tiistai 17. heinäkuuta 2018

Sosiaallisemmaksi voi opetella



Minä olen välillä miettinyt, olenko introvertti vai ekstrovertti. Sisään- vai ulospäin suuntautunut? Olen yleensä tullut siihen tulokseen, että minulla se vaihtelee tilanteen mukaan. Suuressa ihmisjoukossa en saa yleensä suutani auki. Kun taas pienemmissä ryhmissä voin puhua kuin viimeistä päivää. Mutta tämä ristiriitainen käyttäytyminen viittaa enemmän siihen, että olen introvertti. Noinhan introvertit toimivat: Suuressa joukossa ei puhuta, mutta esimerkiksi kahdenkesken hyvinkin vuolaasti.



Sosiaalisuus on nykyisin työelämässä hyvin tärkeää. Jopa niin tärkeää, että epäsosiaalisuutta hävetään. Uuden suomalaistutkimuksen mukaan sosiaaliset ihmiset tienaavat enemmän kuin epäsosiaallisemmat. Sosiaaliset alat on myös niitä parhaiten palkattuja. Juristit, lääkärit, eri alojen johtajat.




Nykyisin uralla eteneminen vaatii introvertilta ylimääräisiä ponnisteluja. Yleensä kuitenkin oma kunnianhimo ja halu edetä uralla antavat introvertille riittävän syyn esiintymisen harjoitteluun. Esiintymistä pitäisi minun mielestä opettaa jo opiskeluaikana. Esiintymistä voi harjoitella muun muassa näin:



1)Valmistaudu kunnolla työhaastatteluun.Kannattaa käydä mielessään läpi aiheita, joista varmasti tullaan kysymään. Työhaastattelussa ei kuitenkaan kannata esittää muuta mitä on. Koulutettu haastattelija osaa kyllä ottaa huomioon haastateltavan persoonallisuuden ja esiintymistilanteen jännittämisen vaikutuksen siihen.

2)Pakottaudu puhumaan.Introverteilla täytyy olla yleensä hyvin tärkeää sanottavaa ennen kun hän käyttää puheenvuoron esimerkiksi kokouksessa. Itseään voi välillä pakottaa puhumaan. Vaikka se olisi tuskallista. Hanki kokemusta. Ja vielä kerran kokemusta.

3)Hakeudu esiintymistilanteisiin. Paremmaksi esiintyjäksi voi harjoitella. Introvertin on karaistava itseään, ettei hän jää töissä alisuorittajaksi. Tähän tarvitaan kunnianhimoa. Esiintymiskykyä kehittää perusteellinen asiatieto ja riittävä valmistautuminen. On vain niin sanotusti noustava lauteille. Yleensä esiintymistilanteen jälkeen on hyvä olo. Minä uskalsin!



Hektinen työrytmi, jatkuvat muutokset ja verkostoituminen suosivat helposti ekstrovertteja. Introvertti tarvitsee työrauhaa. Hän tekee mielellään vaativia töitä yksin. Hän on yleensä vastuuntuntoinen, luotettava, analyyttinen, pitkäjänteinen, tarkka ja pohtiva. Paljon hyviä ominaisuuksia siis.



Introvertti voi helposti stressata painetilanteissa, joissa pitää tehdä nopeita päätöksiä. Koska hän on enemmän pohtijatyyppi.

Loppujen lopuksi työpaikalla tarvitaan erilaisia ihmisiä. Työt ei välttämättä luonnistu, jos kaikki työntekijät ovat ekstrovertteja. Kuka tekee tarkan ja perusteellisen pohjatyön? Siihen tarvitaan analyyttisia, pohtivia, pitkäjänteisiä introvertteja.

Olen tämän viikon somettomuus-lomalla. Melkein täysin. Postaukset tulee kuitenkin normaaliin tapaan joka päivä, mutta en pysty vastaamaan kommentteihin.




Lähteet: Helsingin Sanomat 8.7.2018, kuvat Pixabay, Pexel


  


4 kommenttia:

  1. Varmaankin olet ambivertti :) eli sussa on kumpaakin
    Itse olen myös miettinyt kumpaan ryhmään kuulun
    Mukavaa kesäpäivää
    t. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Miehanna, kommentistasi. Minäkin olen pohdiskellut asiaa. Olen päätynyt siihen, että ainakin syvällä sieluni pohjilla olen introvertti, vaikka esiinnyn työkseni. Koska olen opettaja.

      Poista
  2. Ajatusleikkinä hauska: voi miettiä
    esim. sisaruksien kohdalta mitä kukin on. Meillä nuorin (minä) ehdottomasti introvertti, vanhin ilmiselvä ekstrovertti, keskimmäiset kaksi siltä väliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Se on tosiaan jännä, että saman perheen sisällä voi olla introvertteja ja ekstrovertteja. Esimerkiksi minun veljeni on aivan täysin ja kokonaan ekstrovertti. Ihania hellepäiviä sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!