keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Todella hyvä itseruskettava tuote: Crissa Sweden

          
               Tilaisuuden emäntä Tiia kauniisti ruskettuneena.

Sain kutsun Crissa Swedenin Get Brush Tan itseruskettavan tuotteen lanseeraustilaisuuteen. Kiinnostuin tuotteesta siksi, että  aina koko kesän sääreni ovat kalman valkeat. Ihoni on muutenkin hyvin vaalea. Eikä kesällä huvita käyttää sukkahousuja. Vaan nauttia sukkahousuvapaudesta. Ihana tunne pelkkä iho mekon tai housujen alla.



Olen kokeillut joka kesä sääriin monia itseruskettavia voiteita. Ja tulos on ollut yleensä kehno. Sääret ovat tulleet lähinnä epätasaisen kirjavan ruskeiksi. En ota aurinkoa kesällä, koska se ei tee hyvää iholle. Siksi itseruskettava tuote sääriini on paikallaan.



Tilaisuus - elämäni ensimmäinen lanseeraustilaisuus - oli ravintola Krog Madamessa Helsingissä. Tarjolla oli kuohuviiniä ja mainioita tapaksia. Minä join kokista. Kun en juurikaan juo alkoholia.


              


    Muun muassa vuohenjuustoa, friteerattua kukkakaalia, lohta.



Halukkaille kokeiltiin rusketustuotetta. Paikalla oli myös yhdeksän vuotta tuotetta kehitellyt ja brändin omistaja Kristina Issa. Sekä yksi Ruotsin muotiguruista Marre Hitti.

 
        Ravintolassa oli melko hämärää. Siksi tämäkin kuva hyvin epäselvä.

Get Brush Tan on vegaaninen ja ekologinen. Tyhjentyneen pullon voi täyttää lisäputelista. Lisäksi sivellin- ja voidepullot ovat kauniin ja ylellisen näköiset.



Sivellin on suunniteltu niin, että rusketusaine kuivuu nopeasti iholla. Eikä tahraa. Get Brush Tan on hyväntuoksuinen - toisin kuin monet muut itseruskettavat aineet. Siihen on lisätty hedelmäuutteita, vitamiineja ja eteerisiä öljyjä.


Get Brush Tania tupsutellaan siveltimellä iholle.Siveltimeen suihkautetaan pieni määrä värivoidetta, joka on hyvin nestemäistä. Kokeilin sitä lanseeraustilaisuudessa ja kotona. Ja tuli kaunista tasaista jälkeä. Väri kestää iholla 3-5 päivää. Patentoidun DHA-koostumuksensa vuoksi väri mukautuu ihon omiin pigmentteihin. Tulos on luonnollisen näköinen eikä esimerkiksi porkkananruskea.

     

Setin hinta on 50 euroa. Mutta Get Brush Tan on hintansa veroinen.

Yhteydenotot tiia.nummi@glohair.fi

Kaupallinen yhteistyö.

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon Marja kaupallisesta yhteistyöstä ja hyvän tuotteen löytämisestä. Tulee varmasti monelle tarpeeseen. Sinulla on kaunis heleä iho.
    Minulla on keltaisenruskea iho, joka näyttää siltä kuin olisin auringonpalvoja,
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentista. Kyllä minua jännittikin mennä ensimmäiseen lanseeraustilaisuuteen. Mutta menin mielelläni, koska minulla oli tarvetta hyvään itseruskettavaan. Enpä tiedä ihostani. Hyvin vaalea se ainakin on. Ja meikillä saa paljon aikaiseksi. Sehän on hyvä, ettei sinun tarvitse ottaa aurinkoa tai käyttää itseruskettavaa, kun iho on valmiiksi ruskettunut. Kirjoitit kerran muistaakseni, että sinulla saattaa virrata suonissasi jostakin kaukaa tullutta intiaaniverta. Ja on sinussa kauniin intiaanin näköä.

    VastaaPoista
  3. Sain muuten kutsun tänne myöskin, mutta tämä oli viikonloppu, kun perhe meni mökille ja ajattelin ah talo tyhjä oma rauha, no flunssa vei, joten se oli siinä muutenkin, mutta voi vitsi olisi ollut kiva nähdä. Jännittikö? Muistan miten ensimmäinen blogitilaisuus jännitti niin paljon, että otin pulssilääkkeen ennen sinne menoa.

    Vitsi tuo Tiia näyttää kauniilta ja itserusketus hyvältä.

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Tiia kommentistasi. Jees, olisi ollut kiva nähdä. Tuo oli aivan uusi tilanne minulle. Toki jännitti. Ja aika hitosti. Ennen tilaisuutta. Mutta itse tilaisuudessa jännitys unohtui. Kun olin itse todella kiinnostunut tuotteesta. Kerrankin näpsäkkä ja hyvä itseruskettava säärille. Sääret ovat olleet monena kesänä ruskean kirjavat. Ensi kesänä ei ole.Tiia on kaunis ja todella spontaani nainen. Niin kuin toinenkin Tiia. Kivaa alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!