maanantai 6. helmikuuta 2023

Ruoka vaikuttaa mieleen

 


Kuten jokainen tietää, nälkäisenä voi olla ärsyyntyvä ja vihainen. Minulle ainakin tulee paha mieli ja saatan alkaa kiukutella, jos verensokeri on liian alhainen. Olen oikein kuulu siitä perheessämme. Kun Veran kanssa matkusteltiin, hän neuvoi minua pitämään aina suklaata mukana, etten nälissäni esimerkiksi patikointiretkellä, melkein luhistuisi nälkään, jos ei ollut eväitä mukana. Tai jos emme millään löytäneet kaupungilla ollessamme hyvää ruokapaikkaa. 


Herkullinen ruoka ja kokkailu tuo nautintoa, iloa ja mielihyvää. Minua jo ruokareseptien luku piristää. Puhumattakaan siitä kun kaupassa saa ostaa hyviä raaka-aineita esimerkiksi thai- ja välimerenruokiin. Ja sitten kokata  reseptejä vähän viilaillen. Minä keksin myös aivan omia ruokia, kuten varmaan moni muukin.

 

Myös vatsan terveydellä on väliä.Kun vatsa voi hyvin, se vaikuttaa mieleen ja toisinpäin. Sulistobakteereilla on vaikutuksia masennukseen ja ahdistukseen. Värikkään ja kuitupitoisen ruoan lisäksi ateriarytmillä on merkitystä.


Ihminen on kokonaisuus. Mieli ja keho toimivat yhdessä. Ruokakaan ei ole vain energian ja ravinteiden lähde vaan myös mielenterveyden rakennuspalikka. Kun ruokkii suolistoaan oikein, edistää samalla mielenterveyttä. Kun mieli on hyvä, vatsa ei yleensä kiukuttele.


Mielen ja suoliston yhteyttä tutkitaan paljon,  mutta se ei ole mikään uusi asia. Jo 1800-luvun lopulla Britanniassa huomattiin, että vatsavaivoista kärsivät olivat usein melankolisia. 1900-luvun alussa jo kaupattiin probioottipulvereita, joiden uskottiin taltuttavan alakuloa.


Suoliston mikrobisto on kuin sormenjälki, hyvin yksilöllinen. Sen koostumus alkaa kehittyä jo äidin vatsassa. Sillä  syntyykö alateitse vai keisarinleikkauksella ja imetetäänkö, on vaikutusta ensimmäisten elinvuosien mikrobistoon.




Suolistomikrobistossa muodostuu välittäjäaineita kuten serotoniinia ja noradrenaliinia, joita on myös masennuslääkkeissä.  


Välimerellinen tai sitä muistuttava ruokavalio on joissakin tutkimuksissa toiminut masennuksen hoidossa lääkkeiden ja psykoterapian tukena. Ainoastaan ruokavalion viilauksella ei masennusta hoideta, mutta se on hyvä lisä, etenkin kun mukaan liitetään liikunta. 


Liikunta lisää hyviä bakteereita ja vähentää haitallisia. Se lisää lyhytketjuisten rasvahappojen määrää suolistossa. Suolisto ei kaipaa ylenmääräistä rehkimistä, pelkkä kävely on hyväksi. Ruokarytmilläkin on merkitystä, sillä suolisto kaipaa välillä selviä taukoja toimiakseen hyvin.






Lähteet: Hyvä terveys 3/21, kuvat Pixabay



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!