perjantai 5. toukokuuta 2023

Passiivis-aggressiivisuus vihan muotona

 


Olankohautteluja, tuhahtelua ja murjotusta.  Sama kaava toistuu työssä, kaupassa ja  kotona. Ostoskärry hivutetaan edellisen kantapäihin ja tiskikone tyhjennetään kovaäänisesti kolistellen.


Voimakkaaseen passiivis-aggressiivisuuteen   kuuluu kiertoilmaisuja, kuittailua ja piikittelyä.  Ei rohjeta sanoa suoraan, mutta merkitsevät katseet täyttävät koko huoneen, kertoo sosiaalipsykologi, 14 psykologista tietokirjaa kirjoittanut Janne Viljamaa.


Passiivis-aggresiivisuuteen taipuvainen on monesti miellyttäjä, joka on oppinut karttelemaan riitoja mutta iskee julmalla sarkasmilla, vaikka kuuluisi puhua suoraan.

 

Jokainen ihminen tarvitsee aggressiota: jämäkkyyttä ja  omista rajoista huolehtimista suojatakseen itseään. Jos aggressio ei näy lainkaan ulospäin, se kääntyy sisäänpäin ja kasautuu katkeruudeksi, joka voi ilmetä julmana syyllistämisenä. Sisäänpäin suuntautuva aggressio voi aiheuttaa myös masennusta. Itsevihaa.


Perustaltaan  on kyse kostonhimosta, tasoihin pääsemisestä. Siitä tekee vahingollista sanojen pihtailu ja negatiivisuuteen jumiutuminen.


Tunnelmaa voi huonontaa työpaikan laputtaja, joka ei pyydä muita pesemään kahvimukiaan vaan kiertelee takakireänä lätkimässä ohjeistavia viestejä.


Kotona esimerkiksi epäreiluksi koettu kotitöiden kasaantuminen näkyy viikkoja kestävänä mykkäkouluna.



Kyvyttömyys vuorovaikutukseen lisää kaunaa muita ja koko maailmaa kohtaan. Vailla puhetta myrkytetty tunnelma jää leijumaan tilaan.


Suurissa ikäluokissa passiivis-aggressiivisuus on tavallisempaa kuin nuorissa. Viljamaan mukaan selitys tälle voi löytyä lapsuudesta - tiukasta kurista ja tunteista puhumisen niukkuudesta. Itsetuntokin on saattanut jäädä huonoksi.


Omaa käytöstään tarkkailemalla voi saada selvyyttä taipumuksestaan. Se ei ole helppoa etenkin, jos on lapsuudesta saakka kasvanut tukahduttamaan sisimpänsä.


Passiivis-aggressiivisen on hankala huomata kohteliaaseen puheeseensa nivoutunutta kiukkua, mutta tarkalla tiirailulla käytös kyllä paikantuu.


Tarkkaile aluksi viikon verran toistuvia arkitilanteita, Viljamaa neuvoo. Miten reagoit eteisessä roskapussiin? Käveletkö sen yli syyttäen muita aikaansaamattomuudesta? Mutisetko käytävässä?


Kun tunnistaa itsessään loputonta tasoihin pääsemisen pyrkimystä,  tai juoruilua, ahdistus pitäisi purkaa rakentavasti.


Marttyyrin viitta voi olla tiukassa. Kun on tottunut "taas minä"-huokailuun, ryhdin suoristaminen vie aikaa, mutta palkintona on suoran puheen siivittämä kevyempi arki.


Rohkeus asioiden avoimeen hoitoon lisääntyy myös itsetuntoa vahvistamalla. Se tekee suun avaamisesta helpompaa.


Puhuva ihminen rohkaisee muitakin nostamaan kipeitäkin aiheita esiin. Suoraan puhumisen tapa etenee.


Itsekseen mököttävä on oppinut nauttimaan tukahdetun aggressionsa aikaansaamasta vipinästä. "Voi hemmetti nyt se taas murjottaa. Miten se saadaan leppymään?"


Kyse on pelistä, jossa mököttäjä seuraa mieluusti lepyttelyrituaaleja, joita järjestetään hänen kunniakseen.


Parasta olisi kehittää itselleen positiivisempi asenne ja valita oma laumansa viisaasti, suosia minuutta vahvistavia suhteita. Samalla syntyy teflonia, johon kaiken maailman valitus ei tartu.



Lähteet: Hyvä terveys 05/2023, kuvat omat


3 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus, joka toivottavasti avaa ihmisiä ymmärtämään kuinka tärkeää rehellisen avoin vuorovaikutus on meille kaikille 👍

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi anonyymi. Passiivis-aggressiivinen vuorovaikutus on kuin myrkkyä parisuhteelle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!