Kun kukaan ei kosketa

 

Suomi on erittäin paljon välttelevän kiintymistyylin maa, ja siksi moni suomalainen elää ilman kosketusta. Yksi heistä on Sanna, joka ei ole ollut koskaan parisuhteessa.

Kun koira Paavo läpsäyttää tassullaan sohvalla istuvan 36-vuotiaan Sannan käsivartta, Sanna sulkee hetkeksi silmänsä ja ajattelee, että tuntuupa kivalta.

 "Tunnen suurta hellyyttä koiriani kohtaan, mutta ihmisen kosketusta ne eivät korvaa", Sanna sanoo Hesarin videopuhelussa.

Sannalla ei ole koskaan ollut parisuhdetta, eikä hän oikeastaan edes muista, milloin joku olisi koskettanut häntä.

Sanna avasi jokin aika sitten tutun Facebook-ryhmän etusivun ja rohkaistui kysymään muilta kosketuksen puutteesta. Hyvin moni samaistui Sannan tuntemuksiin. Jotkut kertoivat nauttivansa hyvin paljon kampaajalla, koska silloin he saavat osakseen hyvältä tuntuvaa kosketusta.

Hyvältä olivat tuntuneet myös fysioterapeutin auttavat kädet tai jumppaohjaajan kannustava taputus olkapäälle.

Se, ettei Sannan elämään ole koskaan astunut kumppania, ei ole hänen mielestä aivan sattumaa. Hänen on vaikea luottaa vieraisiin ihmisiin, mikä hankaloittaa ystävystymistä.

Sannaa kiusattiin koko peruskoulun ajan, mikä sai hänet kääntymään sisään päin ja suhtautumaan epäluuloisesti tilanteisiin, joissa on paljon ihmisiä. Elämä olisi todennäköisesti mennyt toisenlaisia polkuja, jos hän olisi saanut kasvaa osana ryhmää.

Sanna sanoo: "Porukasta ulos jättäminen aiheutti sen, että rohkeasta Sannasta tuli pelokas Sanna. Jos joku korottaa äänensä, jo se voi saada minut pelon valtaan."

Pian on kesä, jota Sanna kaikkein vähiten odottaa. Kun heinäkuun helteet puskee olohuoneen ikkunoiden läpi, hänestä tuntuu kuin elämä lakkaisi kokonaan. Silloin tulee hyvin yksinäinen olo. "Muilla on kesäisin kaikkea kivaa ja paljon menoja, mutta minä olen kotini vanki", Sanna sanoo.

Työssään sairaanhoitajana Sanna on opetellut antamaan ja vastaanottamaan kosketusta. Aluksi hän jännitti, mutta kokemus on auttanut rentoutumaan. Jos potilaaseen on ehtinyt syntyä jo pidempi hoitosuhde, koskettaminen on luontevaa, mutta näin on vain työssä.

Sanna laulaa kuoroissa ja soittaa pianoa. "Musiikki on koirien lisäksi se, joka pitää minut hengissä. Erityisesti gospelkuoron huumori auttaa jaksamaan."

Sanna haluaa lähettää haastattelun jälkeen sähköpostitse runon, joka kuvaa hänen mielestään hyvin hänen elämäänsä. "En kaipaa enää edes onnea. Riittäisi, jos olisin kosketuksesi verran vähemmän yksinäinen." Runo on Tapani Tullan facebook-ryhmästä Runoja rakkauden ripulista.

Kosketuksella on ihmisen elämässä monta merkittävää tehtävää, kertoo kulttuuriantropologian yliopistolehtori Taina Kinnunen Oulun yliopistosta.

Kinnunen on tutkinut kosketukseen sisältyviä merkityksiä ja kirjoittanut aiheesta kirjan Vahvat yksin, heikot sylityksin (Kirjapaja 2013), jossa eri sukupolvet kertovat kosketuksen kokemuksistaan.

Kosketus on alkukantaisin tapamme liittyä yhteen. Kosketuksen vapauttama oksitosiinihormoni rauhoittaa ja luo hyvän olon tunnetta.

 

Kinnunen tutki 2010-luvulla kokemuksia kosketuksesta keräämällä kirjoitettuja kosketuselämäkertoja.

Ne olivat välillä hyvinkin  karua ja liikuttavaa luettavaa. Monesti ikäihmisten teksteissä toistui se, miten vähän elämän aikana oli saanut kosketusta, hyvänä pitoa ja halauksia.

"Rakastava kosketus osana lämmintä tunneilmaisua on suuri epätasa-arvon lähde kulttuurissamme. Tästä puhutaan mielestäni aivan liian vähän. Onko se meille jopa tabu?" Kinnunen kysyy.

Kun kosketus on meille niin tärkeää, mitä siitä seuraa, jos elää ilman?

"Ihminen kyllä sopeutuu monenlaiseen ja on myös kulttuurinsa tuotos", Taina Kinnunen pohtii.

Kinnunen arvelee, että Suomessa lemmikit ovat saaneet korostetun aseman, sillä käytämme kosketusta vähän arkisessa vuorovaikutuksessa. Lemmikkiä on helpompi koskettaa kuin ihmistä.

  

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 20.4.2023, kuvat Pexels