maanantai 5. kesäkuuta 2023

Pukeutumis- ja muotineuvojan vinkkejä pukeutumiseen

 

  


Miten suomalaiset pukeutuvat? Millä konsteilla voisi saada tyylinsä itseään imartelevammaksi?


Hesari esitti kysymyksiä Stockmannin muotineuvoja Kimi Nurmelle, joka on ollut alalla 25 vuotta.


Nurmen mielestä suomalaisten pukeutumisessa toistuvat vuodesta toiseen samat seikat, joihin hän kiinnittää huomiota. Samalla hänestä on hienoa, että nykyisin kaikilla on mahdollisuus pukeutua kivasti, sillä tarjolla on monen hintaryhmän vaatteita. Seuraavaksi kahdeksan kohdan tärppilista parempaan pukeutumiseen.


1. Kaikki lähtee alusvaatteista

Minkä tahansa asukokonaisuuden voi pilata valitsemalla ylleen vääränlaiset alusvaatteet. Tämä näkyy etenkin juhlapukeutumisessa. Sen tyylikkyyttä syö väistämättä se, jos pikkuhousut piirtyvät näkyviin.


"Myöskään urheilurintaliivit eivät kuulu juhlavaatteen alle vaan pelkästään urheiluun", Nurmi sanoo.


2. Älä piiloudu pitkään puseroon

Tyypillisintä, johon Nurmi työssään törmää, on asiakas, joka yrittää peittää lantion ja takapuolensa.


Tapa on usein yksi ja sama: pitkä, alueen kokonaan peittävä pusero. Tämä kikka kääntyy itseään vastaan.


"Etenkin, jos housut ja paita eivät ole samaa sävyä, pitkä pusero vain korostaa lantiota entisestään."


Jos puseron taas nostaa vyötärönauhan alle, käy päinvastoin: jalat saavat pituutta ja vyötärö korostuu, ja lantio jää paitsioon. Mittasuhteet tulevat hyvin näkyviin, pukeutumisneuvoja perustelee.


Nurmi neuvoo myös jättämään pari ylintä nappia auki, jos kyseessä on pitkähihainen pusero. Tämä antaa asukokonaisuudelle raikkaan loppusilauksen.


3. Peittämisestä korostamiseen

Kaikki vaatteet eivät tietenkään sovi kaikille vartalotyypeille, mutta tämä ei tarkoita, etteikö jokaiselle löytyisi sopivaa asukokonaisuutta.


Jos ihmisellä on vaikkapa lyhyt selkä, korkeavyötäröiset housut voivat korostaa sitä vain lisää.


Suomalaisten suurin helmasynti on se, että keskitymme vartalon haasteellisiin kohtiin - ja niiden kätkemiseen.


"Haluaisin nähdä enemmän sitä, että unohtaisimme haastavat puolet ja korostaisimme parhaita." Nurmi näet ajattelee, että korostavalla pukeutumisella huijataan muut keskittymään parhaisiin puoliin. Etenkin yläosalla on ratkaiseva rooli, sillä katsomme toisiamme ensin silmiin ja kasvoihin.



4. Tilannepukeutuminen on kaiken A ja O

Periaate, josta Nurmi ei pukeutumisneuvojana suostu joustamaan, on pukeutuminen tilanteen mukaan.


"Jos menet lenkille, päällä on lenkkivaatteet, mutta jos menet oopperaan, et voi minusta laittaa trikoita jalkaan. Et, vaikka ne olisivat miten trendikkäät ja niiden seurana olisi mekko", Nurmi sanoo.


"Olen sillä lailla vanhan kansan ihminen. Oikea pukeutuminen nostaa myös tunnelmaa ja osoittaa, että kunnioitat muita ja tilaisuuden luonnetta."


Juhla-asu on aina myös kokonaisuus, eikä ole niin, että ihminen valitsee sopivan mekon ja sillä selvä. Tärkeässä asemassa ovat sukkahousut, korut, juhlalaukku ja kengät. Kampausta tai meikkiäkään ei pidä aliarvioida.


5. Vähemmän imarteleva helman pituus

Helman pituudella on Nurmen mukaan valtava vaikutus, oli kyseessä millainen mekko tahansa.


Niinkin vähäinen määrä kuin kolme senttiä voi tehdä mekosta radikaalisti erinäköisen.


Pidempi helma luo vanhahtavan vaikutelman ja pilaa vartalon mittasuhteet, kun taas lyhyempi versio antaa keveyttä tyyliin.


6. Lenkkareita parjataan turhaan

Nurmen mukaan lenkkarimuoti on mahtava asia. Vain siksikin, että kävelemme ja seisomme päivän mittaan paljon. Pukeutumisneuvojan mukaan lenkkarit sopii juhlaviinkin tilanteisiin - tietyin ehdoin.


"Kunhan se on nahkalenkkari, siisti ja puhdas. Sellainen, ettei sillä ole juostu aamusta iltaan joka päivä", Nurmi kiteyttää.


Erittäin hyväksi vaihtoehdoksi Nurmi nimeää valkoiset lenkkarit, joilla saa asuun raikkautta hetkessä.


7.  Ei farkkuja kaikkialle

Pitkään ollaan käytetty farkkuja melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa. Silti Nurmi on vahvasti sitä mieltä, etteivät farkut ole joka paikan housut.


Ne ovat verraton vaihtoehto vapaa-aikaan ja työpukeutumiseen, mutta kesäjuhlaan tai konserttiin hän ei farkkuja laittaisi.


8. Ei sinistä ja mustaa sekaisin

Nurmi suhtautuu väreihin ja kuoseihin myönteisesti. Niitä voisi näkyä enemmänkin. Toisaalta kaikki sävyt, materiaalit ja kuosit eivät sovi kaikille.


Esimerkiksi isokokoiselle sopii paremmin siro sekä maltillinen kuvio kuin suuret, isoja pintoja valtaavat alueet. Yhtä lailla kylmät ja lämpimät värit sopivat eri tavoin eri ihmisille.


Yhdestä väriyhdistelmästä Nurmi ei kuitenkaan pidä. Tämä on tummansinisen ja mustan sekoittaminen toisiinsa.


"Ne yksinkertaisesti luovat kuvan, ettei ihminen ole huomannut, että ne ovat eri sävyä."


Lähteet: Helsingin Sanomat 25.5.2023, kuvat Pixabay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!