Elämää maalla 88.

 

Me olemme miehen kanssa valmiit laskeutumaan talveen. Kylmyyteen, lumituiskuihin, pimeyteen, hetkellisiin auringon pilkahduksiin. Kaikki pakolliset syystyöt on tehty. Puutarha ja kukkasipulien istutus. Liiteri ja ulkovarasto ovat täynnä halkoja. Pellettitakkaan on pellettejä. Likakaivo on tyhjennetty naapurin toimesta. Nuohooja kävi. Hän ei jättänyt tuhkaa henkäystäkään lattialle. Siis talvi tulkoon!

Täällä maalla ei kyläilyjä yleensä ennalta sovita. Joku vain tupsahtaa kylään. Olen varannut yllätysvieraille kanelipullia ja kuivakakkuja pakasteeseen. On todella kiva vaihtaa kuulumisia ja jutella.

Viime lauantaina sain siivotuksi. Olikin kolme viikkoa edellisestä kerrasta. Minä vanha himosiivooja olen muuttunut laiskaksi. Toisaalta likaa ei kerry kuten ruuhkavuosina, kun nyt olemme kahden. Inhoan imurointia. Moppaus jotenkin sujuu, samoin pölyjen pyyhkiminen.

Minulla on nykyisin herkkupäivä kerran kuukaudessa. Aikaisemmin se oli kerran viikossa. Syön irtokarkkeja, sipsejä ja jäätelöä illalla. Nyt kaamoksessa ruoka maistuu entistä enemmän. Pyrin syömään herkkuhimooon hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä tai kurpitsansiemeniä. Joskus saatan tehdä leivän, tietty hapanjuurileivän.Syön aamupalaksi yleensä luonnonjugurttia marjoilla. Syön myös lounaan, päivällisen, välipalan ja iltapalan. Hurahtaminen hapanjuurileivontaan jatkuu - ja olen jo oppinut jotakin.

Tuo herkkupäivän muuttaminen johtuu kakkkostyypin diabeteksestani. Minulla on kolesteroliarvot huippuhyvät ja verenpainetta ei ole. Syön kala-kasvisruokaa. Diabeteshoitaja epäili, että minulla on perinnöllistä taipumusta. Niin kuin onkin.

Muistin isänpäivän, koska sitä toitotettiin somessa. Ostin miehelle kauniin puseron, paljon mustia sukkia ja kahdet pitkälahkeiset alushousut - siis ei mitenkään romanttista. Mies oli koko päivän Haminassa katsomassa Alzheimerin tautia potevaa isäänsä hoitokodissa. Miehen äiti on joutunut sairaalaan, ja mies kävi häntäkin katsomassa Kotkassa. Voi, kunpa äiti paranesi pian.

Mies on kahden viikon lomalla ja hän urakoi autojen renkaanvaihdossa. Miksi pitääkin autoja olla niin paljon? Mutta se on hänen harrastuksensa, joten hyväksyn hänen sadattelun urakastaan. Minun pikkuautoon on vaihdettu jo renkaat.

Kuntosalilla tällä viikolla sattui huvittava tapaus: eräs nainen lauloi kovaan ääneen. Ajattelin, että hän kai kärsii kaksisuuntaisesta mielialan häiriöstä ja on nyt maniavaiheessa. Panin korvakuuloikkeisiin äänen kovemmalle, koska hänellä ei ollut mitenkään hyvä laulunääni.

Pukeutumishuoneessa olin yhdessä hänen kanssaan. Hän kysyi aivan järkevästi, mitä minä kuuntelen treenatessani - poppia ja rokkia. Hän sanoi kuuntelevansa klassista musiikkia, oopperaa ja kuoronsa lauluhelmiä. Ei hän mikään kaksisuuntainen ollut vaan rento treenaaja, joka ei iässään välittänyt muiden mielipiteistä - tavallaan mahtinainen.

Olen kyllästynyt jouluttajiin somessa. Joulukoristeet laitetaan esiin ja harkitaan joulukuusta, joulutorttuja ja pipareita tehdään. Minä olen tottunut kodin perintönä tekemään joulusiivouksen, koristelun ja joulukuusen laittamisen aaton aattona. Hieman aikaisemmin teen joululaatikot, joulutortut ja lasimestarin sillin. Muut sillit ja kalat hankitaan kaupasta.

Ehkäpä nuo jouluttajat haluavat kaamosväsymykseen valoa ja kimalletta. Se on oikeastaan ihan ok. Tehkööt tavallaan - mikä minä olen arvostelemaan.

Täytin 60 vuotta lokakuun lopussa. Nyt on kuudenkympin kriisi, joka on ystävien ja kavereiden mielestä yleistä. Ei ollut kolmen-, neljän- ja viidenkympin kriisiä. En vain osaa ajatella itseäni jo kuudella alkavan ikäisenä. Olen miettinyt elämänvalintojani nuoruudesta tähän päivään. Olenko niihin tyytyväinen? 

Myös tulevaisuus on mielessä. Ehkä minulla on hyvässä lykyssä noin 20 vuotta elinaikaa, jos ei tule mikään vakava sairaus. Mitä toivon tulevaisuudelta? Tietysti terveyttä, lähimmäisen rakkautta ja matkoja. Onko se tarpeeksi?

Olen sen verran turhamainen ihminen, että myös rypyt ja juonteet pelottavat. En osaa ajatella itseäni ryppyisenä, koska on sama mieli kuin noin kolmekymppisenä. Siksi olen nyt tuhlannut seerumeihin ja voiteisiin, mikä on naurettavaa, koska ei ne oikeasti ryppyihin auta. Mihinkään kauuneusoperaatioihin en mene.

Minun ihoni on melko hyvässä kunnossa. Värivirheitä ja suuria huokosia ei ole, eikä kovinkaan paljon ryppyjä. Kuvat on pakosta suodattimen kautta. En saa digiblondina poistettua suodatinta. Ehkä ensi kerralla, kun saan apuja suodattimen poistoon. Suodatin on aika pieni.

Kyllähän ikä tuo itsevarmuutta, eikä enää ajattele, mitä muut minusta ajattelee. Tämä tapahtui jo neljä-, viisikymppisenä. Ehkä kuntosalilla kovaa laulava nainen oli jo lakannut ajattelemasta, mitä muut hänestä ajattelevat.

Olen päättänyt, etten yritä enää laihduttaa, koska se on mennyt jojo- laihduttamiseksi. Olen lievästi ylipainoinen - niin olkoon. Mies ihailee kurveja ja kaarteitani. Se on tärkeintä. Ja mieskin on lievästi ylipainoinen, eikä se minua haittaa.

Vaihdan tässä jonkin ajan kuluessa blogini nimeksi Marja Liljavirta. Liljavirta on Liljeströmin suomalainen nimi. Ehkä siksikin, että on tämä kuudenkympin kriisi. En halua enää ikääni toitottaa. Tai sitten en vaihda: olkoon se Marja 60+ eloa ja oloa.

Mutta muuten menee hyvin. Rakkautta riittää sinne tänne.

Oletko sinä kärsinyt kuudenkympin kriisistä?

Hyvää viikonloppua kaikille!

Olen kuntosalilta tulossa.