tiistai 12. marraskuuta 2019

Hemmottelen itseäni




Hemmottelen tällä hetkellä itseäni muun muassa lyhennetyllä versiolla korealaisesta kasvojenhoitorituaalista. Se on rauhan hetki. Teen rituaalin yleensä iltaisin paitsi saunailtoina. Rituaaliin menee aikaa oman tahdin ja nautinnon mukaan. Minulla noin 5-10 minuuttia. Rituaali tekee ihon selvästi kimmoisammaksi, kuultavammaksi ja heleämmäksi. Ja mikä ruusun tuoksu leijuukaan kylpyhuonessa! 

Testasin joitakin tähän liittyviä  luonnoskosmetiikkatuotteita yhdessä Ruohonjuuri luontaistuotteiden verkkokaupan kanssa. Minulla oli jo ennalta tuotteet, puhdistusöljy ja puhdistusvaahto, ihon kaksoispuhdistukseen.



Ruohonjuuri perustettiin jo vuonna 1982, ja samalla sen yritysfilosofiaksi muotoutui nykyisinkin erittäin ajankohtainen ilmastonmuutokseen liittyvä  filosofia:
"Ruohonjuuren toiminta nojautuu kestävän kehityksen periaatteisiin, joiden mukaan meillä ei ole oikeutta evätä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tehdä niitä asioita, joita meillä on oikeus ja mahdollisuus tehdä tänään."

Ajatella, että tämä yritysfilosofia on jo vuodelta 1982 ja vielä hyvin  tärkeä ja ajankohtainen! 



Korealaisen ihonhoidon eli K-beatyn kymmenen ja yli tuotetta voi tuntua työläältä ja kalliilta. Mutta koko rutiinia ei tarvitse - ja kuka sen kieltää? - noudattaa kokonaisuudessaan. Voi oikaista tai käyttää vaikkapa yhtä, paria tuotetta. Kuitenkin ihonhoito tuottaa hyvän lopputuloksen.

Etelä-Korea on ollut jo pitkään ihonhoidon kärkimaita. Korealaisen ihonhoidon ydin ovat puhdistus, kosteutus ja tehokas suojaaminen. Jo pelkkä kaksoispuhdistus tekee ihosta heleämmän. Tämä ihonhoito on loistava kosteuttaja suomalaiselle pintakuivuuteen taipuvaiselle iholle.



Näin menee lyhennetty versio korealaisesta kasvojenhoitorituaalista. Pitempi versio täällä.
  • Käytä ensin puhdistusöljyä. Se poistaa meikin ja ihotalin.
  • Pese kasvot vesipohjaisella puhdistusgeelillä, nesteellä tai vaahdolla tai jatka suoraan seuraavaan vaiheeseen.
  • Käytä puhdistuksen jälkeen kasvovettä. Se tasapainottaa ihon pH-arvoa ja edistää kosteutusta. Kasvovesi taputellaan iholle.
  • Taputtele iholle hoitoneste (essence). Hoitoneste on kuin nestemäinen kosteusvoide. Hoitonestettä voi kerrostaa jopa seitsemän kertaa.
  • Levitä iholle seerumi, kosteusvoide ja silmänympärysvoide, jos käytät sitä.
  • Kuori iho 1-2 kertaa viikossa pesun jälkeen.

Ruohonjuuren URANG-merkki on hienostunut ja laadukas korealainen luonnonkosmetiikka ihonhoitosarja, jossa perinteiseen korealaiseen ihonhoitorituaaliin yhdistyvät korkealaatuset raaka-aineet ja aromaterapia.

Nyt sitten testaamiini tuotteisiin.



Ruususuihke, luomu, 100 ml, URANG, 36,95 €
Ylellinen ja laadukas ruusukasvovesi hoitaa ja kosteuttaa ihoa. Ainutlaatuisen ylellisen tästä suihkeesta tekee se seikka, että sitä on saatavilla ainoastaan kerran vuodessa ruusujen sadonkorjuun jälkeen, millä taataan sen tuoreus ja teho.

Käyttö: Suihkuta kasvoille ja taputtele keveästi.


Elvyttävä, ruusu-essence,  50 ml, URANG, 44,95 €
Ruusu essence-geeli ihon tehokkaaseen kosteutukseen.
Ruusuvettä ja ruusun eteerisiä öljyjä sisältävä ihogeeli eli hoitoneste (essence) sopii käytettäväksi iholla korealaisen hoitorituaalin kasvoveden jälkeen tai käytettäväksi iholla seerumin tapaan. Se tuo ennen hoitoseerumia lisää kosteutta iholle.  Tekee kasvoista kuulaan kauniit ja tasaisen väriset vähentäen punoitusta ja elvyttää herkkää, kuivaa ja aikuista ihoa.

Iho suorastaan imi tätä hoitonestettä. Ja tuntui, että iho olisi turvonnut hyvällä tavalla.

Käyttöohje: Hiero 1-3 pumppausta puhtaille kasvoille hellävaraisesti. Tätä voi kerrostaa niin paljon kuin haluaa.



Pink Everlasting-tehoseerumi, 35 ml, URANG, 64,95 €
Tehoseerumi aikuiselle iholle
"Heitä hyvästit velttoudelle ja ikääntymisen merkeille kasvoillasi tämän vaaleanpunaisen unelman avulla. Tehokatraassa loisteliaasti sävyttelee muun muassa immortella kukan kukkaisvesi, meriperäinen kollageeni ja rohtosammakonputkiuute. Roppakaupalla aminohappoja sisältävä seerumi edistää ihon kimmoisuutta ja napakkuutta lisäten sen kosteuspitoisuutta sekä  se myös elvyttää ja virkistää kasvojen ihoa."

Seerumi on todella tehoseerumi. Se kirkastaa selvästi ihoa ja tekee siitä kimmoisamman.

Käyttö: hiero hellästi puhdistuksen ja hoitonesteen jälkeen tai erillisenä seerumina.



Ruusu-keramidi-kasvovoide, 50 ml, URANG, 47,95 €
Tehokkaasti kosteuttava kasvovoide
Ihana täyteläinen ruusuvettä ja ruusun eteerisiä öljyjä sisältävä ylellinen kosteusvoide helpottaa välittömästi kuivuuden tunnetta ja saa ihon näyttämään elinvoimaiselta hetkessä. Tehoaineet yhdessä keramidien kanssa lukitsevat kosteuden ihoon saaden sen tuntumaan kimmoisemmalta ja hoidetulta, muttei kuitenkaan tahmaiselta. Tämä kosteusvoide on hyvin täyteläinen ja riittoisa.



S.O.S.-hoitovoide (multibalm), 15 ml, URANG, 26,95 €
S.O.S.-hoitovoide on kuivan ihon ylin ystävä.
"S.O.S.-voide on monikäyttövoide, joka on aivan erityisesti tarkoitettu kuivaa ihoa hellimään. Voide sisältää muun muassa kehäkukkaöljyä ja tamunaöljyä, jotka hoitavat, kosteuttavat ja korjaavat ihoa." Sopii niin kasvoille kuin käsiin, jalkoihin ja huuliin. Tämä on sen verran rasvainen ja tymäkkä voide, että sitä voi käyttää silloin tällöin kasvojen iholle. Hyvä jalkapohjille.

Kirkastava savinaamio, 105 ml, URANG, 39,95 €. 
Täyteläinen, kuoriva ja puhdistava savinaamio.
Naamion tehoaineena ovat luontaiset jojobarakeet, savi, niasiiniamiini ja alfa-bisabooli tekevät ihon heleäksi, kirkkaaksi ja syväpuhtaaksi hetkessä. Naamio poistaa kuollutta ihosolukkoa, talia ja epäpuhtauksia.

Tämä kasvonaamio puhdistaa ihon kunnolla. Kuorivaa naamiota suositellaan korealaisessa hoitorituaalissa puhdistuksen jälkeen 1-2 kertaa viikossa. Tämä naamio on niin tehokas, etten suosittelisi sen käyttämistä yli kaksi kertaa viikossa. Liika puhdistuskin on liikaa, eikä iho siitä tykkää.

Käyttö: Levitä puhtaalle iholle. Hiero kevyesti koko kasvot läpi, ja sen jälkeen levitä päälle vielä toinen ohut kerros. Anna vaikuttaa 5-15 minuuttia. Huuhtele pois lämpimällä vedellä. Suositellaan erityisesti mustapäiden ja laajentuneiden ihohuokosten hoitoon paikallisesti. Ei herkille ihoaluille.


maanantai 11. marraskuuta 2019

Rakastumisen kemiaa




Rakastuin  aviomieheeni vähitellen melko pitkän ajanjakson jälkeen. Mutta sitten olinkin umpirakastunut. Ruokahalu meni. Levottomuus vaivasi. Unettomuutta. Äärimmäistä onnellisuutta.

Rakkauden puhkeaminen on jännittävää. Ensin on kiinnostus. Kiinnostutaan yhä enemmän. Autonominen hermosto kiihdyttää sykettä ja nostaa verenpainetta. Jos rakkauden kohde osoittaa myös kiinnostusta, vetovoima lisääntyy pakahduksiin. Keho lisää stressihormoni kortisolin eritystä. Aivolisäkkeestä vapautuu oksitosiinia, joka liittyy mielihyvään. Endorfiinejakin vapautuu aivoissa tavallista enemmän, mikä tuottaa voimakasta mielihyvää.



Rakastuneen aivoissa tapahtuu muutoksia välittäjäaineissa. Serotoniinin määrä lisääntyy nopeasti.

Väitetään, että valitsemme kumppanin tuoksun perusteella. Tätä on tutkittu vasta vähän.  Ihmiset kuten muutkin eläimet erittävät feromoneja, mikä voi lisätä seksuaalista vetovoimaa.

Kun rakastumme aivolisäkkeestä vapautuu siis paljon oksitosiinia, tutkimuksissa on huomattu, että oksitosiini saa meidät luottamaan helposti muihin ihmisiin.  Emme kyseenalaista toisen tunteita tai tarkoitusperiä. Ehkä juuri siksi rakkautta vannovat auervaarat ovat onnistuneet hujaamaan monia naisia.



Keväinen auringonpaiste lisää terveillä ihmisillä huomattavasti serotoniinin tuotantoa. Olemmekin keväällä helposti alttiimpia rakastumaan.

Rakastuminen on voimakas tunne, joka voi pitää ihmisiä yhdessä vuosikymmeniä. Puolitoista vuotta rakastumisen jälkeen kehon hormonitoiminta palautuu normaaliksi, kävi parisuhteessa miten tahansa. Toisaalta kun 10-40 vuotta yhdessä olleille pareille näytettiin rakastetun kumppanin valokuvaa, se herätti aivoissa samanlaisia muutoksia kuin vastarakastuneille.









Lähteet: Hyvä terveys 6/2019, kuvat omat  

perjantai 8. marraskuuta 2019

Huippujohtajillakin voi olla mielenterveysongelmia

Sairastuneita johtajia:



Adolf Hitler
Messiaskompleksi ja seksuaalisia perversioita. Hitler söi sodan aikana 90:ää valmistetta, joista päivittäin jopa 28 erilaista pilleriä, joukossa stimulantteja.




Josef Stalin
Epäluuloinen, paranoidinen persoonallisuus.



Winston Churchill
Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Muita tähän sairastuneita huippupoliitikoita: Aleksanteri Suuri, Oliver Cromwell, Napoleon, lordi Nelson, Mussolini, Theodore Roosevelt.


Huippujohtajiksi ja -poliitikoiksi valikoituu vahvoja, lahjakkaita ja karaistuneita ihmisiä. Mutta vahvoinkin ihminen murtuu, kun oma määrätty raja ylittyy.

Johtajuus ja korkea asema voivat olla psyykkisesti niin kuormittavaa, että aktiivinen, vauhdista ja aikaansaamisesta nauttiva ihminen altistuu mielenterveyshäiriöille, joiden toteaminen ja hoito saattavat viivästyä.


Ihmisillä on tapana purra hammasta ja sinnitellä, vaikka väsymys ja ahdistus laukaisisi mielenterveysongelman. Vaikeuksia saatetaan salailla, yritetään ryhdistäytyä ja pärjätä omillaan.

Vuonna 2006 julkaistiin yksityiskohtainen tutkimus USA:n presidenteistä vuosina 1776-1974. Yli puolella oli elinaikanaan psyykkinen häiriö. Ja joka neljännellä oli sellainen virkakautenaan, esimerkiksi masennus, ahdistuneisuushäiriö, alkoholiriippuvuus.



Suomessa Kekkosen jälkeen presidentit  ovat raportoineet terveydentilastaan säännöllisesti. Seuranta - sekä virallinen että median - on nykyisin tiivistä.

Nykyajan politiikassa on oltava ympärivuorokautisessa valmiudessa . Politiikka on tiivistahtista ja armotonta. Kun lahjakas ihminen putoaa korkealta, se tekee erityisen kipeää. 


  





Lähteet: Helsingin Sanomat 28.7.2019, kuvat Pixabay

torstai 7. marraskuuta 2019

Miten ottaa itseään niskasta kiinni?



Minulla on tavoite kirjoittaa kaunokirjallinen käsikirjoitus. Kirjoitan kuutena päivänä viikossa öisin. Olen asettanut välitavoitteeksi kirjoittaa vähintään kaksi sivua yössä. Olen nyt niin alkuinnostunut, että tavoite ylittyy joka yö. Tiedän, että kun juonen kuljetuksen kanssa tulee ongelmia, kirjoittaminen muuttuu vaikeammaksi. Saan sen kyllä valmiiksi, mutta se on aivan eri asia, julkaistaanko sitä ollenkaan. Mutta saanpahan kuitenkin tehtyä taas aivan oman käsikirjoituksen.

Toinen asia ei etene lainkaan. Jo puoli vuotta sitten huomasin, että minulla on ollut sama kuva tämän blogin etusivulla koko ajan, kaksi ja puoli vuotta. Haluaisin muuttaa sen, mutta en osaa. Olen digiblondi. Onhan minulla niin sanotusti mentori, joka auttaa tietokoneasioissa. Mutta kun en saa itseäni niskasta kiinni. En lainkaan. Voisin soittaa hänelle ja sopia tapaamisen. Toisaalta haluan kovasti muuttaa kuvan. En saa vaan aikaiseksi.


Aikaansaaminen on ihanaa, mutta aloittaminen välillä hankalaa. Monet lykkäävät toimeen ryhtymistä ja tehtävien aloittamista erilaisten tekosyiden varjolla.

Ihminen ehkä välttelee ponnisteluja luonnostaan. Aivot ja keho toimivat kuin kivikaudella, ja pitäisi säästää energiaa. Siksi koetamme päästä helpolla.

Arjen rutiinit kyllä sujuvat, sillä toiston ansiosta aivoihin on kehittynyt automaattinen toimintamalli. Vaikeastakin asiasta kannattaisi tehdä rutiini toistamalla sitä.


                                      Aseta tavoite
Jos kyseessä on iso ja vaikea tehtävä, ensimmäiseksi on hyvä asettaa itselleen konkreettinen ja aikaan sidottu tavoite.

Kannattaa itse päättää, mikä on tavoite, ja milloin tehtävä on valmis. Kalenteriin voi vaikkapa merkitä päivämäärän, jolloin tehtävän pitäisi olla tehty.

Ei kannata aliarvioida itseään. Tavoitteen pitäisi olla mieluummin vaikea kuin liian helppo.


                                Hyödynnä sosiaalista painetta
Ystävän kanssa sovittu juoksulenkki on vaikeampi perua kuin yksinään suunniteltu. Sosiaalinen tuki auttaa tehtävien suorittamista. Tavoite kannattaa siis kertoa läheisille. Tavoitteen sanominen ääneen lisää hyvin painetta saada tehtävä tehdyksi.


                              Tee toimintasuunnitelma
On hyvä tehdä aikataulu, pilkkoa tavoite hallittavan kokoisiksi palasiksi ja päättää, kuinka paljon tekee esimerkiksi yhden päivän aikana. Näin tavoitteen saavuttaminen alkaakin tuntua mahdolliselta.

Kun tavoite pilkotaan osatavoitteiksi, niin aikaansaamisen iloa saadaan joka päivä, ja se palkitsee ja energisoi jatkamaan.


                            Älä vaadi liikaa
Jos valmistumispäivämäärää ei voi muuttaa, kannattaa muistaa, että riittävän hyvä on tarpeeksi. Monilla toimeen ryhtymistä saattaa nimittäin hankaloittaa täydellisyyden tavoittelu. On hyvä opetella huomaamaan pienikin edistyminen ja sietämään myös pettymyksiä.






Lähteet: Helsingin Sanomat 19.10.2019

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Työstä poissaolot lemmikin takia



Sähköpostiini tuli tiedote töistä poissaolosta lemmikin takia. Se ei voisi olla ajankohtaisempi, koska meillä on pitkät jäähyväiset vanhan kissamme Serefinan kanssa. Hän on väsynyt, eikä hänen toimintakykynsä ole enää kauan aikaa hyvä.

Edgard&Cooper on eettinen ja ekologinen,  etenkin koirien ,lemmikkiruokayritys.  Se teetti kyselytutkimuksen tänä vuonna elokuussa lemmikkieläimistä johtuvista töistä poissaoloista. Kysely ei ollut kovin laaja. Siihen osallistui 1008 henkilöä.

Noin kolmannes kyselyyn vastanneista kannattaa lemmikin omistajien pentuvapaata. Neljännes vastaajista koki 2-3 vapaapäivän riittävän pennun kotiutumiselle.



Pentuvapaa on käytössä vasta muutamissa yrityksissä. Uuden pennun saapuminen on iso elämänmuutos lemmikille ja omistajalle. Pentuvapaan ansiosta omistajalla on tilaisuus nauttia ensihetkistä uuden perheenjäsenen kanssa.

Valtaosan kyselyyn vastanneiden mukaan oman lemmikin kuolema on hyväksyttävä syy olla pois töistä. Rakkaan lemmikin kuolema on suuri suru ja muuttaa arkirutiinit täysin.

Meidän koiramme Claudi kuoli aikoinaan hevosen potkusta saamiinsa vammoihin kolmen päivän kuluttua onnettomuudesta. Valvoin hänen kanssansa joka yö. Kun hän yhtenä aamuna kuoli, olin surusta sekaisin. Menin kuitenkin töihin, ja koko päivän oli olo, että olisin ollut kuplassa tai seisonut viistosti tai kulmikkaasti itseni vieressä. Seisoin kuin syrjäisen ja tuulisen kuopan reunalla. Korvissani humisi. Näin ei voi olla!

Joka kevät istutan Claudin haudalle kukkia ja muistelen meidän yhteisiä, onnellisia aikoja.






Lähteet: https://www.epressi.com/, kuvat Pixabay, omat

tiistai 5. marraskuuta 2019

Itsetunnon parantamiseen esitetään liian helppoja keinoja



Itsetunnon kohottamiseen ei ole oikotietä, väittää psykologi ja psykoterapeutti Lauri Mannermaa Hesarissa.

Itsetunto ei mielestäni parane suosituilla self-help-oppailla. Ja itsetunto vaihtelee eri elämäntilanteissa. Se ei ole aina samanlaisena pysyvä.


Itsetunto ei ole sama asia kuin itsevarmuus tai itseluottamus. Nimensä mukaisesti itsetunto on itsensä tuntemista, sen hyväksymistä, että on joissakin asioissa huono ja joissakin asioissa hyvä.

Mannermaan mukaan huonoa itsetuntoa on vaikea määritellä. Se on ehkä sitä, että ihminen alkaa uskoa valheellista tarinaa itsestään, mikä aiheuttaa epävarman olon.


Syyt huonoon itsetuntoon saattavat löytyä esimerkiksi turvattomasta varhaisesta kiintymyssuhteesta tai kokemuksista koulussa. Näiden selvittämiseen ammattiapu on usein tarpeen.

On hyvä ymmärtää, että eri elämäntilanteissa on käytössä eri määrä voimavaroja. Kun olosuhteet muuttuvat, myös tunteet ja käsitykset itsestä muuttuvat.


Jos perheessä on pikkulapsivaihe, eikä hoitaja - usein äiti - ole nukkunut kuukausiin tai jopa vuosiin kunnolla, hän voi suhtautua itseensä ja mahdollisuuksiinsa negatiivisesti pelkän väsymyksensä vuoksi. Muun muassa myös kova stressi, loppuunpalaminen,  masennus, elämänvaikeudet tai työttömyys muuttavat usein käsityksen itsestä negatiiviseksi.

Tällaisissa tilanteissa peilistä näkee vain omat puutteensa. Paremmassa elämänvaiheessa sama asia ei hetkauttaisi.


Tsemppipuheet itsetunnon kohotuksesta kuormittuneelle ystävälle pitäisi unohtaa. Ei saisi esimerkiksi sanoa, että kokoa nyt itsesi, piristy ja kohota itsetuntoasi. Jos ystävä on väsynyt ja huonossa hapessa, konkreettinen apu, kuten siivous ja kaupassa käynti, saattavat kohottaa hänen oloaan huomattavasti paremmin kuin piristymään patistaminen.




Lähteet: Helsingin Sanomat 24.10.2019, kuvat omat

maanantai 4. marraskuuta 2019

Mistä tunnistaa kestävän, ekologisen vaatteen?



Seuraavaksi newyorkilaisen Parsonsin designkoulun professori Timo Rissasen vinkkejä kestävistä vaatteista.

  • Tarkastele kankaan pintaa valoa vasten. Sileästä kankaasta ei saisi törröttää kuituja. Jos törröttää, se ennustaa vaatteen nopeaa nyppääntymistä. Ehjiä vaatteita hylätään eniten sen takia, että kangas nyppääntyy käytössä.
  • Katso pesulapusta materiaalit. Jos vaatteessa on vähintään neljää eri kuitua, vaate on altis nyppääntymiselle.
  • Kiinnitä huomiota nappeihin. Viimeistellyt yksityiskohdat kertovat kestävästä vaatteesta.
  • Tarkista ompeleet. Mitä lyhyempi tikki, sen kestävämpi sauma on. Pitkällä tikillä ommellut saumat ratkeavat helpommin.
  • Tutustu vaatteen hoito-ohjeisiin ja vältä rumpukuivausta. Useimmat vaatteet eivät tarvitse pesua muutamankaan käyttökerran jälkeen.
  • Tarkasta, että esimerkiksi talvitakissa on vuori, tukikankaat, olkatoppaukset, vanut ja tukinauhat, koska ne pitävät takin ryhdissä. Tukikankaiden ja -nauhojen ompeleminen on hidasta ja ne eivät välttämättä näy ostajalle. Siksi ne jätetään usein tekemättä. Mitä paksumpi kangas sen kestävämpi vaate on.
  • Luota omaan makuusi, älä vaateketjujen trendeihin. Muoti on osa kulttuuria ja se muuttuu yhteiskunnan ja ajan myötä, mutta se on eri asia kuin keinotekoiset trendit. Vaateliikkeeseen voi tulla parin viikon välein uusia vaatteita. Sesonkitrendit ovat väkisin luotuja, eivätkä niinkään ajan kuvia. Rissanen ei usko siihen, että muoti muuttuisi edes puolen vuoden välein. Sekin on keinotekoinen aikataulu.

Kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, millaiset pituudet, värit, mallit ja muodot sopivat omalle vartalolle. Oman tyylin voi oppia tuntemaan esimerkiksi niin, että pitää pidemmän tauon vaatteiden ostamisesta. Rissanen oli kaksi vuotta ilman vaatteiden ostamista. Sinä aikana tuli selväksi, mitkä vaatteet näyttävät päällä hyviltä, ja millaisia vaatteita käyttää arjessa mieluiten.

On selvää, että kestäväänkin vaatteeseen tulee ajan myötä kulumaa. Vaatteen patinasta pitäisi oppia nauttimaan. Tämä tarkoittaa koko ajattelun muutosta. Usein ajatellaan, että vaatteen pitäisi olla juuri kaupasta ostetun näköinen, vaikka vaatteessa voisi näkyä elämä.



Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tästä: vaateteollisuus saastuttaa enemmän kuin laiva- ja lentoliikenne. Vaatteita ostetaan enemmän kuin aiemmin, mutta samalla niiden käyttökerrat ovat vähentyneet. Monikuituisia, etenkin polyesteria sisältäviä vaatteita, on hankala kierrättää.

Nykyisin puhutaan pikamuodista. Nämä vaatteet ovat halpoja, huonolaatuisia ja pahimmillaan käyttökelvottomia parin pesun jälkeen.






Lähteet: Helsingin Sanomat 19.10.2019