Olemme olleet miehen kanssa 28 vuotta naimisissa ja sitä ennen seurustelimme kaksi vuotta. Siis 30 vuotta yhdessä!
Meillä ei ilkeillä. Jos mies ilkeilisi minulle, hermostuisin sata varmasti! Tulisi kunnon puhdistava riita ja sovinto sen jälkeen.
Pitkässä parisuhteessa voidaan ajautua helposti huomauttelemaan kumppania virheistä ja valittamaan tekemättömistä kotitöistä. Ilkeilyä ehkä voi selittää se, ettei oikeista ongelmista uskalleta puhua.
"Kukaan ei hyväksyisi sitä, että puoliso antaisi ohi mennnessään litsarin, mutta käsittämättömän moni hyväksyy ikävän puheen. Ja sitten ihmiset ihmettelevät, mihin itsetunto mureni tai miksi ei ole seksiä", parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow sanoo.
Ikävä puhe voi olla muun muassa vähättelyä, piikittelyä tai jatkuvaa vikojen näkemistä. Asioiden tekemättä jättäminen voi olla tapa kapinoida, jos pahaa mieltä ei osaa sanoittaa.
"Kommunikoimme koko ajan vartalollamme, valinnoillamme tai valitsemillamme sanoilla. Se, monelta tulee töistä kotiin, millä ilmeellä astuu sisään, millaisella katseella ottaa toisen vastaan ja koskettaako ohi kulkiessaan, on kaikki kommunikaatiota", Stolbow sanoo.
Tilanne voi olla sellainen, että pahimmillaan kumpikin parisuhteen osapuoli näkee vain ikävät asiat ja sen, mitä toinen ei ole tehnyt.
"Jokaisesta pienestä tiuskaisusta ei kannattaisi huolestua, mutta jos ikävästä puheesta tulee kierre, on hyvä pysähtyä miettimään, mistä on kyse", sanoo perhepsykoterapeutti ja pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki.
Joskus valittava puheentapa on lapsuuden kodista opittu malli. Kettuilu voi tuntua normaalilta tavalta olla parisuhteessa.
Jos on kuormittanut toista ja on huono vetämään rajoja ja pyytämään apua, väsymys voi kaatua kumppanin niskaan.
"Kannattaa tutkia omaa vointiaan ja sitä miten jaksaa, jos kumppani tuottaa koko ajan negatiivista palautetta, se voi kertoa vaikka masennuksesta, kuormitustilasta ja huonosta olosta työelämässä", Pruuki sanoo.
"Kukaan ei kanna kaunaa vaikka viemättömistä roskista. Taustalla voi olla esimerkiksi pettymistä, loukkaantumista tai tunne siitä, että yhteys puuttuu, ei tule kuulluksi tai toista ei kiinnosta minun asiani", Pruuki sanoo.
Kunnon rajansa asettavista ihmistä saatetaan pitää hankalana. Stolbowista hyvä kumppani ei pidä toista ajatusten lukijana vaan sen sijaan kertoo tarpeistaan ja tunteistaan suoraan.
"Ihmiset usein ajattelevat, että kaikki on samanlaisia ja kumppania varmaan ärsyttävät ja ilahduttavat samat asiat kuin itseä. Ehkä eivät ollenkaan."
"Ei pitäisi. Sinun vastuullasi on kertoa mietteistä ja tarpeista, jos toinen ei ole kiinnostunut, on syytä vetää omat johtopäätökset sen sijaan, että jäisi kipuloimaan."
Vaikka puoliso olisi elämän tärkein ihminen, hänelle kuitenkin saattaa joskus olla ikävämpi kuin kellekään muulle.
Asiantuntijoiden mukaan on ymmärrettävää ajautua tiuskimaan juuri parisuhteessa, koska se on aikuiselämän tärkein kiintymissuhde ja sen odotetaan usein alitajuisesti paikkaavan lapsuuden kiintymissuhteiden puutteita.
On myös hyvin tärkeää, että kotona voi olla oma itsensä, ja jollekin on voitava kertoa esimerkiksi väsymyksestään.
"On tärkeä erottaa, mistä kumppani on vastuussa ja mistä minä itse. Jos ei esimerkiksi osaa asettaa rajoja suhteessa vanhempiin, lapsiin tai työelämään, kumppani ei ole syyllinen."
"Kodin pitäisi olla turvapaikka, johon saa tulla lepäämään työltä ja maailman pettymyksiltä. Parhaassa tapauksessa kumppani on tuki ja ystävä, jonka kanssa sparrailla kaikkea. Mutta jos kotona on paha olla, tuki täytyy etsiä muilta ihmisiltä."
Stolbowin mukaan olennaista on kiinnittää huomiota siihen, mihin sävyyn ja mistä näkökulmasta asioita puolisolle esittää.
"Usein oma kaipuu, ikävä, suru ja tarvitsevuus kerrotaan kielteisellä ilmauksella. Sanotaan esimerkiksi, että mikset koskaan ehdota yhteistä tekemistä, sen sijaan, että kerrottaisiin, että tarvitsen enemmän syliä ja yhdessäoloa."
Pruukin mielestä toisen ärsyttäviinkin kommentteihin kannattaa suhtautua joskus lempeydellä ja huumorilla, sen sijaan, että lähtee mukaan kiukutteluun, voi katsoa sitä hetken myötätunnolla.
Lähteet: Helsingin Sanomat 2.3.2024, kuvat omat
