torstai 9. syyskuuta 2021

Aina väsyttää

 


Minä olen monesti väsynyt aamulla, vaikka olisin nukkunut välillä heräämättä 9-11 tuntia. Tällaista ei ole ollut aikaisemmin. Luulen, että tämä liittyy suremiseen. Surutyö vie voimia.

Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Ennen kun se diagnosoitiin verikokeen perusteella, olin hyvin väsynyt ja paino nousi. Tein töitä aivosumussa varmaankin vuoden. Ruokatunnilla piti käydä reippaalla kävelylenkillä, jotta väsymys olisi edes hetkeksi hellittänyt.

Lääkitys ei ole vieläkään kohdillaan. Viime kontrollissa minulla oli kilpirauhasen ylitoiminta, ja lääkitystä vähennettiin. Nyt onkin paljon tasaisempi olo, ja sydän ei tykyttele ja  muljahtele.

Väsymys sinällään ei ole todennäköisesti vaarallista, sillä se on vain oire. Jos väsymyksen syytä ei itse löydä tai samanlaista väsymystä ei ole ollut aikaisemmin, kannattaa mennä lääkärille, ja kartoittaa onko väsymys fyysistä vai psyykkistä.


Fyysinen väsymys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että portaiden nousu uuvuttaa, vaikka se ennen on sujunut reippaasti. Psyykkinen väsymys voi tuntua aloittamisen vaikeutena eli tunteena, ettei millään jaksaisi tehdä mitään. Tähän saattaa liittyä muisti- ja keskittymisvaikeuksia.


Väsymyksen taustalla on usein epäterveelliset elämäntavat, stressi ja univaje. Ihmisen kyky arvioida unensa määrää on usein huono. Jos aamulla väsyttää, unenlaatu on voinut olla huono. Jos taas aamulla on virkeä mutta väsyy päivällä, syy ei ole unenpuute vaan jokin muu.



Jos väsymyksen syynä on stressi, palautumisesta on pidettävä huolta joka päivä  ,  jotta aivot elpyvät. Jos ei esimerkiksi jaksa samalaista kuormitusta kuin ennen, sietokyky on muuttunut. Väsymys voi olla myös oire masennuksesta.


Jos elämäntapamuutokset eivät auta, verikokein voidaan selvittää, onko väsymyksen taustalla diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta, anemia tai uniapnea.



Joskus diagnoosina on monien tutkimusten jälkeen  idiopaattinen väsymys, josta käytettiin ennen nimitystä krooninen väsymysoireyhtymä. Se tarkoittaa yli kuuden kuukauden kestävää väsymystä, jonka syy ei selviä.


Idiopaattisessa väsymyksessä jopa seisomaan nouseminen tuntuu ylivoimaiselta eikä lepo auta. Myös ajattelu hidastuu, ja on aivosumua. 






Lähteet: Kauneus&terveys 4/2021, kuvat omat





4 kommenttia:

  1. Puhuttelevat kuvat, jotka sopivat hyvin tähän juttuun.
    Tässä maailman ajassa nuo oireet voisivat liittyä myös koronaan tai rokotteesta saatuun oireyhtymään. Siksikin kannattaa väsymyksen jatkuessa kääntyä lääkärin puoleen, kuten kirjoitatkin.
    Hyvää illan jatkoa Marja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti kommentistasi. Juu, unohdin tuon koronaan tai rokotteeseen liittyvän väsymyksen. Kiitos mustutuksesta.

    VastaaPoista
  3. On olemassa niin eri syistä johtuvaa väsymystä ja uniongelmaa.
    Itse sairastan bibolaarihäiriötä ja sen yhtenä ikävänä oireena on juurikin uniongelmat.Olen vuosia kärsinyt niistä.Mistään lääkkeistäkään en saa apua ongelmaani.Väsymys yhdessä muun stressin kanssa on voimia vievää.Yleisterveys myös heikentyy.Uniapneaani hoidan c-pap laitteella.Sitä on yllättävän paljon sekä miehillä että naisilla.Vaihdevuosioireetkin voivat aiheuttaa univaikeuksia ja väsymystä.
    Yksi uniongelma voi olla myös ns. liikaa nukkuminen.
    Uni olisi niin terveellistä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anonyymi kommentistasi. Kiva, kun nimesit muitakin väsymyksen syitä. Ymmärrän hyvin, että kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä tulee helposti uniongelmia. Ikävää, ettet ole saanut edes mistään lääkkeestä apua siihen. Tuntuu kohtuuttomalta! Se vie varmasti voimat, jos on stressiäkin. Uniapneaan olet saanut onneksi apua. Minulla väsymykseen on syynä myös varmaankin tuo liikaa nukkuminen, kun haluaa paeta todellisuutta.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!