lauantai 25. kesäkuuta 2022

Surutyöni 109.

 


Rakas Vera-tyttäremme kuoli puolitoista vuotta sitten täysin yllättäen 22-vuotiaana nukkuessaan. Kuolinsyytä ei saatu selville kuolinsyytutkimuksessa. Hän oli terve molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä.


Nyt on juhannuspäivä. On omituista, että on jo keskikesä. Vastahan kesä alkoi. Me emme ole juhlineet juhannusta sen erityisemmin, emmekä juhli. Juhlimme korkeintaan uusia perunoita. Tämä johtuu Veran kuolemasta ja Siiri-kissan katoamisesta. Siiri on ollut pois jo kohta kolme viikkoa. Ikävä on suunnaton.


Lapsuudessani juhannus oli suuri juhla. Laitettiin koivut oven pieliin ja poltettiin kokkoa. Tehtiin myös iso siivous. Täksi juhannukseksi en ole sen kummemmin siivonnut kuin vain imuroinut. Se saa riittää.


Meidän pihamaalla kuljeksii silloin tällöin harmaa, selvästikin uroskissa. Hän ei pelkää ihmisiä, lienee jonkun kotikissa, kun on hyväkuntoinenkin. Tiedä häntä, onko se Siirin poikasten isä. Voi Siiri tulisit kotiin! Toivottavasti mikään peto ei ole ottanut Siiriä. Petojahan täällä metsän keskellä riittää kuten viime lauantaina kirjoitin.


Nyt kaikki kukkaistutukset on valmiit, ja kasvimaalla itää jo. Keräsin lenkillä suopursuja maljakkoon. Pidän niiden alkukantaisesta tuoksusta, joka sekin tuo lapsuuden mieleen. Poimimme lakkoja eli hilloja joka kesä suolla rämpien.


Olemme edelleen etsineet Siiriä kaikista mahdollisista paikoista. Myös Kille-kissa on todella surullinen, koska paras ystävä on poissa.  Kille ei edelleenkään juurikaan syö ja eikä käy ulkona.


Minulla on taas paniikkikohtaukset lisääntyneet. Todennäköisesti Siirin takia. Ei enää Veran. Näen edelleen Veran monta kertaa päivässä mielikuvissani, tarkkana kuvana mielessä, mutta tämäkin on vähentynyt. Olen muistellut yhteistä juhlintaamme toissa juhannuksena. Valvoimme läpi yön. Söimme ja joimme. Onneksi on kauniita muistoja mielessä.


Pidän   nyt tauon tästä blogista. Hyvää kesänjatkoa  kaikille!

                       Puolukat kukkii.





8 kommenttia:

  1. Haluan rukoilla että siiri kissasi löytyy, Jumala pitää huolen myös eläimistä, kun Raamattu sanoo että:"ihmistä ja eläintä hän auttaa".rukoilen myös puolestasi että saisit voimaa jokaiseen päivään surussasi, Jumala voi lohduttaa sellaisella lohdutuksella johon ihmiset ei pysty, hän tietää miksi lapsesi otettiin pois, hän tiesi sen jo silloin ennenkuin lapsesi oli syntynytkään, kaikella on jokin tarkoitus, uskonnon opettajan tunnet varmaan paljon Raamattua, jolloin voisin vaikka kysyä että: Oletko antanut elämäsi Jeesukselle, onho hän saanut uudesti-synnyttää sinut pyhän-henkensä kautta elävään uskoon, joka on sydämen usko, henkilökohtainen usko Jeesukseen, ei uskomista johonkin kirkkokuntaan tai seurakuntaan, vaan yksin Jeesuksen ristin työhön omalla kohdalla.Jeesuksen seurassa vaeltaminen on rikasta elämää, hän johdattaa, hän parantaa, hän kuulee rukouksemme,
    kun sydämestämme olemme kuuliaiset hänen äänelleen, kun hän kutsuu Jeesuksen kautta Jumalan lapseksi, joka on ilmainen lahja meille.
    Minun elämäni aikana on ollut monta kuolemaa, jotka on päättyneet liian aikaisin,
    myöhemmin olen nähnyt unen että he on terveitä, sairaus on poissa,
    taivaassa ei ole sairautta, siellä ei ole mitään mitä maailmassa on,
    uskon että tyttäresi on Jumalan huolen pidossa siellä, ehkä hän tyttäresi kautta tahtoo kutsua sinua myös hänen huolenpitoonsa täällä maanpäällä, ehkä oletkin jo.
    Toivotan sinulle Siunattua kesän jatkoa ja voimia.
    Jos haluat kirjoittaa jotain, niin blogini on: http://autioituneet-talot.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anonyymi lohdullisista sanoistasi. Tunnen Raamatun perusasiat, joita olen tarvinnut uskonnon opetuksessa. Olen myös lukenut nuorempana Raamatun läpi, miettinyt järjellä - vaikka pitäisi ajatella sydämellä - Raamatun kunkin osan merkitystä. Tunnen myös Ristin-teologian.

    Kiitos rukouksistasi, että Siri olisi elossa ja tulisi kotiin. Nyt toivo alkaa hiipua, koska Siiri on ollut jo kuukauden poissa.

    Veran kuolemaa en voi vieläkään hyväksyä ihmisaivoituksissani, mutta olen ajatellut myös, että Jumala ottaa pois ihmisen silloin, kun tahtoo. Että Veran kuolemalla olisi jokin merkitys ja tarkoitus. Tämä kuitenkin tuntuu nyt tällä hetkellä vaikealta käsittää.

    Sinäkin olet kokenut monta liian aikaista kuolemaa. Suru on valtava, mutta sinulla on toivo. Minulla ei ole tällä hetkellä. Isäni ja äitini kuolivat liian varhain, samoin siskoni, mummot ja ukit, sedät ja tädit ja paras ystäväni. Samoin sinulle hyvää ja kaunista kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Jaksamista sinulle! Ja oikein hyvää jatkoa! 💖

    VastaaPoista
  4. Kissat voivat olla pitkäänkin kadoksissa. Toivon että Siiri palaa pian terveenä kotiin. Itsekin sain aivoinfarktin yllättäen kesäkuun alussa ja nyt kuntoutuksessa.. ❤

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Lohdutti paljon tuo, että kirjoitit, että kissat voivat olla kadoksissa pitkäänkin. Se on kai vain hyväksyttävä tässä tilanteessa. Paljon voimia toipumiseen sinulle!!

    VastaaPoista
  6. Itselleni surussa pahinta on se, että se ei tunnu loppuvan. Aina kun on ollut muutama päivä ehkä viikkokin hyvää aikaa, niin se lyö vasten kasvoja. Epätoivo valtaa mielen,ei vieläkään loppua tälle ei mitään toivoa. Tuntuu että poismenneitä ihmisiä (,minulla nyt kaksi joita suren) ei voi korvata kukaan oikein millään tasolla.
    Kaiken lisäksi nään unia näistä ihmisistä he ovat elossa ja puhuvat minulle, kaikki on kuten ennen. Unet ovat hyvin todellisen tuntuisia ,kerran tunsin ihmisen tuoksun ja ihon ja koskin hänen hiuksiaan.
    Elämä nyt on vajaata, epätäydellistä rämpimistä. Moni tutuistani on pystynyt valjastamaan surun hyviksi muistoiksi, en pysty tähän ,muistoja on mutta etupäässä ne itkettävät.
    Tekstini tuskin lohdutta, mutta mielestäni sinä olet menossa surussasi eteenpäin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Otan osaa sinun läheisten ihmisten kuolemaan. On sinulla nyt iso taakka, kun kaksi läheistäsi on kuollut. Se on varmasti todella raskas kantaa.

    Minulla on välillä aivan kuten sinulla, että voi olla kausi, jolloin suru ei raasta, vaikkapa viikon, niin milloin tahansa, yhtäkkiä se hyökyy päälle niin, ettei jalat meinaa kantaa, ihan konkreettisesti.

    Minäkin näen unia Verasta. Kaikki on hyvin, perhe voi hyvin. Ympäristö on hyvin valoisa ja todellinen. Tuntuu raskaalta herätä ja jatkaa tätä elämää.

    Tekstisi kyllä lohdutti ja sanasi, että olisin menossa surussa eteenpäin.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!