lauantai 28. syyskuuta 2019

Kipulääkeriippuvuuden kuntoutushoidossa 6.




Tämä kuntoutus oli välillä kylmää kyytiä, mutta sai minut pohtimaan tiettyjä asioita, etenkin syyllisyyttä ja häpeää. Terapiaryhmäläiset ja katkon asiakkaat olivat kaikki pohjimmiltaan hyviä, herkkiä ihmisiä. Paljon rumaa ja surullista myös näin. Ja olen joutunut miettimään alkoholismiakin, vaikka olen kipulääkeriippuvainen. Äitini alkoholismi on avautunut uudella tavalla.

Ryhmässä käsiteltiin myös vuorovaikutustaitoja ja ne ovat minulla suurin piirtein hyvät. Paitsi rajojen asettamisessa on vähän ongelmia. Minä en ajattele välillä omaa hyvinvointia vaan saatan ajatella toisen hyvinvointia liikaakin.

Ryhmän jättäminen oli liikuttavaa ja vaikeaa. Sain vieläpä ruusuja muilta ryhmäläisiltä. Miten heitä tuleekaan ikävä. Toivon niin paljon heille hyvää ja voimia. Kaijan kanssa sovimme pitävämme yhteyttä, ja vaihdettiin puhelinnumerot.


Minulla on kuukauden päästä intervallijakso eli tulen tänne uudestaan viikoksi. Aivan hyvällä mielellä tulen.

Menneellä viikolla meillä oli iltapäivisin liikuntaa yhdessä, jotta ryhmäytyisimme. Se kyllä tapahtui jo osastolla terapioiden jälkeen. Saimme ja annoimme vertaistukea ruokailuissa ja oleskeluhuoneen sohvilla iltaisin. Liikuntana oli muun muassa jousiammuntaa, sulkapalloa, kuntosalia ja metsässä yhdessä kävelemistä.  

Juttelin lisäksi Riston ja Laurin kanssa. Risto on kuusikymppinen puhelias mies. Ja kova kävelemään. Risto on juonut pari viikkoa yötä päivää. Lopulta oli ajatellut itsemurhaa, hyppäämistä parvekkeelta. Hän ei ollut sen vuoksi uskaltanut välillä mennä parvekkeelle. 

Risto oli soittanut sossulleen itsemurhaimpulssien takia, ja ambulanssi oli tullut hakemaan jo tunnin kuluttua.  Suoraan katkolle. Yleensä sinne tullaan päivystyksen kautta. Karia mietityttää, miten pärjää pian alkavalla eläkkeellään, koska on liikaa aikaa. Ratkeaako juomaan?

Jukka on kuusikymppinen mies, joka on juonut kaksi vuotta. Hän on  kaatunut pahasti, ja aivokalvojen väliin on tullut verenvuoto. Jukka on hiljainen ja vaatimaton. Hän ei puhunut paljon ryhmässä. Jukka on sairastanut 20 vuotta masennusta, eivätkä lääkkeet ja terapia ole auttaneet. 

Maitokahvinvärinen päivä
syyskuu
pehmeät sormet
pusertavat mehua
appelsiinista
vihmoo
   aurinko.

Nuori mies kulkee tiellä ontuen
täynnä ilma
syvässä nauru.


6 kommenttia:

  1. Tämä kosketti ja otti sydämestä, kaikki me olemme ihmisiä ja mikä on johtanut mihinkin, joskus aivan vaivihkaa voi aivan kuka vaan lipua samaan, joten ketään ei voi arvostella. Voin hyvin kuvitella, että kun jakaa näin kivuliaita kokemuksia, on ns. paljaana, niin ihmisiin kiintyy aivan eri tavoin. Olette siellä varmasti kaikki niin omia aitoja itseänne. <3 Tiedän, ettet sinä Marja muuta osaisikaan, mutta monilla ihmisillä on kuori, suojamuuri.

    Oikein sydämellistä viikonloppua sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiia. Minä olen tosiaan hyvin avoin ihminen. Välillä liiankin. Esimerkiksi eräs ihminen on käyttänyt sitä hyväkseen minun kyseenalaistamisessa. Kuntoutuksessa oli pohjimmiltaan aivan mahtavia ihmisiä. Jaoimme paljon kipeitä tunteita keskenämme.Siksi on niin ikävä terapiaryhmäämme.

      Poista
  2. Koskettavaa tekstiä❤ Leppoisaa sunnuntaita sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina kommentistasi. Samoin sinulle hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Avointa tekstiä ei voi lukea ilman, että se koskettaa.
    Uskon, että ryhmän jättäminen tuntuu haikealta.
    Itselleni on vaikeaa erota myös satunnaisista ryhmistä, esim. sairaalan huonetovereista ym. vastaavista.
    Hyvää uutta viikkoa Marja!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti kommentistasi. Kyllähän tämä ero terapiaryhmästä aiheuttaa kaipauksen tunteita. Kun on niin avoin ja muut avoimia. Mutta on kaunista kohdata ihania ihmisiä. Pelkästään se kantaa pitkälle. Samoin sinulle hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!