tiistai 21. kesäkuuta 2022

Sosiaalinen elämä koronarajoitusten jälkeen



 



Viime vuosina sosiaalista elämää on ollut tarjolla normaalia vähemmän, joten moni voi kokea, että omat taidot jutustella ovat ruosteessa niin töissä kuin vapaallakin.


Koronapandemian jälkeen erilaiset sosiaaliset tilanteet voivat tuntua uudenlaisilta, aiempaa haastavammilta.  Kasvokkaisen vuorovaikutuksen tilanteet saattavat tuntua hankalilta.


Sosiaalisten tilanteiden välttely voi ennen pitkää johtaa pelokkuuden voimistumiseen. Kun jännittää ja jättää sen vuoksi menemättä paikkoihin, ei synny kokemuksia, jotka todistaisivat omat pelot ja uskomukset vääriksi. Altistuminen sosiaalisille tilanteille auttaa tavallisesti murtamaan pelkoa pikkuhiljaa.


Vaikka koronarajoitukset toivat muutoksia lähes jokaisen sosiaaliseen elämään, kaikki eivät koe vaikeuksia jutustella ja heittäytyä sosiaaliseen elämään.


Etenkin ihmiset, jotka ovat herkkiä kokemaan häpeää, saattavat miettiä erityisen hanakasti sosiaalisen tilanteen  etu- ja jälkikäteen. Miettiminen voi olla sitä, että märehtii keskustelukumppanin ilmeitä. Katsoiko toinen oudosti, kun sanoin näin?


Ystävällinen katsekontakti auttaa toista rentoutumaan, jos itselle on mahdollista ottaa katsekontakti. Toisen rentoutuminen voi näkyä ilmeikkyyden lisääntymisenä, mikä voi johtaa siihen, että itsellä on tilanteessa parempi olo.



Erityisen jännittävät sosiaaliset tilanteet saavat kehon ja mielen tulkitsemaan, että on joko taisteltava tai paettava. Näitä voivat olla erityisesti esiintymiset. Sydän tykyttelee ja pamppailee, henki ei kulje, ja sanat voivat juuttua kurkkuun. Kannattaisi ajatella, että nämä oireet liittyvät jännittäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Oireet ovat aivan normaaleja. Niitä kokee jokainen. Olisi näin hyväksyttävä oirehtiminen.


Jos ihminen on enimmäkseen taistele tai pakene -tilassa, vuorovaikutuksen oireet ei laukea, eikä tämä ole palauttavaa.  Kaikista kohtaamisista ei tarvitse palautua ollenkaan. Toiminta itsessään auttaa palautumaan esimerkiksi työstä.




Lähteet: Helsingin Sanomat 2.6.2022, kuvat omat



2 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että olin hyvää matkaa tulossa mökkihöperöksi, mutta siitä ne sosiaaliset kohtaamiset taas lähti ja ovat energisoineet ja toki vieneet samalla voimia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Tiia. Oli kiva lukea, että energiasi on palautunut. Täälläkin oltiin lähellä mökkihöperyyttä. Ihanaa, kun sosiaalinen elämä on palautunut!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!