torstai 9. kesäkuuta 2022

Aikuisten syömishäiriöt



Aikuisilla syömishäiriö näkyy yleensä alipainoa yleisemmin ylipainona. Jos suhde omaan kehoon on rikki, suurin este avun hakemisessa  on usein häpeä.


Monien mielikuvissa syömishäiriöstä kärsivä on alipainoinen nuori, mutta todellisuudessa syömishäiriöt koskettavat kaiken ikäisiä ja kaiken painoisia ihmisiä. Aikuisten syömishäiriö on tyypillisestä vaikea tunnistaa.


Ahmintahäiriö on yleisin syömishäiriö ja se saattaa kehittyä vasta aikuisiällä ja johtaa monesti huomattavaan ylipainoon.


Ahmintahäiriöstä kärsivä syö usein salassa, koska kokee siitä syyllisyyttä. Ahmintahäiriö eroaa bulimiasta siinä, että siihen ei yleensä liity tahallista oksentamista. Häpeä voi estää ahmintahäiriöistä hakeutumaan hoitoon.


Joskus nuoruuden sairaus kulkee mukana aikuisuudessa. Etenkin anoreksia ja bulimia alkavat yleensä teini-iässä, ja hoidettu sairaus voi  puhjeta jonkin suuren kriisin yhteydessä. Tähänkin asiaan voi liittyä häpeää: miksi sairaus on edelleen elämässä, vaikka siihen on saatu hoitoa? 



Jotkut ulkopuoliset saattavat jopa pitää sairautta omana valintana. Mutta kukaan ei valitse syömishäiriötä, eikä sairastuminen tarkoita, että olisi heikko. Syömishäiriöt ovat mielen sairauksia, vaikka ne saattavat näkyä kehon muutoksina.


Suomalaistutkimuksen mukaan joka kuudes suomalainen on sairastanut syömishäiriön aikuisuuteen mennessä. Kuitenkin huomaattava osa kipuilee syömisen ja kehokuvansa kanssa.


Syömishäiriöihin liittyy vahva perinnöllinen alttius. Sairastumisriskiä lisäävät myös ongelmt käsitellä vaikeita tunteita, heikko itsetunto ja ulkonäköpaineet. Sosiaalinen media ruokkii täydellisen kehon ja ikuisen nuoruuden ihannointia.


Syömishäiriön oireet on samanlaisia kaiken ikäisillä. Keskeinen piirre on se, että syöminen ja kehon ajatteleminen hallitsee elämää.


Syömishäiriöiden hoito on tärkeää, sillä laihuushäiriön oireet voivat olla jopa hengenvaarallisia. Ahmintahäiriöön liittyvä ylipaino voi altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille ja diabetekselle. Kaikki syömishäiriöt altistavat myös ahdistuneisuuden ja masennuksen riskiä.





Lähteet: referaatti Kauneus&Terveys 5/2022, kuvat Pexels   



2 kommenttia:

  1. Kiitos!
    Tärkeä ja haastava aihe.

    Syömishäiriöistä puhumista ja kirjoittamista pidetään tabuna, koska 'aloittelevat' syömishäiriöiset saavat puheesta ja kertomuksista uusia ideoita ja tavoitteita. Samaan aikaan vanhemmat ovat melkoisen pimennossa tämän kavalan sairauden osalta. Minäkin olin tietäväni kohtuullisen paljon, ennen kuin paljastui kaikki se, mitä en tiennytkään.

    Syömishäiriössä kuolema kolkuttelee niin mentaalisen kuin fyysisenkin voinnin kautta. Sairaus on äärettömän salakavala ja pistää potilaansa (uhrinsa) jään ja jään väliin. Se vilauttelee ulospääsyjä, joita ei ole ja kietoo sairastuneen yhä tiukempaan verkkoon. Lähimpien on lähes mahdotonta toimia oikein. Mitä tahansa tekee, sairaus huutaa vastaan.

    Kuulostaa epämääräiseltä, mutta sitä on sairauskin. Epämääräinen, epäluotettava ja äärimmäisen ovela. Tsemppiä kaikille sairastuneille ja heidän omaisilleen 💖.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Susanna. Anorksia ja bulimia ovat tosiaan kavalia sairauksia. Monikaan ei ymmärrä, että ne ovat hyvin psyykkisiäkin ja niitä voi salata pitkään. Minulla on kokemusta siitä, jos pitää hyvin väljiä vaatteita, sitä ei huomaa. Näin toimi ystäväni aikoinaan, kunnes huomasin, että hän ei syö juurikaan muuta kuin vain juo teetä.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!