keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Parisuhteeni vuosihuoltoa


Pitäisi kai tehdä avioliittomme vuosihuolto. Niin monet summaavat mennyttä vuotta ja suunnittelevat  - lupauksien kera - tulevaa  vuotta. Minä ajattelin vain parisuhteeni säätämistä näin vuoden taittuessa. 




En luettele hyviä ja huonoja asioita menneestä vuodesta. Ja laadi tavoitteita tulevalle vuodelle. Itse asiassa olen kurkkuani myöten täynnä edellä mainittuja juttuja. Minä en tee lupauksia tai pitkälle aikavälille suunniteltuja tavoitteita. Koska ne ei yleensä pidä. Sitten tulee surkea olo, kun en pysynyt tavoitteissani.





Ensimmäisenä tulee ajatus, että pitääkö parisuhdetta huoltaa kuten esimerkiksi autoa. Tämä on kinkkinen kysymys jopa parisuhdeterapeuteille. Parisuhdevinkit voi aiheuttaa paineita. Pitäisikö seksiä olla kolme kertaa viikossa? Pitäisikö kumppani yllättää kerran viikossa? Pitääkö parisuhdetta vatvoa vai olla puhumatta joistakin asioista?


Seuraavaksi muutamia kysymyksiä mitä parisuhteessa voisi miettiä.

1)Seksi ja läheisyys
Olenko tyytyväinen seksin laatuun ja määrään?

2)Arki
Mikä yhteisessä arjessa on hyvää?
Mikä yhteisessä arjessa on huonoa?


3)Puhuminen ja kuunteleminen
Mistä asioista on helppo puhua?
Mistä asioista on vaikea puhua?
Kuuntelemmeko tarpeeksi hyvin toisiamme?

4)Tulevaisuus
Minkälaisena näen tulevaisuutemme?
Pitäisikö unelmia toteuttaa enemmän nyt eikä tulevaisuudessa?


5)Oma aika
Kuinka paljon tarvitsemme omaa aikaa?

6)Me-henki
Mitä haluaisin tehdä yhdessä?
Onko meillä samat tavoitteet suhteessamme?

7)Kehut
Mikä on kumppanin ihanin piirre?
Mistä haluan kiittää kumppania?


No, nyt ei muuta kuin suhdetta säätämään. Mutta tärkeintä on rakkaus, rehellisyys ja kunnioitus.

Huollatteko te kumppanin kanssa suhdettanne?



Lähteet: Helsingin Sanomat 4.1.2018, kuvat Pexel, Bixabay

12 kommenttia:

  1. Kyllä hoidetaan suhdetta, monella eri tavalla. Kaikki konstit on tullut koeteltua. Parasta on oppia puhumaan ihan kaikesta suuttumatta ja loukkaantumatta. Se on ollut myös vaikeinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Tuo pitää omassakin parisuhteessa paikkansa: puhuminen aivan kaikesta. Vaikka se olisi välillä tosi hankalaa ja vaikeaa.

      Poista
  2. Olen uudessa, tuoreessa parisuhteessa ja huomaan, että paljon on vielä ajateltavaa. Eniten mietityttää se, että olo on tämän uutukaisen kumppanin kanssa lähinnä sellainen, että olemme ennemminkin ystäviä, kuin 'parisuhteessa'. En tiedä vielä, johtaako tämä mihinkään.

    - Joy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi kommentistasi. Moni parisuhde alkaa ystävyyssuhteesta. Se on aika vankka perusta suhteelle. Jatkuva läheisyys kyllä saa aikaan sen, että suhde voi muuttua kunnon rakkaussuhteeksi. Toivon parasta. Mutta luota sinä omiin tunteisiisi. Koska ne on juuri sinun ja kokijalleen totta.

      Poista
  3. Hyviä ajatuksia! Me ollaan vähän huonoja vielä tässä suhteen huoltamisessa, mutta ehkä me vielä opitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Laura. Varmasti opitte ajan kanssa myös hoitamaan suhdettanne. Jos on halua ja tarvetta siihen. Sinulla on vielä koko elämä edessäsi.

      Poista
  4. Hyviä pointteja! Meillä on vuosihuoltoa tehty ja mietitään että mitä seuraavaksi.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hannamaria kommentistasi. Kiva kuulla, että olette vähän säätäneet, vuosihuoltoa tehneet. Se on aina hyväksi suhteelle. Sitten voi katsoa eteenpäin kohti uusia ratkaisuja.

      Poista
  5. Huolletaan ehkä liian vähän, täytyisi itsekin muistaa näitä asioita enemmän ja kyllähän se parisuhde töitä vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Välillä elämä on niin kiireistä, että kumppanin ottaa itsestäänselvyytenä. Joskus olisi hyvä puhua ja pysähtyä suhteen hoitoon. Kukin tekee sen tavallaan.

      Poista
  6. Tosi hyviä ajatuksia! Meillä huolletaan liian vähän kyllä, täytyy ruveta töihin! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Hanna-Mari kommentistasi. Taitaa olla sama tilanne kuin teillä suurimmalla osaa suomalaisista. Vasta sitten puhutaan kun on pakko.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!