Minulle ei ole tapahtunut sen kummemmin mitään. Olen ollut laiskana. Ihmetellyt pimeyden vyörymistä jo iltapäivällä neljältä. Sentään kuntosalilla olen käynyt ja tapaamassa ystävää. Minä en ole tunnelmoija. En ole polttanut kynttilöitä tai ripustanut valoja ulos tai sisään. Itse asiassa sisäinen maailmani on tullut tärkeämmäksi. Kaamos on mahdollisuus kääntyä sisäänpäin ja tutkiskella itseään.
Olen pohtinut helposti nousevaa ahdistusta. Ahdistus toki kuuluu elämään. Paniikkikohtauksia ei ole onneksi ollut nyt pitkään aikaan. Mikä on ahdistukseni takana? Mieleen tulee yksi trauma, jota en ole ehkä kunnolla käsitellyt.
Isän itsemurhan, parhaan ystäväni itsemurhan, äidin alkoholisoitumisen ja kuoleman ja siskoni kuoleman olen käsitellyt. Tyttäreni kuolema kulkee joka päivä mukanani, mutta olen oppinut elämään surun kanssa.
Minähän olin 21-vuotiaan tyttäreni kuoleman jälkeen aivan shokissa. En muista ensimmäisestä viikosta juuri mitään. Olin vaihtanut tummat verhot makuuhuoneeseen. Olimme käyneet kriisiterapiassa ja se jatkui muutamia viikkoja, kunnes koin, etten tarvitse sitä enää. Itkin ja kiljuin ja huusin tuskaani lenkillä. Tämä jäi vähitellen pois.
Muistan, kun kirjoitin tähän blogiin kaistapäisiä kirjoituksia. En ole uskaltanut niitä lukea. Niin hullua elämä silloin oli. Muistan, kun jotkut kehuivat kirjoituksiani. Ne tulivat varmaankin suoraan alitajunnasta - tuska sumensi osittain tietoisuuden. Miehellä ei ollut samanlaista tuskaa. Minä olin tyttäreni kanssa paljon läheisempi kuin mieheni. Tytär kertoi minulle jopa salaisuuksiaan.
Toinen tytär on enemmän isän tytär. He puhuvat esimerkiksi autoista, jotka eivät kiinnosta minua lainkaan. Kunhan pääsen jonkinlaisella kotterolla eteenpäin. Mieheni kerää vanhoja sitikoita. Korjailee niitä ja vie ne lopulta oikealle korjaajalle.
Meidän etupiha on täynnä autoja. Kukkapenkkejä ei mahdu. Siksi kasvatan köynnöskukkia, kun ne tarvitsee vain vertikaalisesti tilaa talon yhdellä seinämällä.
Sain ATK-kurssin yksilöopetuksessa jonkinlaisen käsityksen, miten kuvia siirretään puhelimesta tähän Windows 11:sta. Olen kokeillut ja ihmeekseni saan siirrettyä kuvia, mutta eri tavalla kuin opettaja opetti. Siitä viis. Kunhan onnistuu. Kansioita on vaikea luoda, vaikka kuuliaasti kirjoitan kansion nimen sille varattuun kenttään. Kaikki kuvat menee luomisjärjestyksessään Galleriaan - kunhan menevät johonkin koneessa.
Pitää käydä liikkeessä, josta ostin kännykän ja koneen. Haluan filtterin pois. Naamakuvat menee automaattisesti filtterin läpi, eivätkä ole luonnollisia. Tietsikan näyttö on kaventunut, enkä voi sille itse mitään. Samoten en voi maksaa laskuja omalta koneelta. Maksan ne miehen koneella. Voi hemmetti tätä nykyaikaa.
Täällä on nyt niin liukasta, etten uskalla kävellä iltaisin taskulampun kanssa. Miksi en kävele päivisin? Olen vain niin tottunut iltaan. Olen yrittänyt puhua miestä ympäri, jotta ostaisimme koiran. Silloin olisi pakko kävellä ainakin kolme kertaa päivässä. En sitten tiedä, miten 17-vuotias Kille-kissa suhtautuisi koiraan. Hän on kyllä niin itseriittoinen, etten usko, että hän pelkäisi koiraa paljon. Haluaisin koiran pennun.
Olen leiponut hapanjuurileipää. Toisen kerran Saaristolaisleipää ja eilen Vehnä-spelttileipää, jonka juuri ei alkanut millään kohota. Sain hapanjuurileipojat-ryhmästä apuja. Ja juuri alkoi kohota. Ryhmä on todella kiva ja siellä on hyvä henki. Tällainen kesällä aloittelija on saanut paljon apuja. Olen oppinut uutta sitä lukemalla.
Olen lämmittänyt uuneja nyt miltei joka päivä. Voi, että Kille-kissi nauttii lämmöstä samoin kuin minä vilukissa. Lämmittäminen on sujunut ihmeen helposti, vaikka halot on tämänvuotisia ja tuoreen kosteita. Käytän pikkuhalkoja ja isompia sekaisin ja panen väliin pahvia.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!