Niin rakas 22-vuotias Vera tyttäremme kuoli yllättäen miesystävänsä luona 9.1. Teen surutyötä.
Uneni on muuttunut. Nukuin vielä vähän aikaa sitten 12-14 tuntia yössä. Nukun nyt 9 tuntia yössä, ja se on juuri sopivasti tässä surun työstämisvaiheessa.
Kyllästyin lenkkeilemään aina samoja teitä, metsäautoteitä ja polkuja kotimme lähellä. Ajoin autolla kilometrien päähän ja löysin polun, joka on todennäköisesti hiihtoladun pohja. Polku on mäntymetsässä, jossa kasvaa paljon jäkälää. On ihanaa seurata tuntemattomia polkuja ja hengittää raikasta ilmaa. Alueella on myös järviä ja soita. Löysin tällaisen kukan rämeeltä järven rannalta. Minulle aivan vieras kasvi. Jos joku lukija tuntee tämän kasvin, kertoisiko mikä se on. Minulle tuli mieleen vain paatsama.
Olen yrittänyt hoitaa ihoani. Tiedän, että jonkun merkin anti age-voidetta pitäisi käyttää useita kuukausia ennen kun voisi arvioida, onko sillä vaikutuksia. Jos niillä ylipäätään mitään vaikutusta on.Minä vähän häsläävänä ihmisenä vaihdan luonnonkosmetiikan merkkejä aika tiheään. Kun saan esimerkiksi testiin joitakin voiteita, öljyjä, seerumeja ja olen niihin tyytyväinen, käytän ne loppuun testin jälkeen. Ja sitten vaihdan taas merkkiä.
Näitä Ruohonjuurelta saamiani lähinnä Alteyan ruusutuotteita käytin yhdessä vaiheessa talvella loppuun:
Sitten siirryin itse ostamiini Patykan seerumiin ja voiteeseen. Taas kamerasta tietsikkaan siirretyt kuvat muuttuivat huonoiksi.
Olin yksi päivä yksin kaupassa valitsemassa selleriä vihannesosastolla, juurekset ovat tänä aikana vuodesta usein huonossa kunnossa. Siinä oli vanhempi nainen, joka kysyi, että kannattaako näitä enää ostaa. Yhdessä mietimme asiaa.
Sitten hän alkoi kertoa elämästään ja siitä kuinka yksin hän on ollut miehensä kuoleman jälkeen kymmenen vuotta sitten. Juttelimme varmaankin melkein tunnin. Minulla ei ollut kiire mihinkään.
Minäkin kerroin omasta elämästäni ja jonkinlaisesta koronayksinäisyydestä, mutta kuitenkin on perhe. Kerroin Veran kuolemasta ja kuinka melkein eristäydyin kotiin neljäksi kuukaudeksi. Joskus tuntemattoman kanssa on helpompi puhua kuin tutun kanssa. Voi Vera, minulla on niin ikävä sinua!
Tuo on totta, mitä sanoit, että joskus ventovieraalle on helpompi puhua. Minullekin on käynyt niin, että olen jutellut pitkään ja tosi syvällisesti vieraan kanssa; puhunut omasta surustani ja itkenyt yhdessä juttukaverini kanssa. Jälkeenpäin olo on yllättynyt ja tavallaan puhdistunut! Kuin olisi saanut pienen yllätyslahjan.
VastaaPoistaOlen lukenut blogiasi aika kauan ja tiedän tilanteesi. Vasta nyt uskaltauduin kommentoimaan. Toivon Sinulle voimia suuren surusi keskellä! Käyt läpi jotain sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. Siunausta ja auringonpaistetta Sinulle!
Kiitos NK kommentistasi ja siitä, että olet jaksanut lukea blogiani, koska välillä uppoan mustiin, syviin vesiin. Kauniisti sanottu tuo yllätyslahjan saanti juttelusta tuntemattoman kanssa. Se on vain jotenkin helpompi puhua vastoinkäymisistä, kuolemasta tuntemattoman kanssa, jolta voi saada jopa uuden näkökulman.
PoistaOn helppo allekirjoittaa tuntemattomien polkujen viehätys.
VastaaPoistaVoisiko kysymyksessä olla juolukan kukka?
Joskus tuollaiset kohtaamiset tuntemattoman kanssa kantavat pitkälle.
Hyvää keskiviikon jatkoa Marja!
Kiitos kommentistasi Kirsti. Tuntemattomilla poluilla on jännittävää kulkea. Mielestäni kukka ei ole ehkä juolukan. Mustikan ja juolukan kukat tunnen. Kohtaamiset tuntemattomien kanssa ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Täällä onneksi kylän raitilla ja kaupoissa tulee helposti juttuseuraa.
VastaaPoistaToi muille poluille kulkeminen on hyvä. Mä kyllästyin myös entisellä kotipaikalla samoihin polkuihin ja näkymiin ja ihmisiinkin. Ajoin myös 3-4 kilsaa kävelemään muualle ja olin tuulettunut ja freesimpi palatessani. Joskus ajoin Munkkiniemen rantaan, joka on mulle sellainen Pyhä Paikka.
VastaaPoistaMäntymetsä muuten tekee ihmiselle hyvää terveydellisesti, väittävät eteläiset veljeskansamme Viro ja Latvia. Latviassa myivät erästä majoitusta kerran nimenomaan mäntymetsän läheisyyden vuoksi.
Tykkään myös puhua vieraiden ihmisten kanssa. Joskus löytää niin syvän viisaita ja lämpimiä ihmisiä oudoista paikoista, että jäävät mieleen. Lämpönä.
Kiitos kommentistasi Anonyymi. Minä otan nyt tavaksi mennä tuonne mäntymetsään kävelemään. Ainakin jonkun aikaa. Sitten vaihdan taas näkymää. Mielenkiintoista tuo, että mäntymetsä tekee hyvää terveydelle. Jos oikein muistan, niin tuberkuloosisairaalat olivat aina mäntymetsässä. Mäntymetsä ja jäkälät ovat jotenkin yksinkertaisia ja selkeitä, että mieli on melkein meditatiivisessa tilassa, jos kävelee rauhallisesti.
PoistaJust! Tee niin. Mäntymetsäterapiaa. Esim Jurmalassa Latviassa meren rannan jälkeen nousee upea mäntymetsä. Pitääkin tutkia mitä siitä oikein kerrotaan.
PoistaMä jätin sieluni Jordaniaan v. 1991 Aqaban lähellä oleville vuorille vaeltamaan meren lähelle. Se on mun sielun paikka vieläkin. Lohdutus sekin.
Kiitos Anonyymi. Aivan niin: mäntymetsäterapiaa.Onneksi osaan yhä nauttia elämästä surun keskelläkin. Suru on nyt silti aina. Muuttaa muotojaan ajan kanssa.
PoistaJoskus on tosiaan helpompi puhua vieraalle ihmiselle. Ei kaikille, sen jotenkin aistii, kenelle uskaltaa avautua. Silloin aina tulee tunne, että kohtaamisella oli merkitys!
VastaaPoistaTuo kysymäsi kasvi taitaa olla vaivero. En ole montaa kertaa nähnyt enkä nyt pitkään aikaan.
Aurinkoista viikkoa sinulle 🏵
Kiitos Erikoiset Asiantuntijat kasvin tunnistamisessa. Vaivero sopii myös kasvin nimeksi hyvin, kun se on yksinkertaisen kaunis. Tosiaan kyllä vieraasta ihmisestä aistii, että kannataako hänelle uskoutua. Minä olen uskoutnut monesti etenkin vanhammille ihmisille.
VastaaPoista