Näytetään tekstit, joissa on tunniste torjunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste torjunta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. maaliskuuta 2023

Kun sinua ei huomata



Yhteenkuuluvuus on perustarpeemme syntymästä asti. Ulkopuolelle jääminen on taasen pahimpia pelkoja.


Psykologi ja työhyvinvointipäällikkö Marja Lahtinen sanoo, että jos jäämme vaille huomiota, saatamme muuttua kiukkuisiksi ja aggressiivisiksi tai toisaalta vetäydymme ja lamaannumme.


Jos syntyy kokemus ulkopuolelle jäämisestä, keho reagoi tilanteeseen aktivoimalla uhkajärjestelmän, eli sympaattinen hermosto aktivoituu. Kun tämä toistuu usein, seuraa stressiä, ja pitkittyessään jopa uupumumista ja sairastumista.


Pelon vallassa aistihavainnot voivat vääristyä. Torjutuksi tulleet ovat taipuvaisempia tulkitsemaan, että muiden katse suuntautuu heistä sivuun. Muiden eleiden tulkitseminen negatiivisesti saattaa olla pohjimmiltaan suojautumiskeino. Ihminen voi oppia karttamaan muita, ja näin ei tule uudelleen torjutuksi, mutta tämä voi entisestään lisätä yksinäisyyttä.  


Liika hiljaisuus on jopa avointa konfliktia pelottavampaa. Riitelemällä juurisyyt pulpahtavat yleensä nopeasti pintaan, kun taas huomiotta jättämisessä tämä tietokanava pysyy mykkänä tai katkeaa. Epätietoisuudessa vellova voi päätyä toistuvaan itsetutkiskeluun. Hän miettii, mitä on tehnyt väärin, koska on järkyttänyt toista niin paljon, että ei saa tältä huomiota.


Mitätöinti iskee minuuteen

Huomiotta jäämistä vieläkin tuskallisempaa on mitätöidyksi tuleminen. Mitätöinti vetää pahimmillaan maton koko persoonallisuutemme ja olemassaolomme alta. Se saa meidät tuntemaan itsemme kyvyttömäksi, ja voi kyseenalaistaa oman käsityksemme itsestämme.


Mitätöintiä voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun omat sanomiset ohitetaan systemaattisesti tai kuitataan vitsaillen, vaikka viesti olisi tarkoitettu vakavaksi.


Vähättelevät suhtautumiset voivat paljastua myös ilmeistä, lausahduksista ja eleistä: kyllästynyt huokailu, paheksuvat tuhahdukset tai silmien pyörittely.


Tällaiset eleet myrkyttävät salakavalasti myös parisuhteita. Terve ihmissuhde sisältää mielenkiinnon osoittamista ja toisen aktiivista kuuntelemista, vastavuoroisuutta ja toisen tarpeiden ennakoimista.



Aina sanat eivät riitä

Vähintään 70 prosenttia viestinnästä on ei-verbaalista. Esimerkiksi videopalavereissa tärkeät vivahteet voivat hukkua. Noissa kokouksissa meistä näkyy tyypillisesti vain osa, ja katsetta on vaikea kohdistaa toiseen, ja usein katsomme toisesta hieman ohi.


Ehkä eniten tahatonta huomiotta jättämistä tapahtuu älypuhelimen koukuttavuuden takia. Ihminen kokee usein jäävänsä vaille toisen huomiota, koska tämä selaa puhelintaan.


Kännykkää voidaan selata samalla, kun kuunnellaan lasten tai puolison kertomusta päivästä. Puolison reaktiona voi olla ärsyyntyminen ja tiuskaisu tai vetäytyminen loukkaantuneena pois kontaktista.


Kuulumiset kunniaan

Pääsemme esiin ja kukoistamaan, kun ihmissuhteissa ja työpaikoilla on turvallinen ilmapiiri. Se on käsitys siitä, että ryhmässä uskaltaa ottaa henkilökohtaisia riskejä ja että jokainen saa olla oma itsensä ilman,   että joutuu naurunalaiseksi.


Tätä voidaan kehittää hyvin pienillä asioilla, kuten kysymällä työkaverilta "Mitä kuuluu?" tai toivottamalla toisille "Huomenta" ja "Hyvää viikonloppua".


Jo tällaisilla asioilla on iso merkitys mielen hyvinvoinnille - tai vastaavasti niiden puuttumisella voi olla iso merkitys sille, koemmeko itsemme ryhmään kuuluvaksi.


Hyväksyvää huomiota ja hyvää suhtautumista vastaanottavan sydämen syke laskee, keho rauhoittuu, ja mielihyvähormonien eritys kasvaa. Tämä lisää myös armollista suhtautumista itseen.




Lähteet: Hyvä terveys 02-2023, kuvat omat



keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Ikäsyrjintä työelämässä

 


Työnhakija on pätevä ja motivoitunut. Hän on omasta mielestään täydellinen ja sopiva avoinna olevaan työtehtävään. On vain yksi ongelma: hakija on viisikymppisenä liian vanha, ja paikka menee 30-40-vuotiaalle.


Tällaisista kokemuksista kertoivat monet vastaajat Helsingin Sanomien kyselyssä, joka kartoitti lukijoiden kokemuksia työelämässä tapahtuvasta ikäsyrjinnästä.


"Olin muutaman haastattelukierroksen jälkeen kahden parhaan hakijan joukossa. Lopulta rektyroija soitti ja kertoi valinneensa toisen. Syytä kysellessäni hän kertoi suoraan, että toinen hakija oli nuorempi, ja hänen mielestään tukisi paremmin työyhteisöä", vastaa 48-vuotias mies.


56-vuotias nainen kertoo:

"50 vuotta täytettyäni en ole yhtä paikkaa lukuun ottamatta päässyt edes haastatteluun. Kyse ei ole voinut olla pätevyydestä, harkitsin hyvin tarkasti, mihin paikkoihin hain."


Virallisesti ikäsyrjintää ei tapahdu, jo lakikin sen kieltää. Työnantajat vakuuttelevat, että pätevyys, motivaatio ja asenne merkitsevät ikää enemmän.


Työterveyslaitoksen erikoistutkija Mervi Ruokolaisen mukaan ikäsyrjintä johtuu ennakkoasenteista: vanhempi työntekijä ei istu länsimaiseen ihanteeseen, jossa vaalitaan nuoruutta ja alati kehittyvää ihmistä. Vanhempia työntekijöitä saatetaan pitää muutoksen jarruina, jotka haluavat asioiden pysyvän ennallaan ja alkavat jäähdytellä eläkeiän häämöttäessä.


Ennakkoluulot eivät kuitenkaan pohjaudu faktoihin ja Ruokolainen sanoo: "Meillä on ikävä tapa, että jos meillä on huono kokemus vanhemmasta työntekijästä, ajatukset helposti yleistetään koskemaan koko ikäryhmää."


Tämän vuoksikin isoa ikäryhmää kohdellaan hahmottomana massana, jolloin yksilölliset erot sivuutetaan. Iäkkäät työntekijät suljetaan ulos sopivista ehdokkaista usein jo rekrytointivaiheessa.Tällainen ikäryrjintä nimetään Niina Viitasalon vuonna 2015 ilmestyneessä sosiaalipolitiikan väitöskirjassa torjunnaksi.



Viitasalon mukaan ikäsyrjintä voi ilmenee työpaikoilla myös painostamisena. Esimerkiksi esihenkilö tai työkaveri voi ehdottaa, että työntekijän olisi jo aika siirtyä eläkkeelle. Vaikka työntekijä tuntisi olevansa tuottava, naljailu voi kestää vuosikausia.


Monen Hesarin kyselyyn osallistujan mielestä vanhemman polven työntekijä nähdään kulueränä, jonka voi savustaa ulos tuoreemman työvoiman tieltä.


"Muutaman kerran on tullut kommenttia, että on jo aika alkaa jäähdyttelemään,Viitasalon väitöskirjassa tämä mainittu syrjinnän muoto on vähättely. Vanhemman työntekijä osaaminen saatetaan teilata, ja hänen annetaan ymmärtää, ettei hän enää pärjää modernin työelämän vaatimuksissa." 


Eräs 60-vuotias vastaaja kertoo esimerkiksi kokeneensa, että hänen koulutustaan on pidetty työpaikalla vanhentuneena. Lisäksi hänen ikäänsä on kommentoitu asiattomasti.


"On nimitelty eri tavoin: täti-ihminen, tantta. On sanottu, että kun sinä olet niin vanha.", kertoo 60-vuotias  nainen.


Neljäs syrjinnän muoto on työnteijän eristäminen. Työntekijä jää paitsi koulutuksista, perehdytyksistä tai projekteista.


Onneksi asenteet vanhempia työntekijöitä kohtaan ovat parantuneet, ja yli 50-vuotiaiden ikäsyrjintä työpaikoilla on vähentynyt.




Lähteet: Helsingin Sanomat 12.1.2023, kuvat omat