Surutyöni 142.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolemalle ei löydetty syytä. Teen edelleen surutyötä.

En enää ajattele Veraa lukemattomia kertoja päivässä. Nyt muutaman kerran päivässä suru vihlaisee ja raastaa kovaa. Pystyn nyt keskittymään asioihin paremmin.

Tässä yhtenä päivänä päätin kaunistautua hieman. Pidän sormenkynteni lyhyinä, enkä lakkaa niitä. Nyt ne olivat kasvaneet pitkiksi, ja kynnenaluset olivat täynnä multaa. En ollut muistanut leikata niitä aikoihin. Multa oikein rapisi pois, kun leikkasin niitä.

Varpaankynnet lakkaan kesäisin. Nyt lakka oli halkeillut, ja kynnet olivat kaamean näköiset. Minulla on typerä usko siihen, että ihmiset katsovat aina varpaankynnet sandaaleissa ennen sormenkynsiä. Hah! Ja mitä väliä sillä, mitä ne katsoo! Vai katsovatko ollenkaan! Lisäksi lakkaan vain iso-, etu- ja keskivarpaan kynnet, koska vain ne näkyvät monista sandaaleistani, joita on kertynyt koko aikuisiän. Haluan päästä helpolla. Taas hah itselleni!

Hiuksistani tuli todella kuivat ja karheat värinpoiston, raitojen ja värjäämisen takia. Niitä olen hoitanut öljyhoidolla kaksi kertaa viikossa.

Kasvoille teen noin kerran viikossa kuorivan naamion, mutta en tee muita naamioita. Olen todella tyytyväinen Mahalo Rare Indigo-voiteeseen. Se kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Sen alle suihkuttelen ruusuvettä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla iho imee ahnaasti veden. Toisella kerralla se jää Mahalo-voiteen alle. En käytä seerumeita ja silmänympärysvoiteita vaan aamuisin ja iltaisin Mahalo-voidetta. Voide on jopa poistanut kaksikertaisista silmäpusseistani toiset.

Kuntosalilla käyn edelleen kolme kertaa viikossa yksi ja puolituntia. Rääkkään itseäni, eikä se tunnu jälkeenpäin kipuna kropassa. Ihana endorfiiniryöppy tulee salin jälkeen.

Ollen nyt lukenut Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaa. Aluksi kuuntelin sitä äänikirjana, mutta se ei oikein sujunut. Niinpä lainasin kaikki kuusi kirjaa ja luen nyt niitä sängyssä iltaisin. Olen lukenut kirjat aikaisemmin noin kymmenen vuotta sitten. Tällä hetkellä kuuntelen lenkillä, koti- ja puutarha-askareissa Susanna Heikkisen romaania Pullopostia Seilin saarelta, mikä on aivan mahtava kirja.

Täällä ei ole satanut lainkaan muutamaan viikkoon. Luonto kaipaisi kipeästi vettä. Mustikka kukkii, ja pelkään, että tänä vuonna tulee vähän ja pieniä mustikoita.

Seuraavaksi puutarha-asiaa:

Melkein juoksen tontin maita ja mantuja kitkemässä rikkaruohoja, ruohoa ja kastelemassa. Meillä ei ole siimaleikkuria eli trimmeriä. Ruohon ajon jälkeenkin piha näyttää rehottavalta. Paitsi etupiha, joka on mulloksella ja osin sepelin peittämää, ja joka on täynnä miehen autoja.

Onneksi toisen naapurin erottaa meistä metsikkö ja toisen naapurin pelto. Jos näin ei olisi, varmaankin kitkisin rikkaruohoja heidänkin tontiltaan. Voi, tätä hulluutta!

Olen ollut surullinen hyötykasvi-kukkapenkin kahdesta alppiruususta. Ne ovat keväästä asti olleet allapäin ja haalistuneen vihreitä. Olen lisännyt niiden alle multaa ja lannoittanut. Lannoittaessani olen jopa puhunut niille. Nyt ne raukat ovat silti tehneet isot kukat. Kasvit jaksavat yllättää aina vain.

En ole raaskinut istuttaa köynnöskasvejani talon eteläpuolelle. On liian kova paahde. Vaativa ja lämpöä rakastava basilikakin nuupahti. Olen siirtänyt muutkin mausteyrtit varjoon. Miehen autotallin varjoon istutin jo monivuotisen lännen piippuköynnöksen ja yhden aitoelämänlangan. Ne voivat hyvin säleikössä.

Olen kärsimätön ihminen ja itsekin ihmettelen, että jaksan kärsivällisesti odottaa vähän viileämpiä päiviä istuttamiseen. Minusta tuntuu, että olen siirtänyt rakkautta Veraan osin kukkiini. Hellin ja hoivaan kuten Veraa aikoinaan. En ole yhtenäkään kesänä aikaisemmin huolehtinut näin paljon kukistani. Silti kuitenkin huolehtinut.

Kasvimaani rajautuu yhdeltä puolelta melkeinpä lupiininiittyyn. Se on vieraslaji, joka tukahduttaa kotoperäisiä kasveja. Päätin alkaa taistelun niitä vastaan. Olen kaivanut lapiolla niiden juurimukuloita melko syvältä maasta. Se on käynyt työstä kovassa helteessä, mutta olen vilukissa ja pidän helteestä, vaikka hikikin tippuu otsalta silmiin.

Kaivamisen tuloksena on syntynyt aika iso tyhjä mullosmaa. Sain idean istuttaa siihen perunaa, jota en ole koskaan viljellyt, vaikka monia vihanneksia kyllä. Olen todella myöhässä perunan istutuksessa, mutta silti kaupasta löytyi vielä siemenperunaa. Netistä etsin ohjeet sen viljelyyn.

Meillä on pakastimissa vielä aivan liian paljon viimevuotisia marjoja. Minä syön niitä siltään, mutta mies ei. Niinpä päätin tehdä mustikkamehua, mikä oli sottaista puuhaa, mutta mehu hyvää. Niin pitänee kai tehdä muillekin marjoille, koska meillä on kellarissa yllin kyllin hilloja.

Vietin yhden rantapäivän kaverin kanssa. Suloinen tuulenvire, kuuma hiekka, lämmin vesi ja hyvät eväät.

Me ei sen kummemmin vietetä juhannusta. Se vain lisäisi surua Verasta. Mutta teille kuitenkin:

Iloista juhannusta!