Elämää maalla 27.

 

Juhannus. Niin, juhannus. Se oli surumielinen. Mieleen muistui viimeinen juhannus Veran kanssa. Ja surumielisyys on vain jatkunut. Onneksi en ole saanut paniikkikohtauksia. Tiedän, että tunteet tulee ja menee. Surumielisyyskin. Jos surumieli kestää viikkoja, silloin voidaan puhua masennuksesta. Minusta surumieli on erilainen kuin alakulo. Alakulossa ei ole välttämättä mitään kohdetta. Surumielisyydessä on, esimerkiksi läheisen kuolema.

En keksinyt muuta, kun upottaa surun ja ahdistuksen lohtusyömiseen. Juhannusaattona grillasimme: grillijuustoa, täytettyjä kesäkurpitsoja, maustettuja tomaatteja, kalakasvisnyyttejä, varhaiskaalisalaattia ja jälkiruoaksi muhevaa mansikkakakkua. Juhannuspäivänä söimme sienipiirakkaa, sillejä, uusia perunoita ja voikastiketta, jossa oli varhaissipulia. Tietty vihreää salaattia.

En ole jaksanut tavata ystäviä. Surumielisyys lamaa minua. Miten keskellä kukkeinta kesää voi olla näin surullinen? Olen myös paennut nukkumiseen. Nukun 9-11 tuntia yössä. Aamut ovat ahdistavia.

Kuntosalille meno ei ole houkuttanut. Olen käynyt siellä vain kerran viikossa, josta ei ole mitään hyötyä. Samoin lenkillä olen käynyt vain noin kaksi kertaa viikossa. Ja siinäkin on ollut taistelemista, että menen. Tähän vaikuttaa myös se, että taannoin sain paniikkikohtauksen lenkillä. Yhdellä lenkillä löysin paljon ruusupensaita. Ne ovat hyvin kauniita. Kai nekin on jotakin lajiketta.

Minulla on ollut onneksi paljon puutarhahommia. Laskin, kuinka monta ruukkua pienessä maapläntissä on. Niitä on 38. Kesäkukkia, yrttejä ja köynnöskukkia. Haluan huolehtia niistä hyvin, sillä olen kasvattanut kaikki köynnöskukat siemenistä lukuun ottamatta neljää kärhöä, jotka tilasin keväällä. Huolestuttaa, että ne eivät ole paljoa kasvaneet. Ehkäpä jatkossa.

Minä pidän helteestä, koska olen vilukissa. Toivoisin, että helteet jatkuvat.

Panin isoihin ruukkuihin krassin lisäksi pelargonioita. Myöhemmin täytyy poistaa krassista alhaalla lehtiä, jotta pelargoniat näkyvät.

Olen kitkenyt ja kastellut hyötykasvi-kukkapenkkiäni. Karviaispuska, hunajamarja ja mustaherukka voivat hyvin. Kaikki sipulikasvit ovat jo kuolleet. Esikasvatin kaksi kurpitsan tainta ja istutin ne penkkiin, jotta ne peittää kuolleitten sipulikasvien naatit. Ja saan myös ainakin yhden kurpitsan. Näin on ollut monena vuonna. Esikasvattamani cladiolukukset eivät kuki. Mikähän siinäkin on? Alppiruusu kukki runsaasti ja kukkii vieläkin.

Olen miettinyt, että ensi keväänä muutan kukka -hyötykasvipenkin perennapenkiksi. Siirrän karviaisen, hunajamarjan ja mustaherukan toiseen mahdollisimman aurinkoiseen paikkaan takapihalle. Oikein odotan tätä penkin muuttamista.

Olen kitkenyt ja kastellut myös kasvimaata. Mullannut perunat, jotka kasvaa rehottavat. Lupiinit joutomaalta niitin, että ne eivät ehdi siementää. Ne ovat valloittaneet niittykasvit pois. En yhtään ihmettele, että sitä pitäisi hävittää. Monta vuotta sitten poistin kurttulehtiruusun ja melkein heti sen paikalle kasvoi kauniit ruusut, joiden lajiketta en tiedä.

Meidän pihalle on tullut orava, joka on ihmeen rohkea. Tulee noin kolmen metrin päähän syömään. Ruokin sitä auringonkukansiemenillä, joita jäi säkki viime talvelta ja varhaiskeväältä. En tiedä, onko väärin ruokkia niitä. Todennäköisesti ne tulisivat myös talvella syömään. En halua, että ne syö lintulaudalta lintujen ruoat. Täytyy löytää oma ruokapaikka niille.

Jotain hyvääkin olen tehnyt. Siirtänyt kyykäärmeen keskeltä ajotieltä pois kahdella kepillä ojaan. Kyyt ovat jo harvinaisia. Niitä pitää kunnioittaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!