perjantai 19. tammikuuta 2018

Perjantain vaatteet ja raivostunut olo


Olen taas onnistunut säheltämään. Pahin juttu: Varasin ja maksoin matkan Intiaan. Tietsikan sivuja lukiessani huomasin kauhukseni, että sinne vaaditaan viisumi. Kun huomasin tämän alkuviikosta, viisumi ei enää ennättänyt minulle. Passikin oli haussa. Se tuli eilen postiin. Viisumiin tarvitaan muun muassa passin numero. Tuli raivostunut olo. Miksi matkatoimisto ei kertonut tästä viisumiasiasta?


Kuvien vaatteet: Takki merkiltään Rino&Pelle Tarjan muotipuodista. Tunika merkiltään  New Look Zalandolta viime keväänä ostettu.


              Takissa oli jännänä yksityiskohtana kaulusalueen
              kiiltävä kangas. Takissa on siksi kaksi vetoketjua.



Tympääntyneenä ja vihoissani matkatoimistolle. Tilasin äkkiähdön toiselta matkatoimistolta. Kanarialle mennään. Kainuussa sanotaan, että on hyvä sipehtiä asioita eli miettiä mitä seuraavaksi kannattaa tehdä ja muutenkin pohdiskella. Minä en ole kovinkaan hyvin sisäistänyt tätä sipehtimistä. Kohkaan. Sählään.

                Tykkään tunikan väristä ja trumpettihihoista.



Olisin niin kovasti ja tulenpalavasti halunnut mennä Intiaan. Aivan toisenlaiseen ympäristöön. Mutta ei voi mitään. Ehkä jotakin tästä opin. Toivottavasti löydän Kanarialta aktiviteetteja. Muun muassa patikoimisretki, retki vuoristoon. Jos ei löydy, siitä tulee löhöloma.




Toisaalta ei löhölomissa mitään vikaa ole. Voi makoilla aurinkovarjon alla -  en halua ruskettua - ja pohtia asioita ja elämäänsä. Lukea. Uida. Kävellä. Syödä hyviä ruokia. Elää viikko huoletonta elämää.



Toinen sähellys tällä viikolla: Hukkasin auton avaimen kylällä ruokakupassa ollessani. En tajua. Miten siinä onnistuin. Mies ei vastannut puhelimeen eikä tekstiviestiin. Ei sitten muuta kun hulppeasti taksilla kotiin. Onneksi oli vara-avain. Sitten illalla haimme auton kotiin miehen kyydillä.



Näytän kuvissa vähän väsähtäneeltä. Loman tarpeessa. Enkä vieläkään osaa olla luontevasti. Ehkä murjotan vähemmän kuin ennen. En tiedä.


Tytär valokuvasi ja antoi minulle ohjeita napakasti: Nyt ilmettä peliin! Jalka taaksepäin seinään! Vaihda asentoa vai ootsä jokin märehtivä lehmä? Vähän huvitti tyttären ohjeet. Mutta yritin niitä noudattaa. Että hänellä olisi mukavaa sen kännykän toisella puolen.


Oletko sinä säheltäjä vai rauhallinen?

Hyvää perjantaita kaikille!







Lähteet: kuvat omat




16 kommenttia:

  1. Kauniit vaatteet kauniin mallin yllä. Hienot kuvat, kerro tytöllesi terkkuja.

    Harmi, että Intia meni sivu suun. Toisella kerralla sitten. Hienoja hetkiä teille Kanarialla. Mille saarelle menette?

    Ai sähellänkö? Kyllä. Tässä autonavain sähellykseni: Automarketin suurin ostoskärry kukkuroillaan perhekodin ruokaostoksia. Huomaan patterin loppuneen avaimista. Minulle tulee hätä, miten saan painavan kärryn nostettua niin, että yletyn avaamaan oven manuaalisesta avaimella, joka on kiinni kärrypoletissa. Pyydän parkkipaikalla kahta pikkupoikaa nostoavuksi. Toinen purskahtaa nauruun. Sitten, kun tokenee, hän coolisti irroittaa autonavaimen renkaasta, joka yhdistää sen polettiin ja avaa oven. Voit arvata, että nolotti.

    Matkoista vielä: Aika usein tilaamme omat matkamme suoraan lentofirmoista, kotimajoittajilta tai hotelleista. Näin säästyy pitkä penni. Mokat ovat aina omia, eivät matkatoimiston. Kun voi luottaa vain itseensä, tulee asiat tarkastettua moneen kertaan.

    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Te olette jo niin kokeneita matkustajia, että osaatte varmasti toimia omatoimisesti. Minäkin yritin aluksi tuota erikseen lento, erikseen hotelli tai vastaava. Mutta meni siinä säätämisessä kärsivällisyys, jos sitä yleensä onkaan.En kuule edes tiedä, mikä Kanarian saari on matkakohteena. Ainoa toivomus olisi, että olisi edes vähän lämpimämpää kuin täällä ja esim. patikointia, retkiä...Mutta kyllä minä osaan aurinkotuolissakin päivänvarjon alla möllötellä, pohdiskella ja lukea.Lohdutti että joku muukin osaa säheltää. Mutta tärkeintä oli, että asia ratkesi helposti. Vaikka nolotti. Lähetän terkut uudelle komentelevalle valokuvaajalle. Hyvää viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Kivat vaatteet sinulla, sopii hyvin. :)
    Varmasti harmittavaista, kun Intia meni sivusuun, mutta uskon, että teillä tulee kiva loma Kanariallakin. Itse olen menossa mieheni kanssa pääsiäisen jälkeen Romaniaan. Meillä asuu siellä yksi ystäväperhe ja käydään mm. heidän luona siellä. Sitten kierretään pari päivää Bukarestissa.

    Yleensä otan rauhallisesti, mutta jos olen väsynyt saattaa tulla mokia esim.kirjoitin mieheni sähköpostiosoitteen väärin, kun teimme Romanian matkan varauksen. Saatiin onneksi osoite korjattua seuraavana päivänä ja saimme varauksen sähköpostiin. :)

    Mukavaa viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana kommentista. Mukava, jos vaatteet sopivat minulle. Mukavat ainakin päällä. Romania on varmasti mielenkiintoinen maa, nykyisin. Rauhallisilla ihmisillä menee yleensä niin sanotusti paremmin kuin meillä kohkaajilla: ensin tehdään, sitten vasta ajatellaan. Te ajattelette myös tekiessänne.

      Poista
  3. Kiva tunika ja tuo takin kaulussysteemi kaksine materiaaleineen on tosi jännä.
    Harmi, että Intia meni sivu suun. Toivottavasti siitä ei tullut paljon turhaa rahan menoa. (Niin kuin taisi tulla auton avaimen katoamisesta ... mutta maallistahan sekin on vaan :)).
    Minä sählään harvoin, mutta helposti stressaan ihan pienistäkin aikatauluista. Siksi yritän elää rauhallisesti. Siksi en myöskään innostu matkailusta.
    Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Itsekin tykkään takin kauluksesta ja sen koko materiaalista. Kyllä Intian matkan reissun epäonnistumisesta tulee rahamenoa, jos en jaksa taistella matkatoimistoa vastaan järein asein. Ja on onneksi yksi kaveri lääkäri, joka voi omatuntoansa menettämättä kirjoittaa minulle jonkinlaatuisen sairaustodistuksen, onhan minulla muun muassa paha anemia (välillä huippaa ihan kunnolla), kilpirauhasen vajaatoiminta ja liian alhainen verenpaine. Onneksi - tässä tilanteessa - on noita kremppoja. Hienoa että tunnet itsesi. Mikä sinulle sopii? Mikä ei? Se tekee elämästä helpompaa. Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Aivan ihana tuo tunika! Harmi, kun Intia meni nyt sivu suun, mutta Kanariallakin varmasti pääsee rentoutumaan ja aurinkoa ainakin riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia kommentistasi Tykkään itsekin tunikasta; trumpettihihoista ja väristä. Juu, kullä uskon, että Kanariallakin voi viettää aivan hyvän loman. On ainakin lämpöisempää kuin täällä. Ja kokonaisuudessaan ympäristön vaihdos - oli se minne tahansa - tekee välillä mielelle hyvää. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Upeaa reissua! Milloin olette lähdössä karkuun kaukomaille? Kunhan pääsisi pian itsekin jonnekin lämpöön... saaristo houkuttaisi, lämpö ja turkoosi vesi.

    Viisumin voi muuten nykypäivänä saada varsin nopeasti. Tässä ohjeet ensi kertaa varten, jos Intia vielä kiinnostaa: http://www.indianembassy.fi/aloita-tasta.php

    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi paljon kommentistasi. Mutta passi tuli kertakaikkiaan liian myöhään. Ja minulle sanottiin suurlähetyksessä + erittäin monissa paikoissa joihin paniikissa soitin tai lähetin sähköpostia, että viisumin saamiseen menee kolme päivää. Sama vastaus monesta lähteestä. Se hetkeksi nujersi minut täysin, sillä olinhan maksanut matkasta aika paljon. Mutta näin kohkaajalle käy. Miltei malliesimerkki. Lämpöisempään kuin Suomessa olen lähdössä maanantaina. Yksin. Mies ei saa lomaa, tytär haluaa lukea hulluna lääkiksen pääsykokeisiin, ystävät töissä...Olen joskus aikaisemminkin matkustanut yksin. Ja sillä on omat hyvät puolensa. Saa itse päättää minne menee ja tutustuu uusiin ihmisiin helpommin kuin jos olisi seurueessa. Kaukomaille tässä ei olla enää lähdössä. Vaan Kanarialle. Positiivista se että lentomatka yli puolet lyhyempi kuin Intiaan. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Oikein nautinnollista matkaa teille vaikka ette Intiaan nyt pääsekkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa kommentistasi. Tässä voi lohduttauta vain siten, että ajattelen: kyllä minä sinne Intiaan vielä pääsen jonakin päivänä, kun toimin suunnitelmallisemmin ja rauhallisemmin. Enkä kohkaa ja häslää. Kiitos hyvän matkan toivotuksista. No, onhan Kanariallakin aika lämmintä. Päätän itse miten aikani vietän. Vaikka turisteja on kaikkialla, voin kävellä vaikka jonnekin korpeen tms. Hyvää viikonloppua sinulle.

      Poista
  7. Oikein kivaa matkaa teille, Kanarialta löytyy paljon kivaa tekemistä. Harmi, että se Intia meni sivu suun.

    Tunika on todella kaunis ja kiva tuo kukkakuosi!

    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tuulanneli kommentistasi. Helpotus tietää, että Kanarialta löytyy puuhaa. Pitää heti ensimmäisenä päivänä katroittaa tilanne. Kiva, jos tykkäsit tunikasta ja sen herkästä kukkakuosista. Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  9. Kaikille sattuu ja tapahtuu! Harmillisia takaiskuja, muttei onneksi kovin vakavia!
    Tykkään tästä asusta tosi paljon! Ihana tunika trumpettihihoineen! On varmasti mukava päästä vähän lämpimään! Mukavaa lomaa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minnea kommentistasi. Todella sattuu ja tapahtuu. Liian impulsiiviselle ihmiselle. Kiva jos tykkäät tunikasta. Minä tykkään paljon maanläheisestä vihreästä. Kerrankin löysin sen värisen tunikan. Varmaankin nautin lämmöstä. Mutta edelleen raivostuttaa tuo Intian matkan peruuntuminen.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!