torstai 23. toukokuuta 2024

Pidä huolta aivoterveydestä

 


Miten aivomme voi asiasta toiseen pomppimista ja jatkuvia keskeytyksiä?Professori ja muistilääkäri Miia Kivipellon mielestä haasteet ja virikkeet ovat olennaisesti hyväksi aivoille. Aivoja kannattaa käyttää, jotta ne pysyisivät virkeinä ja toimintakykyisinä vanhuuteen saakka.


Aivoille pitäisi kuitenkin tarjota myös rentoutumista ja rauhaa. Muuten on vaarana, että ne kuormittuvat liikaa, muisti alkaa temppuilla ja uusien asioiden omaksuminen vaikeutuu.


"Aivomme tarvitsevat taukoja ja keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan, mutta nykyisessä yhteiskunnassa, niitä on entistä haasteellisempi järjestää." Kivipelto sanoo.


Voi olla menossa keittiöön, mutta puolivälissä havahtuu siihen, ettei muista, mitä oli menossa sinne tekemään. Miia Kivipellon mukaan juuri unohtelu voi olla merkki aivojen kuormittumisesta.


"Jos on esimerkiksi hektistä töissä, on ihan normaalia, että kaikkea ei vain muista. Sen sijaan, jos jatkuvasti unohtelee asioita, stressiä on ehkä aivojen kannalta liikaa."


Lyhytaikainen sressi voi toimia käyttövoimana, jonka avulla saamme asioita aikaiseksi.


Sen sijaan stressin pitkittyminen on hyvin haitallista aivoille. Sressihormoni kortisolin taso on koko ajan koholla, mikä voi heikentää esimerkiksi muistin kannalta tärkeän hippokampuksen toimintaa.


Lopulta jatkuva kuormitus, stressi ja univaje saattavat viedä kierteeseen, jossa aivot kerta kaikkiaan tilttaavat.



Miia kivipelto on tutkinut muistisairauksien ehkäisyä laajassa FINGER-tutkimuksessa, joka osoitti ensimmäisenä maailmassa, että terveellisillä elintavoilla voidaan parantaa ikääntyneiden ihmisten muisti- ja ajattelutoimintoja ja ehkäistä niiden heikkenemistä.


Nämä elintavat ovat: terveellinen ruokavalio , fyysinen aktiivisuus, aivojumppa, sosiaalinen aktiivisuus sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden hyvä hoito.


Muun muassa liikuntaa  ja rentoutumista voi lähes jokainen lisätä arkeensa, ja samoin voitaisiin lisätä esimerkiksi kasvisten ja kalan syömistä ja seurata verenpainetta. 


Monet  aivojen hyvinvointia lisäävistä teoista ovat nimenomaan niitä kaikkein mukavimpia asioita: lempiharrastukset, musiikinkuuntelu, vaihtelun järjestäminen arkeen ja yhdessäolo muiden kanssa.




Hyvä mieli auttaa jaksamaan arjen kiireissä ja stressissä, jotka voivat torjua negatiivisten stressihormonien vaikutusta. Aivoista vapautuu mielihyvähormoneja, kuten oksitosiinia, endorfiineja ja dopamiinia, jotka voivat torjua negatiivisten stressihormonien vaikutusta.

 

Aivot pitävät vaihtelusta, sillä se synnyttää uusia kytköksiä hermosolujen välille. Pienikin rutiinien rikkominen voi kääntää aivoja uuteen asentoon: kävelylenkillä metsässä kannattaa valita uusi polku tai keittiössä kokeilla uutta reseptiä.


Sanotaan, että musiikki kaikista taidemuodoista vaikuttaa eniten aivoihin. Se vähentää stressiä ja rauhoittaa mieltä. Juuri oman lempimusiikin kuunteleminen lisää dopamiinin ja endorfiinin eritystä aivoissa.Aivojen hermoverkot saattaa jopa korjaantua.


"Liiallinen istuminen on iso vaaratekijä verisuonten ja aivojen terveydelle. Ylös kannattaa nousta vähintään puolen tunnin välein."


Liikunta parantaa aivojen toimintaa, koska se vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Jopa jo viidentoista minuutin kävely metsässä laskee stressihormoneja, sykettä ja verenpainetta.






Lähteet: Hyvä Terveys 03/2024, kuvat Pixabay



4 kommenttia:

  1. Tärkeä aihe ja erinomainen tietopläjäys. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Susanna. Aihe on tosiaan tärkeä.

    VastaaPoista
  3. Mökkeily ilman telkkaria on hyvää aivolepoa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Jenni. Varmasti on hyvää aivolepoa ja jos ei käytä kännykkää tai tietsikkaa. Eikä ole somessa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!