Surutyöni 63.

 

Minulla on nyt surussa vaikea kausi. Veraa on niin ikävä. Haluaisin halata häntä taas. Tuntea itseäni vasten Veran ja sanoa pieni Vera. Lepatan hermostuneena kuin perhonen silmien valossa, ennen kylmää ja kuolemaa. Kuolema. Kuolevat liljat valuttavat haudanmakeat tuoksunsa. Joutsenet tahriintuvat. Jo niiden huuto. Muistuttaa minua kuolemasta. Ei, ei tämä suru ole kaunis, kuultava, kaihoisa sävel tai ornamentti. Tämä on ruma. Sahalaita. Kirkuminen. Meteli. Myös.

Ihmiset kävelevät varpaisillaan. Pitävät kädestä kiinni, etteivät löisi. Tämä sukukunta on laitettu tuomiolle. Tuomio on inhimillinen suru. Mutta en jaksa sitä kantaa. Yksin, pimeässä.

Tuuli kulkee missä kulkee.

Sydän haavoittunut haukka. 

Olen odottanut kauan.

Lumi peittää silmäluomet.

En jaksa ottaa tiukasti myrskyn tukasta kiinni ja repiä itseäni ilmassa kokonaan auki. Se on mennyt maailma. Se on minusta pois.

Pellot kääriytyvät itseensä

muuttuvat hiljaisiksi

muuttuvat syksyksi.

Harmaita linnunsulkija ilmassa 

   harmaa ilma

    linnut poissa.

Sylvia Plath työnsi päänsä kaasu-uuniin ja pääsi pois. Kuinka ihailenkaan päättäväisyyttäsi, Sylvia.

Minä olen lukenut kaikki Virginia Woolfin romaanit. Kiltti, kiltti Marja, niin neuvottiin. Seuraanko häntä jokeen. Täytän takin taskuni kivillä, että varmasti kuolen. Haluan niin, Vera, olla sinun kanssasi. Mutta minun on jäätävä tänne.

Surutyöni 62.

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli tammikuun alussa yllättäen. Hän oli 22-vuotias reipas ja urheilullinen tyttö. Vera opiskeli molekyylibiologiaa Jyväskylän yliopistossa.

Minulla on suunnaton ikävä Veraa etenkin aamuisin, iltaisin ja öisin. Mielessäni on tarkka ja elävä kuva hänestä. Jota ei enää ole, ja se itkettää.

Tein tänään omenahilloa. Se oli Veran lempihilloa pannukakulle ja letuille. Pidän itsekin siitä paljon, mutta eniten pidän vadelmahillosta. Söimme kuitenkin viime vuoden omenahilloa tänään pannareiden kanssa. Ja tuntui, että Vera oli lähellä.

Ilta- ja yöpuhteeni ovat muuttuneet. Löysin kuukausia sitten Netflixin. Yleensä katson sitä kaksi tuntia ja luen kirjaa saman verran. Mutta Netflixiä katsoessani aika usein käy niin, että nukahdan läppäri sylissä, ja kirja jää lukematta.

Minun kokemukseni mukaan elokuvan tai muun sellaisen katsominen tarvitsee vähemmän aivotyötä kuin kirjan lukeminen. Elokuvat antavat kuvat valmiina. Kirjaa lukiessa ne on muodostettava itse mielessä. Mikä tekee aivoillekin hyvää.

Tätä todistaa minun osaltani se, etten ole koskaan nukahtanut kirjaa lukiessa. Olen vain huomannut olevani hyvin väsynyt ja ruvennut nukkumaan. Tämä on siis vain minun mielipiteeni.

Tai sitten vain katson Netflixistä niin tylsiä elokuvia ja sarjoja ja siksi nukahdan. En, ehen. Minua kiinnosti kovasti Crown. Nykyisin katson Indie-elokuvia, Luther- ja The Good Doctor- sarjoja. Jos Veran tuska ja ikävä on aivan kamala, katson espanjankielisiä ja turkkilaisia komedioita. Jotenkin pääsen, edes vähän, niiden mukaan, vaikka ne toisaalta tuntuvat niin turhilta. Katson joskus vähän intialaisia elokuvia. Netflix on siitä hyvä, että voi valita katsottavaa mielialan mukaan.

Veran lemppari Netflixissä oli hullunhauska, eksentrinen Haters Back Off, jossa Miranda niminen nuori nainen sekoilee kuvitellen olevansa milloin  kuuluisa laulaja, näyttelijä... Katsoimme sarjaa yhdessä. Kun katsoin nyt vähän aikaa sitten yhden osan, Verakin katsoi kanssani.

Kannattaa olla tarkkana, kun ostaa käytettyä

Kierrätetyn tavaran ostaminen on lisääntynyt valtavasti. On tapahtunut jonkinlainen murros kulutustottumuksissa. Tiettyjen tavaroiden kanssa kannattaa silti olla tarkkana.

Lutikat ovat lisäänntyneet etenkin pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi ne saattavat piileksiä huonekaluissa. Miten tietää, onko niitä sohvassa? Sohva kannattaa tutkia.  Mukaan kannattaa ottaa taskulamppu. Sohva käännetään ylösalaisin ja tarkistetaan, onko siinä jälkiä. Jos sohvan rakenteissa näkyy lyijykynän kärjen näköisiä jälkiä, siinä on ollut tai on lutikoita.

Vaatteista kannattaa tarkastaa, onko saumat kunnossa. Samoin voi tarkastaa, toimiiko vetoketju, onko kaikki napit paikoillaan ja myös, onko kangas kestävää.

Huonekaluja suuremmat riskit liittyvät turvallisuustuotteisiin, esimerkiksi pyöräilykypäriin ja pelastusliiveihin. Niiden rakenne voi olla vaurioitunut, vaikka ne näyttäisivät ehjiltä.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus tarkistaa sähkölaitteiden toimivuuden, mutta nettikirppiksillä tuotteisiin voi liittyä turvallisuusriskejä. Toisin sanoen ne voivat olla vikaantuneita sisältä.

Erilaiset tavarat kuluttavat luontoa eri volyymilla. Hurjimpia ekologisia syöppöjä ovat tavarat, joissa on harvinaisia metalleja, esimerkiksi kulta- ja hopeakorut.Isoäidiltä peritty kultasormus kannattaakin laittaa vaikka vihkisormukseksi tai muovailla kierrätetystä kullasta uusi.

Polkupyörät ovat metallisia. Niissä on muun muassa alumiinia ja ruostumatonta terästä. Vaikka niiden tuotanto ei kuormita yhtä paljon kuin harvinaisempien metallien valmistus, polkupyörien kierrätys tuo mukanaan paljon säästöä ympäristön kannalta.

Osa vanhoista sähkölaitteista kuten pesukoneet, jääkaapit ja pakastimet käyttävät runsaasti enemmän energiaa kuin markkinoille myöhemmin tulleet tuotteet. Tämän vuoksi on hyvä pohtia, kannattaako vaikkapa vanhaa pakastinta laittaa kiertoon energiakulutuksensa takia.

Lähteet: Helsingin Sanomat 18.4.2021, kuvat Pixabay

Surutyöni 61.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuun alussa. Kuolinsyytutkimuksissa Veran kuolemalle ei löydetty syytä. Syy "tuntematon". Vera oli terve, hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija.

Miksi joku Jumala tai Korkeampi voima oli niin julma, että otti Veran meiltä pois? Niin nuorena. Koko elämä edessä!

Minulla tulee mieleen aamulla, päivällä ja illalla kuva Verasta. Sellaisena kun hän oli ennen kuolemaa. Kuva on tarkka ja se vihlaisee kaikkialla minussa. Järkyttää. Suistaa.

Vera, välillä kuljen oudoilla teillä, oudoissa metsissä. Etsin sinua. Vaikka olet pois maan päältä. Haluan uskoa, uskoa niin kovasti, että sinun on nyt hyvä olla. Rukoilen sitä. Rukoilen sitä paljon.

Vera, olen alkanut koota itseäni, niistä palasista, jotka lohkesivat, tippuivat minusta kuolemasi jälkeen. Identiteetti, pysyvämpi minäkäsitys, on hajalla. Musta Varjo sen yllä. Kuka minä olen? Lieju ja rapakkoko. Kenties tunkio. Kuka minä olen, kun lapseni on kuollut.

Nostan painavia palasia vähitellen ja kokoan. Sen aika on nyt, vaikka kohta on  pellot kynnetty. Haavoja maassa. Maan lihassa. Varikset rähisee. Lokit kirkuu. Sinipunainen tuuli riehuu sydämeen asti. Vereni läikehtii lämpimästi, kun ajattelen sinua Vera.

 

Surutyöni 60.

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen tammikuun alussa. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opskelija. Kuolinsyytutkimus kesti viisi kuukautta, eikä siinä saatu selville, mihin Vera kuoli. Patologi sanoi, että todennäköisesti Vera kuoli sydämen rytmihäiriöön.

Musta noita soutaa mustalla veneellä syvässä mustassa vedessä. Ennen katsoin noitaa rannalta. Rantojen liepeiltä. Nyt olen tuossa veneessä. Ja vene keikahtaa ja putoan syvään, mustaan veteen. Alan vajota pohjaan kuin painava kivi. Tämä on suruni, painava kivi, niin rakas kantaa.

Olen ollut väsynyt viime aikoina. Vaihdevuodet ei gynekologin mukaan ole minua väsyttämässä. Niin ehkäpä se on tämä suru. Suruaika nyt tätä. Ankaraa työtä. On niin suunnaton ikävä Veraa. On otettava suru vastaan, koska se kertoo myös itsestäni. Availee oviaan ties minne. Jääkylmään taloon. Hylättyyn ja rähjäiseen taloon.

  

Väsymyksen takia en ole saanut varattua aikaa kampaajalle. Lyhyt tukkani on kasvanut ja sen malli jo täysin hävinnyt. Ihmisten parissa liikkuessa on pidettävä pantaa.

 

Traumaattiset stressireaktiot, kuten Veran kuolema, voivat alkaa purkaa entisiäkin traumoja. Minulla on paljon häpeää ja syyllisyyttä. En jaksa näitä nyt tietoisesti käsitellä. Annan niiden tulla. Annan niitten mennä ohi. Odottamaan sopivampaa aikaa.

Osan olen käsitellyt psykodynaamisessa terapiassa eli psykoanalyyttisessa terapiassa, jossa kävin opiskeluihin liittyen kolme vuotta. Sen jälkeen on tullut monia traumoja. Äidin, siskon ja monen sukulaisen kuolema. Parhaan ystäväni kuolema. Isä kuoli jo ennen opiskeluaikoja. Isän itsemurhaa käsittelimme terapiassa pitkään. Ja miten se veikään minun voimiani, olin välillä hyvin väsynyt. Mutta se oli toisaalta erittäin antoisaa. Itsetuntemista- ja itsetuntoa lisäävää.

Herkullinen paprika-halloumijuustopata

 

Ihastuin kovasti tähän pataan, jonka ohjeen löysin Voi hyvin-lehdestä. Tuunasin ohjetta. Laitan ohjeen tänne, koska en ole pitkään aikaan laitellut blogiin ruoka- tai leivontaohjeita. Pata on todella herkullista.

2 punaista paprikaa

1 pkt vihreitä linssejä tai itse keitettyjä noin 4 dl

2 salottisipulia 

2 valkosipulin kynttä 

1 chili

1 sitruunan kuori

2 prk tomaattimurskaa

1 rkl hyvää oliiviöljyä

basilikaa maun mukaan

2 tl sokeria

1/2 tl suolaa

2 pkt halloumijuustoa

vihreitä oliiveja

Viimeistely:

basilikaa tai lehtipersiljaa

1. Huuhtele ja viipaloi paprika ronskiksi paloiksi. Huuhtele ja valuta linssit, jos käytät valmislinssejä. Minä liotan ja keitän itse kaikki pavut, kikherneet ja linssit. Se on ollut tapa 36 vuotta. 

2. Kuori ja lohko salottisipulit. Hienonna valkosipulin kynnet ja chili.

3. Pese sitruuna hyvin ja raasta se.

4. Laita kaikki ainekset uunivuokaan, mukaan lukien mausteet ja tomaattimurska. Juusto ja oliivit lisätään myöhemmin.

5. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

6. Leikkaa halloumipalat puoliksi. Jos haluat, leikkaa ne kuin hasselbackan perunat eli leikkaa ne viipaleiksi siten, että viipaleet jäävät alareunastaan kiinni toisiinsa. Nosta palat paprikapaistoksen päälle. Lisää oliivit. Jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia, kunnes halloumi on ruskistunut kauniisti.

7. Viimeistele paistos basilikalla tai lehtipersiljalla.

8.Nauti pastan kanssa. Tässä käytin valkeaa pastaa, vaikka en ole käyttänyt sitä vuoteen. Itse tein paistoksen kylkeen varhaiskaalisalaatin, jossa oli kaalin lisäksi tomaattia ja punasipulia. Kastikkeena kirpeä etikka-timjamiöljykastike.

Surutyöni 59.

 

                   

Rakas, niin rakas tyttäreni kuoli yllättäen tammikuun alkupuolella. Hän oli terve, kuntoileva ja reipas 22-vuotias tyttö. Kuolemansyytutkimuksissa ei löydetty syytä hänen kuolemaansa. Kirjattiin loppuraporttiin, ettei kuolemalle löydy syytä, "syy tuntematon". Patologi kertoi, että syynä on mahdollisesti sydämen rytmihäiriö.

Ehkä näissä surutyöpostauksissani toistan itseäni. Olen hyvin pahoillani siitä. En halua lukea postauksiani toista kertaa. Olen päättänyt, että luen nämä postaukset vasta vuoden kuluttua Veran kuolemasta. Lukiessani niitä ymmärrän varmasti paljon surutyötä. Veran valtavaa kaipuutta.

Kirjoitan paljon Veran hyvistä puolista. Vera oli myös uskomattoman itsepäinen, usein pikkuasioihin takertuva, ylianalyyttinen ja liiankin kiinnostunut omasta tieteenalasta. Siitä hän kertoi meille, vaikka me ei mieheni kanssa ymmärretty juuri mitään. Ja niin edelleen. Mieleeni tulee lähinnä vain paljon hyviä muistoja. Olen niistä niin iloinen ja jotenkin helpottunut. Ne vain tulvivat ajatuksiini.

Vera tykkäsi matkustella. Isänsä kanssa hän matkusti miltei kaikkiin Euroopan pääkaupunkeihin. Isäkin oli matkoista innostunut.

Minun kanssani matkusteltiin muun muassa Egyptiin, Azoreille ja Kreikkaan. Egyptissä alakoululaisena Vera oli erittäin hyvä tinkijä. Minä en tohtinut tinkiä juuri lainkaan. Vera puhui hyvin jo alakouluikäisenä englantia.

Me käytiin yhdessä sienessä. Alakouluikäisenä Veralla oli tapa toimia niin, että kun löydettiin hyvä kantarelli- tai suppilovahveropaikka, hän huusi, että tämä alue on minun. Minun oli tyytyminen pieneen sienisaaliseen.

Vera oli jo pienenä bisnessnainen. Hän myi kantarelleja ja suppilovahveroita.  Hän kiersi pyörällä mahdolliset ostajat. Yleensä hän sai kaikki myytyä.

Bisnessnainen Vera teki rommiraparperihilloa ja tavallista hilloa ja möi niitä. Hän löysi hyvän ostajan kylässämme olevasta yrityksestä. Ja oli oikein tyytyväinen.

Vera oli kesäisin töissä taimitarhalla tai hautausmaalla. Silti hän jaksoi "yrittäjänä" tehdä koti- tai ulkotöitä asiakkaille töiden jälkeen ja viikonloppuisin.

Me käytiin Veran kanssa aika usein ulkona syömässä. Meiltä on lähimpään kaupunkiin melkein 100 kilometriä. Vera halusi aina ajaa, ja miten pelkäsinkään, koska hän ei ollut hyvä kuski. Niin kuin en minäkään.