaupalla, silläköhän sitä itsetuntoa pönkitetään. Joku voi nyt ajatella että olen kateellinen,ei sinne päinkään itsekin osaan tehdä käsilläni monenlaista kaunista ja käsillä tekeminen on mukavaa ja aktivoi aivoja. Jotkut käsittävät itsensä rakastamisen itserakkautena mitä se ei missään nimessä ole. Taas sinulla mielenkiintoinen aihe, näitä on mukava pähkäillä ja ottaa oppia itselle myös hyvää viikon alkua Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Se on kai aika yleistä, että itsetunto on nuorempana huonompi kuin vähän kypsempänä ihmisenä. Nuori vasta etsii identiteettiään. On altis ryhmäpaineelle. Yhdenmukaisuuden vaatimukselle. Ikävää oli lukea tuosta lapsuudestasi, ettei ollenkaan kannustettu. Juuri varmasti siksi että vanhemmillasi itsellään oli huono itsetunto. Vaikka minunkin taustani on vaikea, niin isä aina kannusti ja kunnioitti minua sellaisena kuin olin. Äitikin ennen alkoholisoitumistaan. Olinhan suvun ensimmäinen ylioppilas. Siis tavallaan myös suorittamisen kautta sain arvostusta. Mutta oli siinä aitoa rakkautta myös. Surullista jos vanhemmat odottavat lapseltaan vain ulkoista menestymistä. Entä se sisäinen elämä, sielu? Hienoa että olet taustoistasi huolimatta oppinut arvostamaan itseäsi ja ottamaan välillä lunkisti. Minusta ei voi aidosti rakastaa toista, jos ei ole ensin oppinut rakastamaan itseään. Eihän sitä silloin edes tiedä, mitä aito rakkaus on. Mukavaa viikon alkua sinulle!

      Poista
  3. Minä olen sitä mieltä
    että terveen itsetunnon saa tekemällä työtä ja elättämällä itsensä. Sehän on ihmisen perusvelvollisuus. Poikkeuksena ovat sairaat ihmiset, fyysisesti tai henkisesti. Tai syitähän voi olla monia. Olen läheltä saanut seurata noita työjuttuja, kun kolme läheistä on 30-40 vuotta ollut pois työelämästä. Silloin ei ehkä haluakaan enää minnekään jolloin heistä tulee selittäjiä. Aina tuntuu olevan pätevä selitys kaikkeen - olisikohan huonolla itsetunnolla osuutta asiaan?
    En vetäisi lapsuutta mukaan ihan kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Sinä ajattelet omalla tavallasi. Se on hyvä. Toki tiettyä rotia elämässä tarvitaan. Myös minun sukupolveni ajattelee, että töitä on tehtävä elättääkseen itsensä. En itse osaisi ajtella, etten kävisi töissä. Ehkä se johtuu myös siitä, että olen maalaistalolapsuuteni ja sittemmin isän ja äidin sairastumisen jälkeen joutunut lapsuudenkodissani tekemään - miltei näännyksiin - töitä. Mutta meitä on moneksi. Kaikki ei pidä työtä niin tärkeänä itsensä arvottamisen kannalta. Kyllä tähän maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä. Mukavaa maanantaita ja alkuviikkoa sinulle!

      Poista
  4. Kyllä todella olen kamppaillut. Itsetuntoni on ollut hyvin onneton. Siitä johtuen minusta on kehittynyt jo varhain perfektionisti, koska olen olettanut, että se vähän auttaisi nostamaan minua toisten ihmisten tasolle. Ei ole sillä tavoin onnistunut. Ainoa konsti on ajatella, että ei ole minun oma vikani, että koen itseni niin huonoksi. Että se on väärinkäsitys, jonka voin korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. En tiedä mitä sanoa.Mutta olet kokeillut perfektionismiakin ja onneksi huomannut, ettei se auta. Minusta olet taitavien kirjoitustesi perusteella sangen hyväitsetuntoinen. Ehkä vähättelet itseäsi. Mihin itseäsi vertaat? Ei kukaan ole täydellinen itsetunnoltaan. Ja miksi pitäisi. Tietynlainen herkkyys on vain kaunista ja hyvää. Leppoisaa maanantai iltaa sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!