tiistai 19. helmikuuta 2019

Oma minuus ja muiden ihmisten vaikutus siihen



  

Minäkäsitys tarkoittaa ihmisen omaa näkemystä siitä, millainen hän on luonteeltaan, taidoiltaan ja mieltymyksiltään.

Lapset ovat hyvin alttiita kuuntelemaan tulkintoja omasta itsestään. Vanhemmat saattavat ruotia lasta välittämättä siitä, kuuleeko hän. Se mitä lapsi kuulee voi määrittää häntä vielä aikuisenakin.





Minäkäsitys voi vääristyä myös varhaislapsuuden jälkeen. Melkein ikävin tilanne on koulukiusaaminen, minkä kiusattu muistaa läpi elämänsä. Koulukiusattu saattaa vielä viisikymppisenä tuntea olevansa aina töissä jotenkin alakynnessä.



Minäkäsitys voi muuttua myös aikuisena. Tähän saattaa johtaa esimerkiksi raskas ja paineinen tilanne työpaikalla, jos työntekijää  mitätöidään  ja  lyödään laimin ihmisenä.

Onneksi kaikki varhaislapsuuden määritelmät itsestä eivät seuraa läpi elämän. Tämän estää murrosikä. Silloin kyseenalaistetaan vanhempien uskomukset itsestä. Kyseenalaistetaan melkeinpä kaikki. Nälkä uusille kokemuksille on ahnas. Lopulta murrosikä puhdistaa ilmaa.




Mutta valitettavasti hyvin tunnollisen ja kiltin nuoren on vaikea nousta kyseenalaistamaan vanhempien uskomuksia.

Oma vaikutuksensa on myös vanhempien kasvatustyylillä. Autoritaarinen kasvatus voi saada aikaan sen, että nuori mukautuu vanhempien määritelmiin omasta itsestä.

Muilta omaksutut näkemykset itsestä voi ohjata jopa ammatinvalintaa. Jos nuori kokee olevansa syrjäänvetäytyvä, hän ei hae opiskelemaan vaikkapa toimittajaksi.



Jos ihminen uskoo olevansa taitava ja fiksu, hän uskaltaa ottaa vastaan haasteita eikä lannistu helposti.

Uuden minäkäsityksen oppimiseen tarvitaan yleensä aivan uutta tekemistä. Uusi, mielenkiintoinen harrastus voi olla tätä. Uuteen uskaltamalla minäkäsitys voi muuttua ja vanhat vanhempien määritelmät itsestä raueta tyhjiin.



Minäpohdinnoista on kirjoitettu myös romaaneja. Esimerkiksi: Marjo Niemen Kaikkien menetysten äiti, Saara Turusen Sivuhenkilö, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia.

Saitko sinä kasvaa ilman vanhempien määritelmiä sinusta?




5 kommenttia:

  1. Niin olisin halunnut etta vanhemmat olisiva kehuneet edes joskus ja tukeneet valinnoissani,siksi jäi tunne että he olivat välinpitämättömiä, ei ollut vaan tunne vaan oikeasti olivat.Me vanhemmat sisarukset saimme repiä toimeentulomme ja koulutuksemme mistä taisimme mutta nuorammasta siskostamme päätettiin sitten kouluttaakin "joku" mutta ei vahdittu mitenkään kävikö edes sitä koulua, eipä tainnut hirveesti sitten käydä kun ei saanut todistusta ikinä, eipä siitä sitten noussut sen kummempaa keskustelua saipahan isä rahoittaa muutaman vuoden rilluttelut. Itse olen kokenut tuon vanhempien välinpitämättömyyden kaikkein pahimpana, työn tekeminen oli kaikkein tärkeintä,muusta viis.Mitenköhän nuo vanhemmat ois määritelleet minutkin,en tiedä,laiskaksi kai kun en ole pystynyt haalimaan maallista omaisuutta niin paljon kuin he. Isä onkin jo haudassa ja vanhemmilla päivillään alkoi hieman ymmärtää mistä me vanhemmat sisarukset olemme jääneet paitsi mutta arvata saattaa että ilmapiiri sisarusten kesken on aikamoinen. Kaikesta huolimatta elän melko onnellista elämää ja yritän tukea omia lapsiani mahdollisuuksien mukaan.Mukavaa tiistaipäivää Marja sinulle ja muillekkin kommentoijille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pihakeiju.Ikävä että et saanut kannustusta vanhemmilta, saati kehuja.Ei kaikkien vanhemmat tue koulutusta. Lapsuuteni oli onnellinen. Mutta se muuttui kovasti isäni itsemurhan ja äidin alkoholisoitumisen takia, jolloin olin nuori nainen.Minä opiskelin opintorahalla ja siivosin Turun City-Marketin kahviota kuusi iltaa viikossa monia vuosia. Alan huonosta arvostuksesta kieli se, että meitä siivoojia oli vain kaksi suomalaista ja loput ulkomaalaisia. Suomalaiset eivät välttämättä halua enää tehdä siivoustyötä. Huonosti palkattuahan ala oli jo silloin. Mutta kun söi usein kaurapuuroa, kasvishernekeittoa ja silakkapihvejä sitä pärjäsi joten kuten. Kotoa en saanut senttiäkään. Mitään iloista opiskelijaelämää ei kertakaikkiaan ollut vara elää. Joillekin opiskelijakavereille vanhemmat olivat ostaneet asunnonkin. Olin heidän kanssaan täysin eri planeetalta. Mutta oli myös muita minun kaltaisia.Ikävä tuon pikkusiskosi suosiminen. Meidän perheessä kukaan lapsi ei saanut rahaa opiskeluun. Niinpä ei kaunojakaan tullut. Kaikki samalla haperolla viivalla.Ehkä niukasta ja työnrasittamasta taustastasi johtuu, että haluat tukea omia lapsiasi. Minulla on ainakin näin.Kivaa tiistai iltaa sinulle!

      Poista
  2. Taas tiivisti Pihakeiju edellä minunkin ajatukseni tästä aiheesta. Vanhempien etäisyys ja ymmärtämättömyys ovat minäkuvani peruskivet. Oli oltava vain kiltti ja aina annettava periksi, sopeuduttava, yksin. Arvottomuuden tunne oli pitkään riesani, kunnes aloin tehdä itseni eteen töitä ja muuttaa itsekäsityksiäni. Vanhemmat määrittelevät lapsiaan aina, olen sitä mieltä, jos ei suoraan sanallisesti, niin vuorovaikutuksen kautta sanattomasti. Lapsi imee itseensä kaiken. Vanhemmat toimivat omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa rajoissa, en minä omianikaan halua syyttää, enää. Elämä nyt vain menee niin, ja onneksi aikuisena ja miksei tosiaan jo murrosiässä on aina mahdollisuus uuteen alkuun.

    VastaaPoista
  3. Kun olin lapsi sanottiin, että "pienillä padoilla on suuret korvat". Se ei estänyt aikuisia ruotimasta lasten ominaisuuksia ja vertailemasta lapsia toisiinsa näiden kuulleen. Yleensä se ruotiminen oli ikävässä hengessä. Suora palaute oli yhtä armotonta. Jos lasta olisi kehuttu, hän olisi saattanut ylpistyä. Vastaan ei ollut lupa väittää tai sen sai tuntea nahoissaan. Olen samaa mieltä Eevan kanssa siitä, että vanhemmat ovat toimineet, kuin ovat kyenneet niillä eväillä ja niissä olosuhteissa. Jostain syystä uskoin jo pienenä isäpuoleni toisinaan sanomat sanat, että olen yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. Siksi kai usein puolustin äänekkäästi omia oikeuksiani. Siitä syystä minua pidettiin uppiniskaisena kakarana.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti kommentistasi.Tuo sanonta on minullekin tuttu.Miksi ei silti välitetty, kuuleeko lapsi häntä ehkä pahastikin nälvivät jutut? Vanhemmilla on tosiaan ehkä vaikeatkin omat kotitaustansa. Samoin kuin sinä ja Eeva ymmärrän minäkin sen.Upea että olet puolustanut omia oikeuksiasi, vaikka sinua sitten pidettiinkin vaikeana lapsena.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!