torstai 12. huhtikuuta 2018

Kevätväsymys


Omat kokemukset
Minulla ei ole kevätväsymystä. Vaan huhtikuuahdistus. Siitä ei ole vielä huolta, kun lumi on yhä maassa. Mutta sitten kun maa on paljas. Alkaa ahdistus. Sen takia juoksen kuin päätön kana tilanteesta, asiasta toiseen. Purkaakseni ahdistusta. Kun lumi on poissa, kaikki näyttää niin likaiselta ja kuolleelta. Roskat liehuvat ojissa kuin hulluiksi tulleet linnut. Ruskea ruoho makaa likistyneenä maata vasten. Maa on maho, marto ja turta.


En yhtään ihmettele, että T.S Eliot kirjoitti runossaan: "Huhtikuu on kuukausista julmin". Taisi olla viime huhtikuussa, kun aloitin blogin pitämisen. Kirjoitin osan tuosta runosta yhteen postaukseen. Uskomatonta ajan riento. Olen kirjoittanut tätä blogia nyt vuoden. Kirjoitan varmaankin taas T.S Eliotin runon, kun mieleni pimeät päivät nakuttavat, paukuttavat kuin vasara päässäni.  Lurittelen tässä taas omiani asian vierestä. Siis asiaan.


Mistä kevätväsymys johtuu?
Kevätväsymys on todellinen asia. Ja useimmiten se johtuu siitä, että tulee valvottua pidempään. Kun on valoisat illat. Silti aamulla on herättävä tavalliseen aikaan. Unta ei aina saa siksi tarpeeksi. Yksi harhaluulo on se, että kevätväsymys johtuu vitamiinien puutteesta. Se ei ole totta.


Lisääntynyt valo rasittaa enemmän ilta- kuin aamuvirkkuja. Iltavirkuilla luonnollinen väsymys tulee vasta puolenyön maissa. Iltojen valoisuus lykkää väsymystä entisestään. Nimenomaan iltavirkkujen kannattaisi kiinnittää huomiota riittävään unensaantiin keväällä.

Monet terveysongelmat ovat iltavirkuilla yleisempiä kuin aamuvirkuilla. Tutkimusten mukaan muun muassa verenpainetauti, aikuisiän diabetes, masennus, selkäsairaudet, alkoholiongelmat. Missään tutkimuksessa ei kuitenkaan kunnolla kerrota, kuinka yleisiä. Luulisin, että siis melko varmaan aika harvinaisia.


Voimakas valo
Kevään voimakas valo - jonka voimakkuus on 50 000 luksia, syystalvella vain 400 luksia - voi aiheuttaa päänsärkyä. Runsas valo välittyy silmien kautta hypotalamus nimiseen aivojen osaan ja aiheuttaa kipua. Mikä tuntuu päänsärkynä. Jos on näin. Kannattaa käyttää aurinkolaseja.

Kevätväsymys ei ole merkki masennuksesta
Kevät yleensä piristää ihmisiä. Luonnon herääminen. Suloisen kesän odotus. Silti Suomessa tehdään eniten itsemurhia touko-kesäkuussa. Itsemurhan tehneistä kolme neljäs osaa on masentuneita.


Miten ehkäistä kevätväsymystä?
Kesäaikaan siirtyminen tuo monille ongelmia. Uni muuttuu liian vähäiseksi, katkonaiseksi, huonoksi. Tämä voi kestää reilun viikonkin tai enemmän.


Kevätväsymystä voi ehkäistä parhaiten nukkumalla riittävästi. Jos uni ei tule. Voi yrittää helppiä nukahtamista melatoniinilla. Ulkoilu ja liikkuminen - kuten monissa asioissa - voivat pitää väsymystä loitolla.

Kärsitkö sinä kevätväsymyksestä?




Lähteet: Apu Terveys 3/2018, kuvat omat

4 kommenttia:

  1. Nostat aina esiin tärkeitä ajankohtaisia aiheita. Kuulin eilen masennuksen ja makuuhuoneen valoisuuden yhteydestä. Kuulin uutisen niin ohimennen, etten pysty sanomaan, kuka on asiaa tutkinut. Joka tapauksessa tutkimuksen mukaan, valoisalla makuuhuoneella on yhteys masennukseen. Jo paksut verhot parantavat unen laatua.
    Itse olen väsyneempi keväisin. Mutta yhdistän sen lisääntyneisiin ulkotöihin. On niin paljon sellaista tehtävää, josta pidän. Kylvöjä, taimien koulutusta, puuhommia, haravointia ja vaikka mitä. Niistä saatu väsymys ajaa hyvissä ajoin sänkyyn. Lukeakaan ei jaksa pitkää aikaa.
    Mukavaa torstaita Marja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Mielenkiintoinen tuo asia valoisan makuuhuoneen ja masennuksen yhteydestä. Se on tosi makeaa unta, kun nukkuu ruumiillisen työn jälkeen. Meilläkin alkaa kohta ulkotyöt, mutta ei varmasti samassa mittasuhteessa kuin teillä. Meillä on niin pieni kasvimaa ja piha. Kivaa torstaita sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kevätväsymystä en tunnista mutta sen tunnistan että käyn mieluummin nukkumaan vasta kun on pimeää! Eli keväällä kun ei enää tarvitse aikaisin valoja en myöskään sytytä niitä aikaisin. Nuoruudesta tunnistan kevätväsymystä. Mutta ruoka ei silloin ollut varsinkaan illalla monipuolista. Ei päivällisruokaa kotona odottamassa. Vain muutama pala leipää. Voitä kyllä onneksi käytettiin meillä. No en valita. Kaikilla ei ole ollut sitäkään. Ravinnolla on myös kuitenkin vaikutus kaikkeen elimistön toimintaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Merja, kommentistasi.Tuo on hyvä vinkki, ettei sytytä valoja liian aikaisin. Ravinnolla on todellakin iso vaikutus kaikkeen. Ehkäpä yksipuolinen ruoka aiheuttaa kevätväsymystä. Ruoka vaikuttaa vireyteen, energisyyteen, ihoon...Masennuksestakin paranee helpommin syömällä folaatti pitoisia vihreitä kasviksia. Ei minuakaan ollut odottamassa valmis ruoka. Tein sen itse koko perheelle. Mukavaa tulevaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!