tiistai 2. tammikuuta 2018

Kaamosväsymys


Menin kaupoille tässä yhtenä aamuna kello yhdeksältä. Oli niin hämärää, että piti tarkistaa kännykän kellosta. Että se on tosiaankin jo yhdeksän. Minä olen niin pohjoisesta kotoisin, että olen tottunut kaamokseen. Tuntuu vähän siltä kuin olisi turvallisessa pesässä. Mutta tunnen monta ihmistä, joita kaamos väsyttää.


Kaamosoireilu jaetaan kahteen lajiin: kaamosväsymys ja kaamosmasennus.Kaamosväsymyksessä oireet ovat paljon vähäisempiä kuin kaamosmasennuksessa. Suomalaisista vain yksi prosentti sairastaa kaamosmasennusta. Mutta jopa 85 prosenttia ihmisistä tuntee kaamoksen painavuuden. 50 prosenttia sanoo oireista koituvan jotakin haittaa.


Jos väsyttää oikein kamalasti, kannattaa sulkea pois joitakin sairauksia kuten kilpirauhasen vajaatoiminta ja diabetes.

Kaamosväsymyksen selkein tuntomerkki on, että syksyllä alkaa väsyttää ja väsymys helpottaa keväällä. Yleisin kaamosväsymyksen oire on muutos nukkumisessa. Yöunta voi tarvita tunnista kolmeen enemmän kuin kesällä. Eikä uni kuitenkaan virkistä tarpeeksi.



                       Hiilarihimo
Toinen yleinen kaamosoire on ruokahalun muuttuminen. Makean himo kasvaa. Koska nukkuu huonosti, voi iltapäivällä tulla voimakas hiilihydraatti nälkä. Keho kaipaa sokeria ja tärkkelystä. Ja niitä tulee ahmittua liikaa.


Liikakalorit johtavat kolmanteen kaamosoireeseen: Painon lisääntymiseen. Talven aikana voi itse kullekin tulla muutama kilo lisää.

Kaamosväsymykseen voi liittyä melankolian tunteita. Mutta kaamosmasennuksessa mieliala laskee todella paljon. Mielihyvän kokemukset voi hävitä kokonaan. Olo on äärimmäisen kurja.

    Tarkoituksella otettu vielä huonompi kuva kuin tavalliset kuvani ovat. Tämä on minulle
    digiblondille antoisaa kännykän kameran suomiin mahdollisuuksiin tutustumista.

Kaamosväsymyksessä alakulo ja väsymys voivat tehdä mielen ärtyneeksi, mikä voi johtaa vetäytymiseen enemmän omiin oloihin. On parempi ja helpompi olla yksin kuin riidellä toisten kanssa.


                           Kirkasvalolamppu
Tämän varmasti kaikki kaamosväsymyksestä kärsivät tietävät. Mutta miten pitkään valoa on otettava, mikä olisi optimikellonaika. kuinka monta kertaa viikossa? Kirkasvalolamppu tasoittaa sisäisen kellon toimintaa. Lampun vieressä noin 20 sentin päässä on oltava vähintään 20 minuuttia. Noin 80 prosentilla kaamosoireet helpottivat jo viikossa kirkasvalolamppua käytettäessä. Valon ääressä pitäisi istua viitenä päivänä viikossa. Ja mieluiten kello puoli kuuden ja aamuyhdeksän välillä.

                       Liikunta ja unirytmi
Säännöllinen liikunta helpottaa kaikkia kaamosoireita. Illalla ennen nukkumaan menoa kannattaa rauhoittua. Kännykän sininen valo vähetää melatoniinin ("unihormoni") eritystä ja nukahtaminen voi olla vaikeaa. Kännykkä kannattaisi panna kiinni kaksi tuntia ennen nukkumaan menoa. Sen sijaan voi esimerkiksi lukea  tai katsella televisiota. Rauhoittavat samana toistuvat iltarituaalit auttavat myös unenpäästä kiinni saamista.

Vaivaako sinua kaamosväsymys?


Lähteet: Hyvä Terveys 12/2017, kuvat omat

13 kommenttia:

  1. Hyviä tekstiin sopivia kuvia. Yes Marja! Kun luin postaustasi tuli mieleen, että nuo neuvot kaamosväsymyksen helpottamiseen, sopisivat myös murkkuväsymyksen vähentämiseen :) En tunnista kaamosväsymystä itsessäni ;)
    Ruoka maistuu läpi vuoden ;) Hyvää päivän jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Ja kiitos kuvakehuista. Mutta olen niiden suhteen vielä vain harjoittelija. Sinäkään et siis tunne kaamosväsymystä. Minulle ruoka on maittavaa aina. Yleensä syön nälkään, mutta illalla saatan syödä pari turhaa voileipää.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen teksti, johon nuo kuvat sopivat tosi hyvin! Etenkin tuossa kuudennesta kuvasta tulee tosi jännä fiilis, tosi onnistunut foto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neea kommentistasi. Harjoittelen vasta kuvaamista kännykkäkameralla. Yritän välillä ottaa tietoisesti epäselviä ja kunnolla tärähtäneitä kuvia. Se nyt ainakin on helppoa.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus.

    Itse käytän kirkasvaloa näin talvisin. Nytkin istun tässä työpöydän ääressä ja naputtelen kirkasvalon loistaessa. Minulle liikunta on myös tärkeässä roolissa kaamosväsymyksen ehkäisyyn. Kohonneen hiilarihimon tunnustan näin varsinkin joulukuussa. Keväällä valon lisääntyessä se vähenee huomattavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuulanneli kommentistasi. Liikunta pristää minuakin ympäri vuoden. Talvella tulee aina pari kiloa lisää, jotka kesä sulattaa.

      Poista
  4. Ihania kaamoskuvia. Ja kaamoskin on oikeastaan ihanaa aikaa, etenkin siellä Lapissa, missä hämärä pääsee oikeuksiinsa pakkasen ja lumen ja avaran taivaan keskellä.
    Minua väsyttää eniten tämä ainainen loskakeli ja pilveen peittynyt taivas. Tänään juuri aamulla heti tuntui, että pitäisi päästä sängystä suoraan aurinkoon, valoon ja lämpöön, mieluummin kuumaan sellaiseen. Ajattelin jo hetken, että pitääkö minunkin vihdoin lakata boikotoimasta lentomatkustamista ... sitten vain tyydyin haaveilemaan Suomen keväästä. Kohta se onneksi on täällä jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Kuten jutussani sanoin, että olen niin pohjoisesta kotoisin, ettei kaamos vaikuta minuun kuin vain jonkinlaisena turvallisena pesänä, jossa oleskella talven.Loskakeli on ikävä. Etenkin kun ajaa auton kotterolla, joka on niin kevyt, että lähtee helposti vetämään ojan puolelle. Olen huono kuski, mutta tykkään vauhdista. Viime talven paha ojaanajo opetti minut huonolla kelillä ajamaan hitaammin. Silloin auto meni täysin romuksi. Minä olin iskenyt pään ilmeisesti sivulasiin. En tiedä, miten kauan olin tajuton. Onneksi selvisin aivotärähdyksellä. Tiedätkö, minullakin on nyt iskenyt halu matkustaa jonnekin lämpimään ja kauniiseen. Voipi olla, että tässä kuussa lähdetään jonnekin sellaiseen tyttären kanssa.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Minulla on iän myötä kaamosoireet pahentuneet. Tämä vuosi ei ole onneksi ollut pahimmasta päästä. Olen harrastanut säännöllisesti liikuntaa. Ja olimmehan me 2 viikkoa auringossa lokakuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kommentista. Säännöllinen liikunta vaan jotenkin ihmeesti auttaa ja piristää. Ihana aurinkoloma teillä. Valon tankkausta.

      Poista
  7. Oi kyllä! Olen tätä kaamosväsymys asiaa paljon pohtinut, ja siitä paljon lukenutkin. Erotan, ettei kyseessä ole kaamosmasennut, mutta ahdistava kaamosväsymys kyllä. Hetki sitten ostin kirkasvalolampun. Harmillista vain, ettei aamuisin tunnu olevan tarpeeksi aikaa istua paikallaan 20 minuuttia, joten hyöty on ehkä jäänyt vajaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minnea kommentistasi. Jotakin hyvääkin:sinulla ei ole kaamosmasennusta vaan vaikea kaamosväsymys. Kirkasvalon luona pitäisi istua noin 20 sentin etäisyydellä siitä reilut 20 minuuttia. Valoa kohti tässä onneksi mennään. Ja sinun väsymyksesi alkaa helpottaa.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!