sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Mitä saa, kun ei juo?

 


Pääset eroon henkisestä koukusta

Tämä juttu perustuu paljolti riippuvuuksiin erikoistuneen psykoterapeutti Kristiina Niskasen ajatuksiin. Hän oli itse aikoinaan teho-osaston sairaanhoitaja, perheenäiti, maratoonari ja riippuvainen alkoholista.


Hän saattoi juoda kaksi päivää putkeen, teloa itseään humalassa ja saada porttikieltoja ravintoloihin. Hän sanoo: "Alkoholiriippuvuuteen liittyy kieltäminen. Omaa käytöstä puolustellaan, perustellaan ja sitä verrataan muihin. Jos kokee, että alkoholi tuo pieniäkin haittoja elämään, sen käyttöä kannattaa pohtia."



Saat hallinnan tunteen takaisin

Yksi alkoholiriippuvuuden kriteereistä on muista mielihyvän lähteistä luopuminen. Valitsisiko tietyn tapahtuman, jos siihen ei liittyisi alkoholia?


Yhteiskunta vaikuttaa uskomuksiin alkoholista. Uskomme, että alkoholi tuo mielihyvää ja sitä tarvitaan seurusteluun sosiaalisissa tilanteissa. Elokuvissakin lasillinen kuohuvaa liitetään iloisiin perhetapahtumiin.


Kristiina Heiskanen sanoo: "Tärkein asia, jonka sain jätettyäni alkoholin, oli hallinnan tunne. Päätin itse, milloin lähden illanistujaisista ja mitä ylipäätään teen. Rajojen laittaminen juomiselle voi auttaa laittamaan rajoja muihinkin asioihin."





Löydät aidon tavan rentoutua

Jos en juo, millä sitten palaudun ja rentoudun? Moni perustelee alkoholia sillä, että se auttaa palautumaan raskaasta työviikosta. Todellisuudessa alkoholi lisää stressiä ja siirtää asioita, jotka haluaisi unohtaa. Juomisen jälkeen huono olo palaa entistä vahvempana.


Syynä on aivokemia. Kun alkoholi stimuloi mielihyväkeskusta, aivot reagoivat siihen vähentämällä nautinnon tunnetta. Vähitellen se häviää kokonaan. Arkikielessä puhutaan kovasta toleranssista, mutta todellinen syy on aivojen viisaus.


Aivot pyrkivät suojelemaan itseään juuri sillä, ettei alkoholi enää palkitsekkaan toivotulla tavalla. Hyvää tasapainoa tuovat asiat, joilla mieli ja keho rauhoittuvat. Se voi olla liikuntaa tai mitä tahansa muuta tekemistä, josta nauttii.





Tunnistat paremmin tunteesi

Tutkimusten mukaan alkoholin aiheuttamat muutokset aivoissa voivat johtaa masennukseen. Niskanenkin sai aikoinaan masennusdiagnoosin.  "Olin masentunut ja ahdistunut, koska juominen aiheutti häpeää ja sai aikaan asioita, joista en ollut ylpeä. Todellinen syy masennukseeni jäi havaitsematta, kuten usein muillakin työssäkäyvillä alkoholiriippuvaisilla. Juominen peittyi diagnoosien alle."


Lopulta vanhemmat ohjasivat Niskasen hoitoon ja hän sai riippuvuuteen suunnattua psykoterapiaa, jossa hän ymmärsi, mitä tarvitsee päästäkseen juomisesta.


Juomisen loppuminen voi auttaa tunnistamaan ja säätelemään tunteita. "Yhtäkkiä alkaa nähdä, mitä unelmia itsellä on, ja on myös voimia tavoitella niitä. Alkoholista luopuminen on itsesabotaasin lopettamista jokaisella elämänalueella."


Monesti pelkäämme henkistä kipua, emmekä uskalla ottaa sitä vastaan. Olisi silti hyvä antaa kipeidenkin asioiden näyttää elämässä suuntaa.



Parannat vointiasi, et sabotoi sitä

Monet riippuvaiset urheilevat kovasti, ruokavalio säädetään viimeisen päälle ja he ovat todella hyvässä kunnossa. Mutta sitten koko paketti sabotoidaan alkoholilla.


Alkoholi poistuu elimistöstä 72-240 tunnissa. Alakulosta toipuminen voi kestää siten jopa kymmenen päivää. Alakulo johtuu siitä, että aivot yrittävät kumota juomisen tuottamaa keinotekoista mielihyvää vapauttamalla hermoston välittäjäaine dynorfiinia.


Alkoholin vaikutukset uneen voi huomata jo yhdestä lasillisesta. Aivot joutuvat koko ajan toipumaan, jotta ne saisivat alkoholin pois kehosta. Siksi krapulaan liittyy väsymys, vaikka olisi nukkunut kuinka paljon.


Alkoholi on aineenvaihdunnalle vieras aine. Elimistö menee hälytystilaan ja kerää siksi nestettä ja turvottaa. Aineenvaihdunta menee sekaisin alkoholista. Alkoholilla on myös yhteys 60 sairauteen, esimerkiksi se heikentää immuunijärjestelmää ja sydänlihasta ja hidastaa aivotoimintaa.






Lähteet: Kauneus&Terveys 1/2021, kuvat omat

10 kommenttia:

  1. Ajattelin aluksi lukiessani, ettei tässä aiheessa ole mitään uutta minulle, mutta olipas. En tiennyt, että alkoholi poistuu elimistöstä vasta noin pitkän ajan kuluessa ()72-240 tunnissa). Hurjaa.
    Mukavaa sunnuntaita!


    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti kommentistasi. Minullekin oli uusi asia tuo alkoholin hidas poistuminen elimistöstä. Ei mikään ihme, että alakulo voi kestää pitkään.

    VastaaPoista
  3. Tuo on ollu tiedossa että krapula kestää viikon elimistössä,miten pitkään se mielessä kestää ei oo tietoo,riippuu kai et kui paljon on mokannu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pihakeiju. Kyllä alkoholi elimistössä kestää yllättävän kauan ja sitä krapulaa voi pitää kauan. Kaikki mokat voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Hyvää viikonalkua sinulle!

      Poista
  4. Oma poikani joi itsetuhoisesti n.20 vuotta.Päätti sitten lopettaa ja on ollut raittiina kaksi ja puoli vuotta,retkahtamatta!
    Juomisen aikana elämässä ei ollut muuta sisältöä,kuin päihteet.
    Mutta nyt ne unelmat;taide,musiikki,käsityöt,kasvien ja kukkien viljely ym.
    Niille on nyt tilaa ja äiti on onnellinen!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Nimetön. Sinulla on varmasti ollut vaikeat ajat, kun poikasi joi itsetuhoisesti. Hienoa että hän on ollut raittiina jo kaksi ja puoli vuotta. Nyt unelmia voi tehdä todeksi, ja elämä varmasti maistuu ja näyttää valoisalta.

    VastaaPoista
  6. Kyllähän se alkoholin käyttö lyhentää elinikää ja on mukana monien sairauksien synnyssä. Ei siitä mihinkään pääse. poikkeuksetta kaikki "tervaskannot" joita tunnen, ovat käyttäneet alkoholia vain vähän tai ei ollenkaan. Toisaalta on myös kirjoitettu, että lasillinen tai jopa pari punaviiniä päivässä olisi terveellistä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Minäkin olen ajatellut, että annos punaviiniä on terveellistä, mutta kyllä jo tuo pieni määrä vaikuttaa yöunen laatuun, ainakin minulla. Nyt kun en ole juonut sitä lasillistakaan, olen pirteämpi aamuisin, enkä tarvitse pannullista kahvia.

    VastaaPoista
  8. Kiitos postauksesta, useita tärkeitä näkökulmia. Kirjoituksesi pohjalta jäin pohtimaan ikuisuuskysymystä siitä, että toisinaan on vaikea päätellä, johtuuko näköalattomuus ja masentuneisuuden tunne alkoholin aiheuttamasta riippuvuudesta ja siitä aiheutuvista "vääristyneistä" mielihyväsignaaleista, vai johtuuko juominen esimerkiksi yksinäisyydestä, joka myös altistaa masennukselle. Mieli toimii ihmeellisesti.

    Olen vasta pari viikkoa sitten aloittanut oman blogini juominenhallintaan.com tästä aihepiiristä, joten olin iloinen kun löysin sinun blogisi ja postaukseksi :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentistasi Maria Auditorios. Mielenkiintoinen ajatuksenkulku sinulla. Syy ja seuraus.Monilla varmaan juominen johtuu yksinäisyydestä. Se voi johtua myös masennuksesta, eikä aina toisin päin juominen laukaisee masennuksen.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!