torstai 26. huhtikuuta 2018

Ihmissuhdetyöt ja minun opettajan työni

 

Ihmissuhdetyö esimerkiksi minun opettajan työ on välillä raskasta. Opettamisen lisäksi - joka on suuri ihmissuhdekontakti - oppilaita käy tämän tästä kysymässä kurssin itsenäisestä suorittamisesta, essee-aiheista, koepäivistä, kokeen palautuksesta.

Opetustunnit on suunniteltava. On palavereja ja kokouksia työkavereiden ja rehtorin kanssa.  Kokeiden tekemistä ja tarkastamista. Ylioppilaskirjoitukset! Uuden opetussuunnitelman mukaisten kirjojen ja opetusaineiston päivittämistä. Omien opetettavien aineiden ammattikirjallisuuden lukemista. Koulutusta.  Välituntivalvontaa. Sairaspoissaolot pitäisi itse merkitä uuteen ohjelmaan. Vanhempainiltoja. Veso-päiviä. Wilman merkintöjä. Sähköpostiviestejä.



Raskain työllistäjä minulle on tällä hetkellä opetusaineiston ja kokeiden digitalisoituminen. Enää ei pärjää pelkällä paperilla. Opetuskalvot on historiaa. Kaikki tulee nyt tietokoneelta ja verkosta. Siinä digiblondi joutuu välillä sadattelemaan ja turhautumaan. Kun hieno tietsikka ei toimikaan niin kuin pitäisi. Huh! Kylläpä  tuli nyt marmatettua työstäni.  Pitäisi ylipäätään olla kiitollinen, että on työpaikka. Onneksi suurin osa oppilaista on fiksua, avarakatseista ja mukavaa porukkaa.


Joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Ja heistä joka toisella masennus uusiutuu. Masennuksen syynä voi olla monia tekijöitä. Esimerkiksi työstressi, kotiasiat, vaikea elämäntilanne, ihmissuhdeongelmat, työttömyys, pitkittynyt suru.


Stressiä tuo kiire, paineet pärjätä, epäselvät työtehtävät; kokemus ettei voi hallita työtään tai vaikuttaa sen sisältöön. Toisessa ääripäässä stressin syynä voi olla työttömyys. Tekemistä ei pitäisi olla liian paljon tai liian vähän.


Opettaja ei ole nykyisin erityisesti auktoriteetti. Vaan hän joutuu työskentelemään myös tunteillaan. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan koko ajan enemmän. Oppilaat ovat yksilöitä, joita opettajat valmentavat ja ohjaavat.


Ihmissuhdetyötä sisältävässä työssä on selkeästi kohonnut riski sairastua masennukseen. Tutkimusten mukaan masennuslääkkeitä käyttävät etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, naispoliisit, psykologit, kodinhoitajat, opettajat, mieslääkärit. Työ joka ei painotu ihmissuhteisiin stressaa ja masentaa vähemmän.


Tulisi jo se opettajan pitkä kesäloma. Siitähän saa aina kuulla. "On teillä helppoa, kun on pitkät kesälomat ja lyhyet työpäivät." Sanon aina: Tervetuloa kokeilemaan pyöritystä. Ei se työ ole pelkkää opetustuntien pitämistä ja kahvin kittaamista välitunnilla. Lisäksi minullakin on välillä kahdeksan tuntia opetusta. Sen jälkeen on suunniteltava vielä seuraavan päivän oppitunnit. Monesti kun sulkee lukion oven, työasiat pyörivät pitkin iltaa mielessä. Vielä tässäkin iässä.



Mitä mieltä sinä olet opettajan työstä, ihmissuhdetyötä tekevien masennuslääkkeiden syömisestä tai heidän masennuksesta yleensä?




Lähteet: Helsingin Sanomat 12.4.2018, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Huomenta Marja :) Kyllä opettajan työ on haastavaa. Ja ihmisten parissa työskentelevien yleensäkin.. ja myös antoisaa...
    Itsekin ihmisten parissa työurani tehnyt...sairaanhoitajana. sekä somaattisella että psykiatrisella puolella...
    Tuo burn-out/masennusoireet,jos työuupumuksesta johtuvat,,täytyy todella käsitellä perinpohjin... en usko lääkkeitten tehoon näissä,,, noin yleisesti ottaen...

    Eikun hyvää päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula kommentistasi.Sinä sairaanhoitajana tiedät ihmissuhdetyön kuormituksen ja intensiivisen läsnäolon vaatimukset. Onhan toki työ erittäin palkitsevaa. Paljon ilon ja onnistumisen hetkiä. Masennukseen auttaa parhaiten psykoterapia. Nykyisin suositellaan psykoterapian ja lääkehoidon yhdistämistä. Ja lääkkeillä on varmasti aina sivuvaikutuksensa.

      Poista
  2. Huomenta Marja,
    Nostan hattua opettajille ja kaikille ihmissuhdetyötä tekeville (itseni mukaan lukien). Haastavaa, mutta myös erittäin palkitsevaa. Olen aina sanonut, ettei omassa työssä rasita lapset, eivätkä heidän vanhempansa, vaan kuormittavuus tulee byrokratiasta. Uskon opettajilla olevan saman tilanteen.
    Harva tietää, miten paljon perhekotivanhemmuuteen liittyy kaikkea paperityötä. Se aika on pois lapsilta.
    Jotain imua ihmisten kanssa työskentelyssä on, sillä biologisista lapsistamme 6/6 on valinnut ihmissuhdeammatin. Kaksi heistä keskeytti insinööriopinnot vaihtaakseen alaa.
    Kysymyksesi on hankala. Arvostan opettajia. Haluan uskoa, ettei lääkkeitä määrätä kenellekään turhaan. Ne varmasti osaltaan auttavat kuormittavasta tilanteesta palautumiseen. Toinen asia on, kannattaako työyhteisön jäseniä lääkitä, jos vika on työilmapiirissä. Sen hoitaminen on koko työyhteisön asia.
    Toiveikasta torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.En tiennytkään, että perhekotivanhemmat joutuu tekemään paljon byrokraattista paperityötä. Olet ollut hyvä esimerkki lapsillesi, kun hekin ovat valinneet ihmissudetyön. Lääkkeet ovat varmaankin ensiapu vaikeaan masennukseen ja loppuun palamiseen. Itse lisäisin lääkehoitoon myös psykoterapian. Onhan tilanteita, että työyhteisö voi olla ilmapiiriltään huono. Silloin yleensä ne terveimmät ihmiset reagoivat sairastumalla huonosta tilanteesta.

      Poista
  3. Kiitos Marja että kerroit työstäsi avoimesti. Työsi on raskasta etkä voi keskittyä usein itseesi vaan sinulla on monta ihmistä jotka vaativat huomiotasi. Masennus voi yllättää kenet vaan. Vasta silloin voi ymmärtää miltä se tuntuu. Itse vuosien masennuksen kokeneena tiedän miltä se syöveri tuntuu. Hoitotyö jota tein kulutti minut loppuun kymmenessä vuodessa. Myös oma henkilökohtainen parisuhde oli samaan aikaan suuressa kriisissä.Mutta masennuksesta voi selvitä. Se vaan vaatii sen että liika stressi poistuu ja voi tuntea olevansa vapaa asioista joista voi pahoin. Silloin ehkä löytää uuden asenteen elämään. Voimia tuleviin päiviin arvokkaassa työssäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja kommentistasi. Masennus voi hiipiä ihmiseen kuin ihmiseen. Hienoa, että sinä olet selvinnyt siitä. Joskus masennus voi olla ehkä viesti silloin kun kaikki ei ole kohdallaan. Sinut uuvutti vaativa hoitotyö ja parisuhde. Olen itsekin masennukseen taipuvainen. Ja olen sairastanut yhden todella vaikean masennuksen. Minulla se oli ahdistavaa ja ruokahalutonta muotoa. Jotkut voivat vastakohtaisesti tuntea syvää väsymystä ja tavallista suurempaa ruokahalua. Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!