torstai 11. tammikuuta 2018

Syrjähypyt


Pitkässä kumppanuussuhteessa olevat voivat silti ihastua toiseen. 

Mutta yleensä se on harmiton, pieni ihastuminen, joka ei johda puolison pettämiseen.

Minulla on tästä kokemusta 23 vuoden avioliitossamme.

En ole itse mikään täydellinen parisuhteessa, mutta en ole koskaan pettänyt puolisoani. Siksi pystyn laittamaan tähän vinkkejä, joista osaa olen itsekin kokeillut suhteessamme.

Miten syrjähypyt vältettäisiin? Tässä muutamia vinkkejä.


  • Päivittäkää silloin tällöin suhteenne arvot. Mikä suhteessa on tärkeää? Mitä toivotte tai haluatte? Millainen käytös on uskottomuutta? Onko esimerkiksi flirtti sitä?
  • Seksielämästä kannattaa puhua kuin mistä tahansa arkipäivän asiasta. Avoimuus ennen kaikkea.
  • Suudelkaa usein. Vaikka edes yksi pieni suukko päivittäin. Tutkimusten mukaan halu suudella tai olla suutelematta osoittaa sen, kuinka tyytyväisiä puolisot ovat toisiinsa.
  • Sanokaa tarpeeksi usein tykkään sinusta tai rakastan sinua.
  • Olkaa aidosti kiinnostuneita puolison elämästä, asioista, harrastuksista.
  • Jakakaa tunteitanne: surut ja ilot.
  • Varatkaa kahdenkeskeistä aikaa pikkulapsivaiheessakin.
Miten hoidatte parisuhdettanne?


Lähteet: Hyvä Terveys 9/2017, kuvat Pixabay

14 kommenttia:

  1. Meillä hoidetaan suhdetta yhteisin lounain, yhteisin menoin eri paikkoihin. Tehdään yhdessä asioita kahdestaan kun siihen on mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa kommenntistasi. Kahdenkeskeinen aika on todella tärkeää. Meidän pitäisi miehen kanssa järjestää sitä enemmän.

      Poista
  2. Hyviä ohjeita parisuhteen hoitamiseksi. Kaikilla nuo pienet eleet, joilla ilmaistaan, että toinen on itselle tärkeä, eivät tule luonnostaan. Nyt kysyit pahan. Huomioimme toisiamme jatkuvasti, teemme kaikenlaisia juttuja yhdessä, mutta myös tahoillamme. En ole ajatellut tekemisiämme parisuhteen hoitona, vaan luontevana toimintatapana. Kaikkea kaunista päivääsi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Ihanaa että teidän ei tarvitse ajatella "nyt hoidamme parisuhdetta" vaan olette luontevasti paljon yhdessä. Siihen pyrin minäkin. Ei vielä onnistu. Jospa ajan kanssa.

      Poista
  3. Tässäpä on oikein hyviä neuvoja! Meillä on kolme kuukautta vanha vauva ja tässä kiireessä parisuhdeaika jää auttamatta vähiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna-Mari kommentistasi. Teillä on se suloisuus! Kyllä ensimmäiset kuukaudet vauvan syntymisen jälkeen menee vauvaa hoitaessa ja ihmetellessä. Mutta onhan se yhteistä aikaa hoitaa vauvaa yhdessä.

      Poista
  4. Hellitellään ja hemmotellaan toisiamme päivittäin. Meillä on myös yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja varaamme aikaa olla vain kaksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi kommentista. Kuulostaa niin hyvältä suhteelta. Rakkautenne on säilynyt tuoreena. Onnelliset te.

      Poista
  5. Huomioimme toisiamme pienillä arjen teoilla. Aivan parasta on kun mies tekee minulle iltapalaa. Noin seitsemän vuotta sitten aloimme käydä erilaisilla parisuhdekursseilla ja siitä tuli meille yhteinen harrastus. Nykyään on käyty harvemmin. Välillä vietetään aikaa ihan vain kahdestaan ilman kursseja.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna kommentista. Arki on parasta. Ihanaa että miehesi hemmottelee sinua valmiilla iltapalalla. Me ei olla käyty miehen kanssa parisuhdekurssilla. Ehkä syytä olisi. Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä! Välillä sitä pitää parisuhdetta itsestäänselvyytenä ja unohtaa, että sen eteen pitäisi nähdä vaivaakin, mutta parhaamme täällä tehdään :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi. Kiva että ymmärrätte tehdä parhaanne. Sillä niin arvokas parisuhde on.

    VastaaPoista
  8. Hyviä hyviä neuvoja ja olisi niin tärkeää, jos mieli alkaa harhailemaan, ennen kuin teoista tulee tosia, niin keskustelisi puolison kanssa ja päivittäisi suhteen. Kertoisi tunteistaan. Aina ei onnistu. Luulen, että meillä helpottaa kun tuo mies on käynyt avioeron lävitse, kun joskus hieman arkisia latuja kuljetaan, mies aika nopeaan älähtää, ettei näin halua elää ja olla ja sitten taas keskustellaan, päivitetään suhde ja jotenkin siitä taas se arki jää taakse ja suhde on päivitetty. Noh helpommin sanottu, kuin tehty, mutta negatiivisista tunteistakin on hyvä uskaltaa puhua.

    Mukavaa illan jatkoa Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Hyvä, että osaatte miehesi kanssa puhua. Mekin ollaan mieheni kanssa melkoisia hölöttäjiä. Myös vakavammista asioista. Mutta välillä kuitenkin riidellään reippaasti.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!