Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen 9.1. Hän oli kuntoileva ja terve molekyylibiologian opiskelija. Kuoleman syytä ei löydetty perusteellisissakaan tutkimuksissa. On niin ikävä. Teen surutyötä.
Aina kun olen kylvänyt kasvimaan - usein Veran kanssa - kaikki on itänyt hyvin. Mutta nyt järkytyksekseni, kun poistin harsot juhannuksena, alla oli tyhjää. Ei itänyt edes salaatti kunnolla. Piti tehdä uusintakylvö. Muita kasveja esimerkiksi tilliä, kirveliä, persiljaa, lehtikaalia en viitsinyt enää kylvää uudestaan. Sen sijaan ensimmäistä kertaa kokeilemani kesäkukat, niittykukat ja kuivakukat olivat itäneet todella hyvin ja kukoistivat.
Mietin nyt, onko tämä jokin Veran merkki: elää kukkaista elämää, nauttia elämän kauneudesta ja välillä unohtaa arkipäiväiset asiat. Kerroin tämän miehelle ja hän sanoi, että mitään merkkejä ei ole. Niin. Vaikka yksi ilta kuulimme ääniä ja liikettä Veran huoneesta ja sitten askeleet portaissa. Molemmat ihmettelimme tätä. Minusta se oli merkki siitä, että Vera elää toisessa tietoisuudessa ja käy välillä kotona. Ehkäpä haluaa lohduttaa. Sillä että kuoleman jälkeen on jotakin.
Nyt on helteet ja kuivuus kestäneet todella kauan. Merkki ilmaston muutoksesta. Puutarhaa pitää kastella joka ilta. Nautin kovasti lenkistä, kun hiki valuu kasvoilta. Siinä on jotakin alkukantaista. Meillä on keittiössä ilmalämpöpumppu, joka on tehokas viilentäjä. Kirjoitan nyt tätä keittiössä, en makuuhuoneessa.
Yrtit ruukkupuutarhassa voivat hyvin. Basilikakin on kasvanut isoksi. Olen tänä kesänä oppinut, että basilika pitää paljon lämmöstä ja auringon paisteesta.
Minulla on alkaneet vaihdevuodet. Kuukautisia ei ole ollut ollenkaan kolmeen kuukauteen, vaikka syön minipillereitä. Mitään vaihdevuosioireita ei ole ollut. Ei kuumia aaltoja. Ei masennusta. Ei unihäiriöitä. Ja muuta.
Ehkä vaihdevuosioireet jäävät tämän surun alle, koska se on niin voimakas ja hallitseva tunne minulle. Toivottavasti ne ei ryntää minun päälleni, kun tästä surusta on jotenkin selviydytty. Ainahan suru on jossakin muodossa, mutta ei enää hallitse niin paljon ajatuksia ja tunteita.
Kuvat on kissikavereistani Killestä ja Siiristä. He tuovat iloa elämään kaikenlaisilla tempuillaan tai vain kissakauneudella.
Siiri-kissi luulee syövänsä viiliä salaa.
Ihanat ja lohduttavat nuo askeleet ja äänet ja mielestäni saa ja pitääkin uskoa, että Vera halusi tulla lohduttamaan teitä surussanne. Muistan kun mummmini eli äitini kuoli vuosi sitten, niin koskaan ei mummilta saatu rhodo ollut kukkinut ja mummin kuoleman jälkeen kukki loistokkaasti, tänä vuonna ei enää.
VastaaPoistaOnhan elämä, dna, geenit, avaruus kaikki niin ihmeellistä, niin ihmeellistä, ettei ihminen voi käsittää, joten miksi ei olisi tällaisia ihmeitä. Haluan uskoa niin, että Vera kävi kylässä. <3
Halauksia Marja. <3
Kiitos Tiia kommentistasi. Rhodosi kukkiminen oli varmaankin jokin merkki. Mummisi elää toisessa ulottuvuudessa. Avaruus on tosiaan ihme. Niin suunnaton. Uskon, että varmasti jossakin muualla on jonkinlaista elämää.
VastaaPoistaOli ihanaa kuulla Veran askeleet ja muut äänet. Miehenikin uskoi, että se oli merkki Veralta. Viimeinkin uskoi joihinkin merkkeihin. Toiseen tietoisuuden tasoon, jossa vallitsee ikuinen rauha.
Kohtaamanne suuri menetys on koskettanut minua kovasti heti siitä kuultuani. Olen seurannut täällä kirjoituksiasi Marja muutamia kertoja, mutta kokenut etten osaa sanoa mitään järkevää. Tapahtunut on niin käsittämätön. Kun tässä kirjoituksessa kerroit Veran vierailusta sain aiheen kirjoittaa oman kokemukseni.
VastaaPoistaMinulle läheinen ihminen menehtyi äkillisesti reilu 40-vuotiaana 5 vuotta sitten. Muutama päivä hänen kuolemansa jälkeen pyysin metsälenkillä suruissani ollessani häneltä jotain merkkiä, mikäli hän vielä on jossain. Pian polun varrella suruvaippaperhonen rupesi kiertelemään ympärilläni ja seurasi minua tovin matkaa. Kokemus nosti minut hetkessä surusta iloon ja ihan riemuun, niin voimakas se oli. Tuntui, että tämä läheiseni oli siinä läsnä. Pysähdyin ja kun sitten yritin lähteä, tuli perhonen tekemään vielä uudelleen kierroksen pääni ympärillä ennen kuin sain jatkaa matkaani, nyt hymy huulillani vielä pitkän aikaa. Tapahtumasta alkaen aloin todella ajatella, että elämä taitaa jatkua ihan meillä jokaisella tämän elämämme jälkeenkin. Minulla heräsi myös välittömästi ajatus siitä, miten suuri hämmästyksen aihe tälle ateistiläheiselleni, joka uskoi kaiken päättyvän fyysisen ruumiin kuolemaan, onkaan mahtanut olla se, ettei hänen elämänsä päättynytkään sairaalasängylle. Joitain yllättäviä ja vahvoja merkkejä olen saanut häneltä myöhemminkin.
Paljon voimia jaksaa Sinulle ja perheellesi, kyllä rakkaamme kulkevat kanssamme. Lämmöllä S
Kiitos Äshoo kommentistasi. Otan osaa suruusi. Kaunis tuo läheisesi ilmestys suruvaippaperhosena. Se oli minusta hyvin vahva merkki, ettei elämä lopu kuolemaan. Se muutti surusi iloksi ja riemuksi.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, ettei ole väliä sillä, onko ateisti vai hengellinen ihminen. Minunkin ateisti ystävä lähetti hyvin vaikuttavia merkkejä tuonpuoleisuudesta.
Kiitos voimien toivottamisesta. Hyvää kesää sinulle!